Eilen käynnistyi neljäs viikko. Olen mennyt täysin ruokavalion mukaan ja yhtään ylimääräistä ei ole mennyt suuhun niin ruokana kuin juomanakaan. Paino on kolmessa viikossa pudonnut nyt 3,8 kiloa ja senttejä on lähtenyt kivasti (mittanauhalla mittaillaan taas viikon päästä). Nälkä ei oo ollut kertaakaan ja enemmänkin mulla on sellainen olo, että syön koko ajan!
Viime viikolla treenejä sotki vatsatauti. En tiedä oliko se vatsatauti, vai sainko ruokamyrkytyksen ulkomaisista puutarhamustikoista. En tietenkään pessyt niitä. Yleensä pesen kaikki kasvikset. Ja marjat myös. Pesemättömästä salaatista voi saada vaikka miten pahoja bakteereita, mullan mukana. Olkaa tarkkoja aina näiden kanssa. Pari päivää olin täysin poissa pelistä. Keskiviikko meni kokonaan maatessa ja torstaina suurin ponnistus oli käydä ruokakaupassa. Keskiviikkona ruoka jäi vähiin, sain kuitenkin illalla syötyä puuroa ja raejuustoa. Torstai meni jo normaalin ruokavalion mukaan. Tosin siitä jätin treenin jälkeiset hiilarit pois, sillä treenejä ei ollut. Aamukävelyitä sain kuitenkin kirittyä muille viidelle aamulle, ja lihaskuntotreeniä tuli kaksi kertaa.
Tällä viikolla olisi sitten se "herkkupäivä", vapaasyöntipäivä, cheat day, tankkauspäivä.. Ja en tiedä huvittaako mua edes alkaa mässyttää mitään. Sushia saatan viikonloppuna kyllä syödä! Let's see what happens. Optio on kuitenkin olemassa ja varmasti psyykkisesti sekä myös tankkailun puolesta olisi hyvä vähän herkutella, ainakin syödä enemmän hiilareita. Tulokset motivoivat tässä kohtaa niin paljon, että ei tee mieli alkaa kuitenkaan possuttelemaan. Sitäpaitsi jos "tankkaa" kaikkea rasvaista ja epäterveellistä niin ruokakrapula on taattu! Enemmänkin mä lasken kyllä päiviä itse reissuun enkä siihen että saan syödä. Me lähdetään Jarnan kanssa Tallinnaan pariksi päiväksi. Yksi päivä on varailtu hoitoja ja toisena päivänä mennään katsomaan Evita musikaalia. Ja kyllä ne lenkkarit mukaan lähtee myös!
Oon viime aikoina laittanut enemmän kuvia mun syömisistä Instaan (Sportsladyh nimellä oon siellä). Tässä kuitenkin blogin puolellekin yksi mun treenin jälkeisistä aterioista. Aika usein keitän täysjyväohraa kalan tai broilerin kanssa. Ja aina on vihanneksia myös. Mutta yhtenä päivänä teki mieli uuniperunaa!
Katkarapu Uuniperuna
1 rosamunda
salaattia
1 tomaatti
1 rkl oliiviöljyä ja ripaus suolaa salaatin päälle
Paista uunissa tai grillissä muutama peruna valmiiksi. Lorauta öljy ja ripottele suola salaatin päälle.
Täyte
100g katkarapuja
2 rkl maitorahkaa
sitruunan mehua
mustapippuria
suolaa
reilusti tuoretta tilliä
Sulata ravut. Rapujen tilalla voit käyttää myös lohta tai kanaa. Sekoita maitorahkaan mausteet ja lisää ravut sekä tilli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti