Niin alkoi aamu lumisissa merkeissä täällä Tahkolla. Hiljakseen tulee lunta. Kovasti toivoin kyllä, että se aurinko olisi sieltä ikkunuasta näkynyt! Heräsin jo kahdeksalta, ja pari tuntia sain odotella, että jälkikasvu nousi ylös. Eilen mentiin aikaisin nukkumaan. Olin kyllä kuin puulla päähän lyöty päivän jälkeen ja pikkumieskin nukahti sohvalle. Oli siinä kahvakuulailusta hyötyä kun kannoin kuusivuotiaan yläkertaan nukkumaan <3
Tänään oli aikaa väsätä aamiaista. Tai ihan ensin makailin vain tunnin sängyssä peiton alla ja selasin puhelinta (olisin lukenut kirjaa, mutta se jäi kotiin). Mä nyt kovasti yritän aktivoitua tuon Twitterin kanssa, joten ihan hyvä oli sitä puhelintakin selata. Oli mahtava saada myös rauhassa selata aamun uutisotsikot läpi ja tehdä aamiaista. Asetella banaaniviipaleita kaikessa rauhassa pannukakkujen päälle ja niin edelleen. Tällaiseen mulla ei koskaan ole oikein aikaa, mutta tykkäisin kyllä että blogissa ois kivoja kuvia. Ja onhan kauniisti laitettu ruoka aina mukavampi syödä? Mun mielestä maistuu paremmalle!
Banana Pancakes 2 annosta
1 muna
2 valkuaista
1 banaani
kanelia ja vaniljaa
banaania
turkkijugurttia
trail mixiä
Muussaa banaani ja sekoita se munien kanssa. Lisää mausteet. Paista yksi iso lettu kookosöljyssä miedolla lämmöllä. Leikkaa neljään osaan. Laita kaksi palaa päällekäin, ja väliin sekä päälle turkkijugurttia ja banskua vielä lisää. Koristele trail mixillä. Trail Mix on kätevä matkaeväs ja muutenkin herkku käytettäväksi silloin tällöin. Sitä löydät esimerkiksi täältä.
Nam, sulta löytyy täältä blogista aivan ihania ruokakuvia ja -reseptejä! :) Täytyypi tutustua vielä lisää.
VastaaPoistahttp://lifetastesgood-nanne.blogspot.fi
Kiitti Nanne! Kokkaaminen on kivaa ja siihen jää koukkuun :) Mutta niin on sunkin blogissa ihania reseptejä ja tosi kauniita kuvia!
VastaaPoista