Kaunista lauantaihuomenta! Aattelin tehdä päivityksen siitä, miten uudelleen aloittamani dieetti on nyt parin viikon aikana edennyt. Oli ensin aika vaikea palata takaisin "tiukkaan syömiseen, tarkoittaen sitä, että ei vaan voi laittaa kaikkea suuhun koko ajan mitä mieli tekee vaikka viikonloppuna. Sanotaanko, että nyt toisen viikon lopulla alkaa helpottaa ja ei koko ajan tee mieli ottaa vähän jotain ylimääräistä. Eli te Kuntoremonttilaisetkin huomioikaa, että nyt tällä viikolla jos on mieli tehnyt syödä ohi ruokavalion niin ensi viikolla se helpottaa (pysykää nyt vain tiukkana ja kädet kiinni sinne selän taakse teipillä ja jääkaapin/herkkukaapin oveen lukko). Nälkähän mulla ei ole (eikä teilläkään pitäisi olla sen ruokavalion kanssa), mutta syöminen ja napostelu on osaksi niin opittua, että siitä pitää yksinkertaisesti vain opetella pois! Pitää keksiä jotain korvaavaa tekemistä! Yritin Youtubesta etsiä Siskonpeti sarjasta sitä videota, missä nainen teippaa jääkaapin oven kiinni ja taistelee syömishimoa vastaan, mutta harmi sitä ei löytynyt! Ehkä ootte nähnyt sen? Ihan paras!
Ruuat menee aika normaalin kaavan mukaan. Syön 5-6 kertaa päivässä. Tuorepuuron aamupalaksi, kasviksia ja kanaa/kalaa lounaaksi, välipalana smoothie tai hätätapauksessa duunissa patukka (luomua) tai Skyr ja marjoja. Skyrrissä on lusikka, siksi ostan sen. Päivälliseksi lounaan tyylinen ruoka lisättynä hiilareilla. Iltapalaksi munakas. Ja joka aterialla hyviä rasvoja! Ne ovat tärkeitä painonpudotuksessa ja muutenkin ylipäätään hormonitoiminnalle (rasvoja ei saa skipata!)! Paljon kasviksia ja marjoja, ei hedelmiä! Mutta tällä viikolla olen siirtynyt syömään iltapalaksi kaurapuuron. Jätän päivällisen hiilarit iltaan, syön iltapalana sitten ihan tavallista kaurapuuroa ja sen kanssa joko kananmunaa tai protskujauhetta (tai raejuustoa). Huomaan, että tää toimii nyt mulla hyvin kun ilta on se aika milloin mun tekee mieli napostella ja silloin myös väsyttää. Ja rakastan kaurapuuroa mustikoilla ja raejuustolla!
Omien treenien kanssa meinaa olla vähän haastetta kun aktiivisuus työn puolesta on lisääntynyt niin paljon. Ei meinaa jaksaa enää tehdä omia lihaskuntotreenejä. Aamulenkit ja HIIT't olen kaikki kyllä hoitanut. Oman kehon painolla tehtäviä treenejä ei muutenkaan tulisi kuin 3-5 viikkoon ja niiden pituus vaihtelee 12 minuutista 30 minuuttiin. Se on niin lyhyt aika, että sen pitäisi jaksaa seistä vaikka päällään! Tein sen päätöksen, että näistä en lipsu. Niistä tulee niin mahtava olo! Tää viikko on ensimmäinen, jolloin olen jättänyt ne tekemättä, mutta tänään ja huomenna teen treenit kyllä! Nukun ja lepään vain sitten enemmän, että jaksan ne tehdä. Niistä mun selkä tykkää ja kroppaan tulee muutenkin aivan mahtava olo. Tuosta mun selästä olen täällä aiemmin kirjoittanutkin. Mulla meni välilevy selästä joskus 15 vuotta sitten ja selkä on ajoittain vaivannut sen jälkeen (sitä ei onneksi koskaan leikattu). Vuosi sitten kesällä se paheni tosi paljon kun juoksin pitkiä matkoja ja lopulta viime lokakuussa jouduin ihan totaalilepoon viikoksi. Nykyään se on tosi hyvässä kunnossa, ja huomaan että parasta treeniä sille on juuri oman kehon painolla tehtävä treeni. Saliharjoittelusta se alkoi myös alkukesästä kipeytyä. Ja tottakai salilla tietyt liikkeet ovat tällaisesta vaivasta kärsiville nou nou osastoa. Mutta oman kehon painolla tehtävä treeni sopii kaikille ja myös mun asiakkaat (kaiken ikäiset) sitä tekevät. Vartalon kulmaa muuttamalla saadaan liikkeistä jokaiselle sopivia omaan tasoon nähden. Ja samaa palautetta on tullut jokaiselta. Kun asiakas valittaa selkäänsä työpäivän jälkeen tullessaan treeneihin, ei koskaan tehdä salia vaan body weight trainingia, harjoittelua oman kehon painolla. Ja kas kummaa seuraavana päivänä se selkä ei enää satu. Liika istuminen kipeyttää selän. Oman kehon painolla tehtävässä treenissä keskivartalon lihakset joutuvat pakosti töihin ja sen on loistavaa! Salillahan voit istua kääntelemässä hauista vaikka millaisella keskivartalon tuella! Autossa istuminen on muuten selälle pahinta. Ja autoilua mulle tulee tosi paljon!
Pidän yleisön pyynnöstä lokakuun ja marraskuun lopussa kaksi Bodyweight Training Workshoppia Töölön Method Putkisto Studiolla ja niistä on tulossa kutsua lähiakoina! Eli jos asia kiinnostaa niin laittakaa ylös lauantai 25 lokakuuta ja sunnuntai 23 marraskuuta. Nämä ovat aamupäivällä ja kesto kolme tuntia. Tarkempaa kutsua tulee lähiaikoina!
Hyvillä mielin viikonloppua viettämään! Kivaa lauantaita kaikille!
Mikä ihana innostava postaus. Onkin ollut viimeset pari viikkoa ihan retuperällä tää homma liikunnan ja syömisen kanssa.
VastaaPoistaJes, hyvä! Tein juuri oman treenin olohuoneen matolla ja tuli niin MAHTAVA olo! Treeneistä tulee vaan NIIN hyvä mieli ja upea olo. Ihanaa lauantaita Ansku :)
PoistaOstatko nää kaikki tuotteet jostain luontaistuotekaupast avai mistä? Hiisi! Mua kyllä niin kiinnostais tulla sun ohjaukseen :) Harmi vaan että asun kaukana, helsingissä käyn kyllä töissä. Sulta tulee niin paljon hyviä vinkkejä....
VastaaPoistaMoikka Mini! Kookosvesijauheen ostin Ruohonjuuresta ja mulperit Lifesta. Mistä milloinkin :) Jotkut ruokakaupatkin myy jo tällaisia! Ravintovalmennukset tapahtuu aina puhelimitse ja meilitse eli se ainakin onnistuu jos on tarvetta :) Kivaa lauantaita sinne!
Poista