Aika reippaasti ajeltiin tänne tänään. Eväät oli matkassa ja mentiin parilla tosi nopealla pysähdyksellä. Syötiin autossa välipalaa matkan aikana (smoothia, bouncea, omenaa) ja sitten perillä ennen rinteeseen lähtöä ruuat (bataattikeittoa ja lapselle spaghetti bolognese), jotka olin tehnyt jo valmiiksi.
Mutta miten mahtava keli täällä on! Kuopiossa paistoi aurinko ja se oli ensimmäinen kerta päiviin/viikkoihin kun se näkyy? Tahkolla viisi astetta pakkasta ja rinteet aika jees kunnossa. Eilen täällä vielä kai oli aika vetistä. Huomista odotellen, kun rinteet on kunnostettu ja on vielä pakastanut lisää!
Oltiin kolmen jälkeen rinteessä ja laskettiin ihan tappiin asti kunnes hissit meni seiskalta kiinni. Mulla oli oikeestaan ekat laskut tänä vuonna (Talmaa ei kai oikein voi laskea?), ja muutaman kerran sai tulla alas ennen kuin rytmi alkoi taas löytyä. Oli mielettömän ihanan talvista ja lumista ja kaunista! Lunta lunta talvi!!!! Mahtava olla täällä! Kiitos Eerolle majoituksesta!
Käytiin kaakaolla ja samalla ajattelin hommata uudet lasit. Nää pinkit ei oikeen toimi sumuisessa/pimeässä laskukelissä (tai siis ei toimi yhtään!). Aivan loistavat nää uudet Scott'n lasit ja linssit soveltuu vaikka mihin keliin. Näin tyylikkäänä lähdin laskemaan illan lopuksi kohti autoa. Uus trendi heheh?
Nyt väsyttää aivan järkyttävästi. Viiden tunnin ajo tänne ja siihen päälle melkein neljän tunnin laskut. Plus kaikki roudaukset ja ruuanlaitot kaupassa käynteineen päälle (käytäiskö me kuitenkin huomenna ulkona syömässä? Loma ja kaikkea?). Illallinen on kuitenkin nyt kotikeittiössä nautittu ja sitten saunaan.
Nyt Jutta ja Superdieetit. Tässä jaksossa kuulemma ripitetään valmennettavaa. Itsekin olen niin joutunut tekemään, eikä siitä koskaan tule hyvä mieli kun joutuu sanomaan suorat sanat. Mielenkiintoista oli nähdä tämä jakso mitä ennakkoon on sillä teemalla mainostettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti