Hei ja ihanaa alkavaa viikkoa! Tässä tulee muutamia kuvia viime viikolta. Aikaisia aamukävelyitä ei menneellä viikolla ollut, mutta olen raivannut tilaa kävelylle jostain muusta kohtaa päivää. Mikä on ollut tosi ihanaa. Esimerkiksi torstaiaamuna oli karsea sade ja iltapäivällä viideltä taas sää oli aivan erilainen. Haluan pitää kiinni päivittäisestä kävelystä. Silloin mieli lepää ja tulee sitä hyötyliikuntaa mitä ei autolla ajaessa saa.
Viime viikolla jouduin vähän luopumaan rutiineista (jätin aamukävelyitä tekemättä ja siirsin omia treenejä viikonloppuun omien töiden vuoksi), olen joutunut taas muistuttamaan itseäni tahdin hiljentämistä. Vaikkapa torstaina oli tarkoitus mennä töiden jälkeen ulos syömään ja leffaan, mutta vaihdoin sen yksin kotona lepäämiseen. Moni on ollut nyt kipeänä, mutta mä en ollut oikeastaan kipeä. Tosi väsynyt kyllä olin ja parina päivänä särki pää ja niskat mitä ei yleensä ikinä mulle tapahdu! Eli jollain tavalla vähän yritin tulla kipeäksi kai? Hyvä että tuli levättyä.
Smootheja on tullut tehtyä viime viikolla tosi paljon ja kroppa on suorastaan kaivannut extravihreää! Avainsanat onnellisuuteen ja hyvään oloon edelliselläkin viikolla ovat olleet metsässä kävely, kotitreenit ja terveellinen ravinto. Kaksi ensimmäistä eivät maksa mitään. Kolmas taas maksaa ja viime viikolla olen hemmotellut itseäni tavallista enemmän luomutuotteilla. Luomulaatuisia raaka-aineita ja paljon vihersmootheja! Kai sitä rahansa voisi huonomminkin käyttää?
Pakosti on käynyt mielessä, miten kohta on taas pimeää ja aurinkoa ei paljon näy. On kylmää ja märkää. Ja sitä taas kestää. Tuntuu, että vuosi vuodelta talvet tulevat jotenkin vaikeammiksi. Mutta kai sitä on turha taas etukäteen surra? Pitää keksiä kaikkea mukavaa tekemistä ja levätä tarpeeksi. Ja syödä terveellisesti ja liikkua. Niillä sitä jaksaa sitten! Mulla on jotenkin sellainen fiilis, että kaikki auringonsäteet pitää nyt hyödyntää kun sitä vielä on!
Näillä eväin reippaasti tähän viikkoon ja kohti lokakuun haasteita :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti