Ensimmäinen ajatus, kun kuulin kasvokoulusta oli ihan suoraan sanottuna ulkonäkökeskeinen. Jotain ihanaa millä voi näyttää paremmalta luonnollisin keinoin? Kammoan piikkejä ja veistä enkä varmasti ikinä uskaltaudu mitään itseeni laittamaan ruiskeiden tai muun muodossa mikä "ylläpitäisi" nuoruuttani (jo tällä hetkellä käyttämistäni rasvoista ja meikeistä on aavistuksen huono omatunto kun tiedostan mitä kaikkea niissäkin on - luomumeikkeihin en vain valitettavasti ole vielä ihan päässyt sisälle). Botox ja muut täyteaineet ovat olleet pitkään ihmisten käytössä, mutta vähitellen alkaa levitä kauneusihanne ja käsitys, että kauneus on viime kädessä omissa käsissäsi. Uskon että luonnollisuus tulee olemaan tulevaisuuden trendi. Myös tässä ulkonäköasiassa. Aikaisemmin olen kirjoittanut samasta aiheesta ravitsemuksen näkökulmasta ja toki sivunnut aihetta myös ulkonäön näkökulmasta. Jokainen nainen haluaa varmasti vahvistaa ihonsa kollageenia tai ylipäätään näyttää mahdollisimman hyvältä pitkään. Etenkin jos siihen on olemassa luonnollinen keino. Yhtä lailla oikeat ruuat ja riittävä vedenjuonti tukevat tätä "kauneutta sisältä ulospäin" -lähtökohtaa.
Kuitenkin enemmän asiaa pohdittuani (ennen kuin olin saanut edes käsiini vielä Marjan "Method Putkisto luonnollinen kasvoklinkikka" -kirjaa) liittyy kasvojen lihaksistoon niin paljon muitakin asioita, kuten vaikka purentaongelmien vähentäminen ja ihan pään asennon parantaminen ja sitä kautta koko kropan asennon parantaminen. Aiemmin postailin aiheesta mihin kasvoklinikassa keskitytään. Yksi asia mihin uskon myös saavani täällä parannusta, on äänen tuotto. Laulutunneillakin taannoin käyneenä huomasin miten vaikea oli avata suu ihan auki ja oikeasti käyttää kumpaakin puolta leuoista että äänentuotto on mahdollisimman helppoa ja että se menee oikein. Eipä sen puoleen, laulutunnit saivat jo aikoja sitten jäädä tämän kaiken muun hässäkän keskellä, mutta ääntähän mä käytän päivittäin jatkuvasti kun vedän tunteja ja ohjaan asiakkaita. Ja laulan mä ihan omaksi huvikseni autossa ja joskus Sing Starilla.
Anne, Marja ja Elina |
Reilun kolmetuntisen kurssin aikana keskusteltiin ja tehtiin harjoitteita Marja Putkiston ja Anne Hirvosen johdolla. Vaikealtahan tämäkin tuntui jossain määrin alussa, mutta tietyt jutut aukenivat ja Marjan opettaessa Anne ja Elina oikaisivat ja korjasivat aina asentoja ja liikkeitä mikä oli tosi hyvä. Yllättävän vaikeaa on laittaa itsensä peliin ja välillä väännellä naamaa niin hassuihin asentoihin, että en tiennyt itkeäkö vai nauraa! Mahtavaa se oli silti, ja raskasta samalla! Vaikka ei uskoisi! Kasvoissa ja kropassa tuntui ihanalle tunnin jälkeen. Hymykin irtosi kuvaan mukavasti kun kasvolihakset oli saaneet hyvää jumppaa. Ja kyllähän tän upean naisen kanssa samassa kuvassa nyt hymy irtoaa ihan ilman kasvojumppaakin. Oli ihan mahtava aamupäivä ja Marjan kanssa jatketaan viikon kuluttua harjoituksia!
Kiitos Marjalle ja Malmin Studion omistajalle Annelle päivän koulutuksesta!
Sekä vielä Malmin toiselle ohjaajalle Tuijalle ja meidän kouluttaja/koordinaattorillemme Elinalle tästä mukavasta sunnuntai aamupäivästä!
Kasvokoulu -kirja lähti kurssilta mukaan ja siihen on tarkoitus perehtyä pikimmiten ja aloittaa kasvoharjoitteet pian itsenäisesti ja käydä myös Malmilla kasvokoulutunnilla (sisältyi tähän kurssiin). Nyt fiilistelen kirjojen ja muun opiskelumateriaalin sekä ensi viikon Method Putkisto treenien kanssa Töölössä vielä keskiviikkona. Sitten viikonloppuna pääsen kolmeksi päiväksi Kisakallioon kouluttautumaan Marjan oppiin ihanien kurssikavereiden kanssa! Ja haluan ehdottomasti tehdä myös tuon Kasvoklinikka ohjaajan pätevyyden heti kun siihen vain löytyy sopiva väli!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti