Sports Lady®

Sports Lady®
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustaminen. Näytä kaikki tekstit

9.4.2021

Parvekkeen uudistus pikkurahalla




Pääsiäinen on vietetty ja seuraava loma ajoittuukin sitten kesään. Pääsiäisen pyhät olivat juuri niin ihanan rauhalliset kuin olin suunnitellutkin. Tosin pääsiäinen meni kuitenkin hieman puurtamiseksi. Innostuin perjantaina tekemään tunnin jalkatreenin ja leipomaan, lauantaina oli ratsastustunti ja sunnuntaina sain inspiraation laittaa parvekkeen kesäkuntoon. Sunnuntain urakan jälkeen lähdin suoraan parvekkeelta pitämään kahvakuulatuntia. 


Päätin laittaa kauniit laatat parvekkeelle ja ostin myös uuden pöydän ja tuolit Ikeasta. Yksi laattapaketti painoi 22 kiloa ja raahasin kotiin niitä kuusi. Pienellä rahalla sai parvekkeelle aivan uuden ilmeen! Urakan jälkeen sattui joka paikkaan seuraavana yönä ja olin aivan katki. Maanantai menikin sitten levätessä. Oli kyllä ihana pieni loma. Lapsen kanssa kokkailtiin ja mä leivoin. Ja vaan sitten oltiin. Sitä on niin kiitollinen jokaiseta juhlapyhästä minkä lapsensa kanssa saa viettää. Vaikka erosta on jo kohta kymmenen vuotta, tuntuvat pyhät ilman lasta aina yhtä tyhjille. Ei siihen kai totu koskaan. Mutta nyt oli ihanaa kun oli koko lauma koossa. Tamikin osallistui innolla kaikkeen. 


Töitä en pääsiäisenä tehnyt, pari instapostausta kyllä, mutta en muuta. Rajat työn kanssa ovat tarkat nykyään. En lue sähköpostia viikonloppuisin pääsääntöisesti ollenkaan. Kerran saatan ne katsoa sunnuntaina, sellaiseen aikaan että minulla on myös mahdollisuus reagoida viesteihin. Lomat pyrin myös olemaan ilman meilien katsomista, mutta yrittäjällä on tilanne kuitenkin vähän eri. Ihan kokonaan ei businestaan voi unohtaa. Töitä on vain niin helppoa alkaa tehdä jos aika käy pitkäksi. Niitä tekee aina mielellään ja se on aina kotiin päin. Tämän takia olen pyrkinyt tekemään aivan muita asioita. Lauantaisin on ratsastustunti. Se on hyvä, koska lauantaiaamut ovat perinteisesti olleet aamuja jolloin inspiraatio alkaa kukkia ja on niin helppo alkaa miettiä työjuttuja ja toteuttamaan niitä sitten samantien. Olen myös leiponut paljon enemmän viime aikona. Ja kesällä alkaa myös pelit.



Tää viikko on mennyt aivan valtavaa vauhtia. Kävin myös rangella lyömässä palloja ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Golf-messuilta ostin parille kuukaudelle pelioikeudet ja sitten yksittäisiä kierroksia. Golfia odotan tosi paljon. Viime kesänä ei tullut pelattua oikein, eikä edellisenäkään. Tänä kesänä aion pelata! Golf ja ratsastus ovat molemmat sellaisia "pää hajoaa" lajeja. Niissä kehitys on hidasta, eikä koskaan voi olla hyvä. Molemmat lajit ovat myös sellaisia, jotka menevät niin sanotusti tunteisiin. Kuinka joskus tekee ratsastustunnin jälkeen mieli itkeä ilosta, toisinaan taas itkettää kunnei osaa. Hyvää vastapainoa työlle. Mun treeniäkään ei voi oikein sanoa vastapainoksi työlle, koska se liittyy työhön ja tulee väkisinkin mietittyä myös asiakkaiden treenejä tai tunteja. 



Eilen oli lapsen synttärit ja hänelle leivoin kakkua edellisenä iltana kymmenen asti, jotta voisin viedä kakun aamulla sänkyyn ja laulaa. Meillä on aina samaa suklaakakkua, hänen toiveestaan. Kuorrutteeseen tulee Marianne -suklaata, kermaa ja voita. Ja itse kakku on ihanan suklainen myös. Sillä herkutellaan sitten loppuviikko ja alkuviikosta on itsekin hyvä ottaa ryhtiliike syömisiin. Käytännössä mun syömiset ei eroa dieteillä tai muuten ollenkaan, vain määrät poikkeavat toisistaan ja kesäkuntoa tavoitellessa en tietenkään syö herkkuja. Se ei silti ole helppoa. Maanantaina otan itsekin muutaman viikon ryhtiliikkeen. Alkuvuoden osalta syömiset ovat menneet niin, että olen keskittynyt syömään paljon ja tarpeeksi enkä ole edes ajatellut mitään kiristelyä. Omasta ruokavaliosta karsin loppuvuodesta pois kananmunan, soijan, kahvin, gluteenin ja maitotuotteet (käytännössä ainoat maitotuoteet olivat jäätelöä mitä söin, muutoin ne ovat olleet vuosia jo pannasssa). Punaista lihaa en ole syönyt 25 vuoteen. Kahvin lopettaminen meni suhteellisen kivuttomasti. Kananmuniakaan ei ole ollut ikävä. 

Maanantaina 12.4 alkaa Aineenvaihdunta käyntiin verkkovalmennus. Se on uudistettu täysin. Ruokavalio on maidoton ja gluteeniton ja sopii myös kasvissyöjälle. Mukana on 40 sivuinen reseptivihkonen ja ruokapuolen lisäksi valmennukseen kuuluu kevyitä treenjä kehonpainolla ja venytellen. Livelähetyksiä ensi viikolla on 3: venyttely- ja kehonpainotreeni sekä luento, jossa käyn läpi valmennuksen ravintopuolta, treenejä, palautumista ja onnistumista. Livelähetysten lisäksi osallistujat saavat pari valmista nauhoitetta, joiden kanssa voi jumpata omaan tahtiin. Valmennus on tosiaan täysin uudistettu, jotta myös te voitte lähteä mukaan, jotka olette olleet aiemmissa valmennuksissa. Kesää kohti mennään ja nyt kannattaa lähteä mukaan. Valmennukseen osallistuminen ei ole "kokopäivätyötä", vaan pystyt toteuttamaan sitä kyllä loistavasti arjen keskellä. Reseptit ovat helppoja ja nopeita, treenit myös. Haluan aina opettaa sen, että asiat voi yhdistää omaan arkeen helposti. Näin siitä tulee todennäköisemmin myös pysyvä tapa. Kynnys madaltuu!

VALMENNUS ON SINULLE, joka


Haluat eroon kehoon kertyneestä rasvasta ja haluat parantaa vireystilaasi.

Olet koittanut monia erilaisia dieettejä, mutta rasva ei pala ja paino vain nousee.

Epäilet, että aineenvaihduntasi ei toimi normaalisti ja sinulla saattaa olla säästöliekki.

Olet aina syönyt vähän ja terveellisesti, mutta paino ei vain laske.

Olet ikuinen laihduttaja.

Olet syönyt pitkään todella vähän ja liikkunut samalla kuitenkin paljon.

Olet karttanut hiilihydraatteja, kuten viljatuotteita, perunaa ja hedelmiä  ja/tai rajoittanut voimakkaasti rasvan saantia.

Olet noudattanut vähähiilihydraattista ruokavaliota yhdistettynä koviin treeneihin ja isoon määrään liikuntaa. 

Sinulle on vaikeaa pitää lepopäiviä tai lepopäiväsi ovat kuitenkin aktiivisia.

Kaipaat arkeen pysyviä painonhallinnan työkaluja. 


MITÄ SAAVUTAT VALMENNUKSEN AVULLA?

Pääset eroon ylimääräisistä kiloista ja parannat aineenvaihduntaasi. 

Opit syömään ravitsevaa ja terveellisestä sekä maistuvaa ruokaa riittävästi.

Opit lisäämään kasviksia ja prosessoimatonta ruokaa ruokavalioosi.

Pääset eroon sokerinhimoista ja erilaisista mieliteoista.

Parannat terveyttäsi.

Ymmärrät kuinka syöminen ja harjoittelu kannattaa koostaa.

Treenaat valmennuksen aikana kevyesti ja opit ymmärtämään levon ja palautumisen merkityksen. 

Olet virkeämpi ja iloisempi. 

Parannat unenlaatua. 

Saavutat lopulta luontaisen painon, jossa sinun on hyvä ja terve olla.

Valmennus tarjoaa sinulle pysyvät keinot elämäntapamuutoksen toteuttamiseen.


Lisää infoa www.sportslady.fi

Aloitus ensi maanantaina 12.4

Hinta 39,90 eur


20.1.2021

Kodin järjestäminen detoxaa mieltä ja kehoa




On toivottu postausta järjestämisjutuista ja nyt sitä tulee. Viime viikonloppuna ajattelin uudistaa makkaria. Ajatus lähti siitä, että halusin järjestää vaatekaappia. Halusin laittaa kaappiin peilin ja jotain ihania tavaroita, jotta sen avatessani tulisi jotenkin erityinen fiilis. Sen sijaan, että henkareissa roikkuvat vain t-paidat ja hupparit tai että huivit ja housut ovat pinottuna kaapissa vierekkäin, halusin ilostuttaa itseäni kun avaan vaatekaapin. Näin arkiaamuista tulisi hohdokkaampia jotenkin! Koska työn puolesta käytän eniten treenivaatteita ja huppareita, kauppareissulla farkkuja, ovat ne sen takia parhaiten ja ensin saatavilla. Laatikoihin olen järjestänyt topit, treenipaidat, trikoot ja kotivaatteet. Seuraavat kaksi kaappia on omistettu sitten puseroille, hameille, kengille ja kesävaatteille, jotka olen erotellut tällä hetkellä käyttämistäni vaatteista. Esillä ovat vain ne vaatteet mitä käytän nyt talvella. 

Jos mulla olisi oma vaatehuone, olisin ikionnellinen. Siellä olisi järjestyksessä kengät, laukut, hatut (rakastan hattuja!), aurinkolasit ja tietysti ne vaatteet. Mutta tällä hetkellä makuuhuone saa toimia mun "turvapaikkana", siellä on järjestetty laukut hyllyille, aurinkolasit omalle hyllylleen ja kengät omalleen. Vaihdoin myös julistetaulut makuuhuoneen seinälle, järjestin kirjoituspöydän laatikot ja tietysti pöydän. Arki ja työt sujuvat paremmin kun kotona on siistiä ja tavarat järjestyksessä. Olen lapsesta asti ollut sellainen, että päässäni vallitsee järjestys silloin kun tavarat ovat järjestyksessä. Saan enemmän aikaan, olen iloisempi ja energisempi. 

Halusin myös lisää tilaa käsilaukuille, joten kävin Ikeasta hakemassa Mackapär hyllyn, jonka sitten kokosin samantien. Siihen voi laittaa roikkumaan valmiiksi vaikka seuraavan päivän vaatteet, tai reissuun pakatessa nostaa vaatteita kaapista jotka lähtevät mukaan. Pidän hyllyssä myös käsilaukkuja, jotta tulee käytettyä muitakin kuin aina sitä yhtä ja samaa. 






Olohuoneen kanssa olen jotenkin vaiheessa. Muutan jatkuvasti esineiden paikkaa, tai tyynyjä. Laitan tavaroita vähän eri tavalla vaihtelun vuoksi, niitä on vuosien mittaan kertynyt sopivasti. Tällä hetkellä haluaisin uuden maton, mutta en tiedä millaisen. Mun tekisi kovasti mieli muuttaa myös sisustusta vähän tummempaan, mutta mattojen ja huonekalujen uusiminen vaatii aikaa ja rahaa, joten se saa odottaa. Muutenkin ostan hirveän vähän mitään nykyään, koska mulla on kauniita esineitä ja tavaroita jo ennestään. Vaihtelen niiden esilläoloa aina, näin saa "uutta sisustusta". Balmuirin alesta ostin pienen tyynyn ja pussissa olevan silkkinauhan käärin vanhan kranssin ympärille rusettiin. Jotain pientä uutta. Ja järjestin kirjahyllyn taas kerran, koska käytössä sekin räjähtää aina. Mulla on hyllyssä vain sellaisia kirjoja mitä luen useampaan kertaa. Muutama vuosi sitten lahjoitin pari Ikean säkillistä kirjoja Niemikotisäätiölle. Aika paljon kuuntelen myös äänikirjoja, mutta hyvän sellaisen kuunnellessani tilaan kirjan myös omaan kirjahyllyyn. 




Jos olet uusi blogin lukija, voit katsoa mun aikaisempia 
kodinjärjestämispostauksia täältä: 



Mun kodin sisustaminen perustuu siihen, että on vanhoja, perittyjä tavaroita ja huonekaluja, on jotain käytettynä ja edullisesti ostettua ja sitten saatan säästää rahaa ja ostaa jonkin kalliimman jutun mitä olen pitkään halunnut ja harkinnut. Mutta ennen kaikkea koti on paikka, jossa saa olla ja elää. Koira saa olla sohvalla ja sängyssä, ihmiset saa syödä sohvalla ja koti on muutenkin tehty elämistä varten. Vanhoja kuvia ja postauksia katsellessa tuli itsellekin into laittaa olohuonetta. Kaunis lipasto olohuoneessa vaihtoi paikkaa kun koira tuli, jotta sain piilotettua johdot sen taakse (Tami todellakin järsi ihan kaikkea ja on kalunnut myös huonekaluja pienenä..). Vanha paikka oli oikeastaan tosi kiva. Ehkä otan pienen olohuoneen järjestysprojektin, mutta silloin pitäisi hommata uusi tv-taso.. Pitää miettiä rauhassa, sitten kun ajatus kristalisoituu, se on helppo toteuttaa ja valmista tulee nopeasti. 

Kodin järjestäminen on ihanaa vastapainoa työlle ja mulla kyllä mieli lepää kun saan miettiä niitä juttuja. Ja kuten aiemmin sanottua, mieli on järjestyksessä kun kotikin on järjestyksessä. Sillon kun "korvien välissä" on kaikki hyvin, ehkäisee se napostelua tai tunnesyömistäkin paremmin. Useinhan syömme (tai juomme) johonkin tunteeseen. Tuosta napostelusta ja herkuttelusta sanottakoon vielä sen verran, että oma naposteluhimoni on hävinnyt sen myötä kun aloin nukkua keskimäärin 9 tuntia yössä ja meditoimaan. Meditoin päivittäin, rakastan sitä ja olen siihen aivan koukussa. Aamuisin kynttilät palamaan ja pehmeälle matolle istumaan ja 15 minuutin meditaatio, jolla päivä alkaa super hyvin. Jos on kiireinen aamu, enkä ehdi, teen sen myöhemmin päivällä. Meditoimista ei pidä suorittaa, niin kuin ei mitään muutakaan elämässä mun mielestä. Toisina päivinä saatan fiiliksen mukaan meditoida useammankin kerran. Joskus vartin, joskus puoli tuntia. 

Onko sulla tällä hetkellä menossa jotain sisustusprojektia, maalausprojektia tai mistä haaveilet kotiin tällä hetkellä?


19.11.2015

My new bathroom



*yhteistyössä Luin Spa

Viime viikon videossa höpöttelin kipeilystä ja kotimeiningeistä. Ja lupasin laittaa kuvia kylppärin uudistuksesta. Veski on saanut uuden ilmeen tänään. Vanha peilikaappi sanoi sopimuksen irti ja kun omat korjaustaidot loppui kesken, niin jouduin soittamaan sähkömiehen. Kaappi oli entinen ja totesin heti, että revitään kokonaan pois sitten. Tänään kaappi sai lähteä ja kiikutin sen sorttiasemalle Kivikkoon kierrätykseen. Hain myös uuden peilin ja valon. "Kylppäriremppa" tuli tehtyä todella low budget -meningillä. Valo taisi olla jotain kuuskymppiä ja peli alle neljäkymppiä, Ikeasta. Sähkömiehen lasku ei ole vielä tullut ;)

No sitten itse sisustamiseen. Tutustuin Luin Span juttuihin I love me -messuilla. Lokakuun lopussa, kun liike avattiin Kamppiin, kävin tutustumassa ihaniin tuotteisiin vielä lisää.  Luin Span kivoilla tuotteilla saa freesiä ilmettä kylppäriin. Pyyhkeet on pehmoisia ja kynttilöistä tykkään erityisesti sen takia, että vahva lyhty on kierrätettävä, eli se kannattaa säilyttää myös kynttilän palamisen jälkeenkin. Tuotteet on saatu. 






Sitten muutakin kylppärijuttua.. Dr. Hauschkan jalokuusi -kylpyöljy on ehdoton suosikki etenkin näin flunssa-aikaan. Se avaa hengitystä ja on muutenkin ihanan tuoksuinen. Jalkakylpyyn se sopii myös. 



Ja sitten mun lempituoksu. Alkaa olla ihan lopussa. 


L:A Bruket'n saippuista tykkään myös niiden tuoksun vuoksi. Välillä mulla on ollut ekoystävällisemmät saippuat niin käsisaippuana kuin tiskiaineenakin, mutta nyt mennään taas näillä. 


Vielä palatakseni Luin Spahan. Se sijaitsee Kampin keskuksen kolmannessa kerroksessa ja liike on pullollaan kaikkea ihanaa, vaikka joulupukin konttiin. Käytiin avajaisissa lapsen kanssa lokakuun lopussa hypistelemässä juttuja. Ideaparkissa on toinen myymälä.









P.S. Tänään, torstaina, on Kampin liikkeessä hyviä tarjouksia ja verkkokaupassa koko loppuviikon!

3.5.2014

Lihaksia hellivä antioksidantti smoothie & kesäparveke


Aurinkoista huomenta! Aamulenkin jälkeen teki mieli jotain tosi freshiä aamiaista. Päätin kokeilla jotain ihan uutta vihersmoothiessa ja siitä tuli valtavan hyvää. Ihan itsekin yllätyin! 


Lihaksia hellivä antioksidantti smoothie 

1/2 rasiaa pinaattia
1/4 kurkku
kourallinen pakastemangokuutioita
1/2 kiwi 
1/4 avocado
reilusti suolaa
puolikkaan limen mehu
noin 2 dl vettä




Laitan usein pinaattia kourallisen myös marjasmootheihin Pinaatti on loistava antioksidanttipaketti. Antioksidantit ehkäisevät LDL-kolesterolin kertymistä verisuonten seinämiin valtimojen pintakalvon alle ahtaumia aiheuttamaan. Antioksidantit myös suojaavat soluja haitallisilta hapettavilta aineilta. Pinaatin sisältämän nitraatin sanotaan myös vahvistavan lihaksia! Avokadossa puolestaan on kaikki tärkeät 18 aminohappoa, joita tarvitaan kropan proteiinintuotantoon. Yksi avokado myös sisältää neljä grammaa proteiinia, ja se on yksi parhaista proteiinin lähteinä käytettävistä hedelmistä. Avokadossa on paljon kaliumia (puolet enemmän kuin banaanissa esimerkiksi)Kalium on erittäin tärkeä kivennäisaine kehon neste- ja happotasapainolle sekä lihasten toiminnalle. Ja kyllähän näitä terveyshyötyjä keksii tästäkin juomasta vaikka mitä muutakin!

Laitoin muuten viime viikonloppuna partsinkin kuntoon ja siinä oli ihanan lämmin istua nyt. Aurinkoista lauantaita kaikille!







6.9.2013

Kotona vihdoin viikon evakon jälkeen

Iltapalana rahkaaluonnonjugurttiamustikoitamysliä ja parapähkinää
ja banaani erikseen
Kotona pitkästä aikaa! Olin koko viikon evakossa Katrin luonaTeki tosi hyvää päästä rauhoittumaan muuttojutuistakun ei voinut säätää ja kantaa koko ajan kun pääsee töistä kotiinLepoa kropalle ja mielellePlus oli ihan mahtava hengailla kaverin kanssa koko viikko! Samalla tajusin sen, miten paljon töitä kotona koko ajan teen! Tai "roikun" koneella päivittämässä blogia tai jotain muutaNyt tahti vähän rauhoittui ja rauhoittuu tulevaisuudessakin

Kiitos teille aivan ihanista kommenteista tuohon alanvaihtotekstiinja paljon olen saanut myös viestejä ja sähköpostiaOotte ihania kiitos! Päätin kertoa rehellisesti millaista tää on ollutsillä yleensä kuullaan aina niitä "ihanaa mä vaihdoin alaa ja elämä hymyilee" -juttuja!

Tällä viikolla oon päässyt myös treenaamaanTänään oli lepopäivä kun treeniä oli tullut putkeen jo 5 päivänäTai joo jos ei lasketa sitäettä siivosin uutta kotia ja kannoin laatikot ja huonekalut olohuoneesta makuuhuoneisiinTässä vierähti seitsemän tuntia joten ei kai se ihan lepopäivä sitten ollut? Makuuhuoneet on nyt valmiina ja ensi viikolla rempataan olohuone ja eteinen sekä kylpäriEnsi viikolla täällä pystyy myös taas asumaan ja arki palaa suht normaaliksiEnsi viikolla mä saan myös mun mittatilauskaapit! 

Lamppuja oon etsinyt uuteen kotiin ja löytyi aivan helmi valaisinliike Tuusulassa keskellä metsääMS-Valaistus oli ihan mielettömän hyvä liike ja siellä pureuduttiin perusteellisesti mun valaisintarpeisiinPiirisin huoneet ja lamppujen paikatja lisäksi käytiin läpi mitä huonekaluja valaisinten läheisyyteen tuleeTarjousta odotellessaTällaista palvelua harvoin enää saa missäänVoin todella lämpimästi suositella! Lamppuja joudun odottelemaan kahdesta neljään viikkoon mutta se ei oo paha aika!

Viikon treenit on tässä! Ihana päästä salillekin huhkimaan!

Maanantaina
Kahvakuulaa ja illalla kävely

Tiistaina
Kävelylenkki

Keskiviikko
Aamulenkki
Salitreeni

Torstai
Aamulenkki
Salitreeni

Perjantai
LEPO

Sitten tähän päälle vedin kahvakuulatunnit! 



17.8.2013

Fudispelissä ja sisustamassa

Oltiin koko aamupäivä pikkumiehen fudisturnauksessa ja meinasin haljeta onnesta ja ylpeydestäkun hän sai ekassa pelissä parhaan pelaajan tsempparin palkinnonEnnen treeniä pojat lämmitteli ja tyypit olivat tosi jännittyneitäToisella oli hihat suussaToinen taas hermostuneena teki mitä sattuuYksi ei halunnut lämmitelläOsa ei kuunnellut mitä sanottiinMeno oli suorastaan levotontaOmalle jälkikasvulle ei voinut muuta sanoa hänen jännittäessäänkuin että relaa ja nautiMene pitämään hauskaa! Meille sanottiin ennen tanssikisojaettä aivan sama miten muut menee kunhan me menisimme pitämään hauskaaJa se on se juttuParas neuvo ikinä!

Ekasta pelistä tuli voitto 4-1 ja toisesta pelistä 6-0Sitten vikassa keskittyminen jo herpaantui pikkutyypeilläja tuli häviö 3-2Ja mä oon aina luullut (kun en fudiksesta ole ymmärtänyt aiemmin)että musta ei tule sitä äitiä joka täysillä kannustaa ja huutaa kentän laidallaMutta niin siinä vaan kävi vähitellenOli tosi jännät pelit! Oikeasti! Tuliko kenenkään muun joukkueen vanhemmista ja valmentajista yhtä kovaa kannustusta (huom kannustusta!) kuin meiltäJa nimenomaan se positiivinen mukana oleminen on se juttuKukaan ei tässä joukkueessa "sanonut pahasti"Siitä mä tykkäänJa pojat pelasi upeesti! KäPa'ssa on aina se positiivinen meininkija olen myös kuullut monen lapsen siirtyneen sinne muista seuroista sen "ei niin positiivisen" meiningin vuoksiSiis lapset ovat lapsia ja kaikista ei voi tulla RonaldojaEi vaikka miten treenaa. Itsestäni sanon senettä en ole täyttämässä kentän laidalla omia (kadotettuja) haaveitani vaan mulla on omat urheilujutut ja lapsen jutuissa olen vain muuten täysillä mukana tottakai!

Iltapäivällä käytiin hakemassa koulureppu ja ostoksillaEhdittiin myös Petikkoon Cobello Rusticaan (mun ehdoton favourite liike!!! voisin ottaa sieltä kaiken kaiken kaiken!!!)Päämääränä on löytää uuteen kotiin ruokapöytäNyt meillä on iso keittiö ja vanha lasipöytä menee sinneja olohuoneeseen haluan nätin ruokailuryhmänKierrettiin ja kierrettiin liikettäja sitten löytyi pöytä ja tuolit outlet -puolelta"Tylsät! Mä en haluu näitä"sanoi pikkumies"Minkä takia sä et tykkää?"kysyin"No ei ne oo hienot - tylsät!"Jestas tällä kuusivuotiaalla on hyvä maku ja oli kyllä niin oikeessa! TaasOlin jo kallistumassa niiden puoleen ihan pelkästään hinnan vuoksimutta epäilyttiNe olivat edullisetmutta eivät sellaiset "haluan nää haluan!"Tuolit on tosi samanlaiset kuin meillä on nyt ja pöydässä ei tosiaan oo "mitään juttua"Käyn ehkä pari kertaa vuodessa sisustusliikkeissä ja ostan tosi harvoin kotiin uusia huonekaluja tai sisustusjuttuja. Homma jäi hautumaan.

Mutta on muuten ero näillä kahdella kokonaisuudella! Vai?

outlet vaihtoehto
THE pöytä ja tuolit
Outlet puolelta kuitenkin löytyi jotainLaukkufriikkiyden lisäksi mä oon tyynyfriikkiKerään kivoja tyynynpäällisiä ja vaihdan niitä aina aika ajoinVanhimmat on kymmenen vuoden takaaja ostan uuden tyynyn/tyynyt ehkä pari kertaa vuodessaNiin tyytyväinen näistä ihanista farkkutyynyistä! Mutta pöytä pitää saada ja parvekkeelle kalusteet myös! The Story Continues!

Cobellon Outletista löytöjä
That's bananas!