Pikku hiljaa alkaa flunssa hellittää. Eilen olin taas täydessä työntouhussa ja päivä huipentui Ruoholahden Motivuksella Kuntoremonttiryhmien kanssa. Tunteja olen vetänyt kunnolla viime tiistaina viimeksi. Flunssan takia oon ottanut tosi rauhallisesti. Pitää vielä tänään ottaa rauhallisemmin. Haluisin niin kovasti jo päästä taas kävelylle tai kuulan kanssa kunnolla heilumaan. Vähitellen on hyvä aloittaa ja olo on jo ihan eri luokkaa kuin perjantaina!
Kahvakuulatunteja puistossa tulee olemaan muuten Kaivarin ja Kumpulan lisäksi myös Herttoniemessä! Jee! Siellä on hieno poppoo kasassa, ja lisää mahtuu mukaan jos joku asuu siellä lähistöllä.
Hertsikan tunnit ovat aluksi nyt kuusi kertaa, eli toukokuussa joka viikko ja sitten kuulaillaan kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa. Heinäkuussa tulee myös tunteja lisää jos innostusta piisaa! Näillä kuitenkin aloitetaan. Mun ihanat valmennettavat ovat siellä puuhanneet tätä tuntia ja se järjestettiin ihan kysynnän vuoksi. Kiitos tytöille!
Eli tämä tarjous on edelleen voimassa mistä jo jokin aika sitten kirjoittelin täällä. Kerää oma ryhmä ja tulen pitämään tunteja vaikka Vantaalle, jos sopiva porukka saadaan kasaan ja aikataulut saadaan sopimaan yhteen. Sama juttu pienryhmätreenien suhteen salilla! Hertsikkaan on nyt ryhmä kasassa ja lisää mahtuu mukaan! I'll be there!
Lisää puistotunteja
Kahvakuulatunteja puistossa tulee olemaan muuten Kaivarin ja Kumpulan lisäksi myös Herttoniemessä! Jee! Siellä on hieno poppoo kasassa, ja lisää mahtuu mukaan jos joku asuu siellä lähistöllä.
Kaivarissa (leikkikentän vieressä hiekalla) torstaisin 8.5 alkaen klo 18.00
Kumpulassa (Intianpuisto) sunnuntaisin 25.5 alkaen klo 18.30
Herttoniemessä (Suksipuisto) tiistaisin 6.5 alkaen klo 18.30
Eli tämä tarjous on edelleen voimassa mistä jo jokin aika sitten kirjoittelin täällä. Kerää oma ryhmä ja tulen pitämään tunteja vaikka Vantaalle, jos sopiva porukka saadaan kasaan ja aikataulut saadaan sopimaan yhteen. Sama juttu pienryhmätreenien suhteen salilla! Hertsikkaan on nyt ryhmä kasassa ja lisää mahtuu mukaan! I'll be there!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti