“There are only two ways to live your life. One is as though nothing is a miracle. The other is as though everything is a miracle.” -Albert Einstein
Mun työssä pääsen niin usein todistamaan mitä hienoimpia ihmeitä. Niin monet kerrat joku asiakas on sanonut vaikkapa jostain liikkeestä, että hän ei pysty. Mutta sitten kun tehdään liike, niin hän pystyykin siihen. Ihmeet voi olla pieniä onnistumisia, jonkin vaikean liikkeen kanssa tai pidemmän ajanjakson onnistumisia, kuten elämänmuutos kun on tiputettu vaikka 20-30kg lähtöpainosta. Tällä viikolla on naurettu ja itketty ilosta ja onnistumisesta. Treenin kestävät meikit on myös hyvä juttu, jos muutama kyynel vierähtää poskelle <3 Ja aina pitää muistaa että kaikki on mahdollista kun sitä oikein haluaa!
Viikko on ollut täynnä ihania asiakastapaamisia ja tunteja. Huippuja ihmisiä ja kovia treenejä. Lapsia ja koiria, kotitreenejä ja salitreenejä, TRXää ja kahvakuulaa. Ja kyllä mä tästä työstä tykkään niin, vaikka päivät ovat venyneetkin kamalan pitkiksi! Aamulenkille olen päivästä riippuen lähtenyt vähän eri aikaan. Eilen olin ovesta ulkona ennen puolta kuutta aamulla.
aamulenkillä on välillä paistanut ja välillä on oltu tosi aikaisin liikenteessä |
lapset ja koirat sujuvasti treeneissä mukana |
Mutta nyt on viikonloppu pyhitetty täysin lapselle. Ja saatiin mummi, ex-anoppi, meille kylään moneksi päiväksi. On ollut niin mukava viikko. Tänään juhlitaan toistamiseen lapsen synttäreitä. Tiistaina meillä oli kaverisynttärit ja tänään tulee perhettä. Viikonlopun ohjelmassa on myös virpomisoksien koristelua, leipomista ja ulkoilua. Niin ja sitä virpomista tietysti.
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Hugs
Hanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti