Sports Lady®

Sports Lady®

3.12.2017

Keep it simple


Hei pitkästä aikaa! Viikko on mennyt niin hujauksessa. Välillä tulee tällaisia pätkiä, että blogin päivitykseen ei yksinkertaisesti jää aikaa. Tällä viikolla oli nelosten itsenäisyyspäivän tanssit, vuoden kohokohta. Siinä meni osittain viikko: valmistautuen, lasten tansseja katsoen ja sitten niitä fiilistellen. Miten onnellinen ja ylpeä sitä olikaan oman lapsensa puolesta, kun katseli pienten tanssimista. Lapset nimittäin esiintyivät koululla meille vanhemmille Finlandiatalon vastaanoton jälkeen. Päivä oli heille ikimuistoinen. 


Töitä tietysti on ollut paljon. Varmaan se joka työssä on sama juttu, tuntuu että tahti kiihtyy ennen lomia. Pian on kuitenkin ihanan pitkä loma, jotain mitä taas odottaa. Saa ladata akut ja viettää aikaa rakkaiden kanssa. Ja liikkua itselleen. Ja antaa myös kropan levätä.

Viikonloppukin mennä hujahti. Käytiin Jarnan ja lasten kanssa Kaapelilla Talvisirkuksessa (suosittelen!), Design messuilla, syömässä.. Ja tämä sunnuntaipäivä onkin mennyt taas sporttaillen. Multa jos kysytään, niin voisin vain urheilla joka päivä ja vaikka kuinka paljon. Kunhan vain olisi aikaa siihen, omaan treenaamiseen. (Tällä viikolla sitä ei ole kauheasti ollut.) Ja vastaavasti silloin tarvitaan aikaa myös palautumiseen. Palautumista on pakko vain painottaa koko ajan. Ja nukuttua on kyllä tullut tällä viikolla ja viikonloppuna. Molempina öinä vedin 11 tunnin unet ja viikollakin unta on tullut taas riittävästi. 8 ja 10 tunnin väliltä joka yö. Enemmän tämä viikko on mennyt vain töitä tehden ja muuten sitten vain ollen ja palautuen. Joten arvaatte kun tänään oli virtaa ja aikaa ja pääsin liikkumaan niin olipa ihanaa!


Tänään tein taas kaappiin inkiväärisitruuna -mehua. Siitä on aamuisin hyvä ottaa shotti ja aikaa ei mene mehun valmistukseen ja koneen puhdistamiseen. Paljonhan sitä näkee vaivaa oman hyvinvointinsa eteen, ja aikaa menee aika paljon siihen kun puristaa mehun joka aamu (ja puhdistaa koneen sen jälkeen), laittaa aamiaisen... Nyt ajattelin jotenkin ennakoida ensi viikon aamuja ja tehdä niistä vähän edes nopeampia. Harmittaa kun en ole kunnolla ehtinyt oikein lehteäkään lukea tällä viikolla. En tiedä ehdinkö tulevallakaan.. Ainakin keskiviikkona kun on vapaa :) 

Mutta vapaapäivän aamuina saan helposti menemään aikaa kaikkeen tällaiseen pari tuntia. Mehut, venyttelyä, hyggeilyä, aamupalaa.. Ja yhtäkkiä on jo kello puolen päivän tai ylikin jos on nukkunut vielä pitkään. Musta on ihanaa olla tällainen hidas viikonloppuisin, etenkin kun tuntuu että olen suorittanut elämää koko tähän astisen elämäni myös viikonloppuna. Vielä muutama vuosi sitten ihan ärsytti jäädä kotiin nyhvertämään jos oli mahdollisuus lähteä lenkille tai mitä vain. En tiedä onko se tää keski-ikä vai mitä se on, mutta on ihana vaan olla ja vähän laiskotella. 


Ostin muuten uutta protskua, Foodinin vaniljaheraa ja täytyy sanoa että olipa herkun makuinen smoothie tänään aamulla. Tykkään simppelistä, ja ruuansulatuskin tykkää. Mitä yksinkertaisempi setti, sen vähemmän ihmeteltävää ruuansulatukselle. On sitten kyseessä smoothie tai ihan lautanen jolle lataat ruokaa, sitä parempi mitä vähemmän erilaisia lajeja siihen lataat. Keep it simple -motto toimii niin treenissä kuin syömisessäkin. Oikeastaan kaikessa.

Aamusmoothie

Pakastettuja mansikoita
Vaniljaheraprotskua, Foodin 
Chia siemeniä
Vettä 

Asiat on parhaita kun niistä ei tee liian vaikeita! Ihanaa alkavaa viikkoa teille <3

Xo
Hanna

1 kommentti: