Sports Lady®

Sports Lady®

31.12.2013

Vuoden lopun fiilistelyjä


Oon ottanut edelleen rennosti urheilujen kanssa. TRX'ää tein kotona Tapaninpäivänä ja sitten perjantaina kävin salilla. Kävelyllä on kyllä tullut käytyä ja kroppa näköjään edelleen kaipaa vähän lepoa. Oli ihana olla reissussa koko viikko tekemättä mitään. Se tekee välillä hyvää! Eilen tehtiin treenattavan kanssa pitkä kävely ja tänään olin Katjan kanssa Viikin upeissa maisemissa.


näkyy sitä valoakin tuolla kaukana kun oikein zoomaa

näin paljon värejä vaikka on uuden vuoden aatto ja pitäis lunta olla
Lomapäivinä oonkin nauttinut eniten ystävien seurasta, ja siitä että ei oo kiire mihinkään. Tunnit on vielä joulutauolla ja monet asiakkaat lomalla. Toisten kanssa on jo otettu välipäivinäkin treenejä. Mutta paljon on ollut myös vapaata ja sen olen hyödyntänyt kavereiden kanssa kaikkea kivaa tehden, kun pikkumies meni isälleen muutamaksi päiväksi. 

Jarnan kanssa oltiin lauantaina Viattomien Lasten Päivän konsertissa, Johanneksen kirkossa, ja se oli kyllä upeeta! Ihan mielettömiä esityksiä ja itkulta ei voinut säästyä. Sunnuntaina taas pidettiin kiva ilta Eevan ja Katjan kanssa. Laitoin meille dinneriä ja laulettiin Sing Staria (harvinaista herkkua toi laulaminen)! Ihania ystäviä mulla ja ihana kun ootte olemassa! Näihin mukaviin tunnelmiin alan valmistaua iltaa varten Birgitan kanssa! Ja tää onkin sitten ensimmäinen uusi vuosi kaupungilla lapsen syntymän jälkeen!

dinnerillä lauantaina

laulua sunnuntaina
Tässä vielä pari kuvaa meidän ruuista sunnuntain lauluilllasta. Uunivihanneksiin ja kanaan löytyy resepti täältä. Selleri-manteli keittoon täältä ja sitten alkuruokana oli myös lohisalaattia.

Lohta ja pinaattia

vaaleaa kvinoaa (huuhtele ja keitä ohjeen mukaan)
pinaattia (pese ja kuivaa hyvin)
omenaa (kierittele pienet palaset sitruunan/limen mehussa)
savulohta
seesaminsiemeniä (paahda hetki pannulla)

manteli/selleri keitto 
lohta ja pinaattia 
uunivihanneksia ja kanaa
Tulossa seuraavaksi postausta siitä, kuinka ensimmäinen vuoteni yrittäjänä on sujunut. Fiiliksiä ja tapahtumia vuoden varrelta! Huomenna alkaa myös oma valmistautuminen tulevaan vuoteen ja ihan vinkkinä kun mietitte niitä uuden vuoden lupauksia, niin kahdelle treenattavalla löytyy tilaa! Ja myös Kuntoremonteissa on tilaa! Lisää infoa löydät täältä! 

Ja kuinka se Sports Lady sitten eroaa niistä muista valmentajista? Varmasti niin, että motivaation antaminen on yksi tärkeä osa valmennusta. Osa valmentajista on sitä mieltä, että valmentaja ei ole mikään motivaation lähde ("vain huonot valmentajat lupaavat auttaa asiakkaan motivoimisessa") ja sitä ei voi purkistakaan syödä. Eli jos asiakkaalla ei sitä ole, ja homma menee puihin niin syyttäköön itseään. No se on varmasti ihan fine toisten kanssa, mutta mä taas ajattelen asiasta eri tavalla ja oikeasti mietin kaikkien mun treenattavien tilannetta aina, ja yritän tehdä kaikkeni jotta sitä motivaatiota pidettäisiin yllä. Se on yksi valmentajan tehtävistä mun mielestä, vaikka toiset muuta ajattelevatkin! Paljon on erilaisia valmentajia, mutta niin on treenattaviakin. Yksi sopii toiselle ja toinen taas toiselle. Mä lähden aina siitä että ihminen on kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja asiakkaat ovat mulle oikeasti tärkeitä ja toivon jokaisen onnistuvan! 

Olipas tää postaus nyt varsinainen sillisalaatti! Mutta nyt haluan toivottaa Teille aivan mahtavaa Uutta Vuotta ja kiittää kaikkia Teitä upeita lukijoita tästä taas kuluneesta vuodesta! Kiitos myös upeille yhteistyökumppaneilleni ja taas kerran teille kaikille upeille ja ihanille ystäville jotka olette minua matkan varrella auttaneet! Kiitos kiitos kiitos! Ja erityisesti kiitos aivan parhaille asiakkailleni. Upea vuosi takana ja ensi vuodesta tehdään vieläkin upeampi! Nauttikaa Uuden Vuoden juhlista ja huomenna taas back to basics eiks niin? Viettäkää ihana ilta!

Much love,
Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti