Kodin järjestäminen detoxaa mieltä ja kehoa

On toivottu postausta järjestämisjutuista ja nyt sitä tulee. Viime viikonloppuna ajattelin uudistaa makkaria. Ajatus lähti siitä, että halusin järjestää vaatekaappia. Halusin laittaa kaappiin peilin ja jotain ihania tavaroita, jotta sen avatessani tulisi jotenkin erityinen fiilis. Sen sijaan, että henkareissa roikkuvat vain t-paidat ja hupparit tai että huivit ja housut ovat pinottuna kaapissa vierekkäin, halusin ilostuttaa itseäni kun avaan vaatekaapin. Näin arkiaamuista tulisi hohdokkaampia jotenkin! Koska työn puolesta käytän eniten treenivaatteita ja huppareita, kauppareissulla farkkuja, ovat ne sen takia parhaiten ja ensin saatavilla. Laatikoihin olen järjestänyt topit, treenipaidat, trikoot ja kotivaatteet. Seuraavat kaksi kaappia on omistettu sitten puseroille, hameille, kengille ja kesävaatteille, jotka olen erotellut tällä hetkellä käyttämistäni vaatteista. Esillä ovat vain ne vaatteet mitä käytän nyt talvella. 

Jos mulla olisi oma vaatehuone, olisin ikionnellinen. Siellä olisi järjestyksessä kengät, laukut, hatut (rakastan hattuja!), aurinkolasit ja tietysti ne vaatteet. Mutta tällä hetkellä makuuhuone saa toimia mun "turvapaikkana", siellä on järjestetty laukut hyllyille, aurinkolasit omalle hyllylleen ja kengät omalleen. Vaihdoin myös julistetaulut makuuhuoneen seinälle, järjestin kirjoituspöydän laatikot ja tietysti pöydän. Arki ja työt sujuvat paremmin kun kotona on siistiä ja tavarat järjestyksessä. Olen lapsesta asti ollut sellainen, että päässäni vallitsee järjestys silloin kun tavarat ovat järjestyksessä. Saan enemmän aikaan, olen iloisempi ja energisempi. 

Halusin myös lisää tilaa käsilaukuille, joten kävin Ikeasta hakemassa Mackapär hyllyn, jonka sitten kokosin samantien. Siihen voi laittaa roikkumaan valmiiksi vaikka seuraavan päivän vaatteet, tai reissuun pakatessa nostaa vaatteita kaapista jotka lähtevät mukaan. Pidän hyllyssä myös käsilaukkuja, jotta tulee käytettyä muitakin kuin aina sitä yhtä ja samaa. 

Olohuoneen kanssa olen jotenkin vaiheessa. Muutan jatkuvasti esineiden paikkaa, tai tyynyjä. Laitan tavaroita vähän eri tavalla vaihtelun vuoksi, niitä on vuosien mittaan kertynyt sopivasti. Tällä hetkellä haluaisin uuden maton, mutta en tiedä millaisen. Mun tekisi kovasti mieli muuttaa myös sisustusta vähän tummempaan, mutta mattojen ja huonekalujen uusiminen vaatii aikaa ja rahaa, joten se saa odottaa. Muutenkin ostan hirveän vähän mitään nykyään, koska mulla on kauniita esineitä ja tavaroita jo ennestään. Vaihtelen niiden esilläoloa aina, näin saa "uutta sisustusta". Balmuirin alesta ostin pienen tyynyn ja pussissa olevan silkkinauhan käärin vanhan kranssin ympärille rusettiin. Jotain pientä uutta. Ja järjestin kirjahyllyn taas kerran, koska käytössä sekin räjähtää aina. Mulla on hyllyssä vain sellaisia kirjoja mitä luen useampaan kertaa. Muutama vuosi sitten lahjoitin pari Ikean säkillistä kirjoja Niemikotisäätiölle. Aika paljon kuuntelen myös äänikirjoja, mutta hyvän sellaisen kuunnellessani tilaan kirjan myös omaan kirjahyllyyn. 

Jos olet uusi blogin lukija, voit katsoa mun aikaisempia 

kodinjärjestämispostauksia täältä: 

Konmari projektini

Kodin ja mielen detox - Konmari toivepostaus

Mun kodin sisustaminen perustuu siihen, että on vanhoja, perittyjä tavaroita ja huonekaluja, on jotain käytettynä ja edullisesti ostettua ja sitten saatan säästää rahaa ja ostaa jonkin kalliimman jutun mitä olen pitkään halunnut ja harkinnut. Mutta ennen kaikkea koti on paikka, jossa saa olla ja elää. Koira saa olla sohvalla ja sängyssä, ihmiset saa syödä sohvalla ja koti on muutenkin tehty elämistä varten. Vanhoja kuvia ja postauksia katsellessa tuli itsellekin into laittaa olohuonetta. Kaunis lipasto olohuoneessa vaihtoi paikkaa kun koira tuli, jotta sain piilotettua johdot sen taakse (Tami todellakin järsi ihan kaikkea ja on kalunnut myös huonekaluja pienenä..). Vanha paikka oli oikeastaan tosi kiva. Ehkä otan pienen olohuoneen järjestysprojektin, mutta silloin pitäisi hommata uusi tv-taso.. Pitää miettiä rauhassa, sitten kun ajatus kristalisoituu, se on helppo toteuttaa ja valmista tulee nopeasti. 

Kodin järjestäminen on ihanaa vastapainoa työlle ja mulla kyllä mieli lepää kun saan miettiä niitä juttuja. Ja kuten aiemmin sanottua, mieli on järjestyksessä kun kotikin on järjestyksessä. Sillon kun "korvien välissä" on kaikki hyvin, ehkäisee se napostelua tai tunnesyömistäkin paremmin. Useinhan syömme (tai juomme) johonkin tunteeseen. Tuosta napostelusta ja herkuttelusta sanottakoon vielä sen verran, että oma naposteluhimoni on hävinnyt sen myötä kun aloin nukkua keskimäärin 9 tuntia yössä ja meditoimaan. Meditoin päivittäin, rakastan sitä ja olen siihen aivan koukussa. Aamuisin kynttilät palamaan ja pehmeälle matolle istumaan ja 15 minuutin meditaatio, jolla päivä alkaa super hyvin. Jos on kiireinen aamu, enkä ehdi, teen sen myöhemmin päivällä. Meditoimista ei pidä suorittaa, niin kuin ei mitään muutakaan elämässä mun mielestä. Toisina päivinä saatan fiiliksen mukaan meditoida useammankin kerran. Joskus vartin, joskus puoli tuntia. 

Onko sulla tällä hetkellä menossa jotain sisustusprojektia, maalausprojektia tai mistä haaveilet kotiin tällä hetkellä?

Rajat - paranna hyvinvointiasi

Kirjoitin Instaan postauksen rajoista. Pari vuotta sitten asetin itselleni tavoitteen, muiden tavoitteiden lisäksi, se koski rajoja. Kuinka annan itseäni kohdella ja millaista käytöstä muilta hyväksyn. On nimittäin ihmisiä, joissa ei ole koskaan vikaa. Syy on aina muissa. Sellainen tekee muut ihmiset ympärillä onnettomaksi, se huonontaa hyvinvointia ja sotkee kropankin. Se miten mieli voi, vaikuttaa myös kehoon: miten se toimii ja mitä se kestää. Oman pääkoppansa hallitsemisella on isompi merkitys painonhallintaan kuin uskommekaan. Kun asetin tuon tavoittteen, mietin myös mikä siinä on minulle tärkeää että se toteutuu? Mitä se antaa ja mahdollistaa? Se mahdollistaa minulle paremman mielen, paremman hyvinvoinnin  sekä paremman itseluottamuksen ja tuo lisää onnellisuutta. 

Omien rajojen kunnioittaminen ja niistä kiinnipitäminen on tärkeää. Se voi olla kuitenkin myös vaikeaa. Etenkin kiltille ihmiselle tulee huono omatunto ja ajattelemme että vika on meissä itsessämme. Saat kuulla olevasi hankala, kun ilmaiset oman näkemyksesi. Ja alat miettiä olenko hankala? Ehkä vika kuitenkin on minussa? 

Keneltäkään ei pitäisi sietää huonoa kohtelua. Itse olen sellaiselle nykyään aivan allerginen. On tervettä itsekkyyttä olla jämäkkä, sillä on monia asioita joissa ei tarvitse joustaa. On oikeus sanoa miten asiat kokee. Toista ihmistä ei kuitenkaan pitäisi lähteä analysoimaan tai neuvomaan, saatikka haukkumaan. Yksi suurimmista vuorovaikutuksen esteistä on toisen analysointi. On ok sanoa mitä tuntee ja miten kokee asiat, mutta toista ei pitäisi alkaa ikinä analysoimaan. 

Nykyään jos kerron toiselle miten asiat koen, asetun välittömästi ns. tarkkailijan asemaan jos henkilö alkaa esim. analysoida minua (muitakin keskustelun esteitä on, niitä alempana tekstissä). En päästä häntä tulemaan rajojeni läpi, kuuntelen häntä ikäänkuin ulkopuolisen näkökulmasta. Kun henkilö on kyvytön keskustelemaan, on homma niin helppoa kääntää sen toisen "syyksi". Kun asetut tarkkailijaksi tilanteessa, on etu siinä että saat etäisyyttä ja pääset irti sekä minänäkökulmasta että toisen ihmisen näkökulmasta ja voit kuulostella tilannetta neutraalisti ja puolueettomasti. Tarkkailijana pääset eroon tunteista. Kuitenkin tunteet jotka tähän liittyvät ovat sen sijaan hämmästystä ja ihmetystä, uteliaisuutta ja oivallusta. Silloin pystyn olemaan järkevämpi, minulla on tilanteeseen erilainen näkökulma. Näen enemmän ja ymmärrän enemmän, ja näin voin tuoda uutta ymmärrystä tilanteeseen. Tämä on ollut itselleni todella hyvä oivallus ja auttanut paljon elämässä. Ei ole kauaakaan aikaa kun olin tällaisessa tilanteessa erään ihmisen kanssa. Kerroin kuinka koin jonkin asian ja toinen alkoi tykittää välittömästi omaa analyysiaan minusta. Sitä oli mielenkiintoista kuunnella. 

Rajat voivat olla 

Terveet - ne suojaavat sisällä olevaa mutta eivät estä vuorovaikutusta

Heikot - silloin henkilö on yliherkkä ympäristön vaikutuksille

Muurit - muuri ei läpäise, se eristää (vihan, arkuuden tai hiljaisuuden muuri)

Osittain toimivat rajat - Toisten ihmisten kanssa sujuu hyvin, mutta toiset tulevat suoraan sisään

Jokainen luo itse omat tunteensa, ajatuksensa ja käytöksensä. Ja kaikki me olemme niistä itse myös vastuussa. Jokaisen mieliala on jokaisen omalla vastuulla, ei ole muiden syytä että on huonolla tuulella. 

Toista voi kuunnella suuttumatta ja syyllistymättä, voi kysyä tarkennuksia ja kuunnella vain mitä toinen sanoo.

Esteitä keskustelulle analysoinnin lisäksi ovat myös tuomitseminen, moittiminen, vähätteleminen, mitätöiminen, kieltäminen, kuulusteleminen, vertaileminen, komentaminen, varoittaminen, moralisoiminen tai hyvien neuvojen antaminen. Näitä on todella paljon. 

Palautetta saa toki toiselle antaa, sekin on oma taitolajinsa. Sanotaan että ihminen muuttuu helpommin hyvästä vielä paremmaksi kuin huonosta hyväksi. 

Kuvat Lisa Nikula

Miksi me pienennämme itseämme?

Kirjoitin jokin aika sitten blogissa siitä, mikä on olennaista. Tekstissä mainitsin myös sen, miten olin jossain vaiheessa pitkään pienentänyt itseäni. Etten ärsyttäisi muita ulkoisella olemuksellani. Lukijalta tuli toive, että kirjoittaisin aiheesta enemmän. Nyt asiaa on tullut pohdittua sen verran, että on oikea aika avata asiaa paremmin. 

Yksi pienentää itseään mielipiteidensä sanomisten kanssa, toinen taas koittaa olla mahdollisimman huomaamaton ulkonäöllisesti. Moni jättää olematta todellinen itsensä sen vuoksi, että jollain tasolla häpeää sitä mitä on tai mitä ajattelee. Tai että ei halua sanoa asioita tai näyttää joltain, jos on aikaisemmin saanut siitä lokaa päälleen. Petämmekö itsemme, kun haemme huomiota ihmisiltä jotka eivät ehkä arvosta sitä todellista minäämme? Ajaako muiden hyväksyntä ja rauhan hakeminen sen ohi, että rakastaisimme itseämme ja antaisimme itsemme olla juuri sellaisia kuin olemme? Ja mistä me lopulta tiedämme mitä muut meistä ajattelevat? Ajattelevatko he edes mitään vai onko tämä meidän omassa päässämme? Saako kauniista asioista tykätä? Saako samaa sukupuolta oleviin ihmisiin ihastua? Mikä on hyväksyttävää? Tai miksei voisi vain olla juuri sellainen kuin on. Meistä jokainen on ihana ja rakastettava ja tarvitsee vain oikeat ihmiset ympärilleen, jotta se todellinen minuus voisi tulla esiin. 

Olen aikaisemmin pienentänyt omia mielipiteitäni sen vuoksi, että nuorena tuli sanottua mitä sylki suuhun tuo. Mielipiteitä oli kyllä ja jakelin niitä ihan pyytämättäkin. Ulkonäöllisestikin oli kiva laittaa itseään nätiksi ja olla sellainen kuin oli. Tarpeeksi kun siitä sai sitten kuulla, ja niin monta kertaa kun sinut ulkonäön perusteella lokeroitiin tietynlaiseksi ihmiseksi, sitä alkoi pienentää itseään. Että kelpaisi. Molempien asioiden suhteen. Mielipiteiden laukomisen osalta voidaan jopa puhua viisastumisesta, mutta silti jonkun silmissä olet aina "se Hanna joka sanoo suorat sanat". Ulkonäön kanssa koin liian näkyvänä olemisen taakaksi. Jopa eräs rekrytointikonsultii joskus vuosia sitten sanoi minulle, että minusta saa koppavan ja pinnallisen ensivaikutelman. Kysyin miksi, hän vastasi että olen niin nätti ja tyylikäs. En ollut mitenkään super laittautunut edes sillä hetkellä. Farkut, korkkarit, bleiseri, sopivasti meikkiä ja Pradan käsilaukku. 

Näitä asioita olen pohtinut kesän kuvausprojektin aikana. Kun sarjaa alettiin kuvaamaan, en saanut öisin nukuttua. Millainen mielikuva minusta tulisi ihmisille kuin heiluisin mekoissa kiva käsilaukku olalla miesten kanssa treffeillä vaikka puhuisin kuinka kauniisti. Vihaisiko koko Suomen kansa sitä hienoa naista, "pankkiirin vaimoa". Näkisikö kukaan sitä todellista Hannaa? Niin monet kerrat vuosien aikana olen törmännyt sellaiseen, että minut oitis lokeroitiin "hienoksi naiseksi", joka kulkee kalliin käsilaukun kanssa ja "syö vain hummeria ja juo shamppanjaa", eikä hänelle kelpaa tavalliset asiat. Ja kun en ole sellainen. Vai olenko kuitenkin? Onhan minussa myös se puoli että tykkään laittautua ja juoda sitä shamppanjaa, ja sitä olin niin pitkään peittänyt. Etten ärsyttäisi ketään. Minulle oli niin monet kerrat ilkeästi irvailtu myös siitä, jos en joskus ollutkaan täydellinen. 

Lapsena olin kai vähän ruma ja pyöreä, minua kiusattiin. Aikuisena en halunnut enää olla ja silti minua kiusattiin. Mikä ihmisten käytöksessä lopulta mättää? Heidän oma epävarmuutensa. Minusta on aina saanut kovin itsevarman vaikutelman. Sitä varmasti olen aina ollut, mutta sen alla on ollut aina myös se epävarma ja herkkä ihminen. Viime vuosien aikana olen ottanut etäisyyttä kaikkiin niihin ihmisiin, jotka lokeroivat tai haukkuvat tai eivät halua tutustua siihen todelliseen Hannaan. Ja kuvausten aikana päätin sen, että olen juuri sellainen kuin olen. Joku tykkää ja joku ei. Ja aina on joku joka ei tykkää. Sille en minä taas voi mitään. Mutta jos en voi olla sellainen kuin olen, en koskaan tule onnelliseksi. Päätin olla juuri se Hanna joka olen. Kelpasin tai en. Tämä oli todella vapauttava asia. Päätin että saisin olla myös "hieno nainen", jos halusin olla. Ja miten vapauttavaa oli vain olla oma itsensä. Niin oma itseni en ole ollut kymmeneen vuoteen, mitä tänä kesänä olen ollut. Se on ollut ihanaa. Olen itkenyt, nauranut, repeillyt ja kiroillut. Ja olen ollut myös se tasapainoinen ihminen, rauhallinen. Millaiseksi moni minut varmasti mieltää nykyään. Olen ollut ilman meikkiä ja laitettuna mekko päällä.

Meissä jokaisessa on kuitenkin monia puolia. Minussa on se vanha "pörssi-Hanna", joka tykkää kulkea mekossa ja korkkareissa eikä tykkää mennä mökillä ulkohuussiin. Sitten on äiti, joka tekee lapsensa vuoksi mitä vaan, puollustaa leijonaemon lailla. On valmentaja, joka haluaa auttaa kaikkia ja tuoda hyvää ihmisten elämään. On se eläinrakas Hanna joka lässyttää koirille ja rakastaa hevosia. On yrittäjä, joka ei anna itseään kusettaa ja joka tekee töitä kunnianhimoisesti hullun lailla. On se tempperamenttinen ja tunteellinen Hanna, jonka juuret tulevat Karjalasta ja Porista. Porilainen muija joka kiroilee ja sanoo asiat suoraan. On se Hanna, joka nauraa tyhmille jutuille vedet silmissä tai vetää karvahatun päähän ja hyppää pöydälle laulamaan karokea. On Hanna joka juttelee syvällisiä tai istuu laiturin nokassa aivan hiljaa merelle katsellen. On Hanna joka tykkää bilettää ja Hanna joka menee metsään kuuntelemaan hiljaisuutta. Ja se luotettava ystävä joka auttaa ja kuuntelee aina ystäviään ja asettaa rakkaat ihmiset etusijalle. Hanna joka rakastaa tavallista arkeaan täällä lähiössä.

Rikkautta ovat sellaiset ihmiset ympärillä, joiden seurassa voit olla täysin oma itsesi. He rakastavat sinua sellaisena kuin olet, kaikkine vikoinesi ja hassuine tapoinesi. Sen on tämä kesä myös itselleni osoittanut. Päätin ohjelmaan lähtiessä, kaiken häpeän ja haavoittuvuuden uhalla, olla oma itseni. Lopulta kameran edessä sanoin aivan kaiken sen mitä tunsin ja mitä ajattelin. Editointi jää sitten herran haltuun niin sanotusti. Mitä ohjelmaan leikataan, jää nähtäväksi. Olen ainakin ollut aito, rehellinen ja oma itseni. Pitääkö mennä telkkariin asti, jotta voi avata itsessään monia lukkoja? Voi olla. Perusteellisena ihmisenä kävin ennen kuvausten alkua monia asioita elämästäni läpi. Niin itseni suhteen kuin parisuhteen tai oman isäsuhteeni osalta. Ja siltikin, kuvausten aikana, opin niin valtavasti itsestäni. Opin muista ihmisistä ja parisuhteesta, opin siitä miten tärkeää on olla rehellinen ja sanoa miltä tuntuu, uskaltaa rohkeasti kysyä toiselta asioita ja puhua tiukoistakin asioista. Helpottavaa on myös vähän kiukutella. Miten kukakin riitelee tai millainen on kun suuttuu, ja onko sellainen hyväksyttävää. Tietysti se on. Nykyaikana ei vain tunnu olevan lupa suuttuakaan, sinut voidaan helposti siivota elämästä pois, ihan kuin pahan mielen osoittaminen ei olisikaan sallittua. Vaikka sen pitäisi olla. 

Ja siis pienennänkö itseäni enää? En. Olen sellainen kuin olen. Ja silloin olen onnellinen. 

Kuinka parantaa aineenvaihduntaa - tunteet

Aineenvaihduntaan vaikuttaa moni asia, niin paljon enemmän asioita kuin ruokavalio ja liikunta, vaikka se on päällimmäinen ajatus. Aineenvaihduntaan vaikuttaa se kuinka liikumme, mitä syömme, kuinka lepäämme ja palaudumme, se mitä ihollemme laitamme kosmetiikan muodossa, ympäristöstä saadut hormonihäiriköt sekä lopulta omat tunteemme. 

Mutta voiko tunteilla olla muka merkitystä aineenvaihduntaan ja kehon toimintaan? Päin vastoin asiasta puhutaan paljonkin, siitä miten hormonitoimintamme ja kuukautiskierto vaikuttaa tunteisiin. Mutta se miten huoli, suru ja ahdistus voivat vaikuttaa kehoon. Tätä ei usein tule ajatelleeksi. 

Kirjoitin aiemmin miten korona-tilanteen alettua oma kroppani jumahti. Olo oli turvonnut, tuntui että aineenvaihdunta ei toiminut. Mikään ei muuttunut. En herkutellut enempää enkä liikkunut enempää tai vähempää. Unet kärsivät kyllä ja isoin asia minkä uskon vaikuttaneen tähän olivat omat tunteeni.

Mikä muuttui? Tuli huoli pärjäämisestä, työt loppuivat yrityksissä ja ryhmäliikuntatunteja ei voinut enää pitää, PT-asiakkaitakaan ei oikein voinut ohjata paitsi whats app:n kautta. 

Sen lisäksi iski yksinäisyys. Yksinäisyys jonka olen aiemminkin tiedostanut, mutta nyt se kosahti päälle toden teolla. Yksinäinen olen ollut muutenkin ja kehtaan sanoa sen ääneen. Arki-illat ovat menneet töissä, mutta viikonloput ja lomat ja pyhät olen usein viettänyt yksin. Ystävillä on omat perheensä ja omat juttunsa, minulla ei enää ole paikkaa minne mennä tai ihmisiä kenen kanssa niitä viettää. Onneksi silloin tällöin ystäviä kenen kanssa viettää niitä, mutta varmasti suurimman osan pyhistä olen ollut vain yksin kotona. Lapsi kun on isällään, olen aivan yksin. Ja nyt hävisi se työn täyttämä arki. 

Yksinäisyyttä on paljon ja tiedän, että en ole kuitenkaan ihan yksin. Olen kiitollinen siitä, että minulla on ihana lapseni. Ja kiitolllinen myös ystävistäni. Onhan minulla toki pyhiä ollut  myös että olen saanut ystävästä seuraa, mutta ikinä et tiedä millaiseksi mikäkin pyhä muodostuu. Ja kauhulla jälleen kerran olen miettinyt sitä kuinka monella ei ole ketään. Kuinka usein ihmiset ovat yksin ja ulospäin saa sen kuvan, että kaikki on hienosti. Yksinäisyydestä ei puhuta. Sitä ei aina kehdata edes myöntää. Ei kehdata sanoa ääneen, että olen tosi yksin ja se surettaa ja on kamalaa. Monesta ihmisestä varmasti ulospäin saa sen kuvan, että kaikki on ihan hyvin. Vaikka ei olekaan. Ei haluta rasittaa sillä muita ja lopulta ihminen myös kyllästyy enää kysymään ketään minnekään kun kenellekään ei kuitenkaan sovi.. Lasten yksinäisyyden kanssa on sama juttu. 

Koronan myötä olen paljon käynyt omia tunteitani läpi. Aluksi kaikki ilmeni pelkona ja kiukkuna ja tunsin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa myös katkeruutta ja kateutta, tunteita jotka ovat olleet aivan vieraita minulle. Harmitti kaikki. Olin katkera siitä, että minulla ei ollut perhettä ja kateellinen niille kenellä oli. Ja vihainen siitä, että "kukaan ei soittanut minulle ja kysynyt mitä kuuluu". Kyllähän puhelin soi, mutta tuokin asia ylikorostuu silloin kun on todella yksin. 

Pelko, viha, katkeruus, kateus, huoli.. Pohjalla oli kuitenkin se huoli ja yksinäisyys. Mutta se että antaa itsensä kokea myös noita negatiivisia tunteita, on tosi tärkeää. Ne ovat tunteita siinä missä muutkin. Saa olla kiukkuinen ja tuntea vihaa, mutta niihin ei pidä jäädä. Niitä ei kannata analysoidakaan aina vaan voi vain hyväksyä tunteen ja sitten antaa tunteen mennä. Sieltä tulee yleensä seuraava tunne joka onkin jotain muuta. Tätä kun jatkaa muutaman tunteen verran, voi vihan alta paljastua rakastetuksi tulemisen tarve. Sinä onnistut kirjassa kirjoitan asiasta myös ja tunnemeditaatio -harjoituksen avulla pystyt selvittämään sen mikä on se alkuperäinen tunne. Se, että olet vihainen tai katkera, ei välttämättä ole se lopullinen tunne mistä kaikki kumpuaa. 

Tunteet ovat todella vaihdelleet viikkojen aikana, mutta koen menneeni jatkuvasti eteenpäin. Tällä viikolla on ollut aivan käsittämättömän hyvä fiilis, myös viime viikolla. Parempi kuin vuosiin. Olen kiitollinen ja onnellinen siitä, että korona pysäytti minua vielä lisää pysähtymään tunteiden äärelle. Niiden kanssa olen tehnyt valtavasti töitä viimeisten vuosien aikana muutenkin. Olen siitä ylpeä ja onnellinen. On parempi olla ja hyvinvointi on kokonaisuudessaan paljon parempi. Keho toimii paremmin ja osaan kuulostella sitä vieläkin paremmalla herkkyydellä ja pysähtyä niiden äärelle. Taas yksi tämän tilanteen hyvä puoli, on ollut mahdollisuus pysähtyä myös omien tunteiden äärelle kaiken muunkin suhteen. 

Olen miettinyt jälkeenpäin myös sitä miten paljon negatiivisia tunteita koin vuosia sitten ja kuinka paljon elämässä oli huolta, toivottomuutta, avuttomuutta ja arvottomuuttakin. Ei ihme että keho silloin tilattasi ihan täysin. Toki siihen vaikutti myös moni muu asia, mutta tunnepuolen asiat elämässäni olivat silloin aivan kaaosta. 

Se, että pidät itsestäsi huolta näinä aikoina erityisesti, on tosi tärkeää. Ja yhtä tärkeää on pitää huolta mentaalisesta hyvinvoinnistaan. 

On tutkittu, että on 3 tunnetta jotka pitkäaikaisesti koettuna huonontavat hyvinvointia.

Toivottomuus 

Avuttomuus 

Arvottomuus

Mieti tunteille vastakohdat ja kirjoita ne ylös. 

Lue nämä vaikka joka päivä. Itselläni ne ovat: 

Toiveikkuus

Kyky pyytää apua

Kunnioitettu

Tein aiheesta myös IG TV videon, sen voit katsoa täältä!

Kaikki on mahdollista

Hei ihanat! En ole kadonnut minnekään, toivottavasti olette seuranneet Instan kautta kuulumisia ja treenivinkkejä. Edellisen postauksen jälkeen aika on vierähtänyt taas kirjan kanssa. 

Sinä onnistut - Elämäntapamuutos ja kuinka toteutat unelmasi 

etenee kovaa vauhtia ja joulukuussa minulla on toivottavasti kädessäni yksi iso unelmani. 

Kirjoitusprosessi on ollut vaativampi ja raskaampi mitä ikinä osasin ajatella. Samaan aikaan, päällekkäin kirjoittamisen kanssa, olen opiskellut. Aloitin helmikuussa kirjoittamaan ja toukokuussa aloitin NLP Practitioner opinnot. Myös kouluttautuminen on ollut, ja on edelleen, henkinen matka, jossa olen itse kasvanut paremmaksi ihmiseksi. Ja tuo matka on vasta aluillaan. Kirja oli melkoisen valmis koulutuksen alettua, mutta työstin sitä kesän ja nyt syksyn olemme viimeistelleet kirjaa kustannustoimittajan kanssa. Kirjan ensimmäinen versio oli hyvin erilainen, ja siihen suoraan sanottunua oksensin kaiken mahdollisen elämästäni. Kauhistutin jopa pari ystävääni, sillä melkein ensimmäisellä versiolla. Kirjassa on omakohtaisia kokemuksiani jonkin verran, mutta pääpaino ei ole niissä. Niiden kautta on jossain tapauksessa helpompi avata asioita mistä kirjoitan. Olen kirjoittanut kirjan lukijalle, kuinka sinä voit toteuttaa elämäntapamuutoksen ja unelmasi ja kuinka minä voin siinä auttaa. NLP Practitioner koulutus oli minulle iso henkisen kasvun paikka ja NLP Master Practitionerin aloittaessani päätin, että otan "rauhallisemmin". En kaiva niitä pahimpia esimerkkejä elämästäni, jotta en olisi taas ranteet auki niin sanotusti taas ensi toukokuuhun asti. Mutta en vain voi olla menemättä syvälle asioihin sitten kuitenkaan :D 

Tänä vuonna olen avannut (lähes) kaikki mahdolliset haavat itsessäni koulutuksen ja kirjan myötä. Antanut tulla ulos kaiken sen mitä siellä on vuosia ollut. Asioita, jotka ovat olleet niin syvällä, että en edes aikaisemmin muistanut sellaisten olemassaoloa. Asioita mitä en ollut tiedostanut ja asioita joiden muistaminen ja käsittely on tehnyt todella kipeää. Ja samalla tiedostan, että näiden asioiden kanssa ollaan vasta alussa. Kaivo on syvä, ja sieltä riittää asioita purettavaksi. Samaan aikaan olen ollut kuitenkin niin inspiroitunut ja innostunut, että olen joutunut jopa tietoisesti itseäni jarruttelemaan liiallisesta innostuksesta. Iloa, onnea, kipeitä asioita ja ihan kaikkea. Koko tunneskaala on käyty tämän vuoden aikana läpi. Ja näin jälkeenpäin ajateltuna miten viisas olen ollut, kun olen jättänyt ison osan omista menoista pois ja todella rauhoittanut elämäni sellaiseksi, että minulla on ollut mahdollisuus pysähtyä asioiden äärelle. Pysähtyä vastaanottamaan tunteet. Vaikka välillä on ihan harmittanut, että "ei ole muuta elämää". 

Minulle eteenpäin puskeminen on ollut aina luontaista. Minulle on helppoa päättää jokin tavoite ja alkaa toteuttaa unelmaani. Kun innostus ja inspiraatio tulee, alan toimia. Ja unelmien saavuttaminen edellyttää toimintaa, heti. Minulla on asiasta selkeä visio, on suunnitelma ja strategia. Menen unelmaani kohti täysillä, uskaltaen kuitenkin kokeilla toista lähestymistapaa jos jokin ei toimi. Mutta luovuttaminen ei ole koskaan tullut kyseeseen. Mutta ymmärrän sen, että kaikille se ei ole ehkä yhtä luontaista. Jotta meistä jokaisella olisi mahdollisuus elää sitä oman näköistä elämäänsä, pitää luoda itse elämälleen suunta. Kun suuntaa ei ole, sitä jää helposti elämän kuljetettavaksi, etkä pääse koskaan sinne mistä olet haaveillut. Tärkeää kuitenkin kaikessa tekemisessä on se, että osaa nauttia matkasta. Osaa palkita itsensä pienestäkin saavutuksesta ja nauttii tekemisestä. Se, että saavutat unelmasi, ei tuo onnellisuutta. Onnellisuus tulee matkan varrella. Onnellisuus on kiitollisuutta elämästä ja siitä, että osaa rakastaa itseään ja arvostaa pieniä asioita arjessa. 

Asioilla on kuitenkin aikansa ja paikkansa. Olen aina luottanut siihen. Asioita ei pidä pakottaa. Kun jollain tasolla tiedostat niitä, alkavat ne elämään alitajunnassasi, ja kyllä tapahtuvat sitten kun niiden aika on. Viikko on aikaa hioa vielä tekstiä ja sitten kirja menee taittoon. Seuraavat viikot tulevat olemaan sitten sen jälkeen elämäni pisimmät. Muistatte varmasti miten lapsena odotetettiin joulua. Etenkin se jouluaatto, jolloin pukkia odotettiin, tuntui kovin pitkältä. En malttaisi odottaa, että saan kirjan käteeni. Pääsen kääntelemään sivuja ja katsomaan tekstiä, omia ajatuksiani elämästä, elämäntapamuutoksesta, unelmista ja kaikesta siitä mitä kuluneiden vuosien aikana on tapahtunut. Nuo viikot aion kuitenkin elää myös matkasta nauttien. Niihin mahtuu ihania töitä, ihania asioita ystävien ja lapsen kanssa ja ihanaa arkea. Syyslomalla pidin pari päivää vapaata, muutoin loma oli hyvin työn ja koulutuksen täyteinen. Syysloman aikaan ajoittui myös mun synttärit, joita juhlistettiin ihan muutaman kaverin kanssa iltapäiväteellä. Jotenkin vielä naurattaa se, että arki on arkea ja tuollaista huppari/verkkari/rillit päässä kotona meininkiä, mutta juhlimaan pitää päästä Kämppiin. Kaksi totaalista ääripäätä, ei mitään siltä väliltä. Tämä synttäripäivä oli kaikista synttäreistä itselle jotenkin merkityksellisin, ehkä kaiken sen vuoksi mitä tässä viimeisen vuoden aikana on tapahtunut. 

Lupaan, että blogi tulee jatkossa päivittymään tiuhempaan. Jahka saan kirja-lapseni maailmalle eteenpäin. Älkää siis ihanat lukijat kadotko minnekään!

/Hanna

P.S. Maanantaina 28.10 alkaa Fitball by Sports Lady verkkovalmennus. 

Täältä voit lukea siitä lisää.