Always keep the faith - juoksemassa

Eilen päätin, että kokeilen miten juoksu onnistuu. En ole ottanut yhtäkään juoksuaskelta viime lokakuun polvitapaturman jälkeen. Näytin silloin tuntilaisille sivukyykkyä, mutta salin lattia olikin liukas ja tukijalka lähti sivulle ja polvi vääntyi. Kierukan takaosa repesi. Kävin ortopedillä ja jalka kuvattiin magneetissa. Ja samalla löytyi myös jokin vanhempi rustovaurio. En halunnut, että polvea tähystetään. Päätin ja toivoin, että saan sen kuntoon.

Niin kuin kaikki polvi- tai selkävaivoja, tai mitä tahansa vaivoja, poteneet tietävät miten raskasta se on henkisesti. Et voi tehdä jotain mistä tykkäät. Siihen loppui mun uudelleen alkama tanssiharrastus ja juoksut. Kyykkyjä en tehnyt kuukausiin, mutta tunnit kyllä pystyin muuten vetämään. Rauhoitin omat treenit täysin. Juoksut ja kyykyt vaihtuivat venyttelyyn, Pilatekseen ja hetken päästä kävelyyn. Kävelykin sattui aluksi. Kahvakuulatunnit pystyin kuitenkin vetämään, ilman niitä kyykkyjä. Ja onneksi oli myös Method Putkisto! Mun ja lapsen yhteinen harrastus, laskettelu, jäi kokonaan mun osalta. Mutta eipä ollut muutenkaan huippukelit etelässä se osalta. Perinteinen Tahkon reissukin jäi tänä talvena tekemättä.

Ja kyllä se masentaa. Jouduin käymään itseni kanssa valtavan henkisen taiston ja kyllä sitä loppuvuodesta harmitti. Ja mulle sanottiin, että voin varautua siihen etten enää juokse.. Lomamatkaa ei uskaltanut varata, kun en tiennyt joudunko sinne tähystysleikkaukseen.. Oikeasti teki mieli ottaa suklaalevy kouraan joka ilta ja käpertyä sohvan pohjalle. Ja välillä teinkin niin. Mutta samalla kuitenkin suorastaan pakottamalla yritin liikkua niin, että siitä on polvelle hyötyä. Ja kyllä ravintokin merkkaa näissä jutuissa.

Mutta nyt on tapaturmasta kulunut puolisen vuotta ja päätin kokeilla mitä jalka sanoo juoksemisesta. Kyykkyjä olen varovasti tehnyt tammikuusta alkaen. Onnenlenkkarit jalkaan ja menoksi. Nää kulahtaneet tossut voisi jo heittää pois, mutta ovat olleet niin monissa kivoissa jutuissa mukana, että ei raaski..

Hyvältähän se tuntui. Pinkaista menemään! Auringonpaistekin tuli kuin tilauksesta tähän aamuun. Jalka ei sattunut ja oli ihana vähän päästä juoksemaan. Niin onnellinen ja kiitollinen olo tällä hetkellä. Kyllä terveyttä vaan arvostaa ja usein sitä arvostaa vasta sen jälkeen kun sen on hetkeksi menettänyt. Pitää vain jaksaa uskoa! Niin kuin muutenkin. Kyllä se päivä jossain vaiheessa sinne risukasaankin paistaa! Never ever give up!