Nyt vasta sen tajuaa miten onnessaan mun äiti oli, kun voitin kahdeksan vuotiaana mun ihan ensimmäiset estekisat. Kukaan ei ois uskonut, että mä voitan. Mulla oli sadetakin huppu vedetty kypärän päälle ja poni oli aivan vauhko. Ei mikään tyylikäs ja tasapainoinen näky. Toisilla oli hienommat hepat ja tyylikkäämpi look. Mutta aina sitä onnistuu yllättämään itsensä ja kannustusjoukot.
Toisessa pelissä tuli tänään häviö ja sitä purettiin itkemällä kentän laidalla. Ajattelin, että tää tyyppi tuskin saa itseään koo'ottua. Mutta mukavan tauon, asian puimisen ja yhden suklaajäätelön jälkeen tyyppi oli kuin uudestisyntynyt ja alkoi tulla taas upeita syöttöjä ja maaleja. Äitiys on parasta mitä mulle on ikinä tapahtunut ja olen niin onnellinen joka hetkestä. Se ilo toisen onnistumisesta on jotain mieletöntä. Ihan niin kuin sekin onnen tunne mitä tulee teidän asiakkaiden onnistuessa. Hyvä lepopäivä siis :) Mulle ei tee tiukkaa levätä ja ei ole mitään hinkuakaan mennä treenaamaan. Osaan nauttia levosta!
Nyt on nautittu ihanasta ilmasta puistossa ja seuraavaksi thaikkuruokaa :)
Hugs
Hanna
- Posted using BlogPress from my iPhone
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti