Huomenta! Eilen jäi blogi kirjoittamatta. Töitä on ollut tosi paljon ja ollaan taas huideltu lapsen fudis- ja uimatreeneissä. Ja jatkettu hänen synttäreiden juhlintaa tälläkin viikolla. Itse jouduin jättämään herkut väliin, mutta nyt sen tekee helposti ja hyvällä mielellä kun on kerran päättänyt karistaa sen ylimääräisen rasvan ;)
Tänään aamulla kävin juoksemassa. Teen kolme juoksulenkkiä viikossa. Yksi on HIIT. Toinen tasavauhtinen, jossa viikko viikolta pidennän juoksun osuutta. Tänään juoksin 3 km ja kävelin 3 km (sykkeet nousi ihan kivasti niin kuin kuvan ilme ja puna poskilla kertoo). Viime viikolla matka oli 2+4 km. Ja se kolmas treeni on juoksun ja kävelyn vuorottelua. Pakko aloittaa rauhallisesti, polvikierukan repeämästä kun ei ole kuin puoli vuotta. Ensimmäinen tavoite on osallistua toukokuun lopussa Kumpula -juoksuun mun pojan kanssa.
Mutta juoksu on ihanaa! Se tosin vaatii veronsa, eli ihan kunnon venyttelyt. Venyttelen joka päivä puolesta tunnista tuntiin. Se on pakko. Pohkeet, takareidet, pakarat, lonkankoukistajat ja kyljet. Teen ihan kunnon syvävenyttelyt jossain vaiheessa päivää. Muuten loppuu mun juoksut lyhyeen kun takareidet ja pakarat kiristyessään vetää lantion pois sen neutraalista asennosta tai lonkankoukistajat.. Jos juoksisin kesän ihan pintapuolisten venyttelyjen voimalla, olisin melkoisen etukenossa ja syksyllä voisi sitten lopettaa mukavasti alkaneen harrastuksen..
No projektia riittää. Omien dieetien ja treenien lisäksi on niitä töitä ollut paljon. Tällä viikolla olen myös suunnitellut syksyn tunteja. Kahvakuulaa tulee olemaan 4 kaikille avointa tuntia yritysten lisäksi. Pilatekselle ja Method Putkisto syvävenyttelylle tulee myös iltatunteja, keskustassa. Mutta vasta syksyllä. Niitä kysytään multa koko ajan. Nyt mä pidän Pilatesta päivisin vain Kumpulassa. Kehonhuoltotunteja pidän myös yrityksille ja urheiluseuroille. Tänään on melkein toimistopäivä, yksi ohjaus aamulla ja yksi illalla. Aikaa jää suunnitteluun ja paperitöihin kerrankin kunnolla. Muuten se koneella istuminen on tässä työssä aika pätkittäistä.
Oletko muuten muistanut ilmoittautua kesän kahvakuulatunneille puistoon? Täältä löydät lisää infoa.
Eipä muuta kuin aivan loistavaa päivää kaikille. Täällä lähti käyntiin dieetin kolmas päivä tällaisen aamupalan voimin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti