Sports Lady®

Sports Lady®

9.4.2015

Thursday morning run


"A run begins at the moment you forget you are running"


Aamulla tänään kello soitti 5.45. Myönnän, että tänään kyllä torkutin pari kertaa. Eilisen illan kuulatunnit painovat vielä kropassa, mutta hyvä kun tuli taas lähdettyä lenkille. Nyt olen tehnyt 3 juoksulenkkiä viikossa. Kaikki lenkit ovat erilaisia, ja vähitellen myös lisään matkaa tai aikaa treeneissä. Mulle juoksussa on kysymys eniten siitä, että saan liikkua luonnossa ja maisemat vaihtuvat kävelyä nopeammin. Juostessa ajatukset nollaantuu ja mieli lepää. Sama on usein kävellessä. Parhaat ideat tulee aina lenkkipolulla. Ja tottakai se olotila lenkin jälkeen! Ja oon mä vuosikaudet ollut jo ihan koukuttunut näihin aamun kauniisiin hetkiin!

Tänään Pilatestuntia ohjatessani mietin miten hyvää se tekeekun juoksee! Vaikka vain näytin liikkeitäPitää oma treeni tehdä viikonloppuna! Näiden viikkojen aikana olen saanut mukavasti kroppaa jo jumiintai oikeastaan se olisi jumissa ellen sitä huoltaisiPilates- ja syvävenyttelyopiskelu mulla alunperin lähti siitäkun kiukustuin mun selkään ja siihen ettei se enää "kestänyt juoksemista". Ajattelin etten suostu siihenEttä selkä ei muka kestä juoksemista! Ajatelkaa miten yleistä on seettä jokin paikka "ei vain kestä juoksua"Se voi olla lonkka tai nilkka tai selkäMitä jos vain laittaisi kroppaansa kuntoon kunnon lihashuollon ja kehonhallinnan avulla? 

On ollut mukava päivä taas tänään töissä ja on ollut ilo ohjata ihania asiakkaita. Olen ohjannut niin salilla kuin kotonakin! Ja aurinkokin on paistanut kauniisti. Ja iloisia uutisia mun Toimelan keskiviikon tuntilaisille! Teille on järjestetty ylimääräinen tunti ensi viikolle (alkeis ja jatkoryhmäläiset molemmat!) ja sinne voi ilmoittautua Toimelaan! Keskiviikkona puoli kuudelta tunnin kuulat ja sitten se kesätauko.

Ja Kaivarin tunnithan alkavat ihan pian! Oletko jo ilmoittautunut? Ennakkovaraajan etukin on vielä voimassa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti