2020 ja 2019 |
Moni haaveilee elämäntapamuutoksesta, mutta kuinka sen saa onnistumaan? Onko se helppoa vai ei? Kymmenen vuotta asiakkaita valmentaessa sitä on nähnyt paljon ja myös oppinut paljon. Mikä toimii ja mikä ei?
Olemme kaikki erilaisia ja niin monet muutkin asiat vaikuttavat kuin pelkästään se miten syöt ja liikut. Useimmiten muutos lähtee liikkeelle pienillä jutuilla, ja sillä että uskaltaa hellittää ja höllätä.
Mitä kauemmin olen valmentajan työtä tehnyt, sitä vakuuttuneempi olen siitä että myös ajatusmaailmalla ja asenteella on todella suuri merkitys ja tottakai sillä, että uskaltaa luottaa valmentajaan. Onnistumiseen tarvitaan elämäntapamuutos, ei dieettiä. Ja kuten myös ihana valmennettavani Minna Suuriniemi (52) tässä vieraskynätekstissä sanoo:
"Tarvitaan elämäntapamuutos ja oman pääkopan sisään menemistä".
Tässä Minnan tarina ja hän on tehnyt upeaa työtä.
"Olin aina koittanut pudottaa painoani milloin minkälaisilla dieeteillä ja terveydenhuollon ammattilaisena tiesin kyllä mikä on terveellistä ja miten paino putoaa. Vähemmän ruokaa ja lisää liikuntaa kuten monelta sainkin tällaisia kommentteja kun painonpudotuksesta keskusteltiin. Niin yksinkertaista se on, vaan eipäs olekkaan!
Painon pudotukseen vaikuttaa niin moni muukin asia. Oma elämäni on ollut aika traaginen. Lapsuus ja varhaisaikuisuus oli onnellinen; töitä, lasten saanti, ihana harrastus,joka oli myös toinen työni. Lujaa meni kaikenkaikkiaan ja ruuhkavuodet oli käynnissä, ei siinä kauheasti itsestä välittänyt ja olihan minulla liikunnallinen harrastus/elämäntapa, joka oli 24/7 hevosten hoitoa ja liikuttamista, kai siinä nyt kunnossa pysyy.
Vuonna 2003 isäni sairastui psyykkisesti, meillä tuli taloon iso vesivahinko, mieheni äiti kuoli ja meillä oli alkanut jo aiemmin taloudelliset vaikeudet. Isäni sairaus paheni niin, että 2013 hän teki itsemurhan. 10 vuotta elimme sumussa, ei siinä itsestä pidetty huolta kunhan pystyin pitämään huolen perheestäni ja äidistä sekä siskosta. Huolet oli suuret.
Palapalalta olen rakentanut itseäni hakien apua eri tahoilta ja siinä sivussa rakentanut kaksi sairaalaa ja vetänyt niiden toimintaa. Hevoset, valmennettavat, kilpailut jne. ovat olleet henkireikäni aina.
Viime vuoden elokuussa kun toinen sairaala oli valmistunut ajattelin, että nyt on minun vuoroni. Jospa rakentaisin itseni uudelleen.
Olin seurannut vanhan ystäväni (heppaihminen hänkin aikaisemmilta vuosilta) Hanna Antti-Pojan metodia Body by sports Lady jo hetken aikaa ja mietin, että tuo voisi sopia minullekin. Ennenkaikkea Hannan kokonaisvaltainen menetelmä valmentaa kiehtoi minua. Tiesin myös Hannan menneisyyden ja kokemukset ja jotenkin ne yhdistyivät omiin kokemuksiini ja ajattelin, että hetkinen tässä on nyt jotain ihan muuta mihin minun pitää kiinnittää huomiota painonpudottamisessa kuin hikijumpat ja nälkädietit. Tarvitaan elämäntapamuutos ja oman pääkopan sisään menemistä.
Aloitin viime elokuussa 2019 Hannan kahden viikon Aineenvaihdunta käyntiin valmennuksella ja opein siinä syömään puhtaita ruoka-aineita, säännölliset ruoka-ajat, dynaamiset syvävenyttelyt sopivat todella hyvin ylipainoiselle alkuun, koska siinä ei todellakaan jaksa kilojensa kanssa lähteä lenkille tai hyppiä. Opin myös lepäämään ja palautumaan, siis palautumaan myös työstä ja nukkumaan. Sain luvan kanssa nukkua ja levätä, koska minulle luvattiin, että se myös pudottaa kiloja mitä en ollut aikaisemmin tajunnut ja hyväksynyt. Minä ainainen suorittaja.
lepo on olennainen osa onnistumista ja valmennusten luennoilla tsempataan osallistujia myös henkisellä puolella |
Välillä en millään olisi jaksanut jumpata mutta sitten muistin Hannan sanat: "vähemmän on enemmän" ja taas tein vähän. Pikkuhiljaa jaksoin enemmän ja sitten jo kroppa alkoikin huutaa enemmän. Tästä kahden viikon valmennuksesta sain hyvä buustin eteenpäin ja hei kilot alkoivat jo tässä ajassa pudota. Isot asiat mitä myös tein oli, että jätin leivän pois ja alkoholin sekä karkit. Nykyäänhän jo hieman niitä syön ja juon mutta kohtuudella. Karkkia ei ole enää tehnyt edes mieli niinkuin ennen. Joskus sallin itselleni pienen namin/ karkkipäivän mutta sen jälkeen palaan taas ruotuun.
Minulla on myös II tyypin diabetes ja kolesterolit koholla ja näihin sairauksiini painonpudotus toki vaikuttaa positiivisesti. Arvot ovat hyvät tällä hetkellä. Ihanaa olisi jos pääsisi lääkityksestäkin pois mutta sukurasite taitaa olla liian kova. No se jää nähtäväksi.
Minna osallistui Body by Sports Lady ® -verkkovalmennukseen ja tähän metodiin kuuluu osana Fitball by Sports Lady® -harjoittelu |
Minna treenasi ja harjoitteli pallon kanssa rohkeasti, Fitball by Sports Lady® -metodissa harjoittelussa käytetään jumppapalloa, tasapainolautaa ja 2 kg käsipainoja |
Jatkoin koko viime syksyn Hannan ohjeilla ja 2020 tammikuussa ostin Hannalta jälleen verkkovalmennuksen ja siihen vielä perään jatkovalmennuksen. Samalla Hannalla pyöri myös livetreeni valmennukset joita käytin hyväksi. Sitten tuli Korona ja olikin niin tyytyväinen kun olin jo oppinut käyttämään näitä verkkovalmennuksia. Eipä tässä ole paljon korona haitannut treenaamista. Ihan huippuja nämä valmennukset kun voi omaan tahtiin edetä ja valmennukset jäävät vielä itselle jatkokäyttöäkin varten.
BBSL (Body by Sports Lady) Live treenit toivat lihaskuntotreenit ja venyttelyn kotiin |
kaikki verkkovalmennusten treenit ovat olleet kotona tehtäviä |
pallon ja tasapainolaudan päällä treenaaminen alkaa muuttaa kehoa nopeasti - Minna vahvistui ja sai lisää liikkuvuutta sekä vahvan coren |
Minulle sattui vielä tässä viisi viikkoa sitten ratsastusonnettomuus, jossa mursin toisen jalkani ja toiseen sain ligamenttivamman. Harmitti kovasti kun olin niin hyvin päässyt vauhtiin. Pyysinkin Hannaa taas apuun ja hän teki minulle kuntoutusohjelman sairaslomani ajaksi eli pystyin jatkamaan treenejä.
Luin myös Hannan uuden kirjan "Sinä onnistut" ja se sai minuun vielä enemmän uskoa kehittää itseäni. Hannalla on myös ollut verkkovalmennuksissa ja livetreeniohjelmissa luentoja, jotka ovat laittaneet ajatukset liikkeelle oman itsen kehittämisessä. Ne ovat olleet myös hyviä. Lopulta luin myös Aki Hintsan kirjan "Voittamisen anatomia" ja pääsin sen kautta vielä syvemmälle, ymmärsin miten core on reitti onnistumisiin niin fyysisesti kuin henkisesti :) ja matka jatkuu...
Painoni on pudonnut nyt viimevuoden 2019 elokuusta -12 kg ja senttejä on koko kropasta lähtenyt useita. Olo on kevyt ja energinen. Jaksan uudessa työssäni. Uni on parantunut. Olen iloinen.
Kuvat puhukoot puolestaan.
Kiitos Hanna kaikesta tähän asti <3"
venyttelyä ulkona keväällä auringon paisteessa |
töissä voi myös seisoskella pallon päällä |
Hei! Ihana juttu! Uskaltaudun nyt Hanna sinulta kysymään asiaa, mitä olen monesti miettinyt, koska olet helposti lähestyttävän oloinen. Näissä muutostarinoissa tuntuu aina tärkeää osaa esittävän pudotetut kilot ja se, että kuinka muutos on "pysyvä" vaikka aikaa olisi kulunut vasta vuosi. Mitenkään väheksymättä näitä hienoja suorituksia, kohtana ja pohdin päivittäin työssäni nuorten ja nuorten aikuisten tarinoita niiden vaa'an lukemien sekä syömisen/liikkumisen takana. Olen monesti todennut että kaikki osaavat laihduttaa mutta kestävä ratkaisu se ei ole. Niin monesti ollaan vastaanotolla mietitty niitä traumoja ja henkisen kuormituksen/väkivallan/muun mielenterveyden häiriön/voimavarojen vaikutusta siihen, miten ihminen voi ja miten hänen kannattaa esim. painoonsa suhtautua. Itse harvoin näen ns. klassisia onnistumistarinoita, tai jos näen niin niiden saavuttamiseen ja niissä pysymiseen on mennyt vuosia, monilla terapia tms. tuen muoto on tärkeämpi hyvinvoinnin, jaksamisen ja itsetunnon kannalta kuin yksikään menetetty gramma. Noh, sekava selitys mutta ehkä siis haen sitä juttua, että miksi näissä on aina ennen ja jälkeen-kuvat, menetetyt kilot, saatko nyt ajatuksestani kiinni? Sinun valmennuksessa tuntuu että otetaan myös sieltä mielestä kiinni, mikä on tietenkin hyvä asia. Mutta jotenkin toivoisin että tultaisiin joskus siihen hetkeen, jolloin voitaisiin puhua kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ilman mitään peilikuvia.
VastaaPoistaHienosti kirjoitettu ja se pitää niin paikkaansa, että henkisellä puolella on suurin merkitys. Tässäkin tarinassa sitä oli huomioitu ja tulevia tarinoita ajatellen otan ehdottomasti tämän huomioon kun mietin millä kulmalla asiaa voi lähestyä. Itse koen henkisen puolen kaikkein tärkeimmäksi onnistumisen kannalta myös. Kun siihen saa otteen, on muutos pysyvämpää ja kokonaisvaltaisempaa ❤️
Poista