Yllättävän hyvin sitä saa kaapin uumenista loihdittua aamiaista, vaikka tuntui että siellä ei juuri aamulla ollut mitään. Aika usein tulee mentyä kauppaan vaikka kaapissa olisikin kaikkea mistä voi kehitellä vaikka mitä! Toinen munakas sisälsi Philadelphia tuorejuustoa, kananmunan, 2 valkuaista ja ruisleseitä. Toiseen laitoin munien ja valkuaisen lisäksi vähän turkkijugurttia ja chia -siemeniä. Ei osannut päättää kumpaa teen ja tästä tuli kaksi annosta. Lisäksi pieni smoothie. Myös eilinen illallinen oli vähän samalla periaatteella rakennettu. Tein ruuaksi mitä kaapista löytyi ja tuli vallan hyvää ihan vain sovelletuksi dinneriksi! Nyt on turkkijugurtit loppu ja tästä eteenpäin ois tarkoitus mennä ihan maidottomalla ruokavaliolla.
Tänään taas sporttailaan kun eilen tuli levättyä ja syötyä. Nyt suuntaan salille tekemään vähän omaa treeniä. Torstaina kävin salilla tekemässä hauista ja rintaa ja tänään ois tarkoitus urakoida selän kanssa. Illalla tuttuun tapaan kahvakuulatunti Kumpulassa! Ja huomenna aamupäivällä lounaskuulatunti. Sinne muistakaa ilmoittautua!
Tässä vielä todella nopea päivän TRX-treenivinkki vatsoille. Ja ihan pelkkä lankkukin tässä on muuten tehokas. Tee niin monta rutistusta kuin jaksat ja toista 3-5 kertaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti