Kävin tänään onnittelemassa Erjaa ja pistäytymässä vasta avatussa KumPuodissa mun Method Putkisto tunnin jälkeen. Kaupan vanha liiketila meni asuntosijoittajille ja kyläkauppa joutui siirtymään pois. Onneksi uusi tila löytyi ihan kivenheiton päästä samalta kadulta! Kumpudissa on ihania luomu- ja lähiruokaherkkuja, ja oikean Kyläkaupan tunnelmaa. Kauppa on täynnä mun lempparituotteita, ja paljon oli kaikkea uutta ihanaa mitä pitää päästä testailemaan.
Kumpulassa on ollut kyläkauppa niin kauan kuin muistan. Itse asiassa Intiankatu 34'ssä kyläkauppa on ollut vuodelta 1932 asti. Jossain vaiheessa se oli "Tanu" ja sitten siitä tuli muistaakseni KumPuoti. Kumpulassa on ollut aikoinaan useita kyläkauppoja ja Limingantiellä (missä olen itsekin asunut) on kauppoja ollut monia.
Minä liputan lähikauppojen puolesta! Tällaisten pienten ja viihtyisien, mistä saa hyvää tavaraa ja henkilökohtaista palvelua. Nyt mulle tuli taas ikävä Kumpulaan. Sinne mä vielä muutan jonain päivänä takaisin! Vieroitusoireita onneksi lievittää se, että Kumpulassa tulee kuitenkin vietettyä paljon aikaa muuten. Omia kuula- ja Method Putkisto tunteja pidän Kylätilassa, kesällä Intianpuistossa! Kesäisin myös käydään (asutaan melkein) Kumpulan uimalassa ja pizzalla käydään aina Pizzeria Parmesanissa. Se on lapsen mukaan ainoa paikka maailmassa, mistä saa kunnon pizzaa, joten muut paikat eivät ole tulleet kysymykseenkään seitsemään vuoteen. Niin, ja Kylätila on täynnä upeita tapahtumia ja kerhoja jatkuvasti! Monta hyvää syytä siis tulla Kumpulaan jos paikka on sinulle entuudestaan vieras!
hummusleipää avajaisherkkuna tarjolla kävijöille |
Onnea Erja ja KumPuoti |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti