Sports Lady®

Sports Lady®

27.3.2019

6kk Personal Training valmennettavan kokemus


Päätin taas jakaa teille yhden valmennettavani kokemuksen. Minulla on ilo valmentaa vuodesta toiseen samoja ihania vakkari ohjattaviani ja sitten on ilo tutustua aina uusiin ihmisiin, joista yksi on tämä ihana nuori nainen. 

Jonna otti minuun yhteyttä ja räätälöimme hänelle puolen vuoden Personal Training paketin. Aloitimme alkukartoituksella, jossa kävimme läpi hänen tavoitteitaan sekä historiaansa ja hänen nykytilannettaan. Sen perusteella aloin suunnitella kokonaisuutta, joka olisi hänelle paras mahdollinen. Tehtiin ruokavalio, venyttelyohjelma, treeniohjelmia ja treenattiin puolen vuoden ajan kerran viikossa. Alussa otettiin myös kuntotestit ja mittaukset joilla saatiin lähtötilanne. Jonnan kanssa päätimme pitää viikottaiset treenitapaamiset Malmin FIX:llä. Treenautan paljon asiakkaitani heidän kodeissaan, mutta iso iso tapaamisista on myös salilla jolloin teemme aina toiminnallista treeniä ja hyödynnämme tiettyjä laitteita (taljaa) pallon, bosun, tasapainolaudan ja kahvakuulan sekä pienten painojen lisäksi. Jonnan kanssa käytiin myös portaissa tekemässä porrastreeni.

Mitä puolen vuoden aikana sitten tapahtuu? Treenit jotka tapaamisissa vedän, ovat joka kerta erilaisia. Ohjelmat jotka valmennettavalle suunnittelen, ovat asiakkaan omia treenejä varten. Niitä ei tehdä yhteisissä treenitapaamisissa. Ohjelmia päivitetään ja niissä on erilaisia vaihtoehtoja liikkeissä sekä liikkeiden tekemisessä. Puolen vuoden aikana tavoitteeni on tehdä itseni tarpeettomaksi ja opettaa treenattava ymmärtämään omaa kehoaan ja tekemään treenejä omatoimisesti myös ilman ohjelmia. Ja tavoitteena on aina opettaa asiakas käyttämään keskivartaloaan jokaisessa liikkeessä. Kun syvien lihasten hallinta on kunnossa, on se avain niin kehon hyvinvointiin kuin erilaisiin vaativiin liikkeisiin myös. Ja jokaisen treenattavan kanssa annan 120% ja yritän motivoida ja innostaa heidät treeneihin ja antaa ajateltavaa hyvinvoinnin muillakin osa-alueilla. 

Jonnaa oli tosi mukava treenauttaa ja valmentajana minut teki tosi onnelliseksi juuri se kokonaisvaltaisuus mitä hän puolen vuoden aikana saavutti ja koki. Hyvinvointi on niin paljon enemmän kuin vain "oikein treenaamista, palautumista ja syömistä". Näin ajattelen itse.

Mutta antaa Jonnan kertoa lisää:

"Olin jo pitkään seurannut Hannan blogia ja instatiliä. Omassa elämässä tapahtui liian paljon ikäviä asioita ja aiempi liikkuminen jäi kaiken sen myötä, kun jaksaminen oli kovilla muutenkin.

Tästä seurasi selkäsärkyjä (osin istumatyöstä mutta myös notkoselästä johtuen) jotka valuivat edelleen jalkoihin, aiheuttaen iskiaskipuja ja vaikeaa kävelyä. Päätin, että kokeilen josko Hannan avulla saisin liikunnanilon taas takaisin ja helpotettua selkäkipuja ja siitä johtuvia muita oireita.

En halunnut enää perinteistä saliharjoittelua tai crossfitiä vaan lempeämpää ja etenkin syviä keskikehon lihaksia vahvistavaa ja tukevaa liikuntaa. Kävimme Hannan kanssa toiveita läpi ja päätimme aloittaa 6 kk:n treenit yhdessä.

Alku oli hankalaa, mutta ihanaa! Temppuilu pallon kanssa haastoi koko kropan ja tasapainon ja hiljalleen syvät lihaksetkin löytyivät piiloistaan. Painonpudotus ei ollut tavoitteena, mutta mukavaa oli, kun koko kroppa hiljalleen kiinteytyi ja olo parani huomattavasti. Sen myötä myös innostus omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista taas kasvoi, ja innostuin lukemaan "elämäntaito-oppaita" ja ottamaan myös omaa aikaa itselleni. Liikkeellä lähtikin kokonainen muutosten tulva, joka oli erittäin tervetullut ja herätteli ajattelemaan monista asioista uudella tavalla.

Jo parin kuukauden jälkeen selkäkivut olivat kokonaan kadonneet, uskomatonta mutta totta. Olo oli kevyempi ja keho hiljalleen taas tutumpi. Yhteisen ajan päättyessä olen todella tyytyväinen, että juuri Hanna osui kohdalleni ja sain uutta potkua sekä liikunnanpuolelle että ajatustenkin osalta. Olo on kokonaisvaltaisesti hyvä, ja monen kertaan yhdessä läpikäydyt treeniohjelmat auttavat jatkamaan itsekseni. Hanna on todella taitava löytämään liikkeet jotka sopivat juuri minulle ja omiin kremppoihini. Hannan iloisuus ja positiivisuus saa hänet tuntumaan heti alusta asti vanhalta ystävältä jonka kanssa treenataan yhdessä. Silti treeneissä ei lintsata vaan tiukasti tehdään ja ylitetään itsensä, useasti samalla kertaa."

- Jonna Kauppinen


2 kommenttia:

  1. Näitä postauksia on kiva lukea. Tykkään myös siitä miten kuvaat kokonaisvaltaista hyvää oloa ja mistä se koostuu.
    Ihanaa keskiviikkoa sinulle Hanna <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Outi ❤️ Hyvinvointiin liittyy kyllä niin paljon asioita ja pääasia ettei sitä lähde suorittamaan. Ihanaa ja aurinkoista päivää ☀️

    VastaaPoista