Eilen mä kävin värjäyttämässä letin ja jännitti aivan älyttömästi. Oon Helsingissä asuessa käynyt vain kahdella kampaajalla tätä ennen, Birgitalla monta monta vuotta. Nyt piti mennä toiseen paikkaan, ja uskalsin valita tämän paikan parin ystäväni hiusten perusteella jotka täällä käyvät (heillä on aina aivan ihanan hyvinvoivan näköiset pitkät hiukset). Ei tarvinnut säkki päässä lähteä onneksi kotiin ja olin tosi tyytyväinen. Samalla sain hyvää vinkkiä huomisista bilepaikoista ja oli tosi mukavat pari tuntia!
Sitten näihin dieettipuolen juttuihin! Mullahan on ollut menossa syyskuun kiristelyprojekti. Joo.. Se muuttui kyllä oikeastaan kaiken työnteon ja itseni piiputtamisen (ja plaa plaa tekosyitä riittää) juttujen vuoksi mässykuukaudeksi. Syyskuusta tuli enemmänkin kotona vietetty "All Inclusive loma". Huh huh! Tätä mä sanon aina mun valmennettavillekin. Pudottakaa se mitä pudotatte, ja sen jälkeen vasta löysätään. Näissä "lomissa" ja taukojen pitämisissä dieetillä ei hyvin käy. Paino ei oikeastaan ja välttämättä nouse, mutta takaisin ruotuun palaaminen (=se viikonlopun herkuttelun lopettaminen) on todella vaikeaa kun taas sen makuun on päässyt! Ja tässä nyt mässykuukauden ja koko kesän tulokset!
Toukokuun alussa siis aloitin mun projektin ja tavoitteena oli pudottaa kymmenen kiloa. Painoin silloin saman verran kuin synnyttämään lähtiessä. Ainoana erona, että lapsi oli jo seitsemän enkä ollut raskaana. Tajusin Pariisin reissun jälkeen otetuissa kuvissa, että näytin niin turvonneelta ja en yhtään itseltäni. Siitä sisuuntuneena aloitin dieetin ja pudotin viitisen kiloa ja niistä on tullut postattua touko-heinäkuun aikana täällä blogissa.
Kesän jälkeen olen saanut nipistettyä yhden kilon. Hitaasti mutta varmasti, ja suunta on kuitenkin alaspäin vaakalukemissa ja mitoissa. Tavoitteesta olen edelleen neljän kilon päässä. Mutta en ole varma haluanko pudottaa enää neljää kiloa? Ehkä kaksi? Mä en ole kertaakaan ollut kehonkoostumusmittauksessa tän dieetin aikana. En tykkää tilastoinneista itseni kohdalla. En käytä edes sykemittaria. Ainoat mittarini ovat olleet biksuselfiet sekä mittanauha ja vaaka.
Mutta on se niin hemmetin vaikeaa aloittaa uudelleen. Ensimmäiset kaksi ja puoli kuukautta vedin todella tiukasti ruokien kanssa, enkä juonut ollenkaan alkoholia. En edes yhtä lasia viiniä, edes juhannuksena. Lomareissuillakin söin "ankean hotelliaamiaisen" dieetin mukaan. (Vaikkakin täytyy mainita että mun dieetti ei ole ollut mikään ankea niin kuin tiedätte jotka olette blogia lukeneet) Sitten Pori Jazzeilla ja lomalla sen jälkeen oli tarkoitus nollata vähäsen, muttei kuitenkaan mennä plussan puolelle. Nollasin ja herkuttelin ja vähän biletin. Sain painon pidettyä myös kesälomarientojen ajan hyvin kurissa ja se ei noussut yhtään. Kesän aikana oikeastaan kroppa vähän jopa tiivistyi senteissä sillä tein vain oman kehon painolla tehtäviä treenejä. Reidet olivat kaventuneet kesäloman aikana melkein pari senttiä per jalka ja treenasin koko ajan. Muuten mitoissa ei tapahtunut muutosta juurikaan.
Mutta jos mitoista puhutaan, niin miten paljon senttejä on tässä toukokuun alun jälkeen lähtenyt? Paino on pudonnut kuusi kiloa. Vyötärö kapeni kapeimmasta kohdasta viisi senttiä. Navan kohdalta lähti seitsemän senttiä. Lantio kapeni kahdeksalla sentillä (ihan valtava määrä!!??) ja kummastakin jalasta lähti noin neljä senttiä per jalka. Ja molempien polvien ympäryysmitta on kaventunut neljä senttiä per polvi. Yhteensä alavartalosta lähti senttejä 43. Harmittaa etten mitannut ylävartaloa. Mutta saan olla todella tyytyväinen näihin tuloksiin ja edelleen kuitenkin mulla on kilpirauhasen vajaatoimintaan lääkitys. Tosin se on stabiloitunut ja lääkitystä olen vähentänyt 2/3 oikean ruokavalion ansioista.
Tällä hetkellä olen tyytyväinen itseeni ja omaan kroppaani. Se ei ole bikinifitnesskroppa. Siinä ei ole silikonia eikä botoxia eikä tule. Se on mikä on. Kohta 38-vuotiaan naisen vartalo. Olen suht tyytyväinen vartalooni ja ennen kaikkea olen tyytyväinen siihen että olen terve. Mihinkään ei satu, vointi on hyvä! Varmasti on masu näyttänyt pienemmältäkin kuin nyt, mutta ajattelin siitä huolimatta laittaa nämä kuvat tänne (vaikka joskus vannoin että mä en ikinä laita itsestäni blogiin kuvaa ilman paitaa!). Tavoitteena ei missään nimessä ole rasvaton fitnessvartalo. Sellaisen saavuttaminen vaatii kovaa työtä ja itsensä kiduttamista, enkä ole siihen valmis. Se ei myöskään tee hyvää hormonitoiminnalle eikä terveydelle. Olen nähnyt lähipiirissä mitä se ihmisille tekee. Ensin näytetään ihanilta fitnessbeibeiltä ja sitten alkaa kroppa turvota kuin pullataikina! Mä oon tyytyväinen itseeni että uskalsin laittaa nämä kuvat tänne, vaikka olen näistä ollut vielä yhdeksän kiloa hoikempi. Se kai siinä itsensä motivoinnissa onkin vaikeaa? Olisin mielelläni pari kiloa hoikempi mutta näinkin on hyvä.
Mikä teitä on motivoinut aloittamaan painonpudotuksen?
Onko monelle käynyt niin, että dieettitauon jälkeen se ei ole enää onnistunutkaan?
Vastanneiden kesken arvontaan Terranovan Life Drink valmisteita! Osallistu vastaamalla postauksen kommenttikenttään ja lisää vastaukseen sähköpostiosoitteesi!
Minua on motivoinut olon keventyminen ja mahtuminen paremmin vaatteisiin :)
VastaaPoistaLapset ja terveellinen tulevaisuus. 4 lapsen äitinä pitää olla menossa koko ajan.
VastaaPoistaLomakuvat. Uimapatja ja minä vierekkäin..ainoa ero että toisella on bikinit.
VastaaPoistaNäytät tosi hyvältä juuri tuollaisena ja jos vielä kikistän kiloja niin varmasti näytät yhtä hyvältä silloinkin. Hienoa, tasaisen varmaa työtä enkä voi muuta kuin ihailla itsekuriasi :) Mukavaa todeta, että laihduttaa voi ilman kitukuurejakin.
VastaaPoistaParas dietti on stressittömyys ja liian miettimisen lopettaminen. Kun ei laihduta, laihtuu ;)
VastaaPoistaMahtava muutos ja kroppa.Minua motivoi vireystason nousu ja jaksaminen arjessa paremmin lasten kanssa.Eveliina
VastaaPoistaMahdollisuus terveen näköiseen kroppaan ja siitä saama hyöty;lisämotivaatio muuhunkin. samikoskinen@wippies.fi
VastaaPoistaPainonpudotukseen on kannustanut muuttunut peilikuva. Kun painoa on tullut niin paljon lisää että sen oikeasti huomaa peilistä, olen päättänyt tehdä asialle jotain.
VastaaPoistaemvm@suomi24.fi
töissä on tarvinnut fyysistä kuntoa, joten se on kannustanut laihduttamaan.
VastaaPoistaterveys1 (at) wippies.fi
Ihan vain olon keventyminen ja että tuntisin itseni paremmaksi omassa kropassani.
VastaaPoistasopeutuja(at)hotmail.com
Paljonko nykypainosi siis on? 54-55kg?
VastaaPoista58kg on tämän hetkinen paino. Ja olen 160 pitkä ainoastaan :)
PoistaMinua on motivoinut tieto siitä, että laiduttamisen jälkeen näytän paremmalta ja ennenkaikkea voin niin fyysisesti kuin psyykkisesti paremmin. Lisäksi välitavoitteiden palkkiot joita olen käyttänyt ylläpitävät motivaatiota.
VastaaPoistaJuuri nyt kamppailen motivaation puutteesta diettitauon jälkeen :( pitäis ottaa itseä niskasta kiinni,mutta aina tulee lipsuttua viikko toisen jälkeen :(
Nyt olen laittanut tavoitteen 3 kg , ja palkkioksi uudet juoksukengät, toivottavasti onnistunun !
Mukavaa syksyä
TiinaR
skrapi(at)hotmail.fi
Minua motivoi paremmin jaksaminen ja voi pukeutua miettimättä jenkkakahvoja :)
VastaaPoistamariestrange(a)hotmail.com
Minua on motivoinnut elämäntapamuutos, uusi ruokavalio, lisää liikuntaa, ajatus kevyestä kropasta ja hyvinvointi.
VastaaPoistaOlen aina mielestäni syönnyt terveellsesti ja hyviä raaka-aineita. Kokeiltuani tekemääsi ohjelmaa kuukauden, tuli siitä uusi upea uusi elämäntapa. Useita senttejä ja kiloja on lähtenyt lisäämällä syömistä ja lisäämällä erillaisia uusia raaka-aineita sekä poistamalla tai vähentämällä tiettyjä ruokia.
Makealle olen nyt liikaa antanut periksi ja siitä ei todellakaan ole helppo päästä irti ja palata takaisin lähes sokerittomaan moodiin.
Vuosi sitten aloitin uuden ruokavalion ja en halua antaa periksi.
Kiitos ensinnäkin kaikille mahtavista kommenteista ja teidän kauniista sanoistanne! Suoritan arvonnan loppuviikosta ja vielä on aikaa osallistua. Palkintoja arvotaan riemukseni useampia! Ilmoittelen täällä sitten keitä onnellisia onnetar suosi!
VastaaPoistaPainopudotukseen on motivoinut siitä seuraava henkinen ja fyysinen hyvä olo. On parempi olla itsensä kanssa. Ja tietysti parempi kunto ja vaatteet istuu paremmin päälle.
VastaaPoistalauratsl_84@hotmail.com
Kiitos kaikille ihanista kommenteista! Onnetar suosi tällä kertaa seuraavia: TiinaR, LauraL ja Kirsi Mokki. Laitoin teille meiliä!
VastaaPoista