Eikö jokainen meistä haluaisi olla hyväkroppainen ja hyvännäköinen? Ainakin joskus? Sellainen jonka perään päät kääntyvät ja ketä rakastettaisiin ja ihailtaisiin. Arvostettaisiin. Ja muutaman kerran vuodessa ehkä päätämme terästäytyä. Aloitamme dieetin ja ostamme terveellisiä ruokia ja lisäravinteita. Inspiroidumme blogeista ja lehdistä. Mutta ei se arvostus tai rakastaminen riipu siitä miltä näyttää tai mitä on. Jokaista meistä varmasti rakastetaan ja arvostetaan riippumatta siitä montako kiloa vaaka näyttää.
Itse olen sitä mieltä, että onnistunut painonpudotus lähtee itsensä hyväksymisestä ja itsensä rakastamisesta. Kovimmankaan itsekurin voima ei ole niin suurta, mitä voi olla itsensä rakastamisen voima. Siinä vaiheessa kun hyväksyt oman vartalosi ja rakastat sitä sellaisena kuin se on, alkaa oikea tie hyvään oloon (ja onnistuneeseen painonpudotukseen). Silloin kun tuntee olonsa hyväksi ja turvalliseksi, ei tarvitse niin helposti lohduttautua rasvalla tai sokerilla. Omaa kehoa pitää arvostaa ja sille pitää antaa sitä kaikkein parhainta. Silloin kun oppii hyväksymään itsensä, niin on myös helpompi kohdella itseään armollisemmin.
Painonpudotus on hidasta, mutta lopulta kaikki käy kuitenkin hyvinkin nopeasti kun katsotaan sitten ajassa taaksepäin. Ulkoinen muutos on huomattava jo vaikka puolen vuoden kuluttua. Ja koska painonpudotus tai elämänmuutos on aikaa vievä prosessi, korostuu itsensä rakastamisen tärkeys sillä "pelkkä rautainen itsekuri" ei riitä tällä matkalla. Liikunnasta ja terveellisesti syömisestä pitäisi omaksua elämäntapa. Herkuttelukin kuuluu elämään, mutta silloin siitä pitää nauttia. Se ei tee ihmisestä parempaa tai huonompaa, että on hänellä sitten pari kiloa ylimääräistä tai ei. Kyllä mä itse herkuttelen joskus. Syön pizzaa ja otan ravintolassa jälkiruuan. Vaikka pääosin mun elämä on terveellisesti elämistä, niin osaan myös relata. Elää. Kyllä elämään kuuluu silloin tällöin ne herkuttelun ja nautinnon hetket. Se pitää silloin vain tehdä hyvällä omatunnolla!
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!
So true! Mikähän siinäkin on, että vanhempana sitä hyväksyy itsensä paljon paremmin kuin esim. 2-kymppisenä? Itsekriittisyys pehmenee vuosien saatossa ja osaa olla vähän armollisempi itselleen.
VastaaPoistaPS: Mistä muuten löydät noita ihania ajatuslause-kuvia? :)
Se on totta. Nyt kun katsoo taaksepäin siihen kun oli parikymppinen, niin lähinnä naurattaa se ettei ollut tyytyväinen peilikuvaansa. Nyt on tyytyväinen vaikka vuodet ovat vartaloa muuttaneet. Kaikki on niin suhteellista ja nykyään ei ole edes aikaa miettiä itseä niin paljoa.
VastaaPoistaMä otan niitä googlesta. Kirjoitan aina hakukenttään sen hakusanan mihin kulloinkin kuvaa tarvitsen, ja sitten etsin sopivimman aiheeseen liittyen. Tykkään noista ajatuslausekuvista, ne jotenkin tiivistää tekstin.