Sports Lady®

Sports Lady®
Näytetään tekstit, joissa on tunniste personaltainerlife. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste personaltainerlife. Näytä kaikki tekstit

14.1.2016

Parasta juuri nyt



Tähän päivään on kyllä mahtunut menoa. Aamulla ajelin Espooseen ensimmäiselle asiakkaalle, ja vedin hänelle treenit kotona. Auton ohjaustehostin ei edelleenkään toimi, oli aikamoista veivaamista, tänäänkin. Sieltä suuntasin Ruoholahteen vetämään toiset treenit.


Ohjauksen jälkeen mulla oli taukoa illan tuntiin asti, ja olin suunnitellut meneväni lapsen kanssa pulkkamäkeen. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä tekemään oma treeni ensimmäistä kertaa viikkoihin nyt kun olo on kohentunut. Toisaalta pulkkailu tekee paljon iloisemmaksi meidät molemmat ja siinä vasta liikuntaa saakin. Pulkkamäki kuitenkin sai odottaa huomiseen, sillä kävin meidän lähikorjaamon kautta näyttämässä autoa ja käskivät viedä sen Biliaan. Meni hermot auton kanssa, kun reväytin olkapään kun kiskoin ohjaustehostitonta rattia. Kyllä sillä nyt tekee, mutta ei se kunnossa ole. Sinne se jäi, auto. Jonoon. Odottamaan vuoroaan. Onneksi mulla ei loppuviikkoon ole sellaisia keikkoja, ts. tunteja, minne tarvitsisi raahata kassikaupalla tavaraa. Selviän ehkä ilman.. Kaupassakin tuli juuri käytyä täyttämässä kaapit. Tuleepa sitä hyötyliikuntaa sitten ainakin. Nyt totutellaan siis autottomaan elämään :D Jos jotain positiivista tästä vielä yrittää löytää, on lapsen harrastus, joka on fudis eikä jääkiekko :D

No tällä viikolla tuntuu kaikki jotenkin menevän pieleen, mutta aina silloin kun tekisi mieli masentua ja vetää vain peitto korviin, ajattelen niin että turha on asioita murehtia joille et voi mitään tehdä. Se oikeasti vain lisää pahaa mieltä. Tilanne on nyt tämä ja se ei valittamalla ja murehtimalla parane. Ja kun elämässä on niin paljon suurempiakin asioita, mistä oikeasti voi olla huolissaan ja pahoillaan. Mitä näitä turhaan murehtimaan. Niin paljon ollut kaikenlaista, että oli ihan pakko vaan ruveta nauramaan tätä auto-asiaakin :D

Ja jos jotain huonoa, niin aina jotain hyvääkin. Aloitin tsemppaamaan ruokien kanssa ja huvikseni mittasin navan ympäriltä tänään aamulla, kun mun ohjattava laittoi viestiä, että häneltä oli viikossa lähtenyt 1,5 kg ja 4 cm vyötärön paksuimmasta kohdasta. Piti itsekin tsekata mikä on oma tilanne. Aamun pimeydessä kaivoin mittanauhan esiin ja sunnuntaista lähtien on kadonnut 3 senttiä navan kohdalta. Mittailen maanantaina vasta painon ja muut mitat. Sitten näkee mikä on vaa'an ja mittanauhan osalta koko kropan saldo viikossa. Kannattaa ottaa mittanauha käteen jos aloitat pudottamaan painoa. Siinä vaiheessa kun iskee se kuuluisa painon jumitus jonkin viikon jälkeen, voit ilolla seurata mittoja ja todeta niiden kuitenkin pienenevän edelleen. Ja mä en ole liikkunut edes tällä viikolla, muuta kuin ne muutamat tunnit mitä olen ohjannut. Oma treeni ja kaikki kävelyt on olleet pannassa, lauantaina oli kuitenkin vielä lämpöä. No nyt on jo ihan jees olo kyllä jo. 


Parasta juuri nyt - Veriappelsiinit

Pakko hehkuttaa! Veriappelsiinit ovat muuten saapuneet kauppoihin. Niiden kausi alkaa yleensä vasta tammikuun lopusta ja kestää maaliskuun alkuun. Mutta Lidlistä löytyi niitä jo nyt! Veriappelsiiniksi kutsutaan kaikkia punaisia, happamia, lajikkeita. Alunperin ne ovat lähtöisin Sisiliasta, Etnan ylärinteiltä. Punainen väri edistää terveyttä. Hedelmälihan punaisen värin saa aikaan antosyaniini niminen väriaine, jota esiintyy mm. myös punakaalissa. Toinen vaikuttava aine on lykopeeni, joka antaa värin myös tomaatille ja granaattiomenille. Lykopeeni vahvistaa valtimoiden sisäseinämiä ja voi näin estää mahdollisen aivo- tai sydäninfarktin. Taikasanana on myös jälleen antioksidantti. Molemmat aineet toimivat antioksidantteina, joihin yleensä liitetään monia hyviä ominaisuuksia kuten terveyden edistäminen, syövän ehkäisy ja ihan esteettisesti kauneus. Niistä olen paljon kirjoitellutkin. Suosin paljon värikkäitä kasviksia ja hedelmiä ruokavaliossani ja hyödynnän ruoanlaitossa aina myös kauden kasviksia. Se tekee hyvää vaihtelua syömiseen, kun ei viikosta toiseen popsi samoja juttuja.

Kokeilin tänään mehustaa pari mun iltapäivän porkkana/inkiväärimehun joukkoon ja tuli muuten tosi hyvää. Näissä ei ole edes siemeniä. Kätevää. Limet on myös hyviä, kun siemeniä ei tarvitse nyppiä pois, sitruunoissa niitä taas välillä on riesaksi asti. Veriappelsiini sopii erinomaisesti porkkanan kanssa! 

Veriappelsiini/porkkana/inkivääri mehu

10 luomuporkkanaa
iso pala luomuinkivääriä
2 veriappelsiinia 



Tällaisia herkkuja tällä viikolla <3

12.1.2016

Tiistain fiilistelyä



No tulipa lunta tänään. Mä olin varautunut päivään lähtemällä tosi ajoissa asiakkaalle. Onneksi ei tarvinnut aamun pahimpiin ruuhkiin lähteä. Aamulla jo kirosin tätä työtä :) Normi-ihminen selviytyy työpaikalle ja takaisin. Mä yritän selviytyä useampaan paikkaan päivän aikana. Mutta hyvinhän se päivä sujui ja olin joka paikassa reilusti ajoissakin. Onnittelin jo itseäni miten mahtavan hyvä auto mulla on. Käynnistyy 28 asteen pakkasella ja menee hangessa kuin traktori. Melkein kuin Ladaa ajaisi. No illalla se auto sitten muuttui Ladaksi. Be careful what you wish for.. Ohjaustehostin sanoi sopimuksen irti. Saa nähdä roikunko kaksin käsin ratissa aamullakin, vai korjaantuuko vika itsestään yön aikana. 


Dieettiä on takana muutama päivä. Tänään heräsin aamulla kuudelta järkyttävään nälkään. Olisi vähän pidempään saanut nukkua, mutta kun mun vatsa ei ole siihen näläntunteeseen aikoihin tottunut. Oli pakko nousta syömään. Ruokaa tulee kyllä reippaasti päivän aikana, eikä mulla päivällä ole nälkä. Mutta siihen aamun nälkään en ole kyllä kuukausiin herännyt :D Ehkä ihan tervettä vaihteeksi ;)

On ollut tosi kiva viikko. On ollut ihanaa nähdä teitä tuntilaisia pitkästä aikaa. Ja kaikkia asiakkaita. Kyllä mulla on vaan kiva työ. Huomenna nähdään Eteläisen Helsingin porukan kanssa taas ja laitetaan kevään tunnit käyntiin Toimelassa. Eipä mulla muuta. Katsotaan miten nälissäni herään aamulla. Pitää tankata kunnon aamiainen niin jaksaa roikkua ratissa. Loistavaa viikkoa kaikille!

25.11.2015

Kettlebell day



Tänään on kahvakuulapäivä. Keskiviikkoisin mulla on pari kuulatuntia illalla. Toimelan tunnitkin alkaa lähetä loppuaan syyskauden osalta ja tänään on tokavikat tunnit. Sitten alkaa joulutauko. Jatkoa on kyselty kovasti ja tunnit jatkuu kevään ihan normaalisti. Kevätkaudella, tammikuusta alkaen mulla on siellä samat tunnit vielä keskiviikkoisin. Alkeet ja venyttely klo 18.00 ja Jatkotunti klo 19.00. Eli jatkuu on vastaus jos en sitä täällä blogin puolella ole vielä maininnut :) Sinne ilmoittautuminen menee Toimelan Opiston kautta. 

Tällä viikolla mulla on ollut kuulatunneilla teemana tehdä kaikissa liikkeissä koko kroppaa. Itsellä tuntuu jo mukavasti taas viikon tunnit kropassa. Sunnuntaina vedin tän sarjan ensimmäisen kerran Kumpulassa ja maanantaina Arabiassa yksityistuntilaisille. Nyt on saanut keho vähän lepäillä Pilateksen ja venyttelyn muodossa, mutta tänään taas mennään kuulan kanssa!

Laitan teille yhdistelmäliikkeitä ja treeniohjeita jahka ensin tänään olen vetänyt illan tunnit. Ei paljasteta eteläisen Helsingin porukalle vielä mitä tuleman pitää ;) Oikein kiva tunti on tulossa!

Kuinka moni teistä on muuten tekee (kotona) sporttiblogien ohjeiden mukaisesti treenejä?

22.9.2015

Tuesday the best day


Tiistai on paras päivä. Ehdottomasti. Tiistaisin saa nukkua vähän pidempään ja ehdin myös käydä kävelyllä kun työt alkaa myöhemmin. Tiistain ohjelmaan tuntien osalta kuuluu kaksi tuntia Pilatesta. Vain Pilatesta. Ei kahvakuulaa eikä toiminnallista treeniä. Tiistait olenkin ottanut tällaiseksi nautinnolliseksi päiväksi. Maanantaista ei taas menoa ja meininkiä puutu, eilenkin oli muutama yksityisasiakas ja niiden lisäksi vedin pari kahvakuulatuntia ja yhden Method Putkisto tunnin. Maanantait lähtee aika rytinällä käyntiin.. Tänään tein puolentoista tunnin kävelyn eikä sekään ollut "hukkaan heitettyä aikaa". Mun työteho lisääntyy aina luonnossa. Kun haistelee syksyn tuoksuja ja kuuntelee linnunlaulua, tulee paljon luovempi ja virkeämpi olo heti. Mutta hetki siinä menee, että saa pään nollattua. Ja musiikki estää mun luovuuden täysin.. Ei siis musaa metsässä. Vain lintujen viserrystä. Ja hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty. Hyvinvointi ja treenaaminen ei ole sitä sata lasissa painamista, tällainen on mun mielestä ihan parasta. Nyt pitämään vielä päivän vika tunti ja sen jälkeen on aikomus pulahtaa järveen uimaan :D 
 Upean aurinkoista iltaa sinulle!

2.12.2014

Be a Warrior, not a worrier ja ajatuksia fitneksestä


Hei ihanat ja hyvää alkanutta viikkoa! Pimeä marraskuu on ohi. Mulle se oli tavallista synkempi ja pimeämpi. Polven vuoksi. Onneksi tilanne on alkanut helpottaa ja polvikin on parempi. Ei se polvikierukan repeämä tosin sieltä varmaan itsekseen täysin korjaudu, mutta sen kanssa pystyy elämään ja olemaan ja liikkumaan.

Oli tosi rentouttava ja mukava viikko ja viikonloppu. Maanantaina heräsin ennen lasta ja tein olohuoneessa 30 min kotitreenin. Punnerruksia, sotilaspunnerruksia, "päästäkää ylös" -liikettä ja "kahva-apinaa". Täältä heinäkuun postauksesta voit katsoa kuvallisen ohjeen tähän treeniin! Mä oon kai tarpeeksi hullu tällaiseen kotona urheiluun. Ei ole vielä tullut Elixian korttia ikävä :) Sitten syötiin aamiaista yhdessä ja tein vielä lyhyen kävelyn ennen töitä samalla kun saatoin lapsen kouluun. Iltapäivällä töiden jälkeen kävin uimassa kilometrin verran ja testasin mun uusia uintikamoja. Tänään heräsin pitkästä aikaa ennen kelloakuuden jälkeen! Heti alkoi helpottaa kun tuli joulukuu :) Tosin huomasin myös että olen syönyt koko marraskuun vanhaksi aikoja sitten mennyttä tyroksiiniasiitähän vanhentuessa pitoisuudet alkaa mukavasti laskeaJoskos nyt alkaisi taas piristyäkun sai uudet lääkketkinHehee. Täähän kuulostaa nyt ihan kunnolla vanhan ihmisen valitukselta! Sielultaan vanhamutta ruumiiltaan nuori! Vai miten se meni?

Kyllä ne lajit aika paljon uusiksi menee, kun tulee loukkaantumisia. Mutta loukkaantuminen ei ole syy jättää treeniä kokonaan väliin. Se voi olla myös mahdollisuusOpetella jotain uuttaTai opetella tykkäämään jostain sellaisesta lajistamistä ei aiemmin ole pitänyt! Eihän lapsetkaan tykkää kaikesta ruuasta aluksisiitä terveellisimmästä vaihtoehdosta ainakaanMutta makuaisti tottuukun maistaa tarpeeksi monta kertaaJa voi sitten lopulta huomatamiten hyvää se onkaan ja miten hyvä olo siitä tulee! Polven kanssa voin hyvin tehdä oman kehon painolla treeniä, kahvakuulaa ilman kyykkyjä, uida, kävellä, sauvakävelellä. Tälle viikolle on suunniteltu kävelyä, uintia, sauvakävelyä ja mäkiä, oman kehon painolla tehtävää treeniä, Pilatesta ja Method Putkistoa. Aika kattava ja monipuolinen setti ja sellainen setti millä keho voi hyvin ja pysyy toimintakykyisenä. Keho voi huomattavasti paremminkun treeni on monipuolista. Myös palautuminen on helpompaa. Sen sijaan, että kävisi vaikka viisi kertaa salilla.. Mutta voiko silloin muuten puhua fitneksestä, jos ei käy salilla ollenkaan?

Ajattelin kirjoittaa teille myös vähän mun ajatuksia fitneksestä. Mitä se mun mielestä on? Fitness merkitsee mulle onnellisuutta, nuoruutta ja terveyttä, elämäntapaa. Tottakai ulkoisesti hyvässä kunnossa oleminen on bonus, mutta ei pelkästään itse tarkoitus. Fitness on osa mun elämää. Työn puolesta Personal Trainerina ja kehonhallinnan ammattilaisena ja myös vapaa-ajan puolella se on iso osa elämää (tosin yleensä viikonloppuisin vältän treenaamista ja keskityn vastapainoksi kaikkeen muuhun). Kyllä mieli vetää ennemmin lenkkipoluille kuin kauppoihin tuhlaamaan tai pubiin after worksiin halpaa skumppaa juomaan. Sitä on myös tullut harrastettua, voin sanoa että tiedän mistä puhun.

Hyvässä kunnossa itsensä pitäminen auttaa pysymään nuorena. Kehonikä ja ulkonäkö voi olla jotain muuta kuin mitä vuosien lukemat näyttää. Hyvässä kunnossa oleminen ruumiillisesti auttaa pysymään terveenä ja elinvoimaisena, mutta se pitää myös pääkopan kunnossa ja mielen virkeänä. Liikkuminen pitää kaikenlaiset päänsäryt loitolla.

Fitness on mulle elämäntapa. Se ei tarkoita, että vietän aikaa joka päivä salilla hauista pumpatenvaan mulle se tarkoittaa muuten liikunnallista ja aktiivista elämäntapaa. Siihen kuuluu monipuolinen liikunta ja myös lapsen liikkuminen ja puuhailu. Ja koska fitness on muutakin kuin pakaran muoto, liittyy siihen niin metsässä kävely kuin kehonhuoltokin. Eikä se ole tiukkapipoista niuhotusta ruuasta.

Ruokapuolella fitness merkitsee jotain muuta kuin tonnikalaa, raejuustoa ja ananastapalaria ja laturia. Se merkitsee puhdasta, itsetehtyä ruokaa, hyvistä raaka-aineista. Ruuan pitää ravita, sen pitää olla herkullista ja samalla terveellistä ja sitä pitää pystyä syömään sosiaalisissa tilanteissa kaivamatta muovirasiaa käsilaukusta. Suoliston pitää pysyä kunnossa ja ihokin voi paremmin kun välttää valkoista sokeria, lisäaineita ja prosessoitua ruokaa. Ja sitten voi taas sen pitsankin käydä joskus syömässä ja huuhdella alas vaikka siiderillä tai punaviinillä ja vetää Makuunin säkin päälle. Pyrin syömään gluteenitonta ja maidotonta ruokaa, mutta en ole ehdoton niiden kanssa. Etenkin viime aikoina, kun olen jättänyt broilerinkin kokonaan pois mun ruokavaliosta (voin mä sitä joskus ulkona tai kylässä syödä niin kuin syön kaikkea muutakin mitä arjessa vältän), tulee syötyä juustoja vähän enemmän ja myös tuo ehdottomuus maidottoman ja gluteenittoman kanssa välillä lipsuu. Saatan syödä vaikka juustosämpylän uinnin jälkeen kahvilassa jos tekee mieli. Eihän se vatsalle hyvää tee, mutta mielelle tekee :) Ja onhan se aina parempi valinta kuin teollisesti tuotettu protskupatukka.

Liikunnansyömisen ja mielen hyvinvoinnin lisäksi iso ja tärkeä osa on riittävä lepopalautuminen ja uniHuolehdin nykyään (olen opetellut tätä monta vuotta)että yöunta tulee tarpeeksiJos ei tuleniin mahdollisuuksien mukaan otetaan sitten päikkärit! Lepoon ja palautumiseen ja rentoutumiseen mulle liittyy kaikki sellainenjoka ei liity liikuntaan tai treeniin tai työhön. Hyvä kirja somen sijaanyhdessä vietetty aika rakkaiden kanssakiireettömyys.. Tämän elämäntavan ansioista keho ja mieli voivat hyvin! Paremmin kuin koskaanjos nyt ei jotain pikku kremppaa lasketa!


Mitä teidän mielestä fitness on ja mitä siihen teidän mielestä liittyy? 

18.11.2014

Tuesday - my superday



Toivottavasti teillä on alkanut viikko hyvin! Kävin eilen polven magneettikuvissa. Tässä oon nyt kolme viikkoa miettinyt joudutaanko polvi operoimaan. Varsin mukavaa yrittäjälle, jolla kroppa on työkalu. Oon yrittänyt työntää ikävät ajatukset mielestä, mutta ei se helppoa ole..

Eilen ei huvittanut kirjoittaa blogia, ei huvittanut mikään urheiluun liittyvä. Niin paljon harmitti ja pelotti toi polvi. Tiistaipäivään tarvittiin energiaa ja eilisen latasin sitä kotisohvalla kirjaa lukien ja unohdin hetkeksi kaiken sporttailun. Aamu alkoi ennen kasia kun auto starttasi kotipihasta ja 8.45 alkoi kuulatunti. Sieltä ohjaamaan asiakkaita salille, yhden asiakkaan kanssa käytiin kävelyllä, sitten tapaaminen kirjanpitäjän kanssa, toinen kuulatunti ja illan Kuntoremontti ryhmät. 12 tunnin työpäivä ja ihanasti sitä sai virtaa mun ihanilta treenattavilta! Kuntoremonteissa oli vika tapaaminen ryhmien kanssa ja tehtiin oman kehon painolla treeniä. Tarkoittaa myöskin tämän vuoden viimeistä supertiistaita eli 12 tunnin settiä!


Kisahallilla - kiitos Jarnalle kuvasta
Sitten se lääkärikin vihdoin soittisopivasti kun työpäivä oli pulkassaPolvessa on vauriota ja katsellaan vielä tuleeko siitä polvi vai eiJoulukuun puoliväliin astiMä olen viimeiseen asti kaikkia lääkkeitä ja leikkauksia ja muita vastaan ja haluan uskoaettä saan sen kuntoon vielä! En kuitenkaan aio pelleillä terveyden kanssa eli niin tehdään kuin tohtori parhaaksi näkee! Kaikki nämä kolme viikkoa ajattelin ja uskoinettei sieltä mitään löydymutta ikävä kyllä löytyi. Näillä mennään ja pitää vain pitää lippu korkeallaPahemminkin voisi olla. Aikalisä siis ja katsellaan vielä muutama viikko ja toivotaan parasta

Kuitenkin mukava päivä ja olen onnekas kun saan päivän aikana tavata niin monia ihania ihmisiä! Kyllä mä mun työstä vaan NIIN tykkään <3

12.4.2014

Saturday Thoughts


“There are only two ways to live your life. One is as though nothing is a miracle. The other is as though everything is a miracle.” -Albert Einstein

Mun työssä pääsen niin usein todistamaan mitä hienoimpia ihmeitäNiin monet kerrat joku asiakas on sanonut vaikkapa jostain liikkeestäettä hän ei pystyMutta sitten kun tehdään liikeniin hän pystyykin siihenIhmeet voi olla pieniä onnistumisiajonkin vaikean liikkeen kanssa tai pidemmän ajanjakson onnistumisiakuten elämänmuutos kun on tiputettu vaikka 20-30kg lähtöpainostaTällä viikolla on naurettu ja itketty ilosta ja onnistumisesta. Treenin kestävät meikit on myös hyvä juttujos muutama kyynel vierähtää poskelle <3 Ja aina pitää muistaa että kaikki on mahdollista kun sitä oikein haluaa!

Viikko on ollut täynnä ihania asiakastapaamisia ja tuntejaHuippuja ihmisiä ja kovia treenejäLapsia ja koiriakotitreenejä ja salitreenejäTRXää ja kahvakuulaaJa kyllä mä tästä työstä tykkään niinvaikka päivät ovat venyneetkin kamalan pitkiksi! Aamulenkille olen päivästä riippuen lähtenyt vähän eri aikaanEilen olin ovesta ulkona ennen puolta kuutta aamulla.

aamulenkillä on välillä paistanut ja välillä on oltu tosi aikaisin liikenteessä

lapset ja koirat sujuvasti treeneissä mukana

Mutta nyt on viikonloppu pyhitetty täysin lapselleJa saatiin mummiex-anoppimeille kylään moneksi päiväksiOn ollut niin mukava viikkoTänään juhlitaan toistamiseen lapsen synttäreitäTiistaina meillä oli kaverisynttärit ja tänään tulee perhettäViikonlopun ohjelmassa on myös virpomisoksien koristelualeipomista ja ulkoiluaNiin ja sitä virpomista tietysti.

Ihanaa viikonloppua kaikille! 

Hugs
Hanna


9.4.2014

10 syytä tehdä aamulenkki


Aamulenkille lähtemisen vaikeuden tietää meistä varmaan kaikki. On mukavampi painaa torkkua, kuin lähteä lämpimän peiton alta ulos reippailemaan. Niin se mullakin on, ennen kuin saan rutiinin päälle. Jonkun ajan kuluttua aamulenkistä alkaa jopa nauttia. Aamulenkin puolesta ja vastaan puhutaan paljon, palaako rasva paremmin aamulenkillä vai muuten aerobista treeniä tehden. Onko intervallit paras tapa polttaa rasvaa? Varmaa on ainakin se, että aamulenkki säännöllisesti tehtynä polttaa enemmän rasvaa kuin nukkuminen pidempään :)

10 syytä tehdä aamulenkki

1. Parempi päivä
Aamulenkin tehtyäsi olet koko päivän pirteämpi, aktiivisempi ja hoksottimet toimivat paremmin. Loppupäivästä voit tehdä jotain muuta, tavata vaikka ystäviä!

2. Nukut paremmin
Kun päivän aikana olet aktiivisempi, uni tulee paremmin. Unirytmi paranee, kun heräät joka aamu samaan aikaan. Joidenkin tutkimusten mukaan aamulla tehty harjoittelu on parempi, kuin illalla tehty. Se saattaa lisätä syvän unen määrää jopa 75 prosentilla.

3. Ehkäisee syöpäriskiä
Toki terveellinen elämäntyyli, johon myös kävely kuuluu, ehkäisee syöpäriskiä. Mutta joidenkin tutkimusten mukaan on todettu, että rintasyövän riski pienenee ja jopa mahdollisen sairauden eteneminen hidastuu kävelyn ansioista.

4. Polttaa rasvaa
Aamukävely kuluttaa energiaa ja parantaa aineenvaihduntaa. Molemmat seikat ovat olennaisia painonpudotuksessa. Aamulla myös elimistön glukoositasot ovat alhaiset, jolloin hiilarien sijaan palaa rasva.

5. Lihakset tykkää
Alavartalon lihakset pääsevät töihin. Kävellessä myös kädet tekevät töitä.

6. Aivot hyötyvät
Kävely parantaa verenkiertoa ja aivoihin pääsee enemmän happea. Kävelyn sanotaan myös ehkäisevän dementiaa ja Altzheimerin tautia.

7. Parantaa vastustuskykyä
Kävely ylipäätään on terveyttä edistävää. Vastustuskyky paranee, kolesterolitasot laskevat ja se myös ehkäisee diabetesta.

8. Vähentää stressiä
Aamukävelyn ansiosta olet paremmalla mielellä ja myös itsetunto paranee. Tätä kautta taas kävelyllä on mahdollista ehkäistä vaikkapa masennusta. Liike on lääke, tämän on moni varmasti kuullut?

9. Kardiovaskulaarinen kunto kohenee
Kävelyn avulla parannat hapenottokykyä. Myös sydän- ja verisuonitautien määrä vähenee ja riski sairastua sydänsairauksiin pienenee jopa 40 prosentilla.

10. Matkalla näet uusia paikkoja
Kävely on mun mielestä parasta kaupunkilomailussa. Täältä tullaan keväinen Pariisi ja pitkät kävelyt kauniissa, keväisessä kaupungissa :) Ensi viikolla reissuun!





Tämän ihanan neitokaisen tahdissa on tullut tehtyä aamukävelyitä tällä viikolla <3

8.4.2014

Back to work ja uusia puistotunteja

Pikku hiljaa alkaa flunssa hellittääEilen olin taas täydessä työntouhussa ja päivä huipentui Ruoholahden Motivuksella Kuntoremonttiryhmien kanssaTunteja olen vetänyt kunnolla viime tiistaina viimeksiFlunssan takia oon ottanut tosi rauhallisestiPitää vielä tänään ottaa rauhallisemmin. Haluisin niin kovasti jo päästä taas kävelylle tai kuulan kanssa kunnolla heilumaan. Vähitellen on hyvä aloittaa ja olo on jo ihan eri luokkaa kuin perjantaina!  


Lisää puistotunteja

Kahvakuulatunteja puistossa tulee olemaan muuten Kaivarin ja Kumpulan lisäksi myös Herttoniemessä! Jee! Siellä on hieno poppoo kasassaja lisää mahtuu mukaan jos joku asuu siellä lähistöllä.


Kaivarissa (leikkikentän vieressä hiekalla) torstaisin 8.5 alkaen klo 18.00 

Kumpulassa (Intianpuisto) sunnuntaisin 25.5 alkaen klo 18.30 

Herttoniemessä (Suksipuisto) tiistaisin 6.5 alkaen klo 18.30 

Hertsikan tunnit ovat aluksi nyt kuusi kertaaeli toukokuussa joka viikko ja sitten kuulaillaan kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoaHeinäkuussa tulee myös tunteja lisää jos innostusta piisaa! Näillä kuitenkin aloitetaanMun ihanat valmennettavat ovat siellä puuhanneet tätä tuntia ja se järjestettiin ihan kysynnän vuoksi. Kiitos tytöille!

Eli tämä tarjous on edelleen voimassa mistä jo jokin aika sitten kirjoittelin täälläKerää oma ryhmä ja tulen pitämään tunteja vaikka Vantaallejos sopiva porukka saadaan kasaan ja aikataulut saadaan sopimaan yhteenSama juttu pienryhmätreenien suhteen salilla! Hertsikkaan on nyt ryhmä kasassa ja lisää mahtuu mukaan! I'll be there!



6.4.2014

Method Putkisto Day 2 - tasapainoa putkistoon ja kuulaan


Nyt on yksi koulutusviikonloppu taas ohija tuntuu että takaisin on tullut taas vähän enemmän viisastunut HannaAsiat alkavat loksahdella paikoilleen ja olen taas ihan intona (ja vähemmän stressantunut eri lajien tasapainosta mun omassa paletissa). Viisastunut olen niin oman treenin kannalta Method Putkistossa (tänään kirkastui niin monta juttua omasta kehosta)kuin ohjaamisen ja lajin kannaltakin!  

Tänään Elina ja Anne vetivät meille päivänjossa pureuduttiin Method Putkisto repertuaariinMä olin aivan flunssaisenaosan ajasta istuin takki ja huivi päälläJa montakohan aivastusta sitä päivän aikana tuli? Mutta skarppasin. Jännä miten tiettyjen venytysten jälkeen mulla oli aivan puulla päähän lyöty olo! Mutta ne vain on niin rankkoja! Päästiin ekan kerran myös ohjaamaan liikkeitä ryhmälle yksitellen ja se oli aivan huippua. Näistä minuutin mittaisista ohjauksista oppi niin paljon ja hieman palautettakin tuli ja sitä vähän erikseen yritin ihan mielenkiinnosta kaivellakin! Ja miten paljon tää ohjaaminen eroaa kuulatuntien raivokkaasta meiningistäTäällä ei voi kenellekään huutaa: "Vatsa sisään ja perse taakse" (tosin en mä ihan näin kyllä kuulatunnillakaan huuda tai käytä tuota perse sanaajoten ehkä vähän karrikoidusti ilmaistu)vaan sen sijaan sanotaan rauhallisesti jotain tyyliin "Työnnä istuinluita taakse ja tiivistä ristiluun ja navanpisteitä kohti toisiaan".

Oli loistava koulutusviikonloppu ja Lohjalta ajoin suoraan Kumpulaan kuulatuntia pitämäänOli niin kotoisaa päästä sinne heilumaanvaikka vähän flunssan takia jouduin lintsaamaan itseTorstaista asti oon ollut vaan lähes liikkumatta ja odotan niin että pääsen taas tekemään täysilläTunnin lopussa oli kiva vetää venyttelytja aika omaan tyyliin ne vedinmutta vähitellen otan loppuvenyttelyihin mukaan niitä loistavia oppimiani liikeitä MP'staJa tietynlaisia vinkkejä on nyt helpompi antaa tuntilaisille ihan perusjuttuihin jo nyt mikä taas antaa näihin Sports Lady® kuulatunteihin enemmän ulottuvuutta osallistujille tulevaisuudessakin.

Ja sitä osaa nyt ja tulevaisuudessa vielä paremmin ohjata ihmisiä enemmän rentoutumaan loppuvenyttelyissäettä se ei ole vain mitään raajojen heittelyä sinne tänne ja matolla makailua (taas vähän kärjistettyä)Vaan sen sijaan asia on harkittu kokonaisuus kaikkea myödenVenytyksillä kun on niin iso pointti oikeastiJa sillä ydintuella aivan mielettömän suuri merkitysOi mä niin ootanettä pääsen ohjaamaan Method Putkistoa ensi syksynä!! Ja sitten te mun tuntilaiset jotka tulette nauttimaan myös tästä lajistaniin lupaan että siitä on iso hyöty myös kahvakuulaanIhan kuin elämään ja kaikkeen liikkumiseen ylipäätään! Odottakaapas vaan kun pääsen irti! Nyt jo on varattu tunteja syksylle! Sen suhteen kannattaakin olla kärppänäsillä aikaa on rajallisesti viikkokalenterissa! 



oops miten tuima on ilme tässä kuvassa - pohjetta venytetään 
Oli kiva viikonloppu vaikka tosi flunssainen olinkin! Kiitos taas kaikille ja eilen oli NIIN ihana tavata kaikki tanssikaveritjotka olivat samaan aikaan leirillä Kisakalliossa. Nyt nukkumaan ja aamulla töihin taas!

5.4.2014

Method Putkistoa ja huvila luonnon helmassa



Aurinkoista lauantai-iltaa kaikille! Täällä Kisakalliossa paistaa kauniisti aurinko ja on ollut niin hieno päiväTultiin juuri mökilleYövytään kaikki samassa huvilassaOsa lähti kävelylle ja syömäänOsa jäi tänne relaamaanSauna on päällä"Meidän" ihana Young at Heart muodostelmaryhmäjossa itse tanssin kolme kautta on myös nyt täälläMä en oo työjuttujen takia ehtinyt tanssia harrastaa tai olemaan ryhmässä mukana pariin kauteenmutta hengessä oon koko ajan mukana! Ihania naisia ja ihanaa tanssia!

Tänään me on istuttu MP ryhmän kanssa neukkarissa koko tämä päivä perehtyen anatomian ihmeelliseen maailmaanOsaksi tuttuamutta kertaus on opintojen äitiJa onhan tää vähän sama kuin vaikka Italian kieliJos et puhu ja käytä niin et välttämättä muistaOn myös tehty käytännön harjoituksia ja perehdytty niiden kautta käytännössä asioihinAamupäivällä etsittiin kropastamme "luisia maamerkkejä"joiden avulla helpottaa ohjaustaIltapäivällä analysoitiin erilaisia liikkeitä niin perinpohjin joka kantiltaIhan siitä alkaen mitkä nivelet liikkeen aikana ovat stabiilejamissä nivelessä liike tapahtuu ja minkä typpisiä lihassoluja aktivoidaanJa vielä miten kunkin liikkeen hallinnassa voi auttaa ja mihin ydinkohtiin liikkeessä tulisi kiinnittään huomiota.





Tiukka päivä semiflunssaisena ja huomenna jatkuuNyt kuitenkin relataan ja ihanaa iltaa teille kaikille sinne! 

Huomenna nähdään normaalisti illan kuulatunnilla KumpulassaBe there!

4.4.2014

Flunssa


Aurinkoista perjantaita kaikille! Mä olen nyt vihdoin joutunut tämän flunssan kouriin mikä ympärillä on jyllännyt jo niin monellaEilen sinnikkäästi vielä tein töitä koko päivän iltaanTänään mun piti sitten luovuttaa ja oli pakko perua päivän asiakkaat ja myös illan tunti on mun osaltani peruttuToimelan Opisto ilmoittaa siitä tuntilaisille mikä tunnin kohtaloksi tuleeTänään lepään ja syön hyvinja toivotaan että saan itseni siihen kuntoonettä aamulla pääsen ajamaan Kisakallioon koulutukseen.

Rohtoina mulla on Allicin Max valmistettaD-vitamiiniaC-vitamiinia sekä Kissankynsi -valmistetta (Cat's claw) ja pakuriteetä tietysti! Kaikki Solgar Nordicin valmisteita.


Pakuritee

1 litra vettä
1 rkl pakurijauhetta
pieni kourallinen gojimarjoja
1 Clipperin lakritsitee pussi 
luomu inkivääriä

Keitä vesi ja lisää aineksetAnna hautua noin tunti.