Ensimmäinen lomaviikko alkaa olla takana. Se on mennyt todella rauhallisesti. Leväten, löhöten, kotona ja uimassa. Alkuviikosta hyödynnettiin hienot kelit lapsen kanssa ja oltiin paljon Kumpulassa ja Stadikalla. On ollut ihana olla kotona. Tehdä omia ruokia ja mehuja ja vaan olla, nukkua päikkäreitä. Oli ihana lähteä heti loman alettua Barcelonaan, mutta hyvää tekee kyllä vain ollakin.
Kumpulassa ja Stadikalla on ollut aikaa lueskella. Vesijuoksemassa oon käynyt, mutta muuten on mennyt ihan löhöilyn puolelle sillä välin kun lapset on uineet ja hyppineet.
Lomalla on hyvä myös pysyä omissa ruuissa silloin kun on kotona. Jos lapset herkuttelee ranskalaisilla Kumpulassa, mä syön eväät ja otan kahvilasta kahvin. Mutta kun lähden reissuun, syön huoletta kaikkea ja nautin sellaisista herkuista mitä kotona ei tule syötyä tai mitä Suomesta ei saa. Barcelonassakin oli aivan ihania tapaksia ja jäätelöä. Eihän sellaisia voi jättää väliin. Reissussa en syömisistä välitä, kotona kyllä. Reissussa syöminen omaan tyyliin on muutenkin haastellisempaa enkä halua siellä stressata mistä saan mehuja tai tarpeeksi vihanneksia. Syödään sitä mitä on. Söin jopa kanaakin pitkästä aikaa. Sitä en ole varmaan puoleen vuoteen enää kotona syönyt. Omat aamupalat oli kyllä Barcelonassa mukana: kaurahiutaleet, chiasiemenet ja oma luomukahvi. Sama setti lähtee mukaan myös huomenna, kun lähdetään lapsen kanssa reissuun sillä meillä on taas huoneistohotelli ja voi laitetella ruokia myös itse.
Kotona mun lemppari aamupala on tällä hetkellä glunteeniton kaurapuuro, jonne laitan chiasiemniä (kuivina) ja päälle maapähkinävoita (crunch versio Ruohonjuuresta). Mehun teen aina välipalaksi. Joko kerran tai kaksi päivässä.
Viime reissussa ei ollut edes treenikamoja mukana, mutta nyt ne lähtevät kyllä mukaan. Seuraavat viisi päivää vietetään Kroatiassa ja aamuisin on hyvää aikaa tehdä oma treeni kun jälkikasvu nukkuisi vaikka kuinka ja mä taas herään tosi aikaisin.
Tää viikko on mennyt myös hyvin liikkuessa. Olen tehnyt pari porrastreeniä, kävelylenkkejä, vesijuoksua ja salillakin olen käynyt joka päivä tekemässä jotain pientä. Tänään aamulla tein ennen juhannusta Faceen postaamani keskivartalotreenin. Reissussa sitten uimista, oman kehon painolla treeniä ja varmasti kävelylenkkejä. Ehkä löydän portaatkin sieltä?
Moni miettii lomasyömisiään ja osa taas loman jälkeen murehtii niitä. Mun mielestä niistä ei kauheasti kannata stressata lomalla. Kun syö muuten terveellisesti, ei sillä ole niin väliä jos vähän herkuttelee reissussa. Tietysti jos syöminen menee överiksi niin sitten.. Toisaalta painonhallinnassa on kyse elämäntavasta ja pitäisi oppia syömään niin, että pystyy pysyttelemään siinä omassa painossaan suunnilleen vuoden ympäri. Aina tulee juhlia ja reissuja ja syömiset pitää vain osata suhteuttaa niin ettei sitten tarvitse jojoilla koko ajan. Jos haluaa olla hoikka, ei voi syödä jatkuvasti herkkuja. Mutta silloin kun kroppa toimii hyvin, se ei kerää itseensä jokaista kaloria niin sanotusti. Mullakin viisi vuotta sitten (kun keho oli kilpirauhasen vajaatoiminnan takia aivan sekaisin) kroppa imaisi itseensä jokaisen leipäpalan tai jäätelön ja pienenkin herkuttelun jälkeen turvotus oli jotain aivan kamalaa. Muistan yhdenkin lomamatkan jälkeen miten sain paikan exit rivillä (koska virkailija luuli että olen raskaana) jotta mulla olisi enemmän tilaa. Nyt kun unet ovat olleet useamman vuoden kohdillaan ja kroppa toimii, ei keho ole moksiskaan muutamasta jäätelöstä tai herkusta.
Tämä viikko on mennyt kohtalaisen hyvin omissa ruuissa, jos ei lasketa pizzaa torstaina tai jäätelöä muutamana päivänä. Tässä esimerkkiä eiliseltä.. En punnitse ruokia, mutta laitan määrät kuitenkin jotta hahmotatte paljonko mitäkin olen syönyt.
Ruokapäiväkirja lauantai
Aamupala 10:00
reilu desi gluteenittomia kaurahiutaleita, 1 rkl maapähkinävoita, mansikoita, luomukahvia kauramaidolla
Välipala 13:00
Mehu: kurkku, sitruuna, lime, inkivääriä, omena
Lounas 15:00
Kesäkurpitsapastaa (jossa noin 1/3 kesäkurpitsa ja 2 tomaattia), 1/2 paprika, 100g täysjyväriisiä keitettynä, 1/4 avocado, 1 rkl oliiviöljyä, 1/2 pkt baby pinaattia, n. 100g lohta
Päivällinen 19:30
2 karjalanpiirkkaa voilla (ruokaa tehdessä)
Kesäkurpitsapastaa (jossa noin 1/3 kesäkurpitsa ja 2 tomaattia), 1/2 paprika, 100g täysjyväriisiä keitettynä, 1/4 avocado, 1 rkl oliiviöljyä, 1/2 pkt baby pinaattia, 1 keitetty muna ja 1 munan valkuainen
Illalla amerikan pastilleja 10 kpl leffaa katsoessa
Eroaa normaalista syömisestä karjalanpiirakoiden puolesta ja karkkien. "Ideaalissa" päivässä olisi ollut toinen välipala, mehu tai hedelmä. Ei karjanpiirakoita eikä karkkia. Perjantai meni lähes samalla tavalla, mutta silloin taas karjalanpiirakoiden tilalla oli 1/3 pakettia suklaanougat jäätelöä :D Kesään ja lomaan kyllä kuuluu karjalanpiirakat ja jäätelö, siitä ei pääse mihinkään.
Kivaa alkavaa viikkoa ja hyvää lomaa kaikille kesälomalaisille!
Xo
Hanna
Hei Hanna!
VastaaPoistaTykkään tästä sun blogista paljon.Tykkään näistä ruoka ja treenijutuista.Jotenkin ollut kiva lukea sun ajatuksia ja esimerkkejä puhtaasta ruoasta.ET ilmeisesti paljoa tankkaile proteiineja joka aterialla. Missä suhteessa niitä sinun mielestä pitäisi saada tavan laihduttajan,joka ei tähtää lihasmassan kasvuun tms.yst t: Anni
Heippa Anni!
VastaaPoistaKiitos, ihana kuulla! En sillä tavalla tosiaan tankkaile proteiineja miten "perus fitness" meiningeissä mennään. Kasvisruuistakin saa hyvin proteiinia ja myöskään heti ensimmäiseksi ei ajattelisi että maapähkinävoikin on hyvä protskun lähde (P25,6g/100g). En tosiaan millään lailla laskeskele noita P/H/R suhteita ja menen tosi fiilispohjalta omien syömisten kanssa. Teen kaikki ruuat itse ja suosin oikeasti puhdasta ruokaa. Sanoisin tuohon kysymykseesi, että liikaa suositellaan eläinperäisiä proteiinin lähteitä tai maitopohjaisia sellaisia, eivätkä ne ole kovin terveyttä edistäviä. Samoin liikaa otetaan myös protskuja lisäravinteina, ihan turhaan mielestäni. Liika proteiinin syönti voi kääntyä myös laihduttajaa vastaan jos kolmasosakin saadaan protsuista. Vyötärölle ne lopulta sitten kertyvät ja vähempikin riittäisi. Proteiinin tarve määrittyy pitkälti sillä paljonko liikut ja minkä kokoinen olet. Mutta periaatteessa ihan normaalia ruokavaliota noudattava saa tarvittavan määrän protskua päivässä. Tästäkin varmasti on monia mielipiteitä, mutta omani on se että sitä ei kauheasti tarvitse tankata. Helposti olemuksesta tulee turpea ja keho kerää nesteitä kun käytetään paljon rahkaa, eläinperäistä protskua ja lisäksi erilaisia protskupatukoita tai -jauheita. Ei siis kauheasti kannata laskeskella. Hyviä rasvoja ja erilaisia vihanneksia, hyviä hiilarin lähteitä ja sopivasti protskua näiden lisäksi.