Mulle on tullut viime aikoina paljon ruokapostauksia ja kai vähemmän niitä treenikuvia tai postauksia. Johtuen siitä, että salitreenit on jääneet nyt aika vähiin töiden vuoksi, ja sitten osa viikko-ohjelmaa ovat Method Putkisto ja MP Pilates treenit. Eli työnteko se haittaa harrastamista täälläkin! En mä omilla tunneilla koskaan tietenkään voi kuvata, enkä halua asiakkaitani vaivata blogiasioilla treenien yhteydessä. Asiakas on kuningas ja hän on aina pääosassa! Toivoisin ehtiväni enemmän salille ja tekemään kivoja treenipostauksia, mutta yritän kehitää postauksia nyt tämän nykyisen elämäntilanteen ympärille. Tänään nyt aiheena aito ruoka! Sen puolesta olen hehkutellut pitkään blogissa, mutta avataanpa aihetta vielä syvemmälle!
Ruoka voi olla teollisesti käsiteltyä ravinneköyhää ruokaa tai alkuperäistä ja ravinnerikasta. Tai jotain siltä väliltä. Mietin asiaa alkuviikosta. Moni bloggaaja "suosii" vaikka Valion tuotteita tai Eloveenapatukoita. Tai ainakin niitä mainostaa. Nyt en halua osoittaa ketään sormella enkä muista edes missä näin kuvia? Se ei ole olennaista. Toinen juttu on se että en halua profiloitua valmentajaksi joka suosittelee asiakkailleen ties mitä turhia ja lisäainepitoisia palkkareita ja latureita ja patukoita ja sitä ja tätä ja tuota ihan vain markkinointimielessä. (Toki se on pieni paha jos kolme kertaa viikossa otat lisäaineita sisältävän palautusjuoman jos muuten syöt siististi!) Mutta sitten jos on kovin ylipainoinen ihminen niin onko pienempi paha siirtyä osittain puolivalmisteisiin tai vähän teollisestikin valmistettuihin ruokiin, jos se olennaisesti helpottaa arkea ja painonpudotusta? Kaksipiippuinen juttu? Omaan näkemykseen nuo yllämainitut eivät enää sovi, ja oma ruokavalio on muotoutunut matkan varrella kohti aitoa ja puhdasta syömistä. Mutta jos katsotte mun ekoja postauksia silloin kolme vuotta sitten, niin ai että sieltä löytyy jos jonkinmoista makeutusainekökköä ja muuta!
Toki en halua olla mikään terveysterroristi ja voin joskus syödä myös teollisestikäsiteltyä ruokaa. Kylässä en kieltäydy tuoremehusta tai maustetusta jugurtista tai vaikka croissanteista/karjalanpiirakoista tai muusta monen kaappiin kuuluvasta "peruselintarvikkeesta". Ja toki on niitä hetkiä, että se karkkipussi eksyy meille ja varmasti niitä syön. Tosin olo mikä karkeista tulee on kauhea! Sen huomaa mm. päänahan kunnosta kun koko päänahka kuivuu ja kutisee ja viime karkkiherkuttelun jälkeen sain ihottumaa myös kyynärpäihin. Kannattaa miettiä jos podet vaikka ihonongelmia johtuisiko se ruuasta jota syöt? Lisäaineet sen tekevät monelle. Yksi motivaattori terveyden lisäksi tähän puhtaastisyömiseen on ihon kunto ja ihan puhtaasti ulkonäkö! Moni treenattavani on saanut suuren avun lisäaineiden poisjättämisestä ja ruokavalion putsaamisesta, ja iho-oireet tai muuten vain nuutnut olotila on hävinnyt!
Mutta miltä mun jääkaappi sitten näyttää? Se on täytetty aidolla ruualla suurimmaksi osaksi. Viimeaikainen "hairahdukseni" on ollut Philadelphia tuorejuusto, mutta olen taas alkanut käyttää sen tilalla letuissa luomubanaaneita. Jääkaapissa on runsaasti proteiininlähteitä (broileria, lohta, raejuustoa munia). Sitten on kasviksia ja juureksia. Pakkasessa on aina marjoja ja pöydällä hedelmiä (usein luomu omenoita ja -banaaneja). Sitten kaapista löytyy hyviä rasvanlähteitä kuten oliviiöljyä pähkinöitä ja avocadoa. Mutta sitten on sitä juissia ja suklaajugurttia lapselle joskus, ja kyllä mä hänelle kananugettejakin joskus annan. Mutta pääosin myös lapsen ruuan valmistan aina puhtaista raaka-aineista. Tiedän jos alan aivan superhörhöksi niin jäbä kulkee energiajuoma kädessä vielä kylillä jonain päivänä (okei paitsi sen suhteen olen kyllä aloittanut jo aivopesun hyvissä ajoin että näin ei pääse käymään).
En osta esimerkiksi valmiita ruokia tai edes niitä "terveellisiä teollisia" ruokia, mitkä moni mieltää terveelliseksi niiden terveysväittämien vuoksi. Kun katsotaan valmiskeiton tuoteselostetta niin ymmärretäänkö siitä puoliakaan? Kotona tehty kasviskeitto sisältää kasviksia kuten bataattia, porkkanaa, kukkakaalia, chiliä, valkosipulia jne ja tietysti vettä. Tai mitä sinne nyt keksit laittaa! Mutta kaupan keitoissa on vaikka sakeuttamisainetta, vehnäjauhoja, sokeria ja tietysti kasapäin lisäaineita. Makaronilaatikon teen itse. Kaupan valmislaatikoissa on jotain muutakin kuin siinä mitä itse sinne laittaisin. Ylipäätään vältän ruokia, joissa on lueteltu ainesosia enemmän kuin itse siihen laittaisin tai mitä edes ymmärrän! Ostan aina aitoa jugurttia (turkkijuguttia viime aikoina). Siinä on maitoa ja hapatetta, kun vaikka terveelliseksi mielletyssä ruuansulatusjugurtissa on loputon luettelo kaikkea ties mitä. Lukekaa joskus mitä se sisältää! Broilerin ostan marinoimattomana, sillä marinoidun broilerin ainesosaluettelo niin ikään on loputon kaikkine lisäaineineen. Myös margariinit tai teolliset lihavalmisteet eivät ole minun juttuni, saatika sitten kananugetit tai banaanijugurtti tai teolliset lihajalosteet. Myös "terveelliseksi" mieletty jäävuorisalaatti on melko ravinneköyhää enkä laske sitä terveellisiin ruokiin. Moni käyttää sitä salaatissa sen edullisen hinnan vuoksi ja ajattelee, että se on terveellistä.
Mitä on aito ruoka?
- liha ja siipikarja
- kala ja muut merenantimet
- vihannekset
- yrtit
- pähkinät ja siemenet
- palkokasvit (esim pavut)
- sienet
- marjat
- hedelmät
- maitotuotteet joita on käsitelty mahdollisimman vähän (maustamaton jugurtti ja maitorahka sekä raakamaito viilit kermat)
- stevia ja hunaja makeutukseen
Sitten kaapista löytyy myös ihan "perustarvikkeina" melkoinen määrä superfoodeja, joita käytän joskus enemmän ja joskus vähemmän. Mieliteot ovat muuttuneet pizzoista ja pullista raakasuklaaseen tai raakakakkuun tai vaikka taateleihin!
Mutta siis kohtuu kaikessa ja mua ei saa lynkata jos täältä joskus joku "teollisen kökköruuan" kuva tai ainesosa löytyy! Tai näette mut jossain kylillä syömässä Magnum jäätelöä tai leffassa karkkia! Vältän niitä, mutta en ala hysteeriksi tai julistamaan tätä puhtaan ruuan ilosanomaani kaikille uskonnon omaisesti ja kulkemaan ihan joka paikkaan pähkinät taskussa! Edelleen kohtuu kaikessa eikö niin? Niin kuin joku viisas joskus sanoi, niin ei se porokaan aina samasta puskasta syö! Eli joskus vähemmän huonoa voi olla parempi kuin enemmän hyvää? Ja täällä blogissa heijastuu toki aina se oma tekeminen ja se elää mun mukana! Mutta lopuksi vielä, että en missään nimessä halua osoittaa sormella ketään enkä sitä, että saatte tekstistä jotenkin musta negatiivisen tai hörhön kuvan! Moni nimittäin luulee, että juon vain smootheja päivät pitkät, vaikka on se elämä joskus ihan muutakin kun terveysintoilua!
Much love
Hanna
Moi!
VastaaPoistaEt todellakaan anna itsestäsi negatiivista kuvaa. Päinvastoin, on tosi kiva lukea, että vaikka arkena syötkin terveellisesti niin muistat myös relaa lomilla/juhlissa tai vaikka joskus syödä lapsen kanssa karkkia.
Munkin arki on samankaltaista kuin sun, mutten mä ala nillittää, jos menen juhliin, ja mua varten on leivottu, etten syö maitotuotteita tai viljoja. Ihan sama.
Tai olen matkustanut paljon kehitysmaissa ja ollut tilanteissa, että emäntä on halunnut tarjota "parasta", jotain lihaa. Ei ole siinä vaiheessa tullut mielenkään sanoa, etten syö lihaa. Suomessa kun on varaa valita ruokavalionsa.
Mukavaa talvea Sinulle!!!
No hyvä, kiitos :) Joskus vaan pitää käyttää vähän pelisilmää ja tosiaan kun joku vähistään tarjoaa sitä parasta niin kyllä mäkin lihaa söisin, vaikka en 20 vuoteen ole syönyt sitä. Arkena kun välttää kaikkea turhaa niin tilanteen tullen voi sitten joustaa. Ihanaa talvea sinulle myös :)
Poista