Mun päivä on tänään ollut hyvää mieltä täynnä, kun ensimmäisenä sähköpostin avattuani oli yhdeltä ravinto-ohjattavalta kuukauden "loppupunnituksen" tulos täysin tavoitteessa 5kg! Mahtavaa! Ja kaikki Personal Training asiakkaani ovat painotavoitteidensa kanssa juuri siellä missä nyt kuuluukin ja edistystä tulee! Ja ihan oikeasti on nostettava hattua kaikille heille millä draivilla sitä mennään eteenpäin! Mutta niin se vain menee, että tuloksia tulee, kun teet ohjeen mukaan. Jos lipsuu niin sitten lipsuu, ja silloin ei tuloksiakaan tule yhtä nopeasti!
Aamu alkoi Moolan tunnilla. Oli mukava vetää tuntia näille ihanille tyypeille taas ja miten hyvä mieli kun kaikista oli ollut tosi hyvä tunti. Opesta se tuntuu maailman parhaalle, kun tullaan sanomaan tunnin jälkeen että oli loistava tunti. Salillinen hyväntuulisia ihmisiä lähti sunnuntaipäivän viettoon ja mä suuntasin kotiin.
Päivällä tein kotona paperihommia ja kävin juoksemassa ja iltapäivällä vedin vielä Moolan Roihuvuoren salilla yhden tunnin kahvakuulaa. Olin kerran käynyt siellä sijaistamassa ja oli mukava mennä uudelleen kun ihmiset olivat mielissään, että olin siellä taas vetämässä. Tunnilla oli myös uusia tuttavuuksia ja oli taas huippua kun tunnin jälkeen joku sanoi että oli tosi kiva tunti.
Illalliseksi laitoin uunissa kesäkurpitsaa, munakoisoa ja broilerin jauhelihaa tomaattikastikkeessa. Mä olen oikeasti maailman laiskin ruuanlaittaja, mutta arvostan kovasti että kaikki on itse tehtyä. Enemmän pitäisi tehdä ja väkertää jos olisi aikaa. Mutta kun ei ole. Mun blogista ei siis mitään huimia ja hienoja reseptivinkkejä saa, mutta ehkä jotain ideoita miten voi syödä terveellisesti ja päästä helpolla?
Askelia mittariin kertyi tänään tän verran eli vajaat 3000. Sitten siihen päälle tuli 45 minuutin lenkki lumihangissa (otin askeleet muutoslaskurista kun mittari oli kotona) ja 2 kahvakuulatuntia, eli muutoslaskurilla muunnettuna 36 000 askelta. Saldo tälle päivälle yhtensä 38 948 askelta.
Hyvänä kilpailun emäntänä tottakai johdan kisaa, mutta hyvänä kakkosena (melkein tasoissa) kirii On The Go'n Heidi ja kolmantena The Climb -blogin Janina. Tämä siis tilasto kahden päivän jälkeen, eikä mukana vielä tämän päivän liikuntaa. Hulluna mäkin liikun mutta onneksi en ole ainoa! Mielenkiintoista olisi enemmän lukea muiden blogeista kuinka on tullut liikuttua ja miten niitä askelia on kertynyt!
Mutta nyt tämä "urheilija" käy sohvalle ja katsoo taas leffan! Olen hyödyntänyt "lapsettoman" viikonloppuni urheilemalla, töitä tekemällä ja leffoja katsomalla niin kuin jokainen sinkkuihminen varmaan tekisi? Haha! Mutta mulle se on nautinto ja harvinaista herkkua! Ihanaa sunnuntaita myös sinne!
Tekemisestä tuli mieleen, tiedätkö GoExpo tapahtumasta tulevana viikonloppuna mitään?
VastaaPoista-Juha
Moi Juha!
VastaaPoistaSen verran mitä netistä olen sivuilta katsonut ja perjantaina ajattelin itse mennä sinne! Mulla ei siellä ole varsinaisesti mitään promo- tai muuta juttua!