Ajattelin pienen kuvapostauksen kanssa kirjoitella tänään. Eikö oo ollut mahtavia päiviä tällä viikolla!! Niin kevät! Viikkoon on mahtunut mukavasti töitä, ja pari kävelylenkkiäkin. Ystävien tapaamistakin onneksi lounaan merkeissä. Päivät oon lopetellut joka ilta vasta 8-9 aikaan, mutta eilen ehdittiin päivällä fiilistellä Pariisin reissua Birgitan kanssa.
Suunniteltiin meidän tulevaa Pariisin reissua ja vähän siihen liittyviä valmisteluja. Niistä sitten enemmän lähempänä. Kuppi ja muffinissa syötiin ihanat salaatit. Mun on ihan pakko kyllä sanoa että tää ja Silvople on lempparipaikat! Teatteriin tai Espalle mua ei sais salaatille kyllä kovin helposti enää! Laatuero näillä salaateilla kuin yöllä ja päivällä!
Hierojalla kävin myös eilen. Kaksi tuntia hujahti tuosta vaan ja teki niin hyvää. Suosittelen lämpimästi Seijaa! Vastaanotto on nykyisin loistavalla paikalla Bulevardilla. Täältä löydät Hieroja Vuorijärven kotisivut ja ajan voi varata netistä kätevästi! Ja siis mainittakoon jälleen kerran, että oon aina inhonnut hierontaa. Siitä on tuntunut olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Mutta Seijan löydettyäni on muuttunut ääni kellossa. Tästä on a) hyötyä b) se on ihanaa. Kiitos Seija <3
Tänään ollaan taas menty treenattavien parissa.
Aamiaiseksi smoothie/sorbet välimuotoinen "pehmis" tai puuro. Miksi sitä nyt haluaa kutsua :)
Ja eikö oli ihana apulainen mulla tänään? Treenin lopussa molemmat lapset istui mun sylissä ja äiti puristi lankkua menemään :)
Lounasta syötiin Heidin kanssa Silvople'ssä Hakaniemessä. Ei kovin kaunis annos, mutta sitäkin parempi. Aloe vera shotti pohjalle. Ja seura oli mitä mainiointa. Ja tänään oli myös jälkkärin vuoro. Minttusuklaakakkua ja mantelimaito cappuccino.
Ja sitten päivän lopuksi kuulatunnit päälle. Näillä tän päivän eväillä jaksoi.
Tää uutuuden kiiltävä kuula on mun verkkokaupasta ja toin sen tuntilaiselle tänään. 8kg Russian original, paras kuula! Itselläkin tällainen on muutamana eri painoisena.
Tuntien loputtua oli jo aurinko laskenut. Ja sitten palautusateriaa automatkalle :) Nam nam herkkujen herkut! Trek on tän hetken favourite ja kookosvesi nyt aina tottakai!
Nyt mä alan pakata Kisakallion viikonloppua varten!! Ja yritän myös kirjoittaa pari ajastettua postausta teille! Tein niin hyvää chia puddingia tänään! Kivaa iltaa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti