Tykkään selailla motivaatiokuvia ja tässä tämän hetken lemppareita. Ensimmäisen kuvan viesti on selkeä. Joko teet tai et tee. Ei ole olemassa tapaa "dietata vähän sinne päin". 70% merkitys on ruokavaliolla ja unelmakroppaa ei saavuteta jos ruokavalio on pielessä. Kylässä ei voi ottaa pullaa ja työkaverin kanssa ei voi lähteä kaljalle päivän päätteeksi. Näitäkin voi sitten tehdä kun se tavoitepaino on saavutettu. Ylläpito on aina eri asia kuin laihduttaminen. Pitää siis olla valmis kieltäytymään houkutuksista. Kyllä, vaikka vanhat ihmiset esimerkiksi pahoittavat mielensä jos et ota vaivalla tehtyjä leivonnaisia kylässä. Aina voi vedota vaikka gluteenittomaan ruokavalioon tai allergiaan välttääkseen toisen mielen pahoittamisen. Ja sitten bileitä ja muita kekkereitä varmasti riittää. Jos odotat niiden vähentymistä, että voit dietata ja jättää alkoholin, sitä ei todennäköisesti tule koskaan. On vappua, juhannusta, kaverin polttaria, häitä, ylppäreitä, festareita, aurinkoisia kesäpäiviä terassilla, firman bileitä, tupareita, just name it! On vain kysyttävä itseltään mikä on tärkeää. Kaikkea ei voi saada ja jostain on luovuttava! Mutta luopua ei tarvitse lopulta kovin pitkäksi ajaksi ja aina tulee uusia kivoja juttuja!
Asiat eivät myöskään tule ilmaiseksi ja on nähtävä vaivaa. Painonpudotuksen takana on aina kova työ! Pitää ennakoida, tehdä eväitä, tiskata vähän enemmän, paloitella ja kuoria kasviksia, laittaa ruokaa, laittaa välillä muulle perheelle eri ruokaa. Mutta kun tämän jaksaa tehdä, on loppu helppoa. Eväät säilyvät hyvin vaikka kankaisessa kylmälaukussa, jos jääkaappisäilytykseen ei ole mahdollista. Painoa pudotettaessa saat oikeastaan syödä "koko ajan" ja nälkää ei tule kun ravinnon koostumus on oikein! Näin monesta valmennestavani on tuntunut!
Pelkällä ruokavaliollakin paino putoaa, mutta hyvän kokonaisuuden saavuttamiseksi kannattaa myös liikkua. Aamulenkkejä ei ole pakko tehdä, mutta ne tehostavat painonpudotusta. Liikunta tehostaa aina painonpudotusta ja tekee kropasta upean näköisen! Tiivistymistä tapahtuu, kun teet kunnon salitreenjä tai heilut kahvakuulan kanssa. Mittanauha kertoo tämän. Valitse lajeja joista itse pidät! Kaikki liikunta on aina hyväksi. Oikeastaan mikä tahansa passiivisuuden välttäminen on plussaa. Pihatyöt kuluttavat ihan yhtä paljon kuin kävelylenkkikin!
Kesä ei ole ollenkaan hassumpi ajakohta pudottaa painoa. Itse asiassa kesällä on ihanan valoisaa ja lämmintä lähteä aamulenkille, ja torilta saa herkullisia marjoja ja kasviksia. Parempaa aloitushetkeä ei siis ole kuin nyt! Viime kesältä on upeita esimerkkejä vaikka mun tuntilaisista, kuinka kesäkilojen keräämisen sijaan voikin solakoitua! Ja tänä kesänä samat tyypit palasivat yhtä hoikkana tunnille kuin viime kesän lopussa sieltä lähtivätkin! Hienoa! Eli kyseessä ei ole vain mikään dieetti, jonka avulla pudotat kilot ja keräät ne kaksinverroin takaisin. Ajatuksena on tehdä elämäntapamuutos, jota varmasti kukaan ei ole vielä katunut!
Ravintovalmennus ja kesäkuun etu
Sports Lady Ravintovalmennuksesta voit tiedustella täältä. Ravintovalmennuksessa sinulle suunnitellaan henkilökohtainen ruokavalio. Sen lisäksi valmennukseen kuuluu ruokapäiväkirjojen analysointi ja valitsemasi pituinen tuki sähköpostitse (alkaen 1 kuukaudesta). Valmennus tapahtuu aina sähköpostitse ja puhelimitse joten asuinpaikkakunnallasi ei ole väliä.
Painonpudotuksen lisäksi haluan aina korostaa ravintovalmennuksessa elämäntapamuutosta. Opit syömään terveellisesti ja oikein ja tulokset kantavat loppuelämän. Ja samalla painosi putoaa!
Hinta alkaen 100 eur / kk.
Blogin lukijoille tarjoan 4 kpl ilmaisen osallistumisen puistotunneille, kun ostat ravintovalmennuksen kesäkuun aikana!
Hanna, kiitos näistä ajatuksista ja motivaatiokuvista! Juuri nyt tarvitsen tällaista eniten. Kyllä nuo mielen asiat, mielikuvat ja motivoituminen tähän hetkeen ovat yhtä tärkeitä asioita kuin tieto ja taito - näin ainakin minulla. Kiitos.
VastaaPoistaMoi! Kiva kuulla! Mä tykkään aina selata näitä motivaatiokuvia ja niin se vaan on että on oltava niin täysillä näissä asioissa mukana onnistuakseen! Kyllä se mielestä kuitenkin lähtee aina! Ihanaa loppuviikkoa!
VastaaPoistaMoi Hanna.Kiitos kun jaat dieettikuulumisia saa itsekin inspiraatioo.Sellasta kysyisin,et onko banaaniletut hyvä iltapala kun olen pähkäilly onko liikaa hiilaria?Onko parempi syödä munakasta?Iltapaloja aina mietin,kun maitotuotteita yritän vältellä.Ilona
VastaaPoista