Sports Lady®

Sports Lady®

19.3.2014

Selluliitin merkitys terveydelle & case me


Mitä enemmän olen kehooni tutustunut niin kehonhuollon kuin hieronnankin kautta, sitä enemmän osaan sitä tulkita ja sitä enemmän on löytynyt kaikenlaista, mitä en ole osannut aiemmin yhdistää palasista kokonaisuudeksi. Nyt se alkaa hahmottua. Joku multa kysyikin mistä keksin aina näitä blogitekstejä. Yksinkertaisesti haen tietoa jatkuvasti kehittääkseni itseäni ammatillisesti ja päästäkseni itse kohti optimaalisinta olotilaa ja hyvinvointia. Ja suuri osa on myös jakaa tietoa, antaa jotain myös muille. Aina ei tarvitse miettiä sitä mitä itse jostain saa, vaan mitä minulla mahdollisesti olisi annettavana jonkin asian suhteen? Tämän asian suhteen toivon, että sitä annettavaa olisi paljon ja sen vuoksi kerron teille tämän kaiken mistä niin moni vaikenee! Itse toivon tämän projektin jälkeen saavani takaisin jalkoihini sen keveyden mikä niissä silloin joskus oli!

Case minä

Kevään projektina mulla on saada lymfakierto toimimaan ja avattua etureisiin paakkuuntunut "jäte". Asia ei lähtenyt ensin estetiikasta vaan terveydestä. Yleensähän estetiikka menee aina edellä ja terveys tulee vasta perässä. Mutta itseäni ei ole koskaan mun jalkojen ulkonäkö häirinnyt. Kuitenkin tähän projektiin ja Method Putkistoon olen etupäässä lähtenyt ihan terveydellisistä syistä. No, joka tapauksessa tämä kuona on tuntunut jo pidempään "tiukkana laattana" reiden päällä ja jalat ovat tuntuneet enemmän kuin raskaalle. Venyttely tai hieronta eivät tähän tilanteeseen enää auttaneet, ja päätin tehdä asialle jotain kunnolla. Kävelykin tuntuu epämiellyttävälle ja raskaalle! Jos tätä jätettä voi verrata vaikkapa lumeen niin voisi sanoa että jalkoihin pakkautunut törky on vähän kuin tiukkaakin tiukempaan tampattu suojalumi. Eli tiukassa on! Tunsin tämän etureiden muljahteluna kääntyessäni vatsaltani kylkiasenotoon lattialla. Mietin pitkään ratkaisua tähän ongelmaan ja eksyin Hoitola Pisaraan oikeastaan vahingossa Grouponin tarjouksen mukana. Grouponin kertahoito tuli kokeiltua, ja samalla jäin heille asiakkaaksi kun tajusin missä olen. Tällä hoitolalla oli tarjota jotain ainutlaatuista. Hoitola Pisaralla on ainutlaatuinen yhdistelmähoito konsepti, jota ei muualla ole. Alla olevat asiat on enimmissä määrin koottu sekä Teresa Sepposen pitämästä luennosta Hoitola Pisarassa!

Mistä sitä sitten tulee?

Elimistön rasittavin tehtävä on haitallisten aineiden poistaminen. Se johtuu siitä, että elimistö ei hajota myrkkyjä vaan poistaa ne muodostamalla molekyylejä.  Suurin osa energiasta kuluu päivittäin kehon muodostaessa molekyylejä, joista 80 % on tarpeen myrkkyjen poistamiseen. Sitten jos se energia menee vaikkapa stressaamiseen niin myrkyt eivät poistukaan kehosta vaikka kaikki muut osa-alueet olisivat kunnossa. Ja stressiäkin voi olla niin tiedostettua kuin tiedostamatonta. Jälkimmäistä voi olla vaikka narsistinen puoliso tai rankka elämäntilanne. Vuosikausia jatkunut toisen "juputus" alkaa jossain vaiheessa nakertaa? Tätäpä ei tule ikinä ehkä mietittyä? Myös erilaiset autoimmuunisairaudet, kuten vaikka kilpirauhasen vajaatoiminta tai syövät iskevät silloin kun stressiä on paljon. Toki näihin vaikuttaa myös perimä ja ruokailutottumukset, mutta stressillä on siitä huolimatta suuri osa siihen.

Selluliittia pidetään usein vain turhamaisena ongelmana, eikä sen merkitystä terveydelle mietitä. Selluliitti on erityisesti länsimaisten naisten ongelma. Istumme paljon, liikumme vähän ja syömme prosessoituja ruokia, jotka sisältävät paljon sokeria käsiteltyjä rasvoja ja niin monia lisäaineita. Monella ja yhä nuoremmilla on aineenvaihdunnan ongelmia. Se johtaa siihen, että verenkierto ja lymfajärjestelmä eivät toimi niin kuin pitäisi.

Mitä selluliitti on?

Selluliitti syntyy soluaineenvaihdunnan häiriötilasta. Selluliitissa rasvasolut ovat laajentuneet ja varastoituneet sidekudoksessa oleviin lokeroihin. Kudokseen kertyy rasvan ohella nestettä ja kuona-aineita ja niiden turvotessa iho muuttuu muhkuraisen näköiseksi. Suurentuneet rasvasolut painavat very- ja lymfasuonia jolloin verenkierto ja imunestekierto häiriintyvät. Se taas heikentää solujen aineenvaihduntaa ja hapensaantia. Jos vaikka lihakset ovat liian tiukat, ne painavat imusuonistoa, jolloin rasvanpolttojäte ja kuona eivät poistu vaan jäävät pehmytkudoksiin. Siksi paljon liikkuvillakin voi olla selluliittia.

Mitä lymfa on?

Lymfa eli imuneste on imusuonistossa kiertävä neste ja lymfajärjestelmä huolehtii tämän nesteen säätelystä. Tärkeimpien nivelkohtien yhteydessä on imusolmukkeita, jotka imusuoniston avulla keräävät ympäröivästä kudoksesta kuolleita soluja, bakteereita sekä viruksia. 


Sitoudu jokaiseen osa-alueeseen!

Aloitin prosessiin menemällä Hoitola Pisaran luennolle. Hoitoja ei ole mitään järkeä aloittaa, jos ei sitoudu kaikkiin muihin niitä tukeviin osa-alueisiin. Kokosin tähän teille muutaman kiinnostavan jutun luennolta ja näiden avulla pystyy jo itse tekemään asian hyväksi jotain. Voin hyvin allekirjoittaa luennolla kuulemani jutut ja ne olivat aika paljolti minulle tuttua asiaa entuudestaan. Mutta siis miksi nykyihminen sairastuu helpommin ihan flunssaan, tai enemmässä määrin myös autoimmuunisairauksiin? Ulkopuolelta tulee nykyään paljon haasteita elimistöllemme. Miksi on myös tärkeää, että veri on mahdollisimman puhdasta ja että keho saa tarpeeksi happea? Usein ajatellaan jopa niin lyhytnäköisesti, että sillä mitä suuhusi laitat ei ole sairastamisen kannalta merkitystä. On sillä.

Happi ja happo/emäs -tasapaino


Kehossamme voi olla ns happivapaa -tila ilman että keho siihen edes reagoi! Treenatessa taas aivot reagivat jos tilassa ei ole tarpeeksi happea. Kuulostaako tutulta? Mitä hyötyä hapesta sitten on? Kun happea on riittävästi, niin "jätettäkin" tulee vähemmän. Kun jätteen määrä lisääntyy, se sotkee kehon immuunijärjestelmää ja lymfaa. Jäte sotkee nimittäin suoliston ja veren. Ja mitä muuta se tekee keholle kuin sairastuttaa? Kehittää selluliittia.

Ilman happipitoisuus on laskenut puoleen viimeisen 200 vuoden aikana ilmastonmuutoksen vuoksi. No sitten ihan perusjuttuja mitkä "tukkivat" hapenottokykyä. Sillä poltatko tupakkaa on tottakai merkitystä, ja merkitystä on myös sillä että teemme töitä sisällä, ja myös urheilu tapahtuu suurimmaksi osaksi sisätiloissa. Solu tarvitsee happea glukoosia ja ravinteita. Keho jossa on riittävästi happea ei sairastu. Happi nimittäin desinfioi ja hapen määrällä kehossa on merkitystä myös syöpäsolujen kasvuun.


Hapen lähteet

  • keuhkojen kautta - hengitä oikein ja rikkaassa hapessa
  • happilisät (nestemäinen stabiloitu happi)
Happisyöpöt
  • valkoinen sokeri
  • prosessoidut makeutusaineet
  • prosessoidut ruuat
  • "huono" suola 
  • vehnäjauhot
  • prosessoidut rasvat
Happo/emäs -tasapainosta puhutaan kovasti, mutta avataanpa asiaa hieman. Happo/emäs -tasapainoon liittyy niin paljon muutakin kuin vihersmoothieiden nauttiminen! Ja jos keho on hapan niin se ei koskaan ole hapellinen!Hapan keho on hyvä kasvualusta taudeille. Esim syövän leviämisessä hapan keho on erinomainen kasvualusta. Mutta nyt kannattaa muistaa, että molempia (happamat ja emäksiset ruuat) tarvitaan.  Suurin kehon hapattaja on maito (kyllä vain! Suomalaisen ravitsemuksen yksi "kulmakivi"). Maito on sekä prosessoitua, että sen laatu (lehmille syötettävät antibiotit ja aiv-rehu) on huonoa. Kivennäisvedet ovat taas toinen hapattaja. Ja kolmas on liha. Yhdessä nämä kolme ovat huono yhdistelmä ja pienet emäksiset ruoka-aineet eivät auta korjaamaan niiden aiheuttamaa "tuhoa" .

Ravinto ja puhdas veri

Jos syödään paljon prosessoitua ruokaa niin veri menee klimppiseksi. Saadakseen vaikka optimaalisen tuloksen selluliitin ja jätteen poistamiseen kehosta on happi- ja ravinneasioiden lisäksi myös veren oltava kunnossa. Veri puhdistuu 3 kuukaudessa. Suosi mahdollisimman puhdasta ravintoa. Eli ei E-koodeja ja prosessoitua ruokaa. Myös kasvisten sisältämät torjunta-aineet ovat haitallisia! Mitä vetisempi kasvis/hedelmä niin sitä enemmän se itseensä myrkkyjä kerää (vesimeloni, kurkku, mansikka). Jos luomua suosit jossain, niin näissä se kannattaa tehdä (tai maidossa jos sitä on ihan pakko juoda tai juottaa vaikka lapsille).

Omalta kohdalta voin onneksi todeta, että ravintopuoli ja vedenjuonti sekä oikeanlaiset lisäravinteet ovat jo kunnossa! Sen puolesta siis jo nykyiset elintapani tukevat tätä projektia!


Mitä aion itse vielä lisäksi tehdä edesauttaakseni mahdollisimman hyvän lopputuloksen saavuttamista?
  1. venytellä enemmän päivittäin
  2. tehdä mahdollisimman paljon Method Putkistoa
  3. noudattaa terveellisiä omia elintapojani ja syödä puhtaasti ja juoda paljon vettä edelleen
  4. olla juomatta alkoholia hoitojakson aikana 
  5. vähentää "maitohappotreeniä" eli ottaa rauhallisemmin kuulatunneilla jalkaosaston kanssa 
Lähiaikoina on luvassa tarkempaa kuvausta hoidoista joissa käyn. Lisäksi myös fiiliksiä ja tuloksia. Takana on kolme hoitokertaa ja kirjoitan niistä pian lisää!




4 kommenttia:

  1. Joku viisas on joskus neuvonut, että hapankaali ja Molkosan ovat erittäin hyviä taistelussa selluliittia vastaan. Tietysti edellyttäen, että muutenkin elämä on kohtuu kondiksessa. Mitä mieltä olet näistä ko. tuotteista?

    VastaaPoista
  2. Hapankaali valmistetaan maitohappokäymisen avulla ja on erinomainen suoliston ystävä. Jos suolistoon juuri kertyy kuonaa niin verikään ei ole puhdasta ja selluliittia pääsee muodostumaan helpommin. Molkosan on herapohjainen valmiste, joka sisältää paljon L+ maitohappoa ja tukee suoliston hyvinvointia. Varmasti paikallaan molemmat!

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että kehität itseäsi koko ajan sekä itseäsi että myös asiakkaitasi varten!
    Asiat, joista kirjoitat, ovat omaa sydäntäni lähellä ja itselle tuttuja usein jo entuudestaan, mutta on aina kiva lukea muidenkin ihmisten kokemuksia itselle läheisistä asioista.
    Method Putkisto on auttanut monin tavoin omiin ongelmiini, samoin Hoitola Pisaran hoitosarja kolmisen vuotta sitten samanlaisessa vaivassa kuin sinulla.
    Mukavaa kevättä Hanna!

    VastaaPoista
  4. Kiitos ja kiva olisi kuulla myös tarkemmin teidänkin kokemuksia näistä jutuista jos ja kun niitä on! Ihanaa kevättä myös sinne!

    VastaaPoista