Sports Lady®

Sports Lady®

20.12.2017

Uudet tuulet blogirintamalla


Mulla on teille uutisia! On ollut aika tehdä muutoksia blogin kanssa ja viime viikonloppuna tein päätöksen siirtyä Indiedaysin Lifie! -blogeista toiseen upeaan yhteisöön: 40+ blogien joukkoon. Sports Ladyn löytää siis sieltä tästä eteenpäin. 


Yleensä teen päätökset nopeasti ja tämäkin päätös tapahtui viime perjantaina. Toki olin miettinyt asiaa jollain tavalla syvällä sisimmässäni jo viime syksystä asti kun täytin 40. Nelkytplus blogeissa on mahtavia tyyppejä ja ihania blogeja. Oli mahtava olla sen melkein kolme vuotta osana Blogirinkiä, sittemmin Indieplacen Lifie! -blogeja, mutta nyt on aika ottaa katse taas eteenpäin. Olen kyllä super innoissani muutoksesta!


Tervetuloa siis kaikki uudet lukijat ja nyt on aika esittäytyä hieman paremmin. 

Olen 41-vuotias ja asun Helsingissä kaksin 10-vuotiaan poikani kanssa. Blogia aloin kirjoittamaan 2010 kun vaihdoin alaa toimistotöistä (Nasdaq OMX) hyvinvointiin. Tein päätöksen hypätä pää edellä tuntemattomaan, yrittäjyyteen ja täysin toiselle alalle. Elämä meni kertaheitolla uusiksi. Koko tämän seitsemän vuoden aikana olen kouluttanut itseäni jatkuvasti (Hyvinvointivalmentaja, Kuntosalivalmentaja, Ravintoalmentaja, Personal Trainer, Kahvakuulaohjaaja, TRX yksilö- ja ryhmäohjaaja, Method Putkisto- ja MP Pilates ohjaaja..) yrittäjyyden ohella. Aluksi tein kahta työtä. Työskentelin CocoVi Barin ravintolapäällikkönä ja omaa yritystä pyöritin siinä ohessa. CocoVilta ammensin valtavasti ravintotietoutta, tutustuin upeisiin ihmisiin ja sain aivan erilaisen katsantokannan ravitsemukseen. Kehitin omaa yritystä, vedin kahvakuulatunteja, pidin raakaruokakursseja, ohjasin PT-asiakkaita ja siinä samassa aina kouluttauduin. Olin aina toivonut, että minulla on työ jota voin tehdä täydestä sydämestäni. Työ jolla voin kokea olevan merkitystä. Työ jossa voin auttaa ihmisiä. Sellaisen työn myös sain ja intohimolla voin tehdä rakastamiani asioita.



Viimeisen seitsemän vuoden aikana koko elämä on muuttunut täysin. Samoin arvomaailma. Oikeastaan ihan kaikki on muuttunut. Myös suhtautumiseni liikkumiseen, hyvinvointiin, ravitsemukseen ja ihan elämään yleensä. Ja erityisesti levon arvostaminen, hidastaminen elämässä noin niin kuin yleensä, on saanut ihan eri merkityksen. Olen oppinut hidastamaan.  

Tällä hetkellä valmennan työkseni PT-asiakkaita. Minulla on treenattavia, joiden kanssa olemme treenanneet vuosia. Pisin asiakassuhde tähän mennessä taitaa olla jo viiden vuoden yhteinen taival erään ohjattavan kanssa. Personal Trainingin lisäksi vedän tunteja. Kaikille avoimia kahvakuulatunteja pidän Kumpulan Kylätilassa kaksi kertaa viikossa. Sen lisäksi käyn yrityksissä liikuttamassa heidän työntekijöitään. On kahvakuulaa ja Pilatesta sekä dynaamista syvävenyttelyä. Asiakkaana on myös yksi taloyhtiö, jossa pidän viikossa neljä jumppaa heidän tiloissaan. Asiakkaani ovat 20 vuodesta aina 80 ikävuoteen. Tiistaisin ohjaan Toukolan Teräksen senioriryhmää, jossa vanhin on 80 vuotias. Ohjattavana on myös paljon eläkeikäisiä ihmisiä, joille on tehty toiminnallisen harjoittelun kuntosaliohjelmia ja venyttelyohjelmia. Myös kahvakuula- ja muilla tunneilla käy nuorten ihmisten lisäksi varttuneempaakin väkeä. On upea nähdä ihmisten kehitys, vielä iäkkäämpikin voi parantaa jopa lyhyessä ajassa tasapainoa, lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Niitä kaikkia tarvitaan arjessa ja paremmassa jaksamisessa. Rakastan työtäni ja minulla on maailman IHANIMMAT asiakkaat. 

Töiden ja bloggaamisen lisäksi iso osa ajastani kuluu kymmenen vuotiaan poikani kanssa, joka on liikunnallinen kuten äitinsä. Joten harrastuksiin saa kuskata joka ilta ja yhdessä sitten uidaan, pyöräillään, lasketellaan... Ei ole oikeastaan lajia johon en lapsesta saisi kaveria. Lastani en ole blogissa esitellyt, sen päätöksen tein heti alussa. Hän saa sitten isompana itse päättää kuinka haluaa somessa olla esillä. Poikani onkin tärkein asia elämässäni ja rakastan touhuta hänen kanssaan yhteisiä juttuja ja viettää aikaa. Yrittäjänä olen saanut maksimoitua ajanvieton hänen kanssaan. Kun lapsi on koulussa tai harrastuksissa, minä olen töissä. Muuten sitten hänen kanssaan kotona. Se on ollut mahtava juttu tässä työssä myös. 


Tulen vastaisuudessakin kirjoittamaan hyvinvoinnista, omista ajatuksistani koskien elämää ja onnelisuutta, kauneudesta luonnollisesti, puhtaasta ravinnosta sekä treenaamisesta. Saatte jatkossakin treenivinkkejä kotitreeneihin niin kuvallisina ohjeina kuin videoinakin. Treenaan itse, koska haluan jaksaa arjessa ja voida hyvin. En siksi, että minulla olisi tietyn mallinen takapuoli tai olkapäät. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on yhdistelmä riittävää lepoa, unta, palautumista sekä sopivaa määrä oikeanlaista harjoittelua (lihashuolto, lihaskunto ja monipuolinen liikkuminen muuten). Tärkeintä on tehdä ja harrastaa sellaisia lajeja mistä itse pidät! 

Tästä päivästä alkaen Sports Lady löytyy siis Nelkytplus blogeista, missä on paljon hienoja blogeja niin Lifestyle, Ruoka, Koti ja Sisustus, Matkailu sekä Piha ja Puutarha -aihealueilta. Vanhat lukijat käykää katsomassa ja tutustumassa! Tykätkää yhteisöstä myös Facessa ja Instassa ja tutustukaa myös muihin ihaniin blogeihin. 

Ja uusille lukijoille lämpimästi tervetuloa seuraamaan blogia ja kommentoimaan juttujani! Vuorovaikutteinen kanssakäyminen on todella toivottua. Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Ihanaa joulunalusviikoa teille kaikille ja kuullaan taas pian!

Xo
Hanna

12 kommenttia:

  1. Heti bongasin sinut tuolta omien joukosta, eli 40+ blogeista. Tervetuloa tätäkin kautta, kiva saada sinutkin mukaan porukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Outi! Kiitos paljon, ihanan tervetullut olo todellakin tähän upeaan porukkaan. Tässä ilta meneekin mukavasti kun tutustun kaikkien teidän blogeihin ja opetellen yhdistämään ihmiset ja blogit :D Ihanaa keskiviikkoiltaa sinne!

      Poista
  2. Ihanaa saada 40+ -blogien joukkoon myös "hyvinvointibloggaaja"! Tervetuloa - vinkit terveempään elämään ovat tarpeen ainakin tälle ladylle, joka myöskin joskus oli Indiedaysilainen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ihanaa olla mukana. Tuntuu tosi hyvältä olla tässä porukassa! Ihania tyyppejä ja hienoja blogeja. Mukavaa torstaita ✨💫

      Poista
  3. Onnea uuteen blogikotiin, 40+-blogeissa on kivaa porukkaa! Hyvää joulua myös, Hanna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenny! Oon kyllä innoissani muutoksesta ja niin on. Ihanaa joulua sulle myös 💕

      Poista
  4. Minä olen myös mielissäni, kun saamme 40+ joukkoomme hyvinvointibloggaajan. Vinkit ovat tervetulleita tällekin bloggaajalle. Tervetuloa Hanna ja mukavaa jouunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon! Ihanan tervetullut olo tähän joukkoon. Ja tervetuloa nappaamaan täältä vinkkejä hyvinvontiin ❤️ Ihanaa joulun aikaa!

      Poista
  5. Tervetuloa 40+ blogiyhteisöön. Kiva saada hyvinvoinnin asiantuntija mukaan porukkaan 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Ihan mahtavaa olla mukana 😘

      Poista
  6. Lämpimästi tervetuloa ihanaan 40+ yhteisöön ❤️ terveisin Cride Kristallinhohtoa blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cride <3 Tosi mahtava kyllä kuulua tähän yhteisöön!

      Poista