Toivottavasti teillä on ollut ihana viikko. Mä jazzailin monta päivää ja kylmälaukku kulki mukana joka paikassa. Ruokien kanssa oon pysynyt ihan ruodussa, viini tai shamppis ei kyllä dieettiin kuulu ja sitä on kyllä tullut nautittua :) Eli sen puolesta oon relannut. Mutta ei mitään ylimääräisiä ruokia tai herkkuja vaikka lähellä on monta kertaa ollut. Tänään käynnistyy 12:s dieettiviikko.
On ollut ihana nähdä ystäviä ja mennä ympäri Poria ja kuunnella hyvää musiikkia. Ihan mielettömän hyvä mieli kaikkien rakkaiden näkemisestä.
Pariin päivään ei oo tullut treeniä lainkaan, tehnyt ihan hyvää. Perjantaina tein kevyen aamulenkin ja lauantaina oli täysi lepo treenistä. Eilen illalla lenkillä kävelyä ja muutama lyhyt juoksupyrähdys. Ja siihen päälle keskivartaloa vahvistava kotitreeni oman kehon painolla.
Tänään on tehty taas aamulenkki ja kotitreenimeiningillä mennään taas tänään. Viime viikolla tein neljä treeniä, joista kaksi ehdin postata tänne myös! Laitan ne pari muuta, kun ehdin niitä tänne värkätä. Kropassa tuntuu niin parhaalta oman kehon painon avulla tehtävien treenien ansiosta, ja voimaa on tullut ihan eri tavalla lisää! Luvassa on nyt lomaviikolla treenaamisen lisäksi ihan vaan täällä hengailua. Yyteriä, Maikkalaa, Katinkurun lenkkipolkua, "Naamabaarissa" istumista, ystävien tapaamista, torilla käyntiä ja vaan olemista.. Fiilistelyä :) Kaikkea sellaista ihanaa Pori-juttua mitä en ehtinyt jazzailun lomassa tekemään lainkaan! Jossain vaiheessa sitten suuntaan takaisin Helsinkiin kun siltä tuntuu. Viimeistään perjantaina, kun lauantaina lähdetään Birgitan kanssa taas reissuun!
Ihanaa viikkoa kaikille muillekin lomalaisille ja nyt ainakin säät suosii. Ei olisi parempi tuuri voinut ilmojen puolesta tulla!
perjantain evässalaatti Kirjurissa |
lauantain herkkuja ystävällä kylässä |
mun jazz-päiväkirja on täyttynyt taas kivoilla teksteillä kun kaverit on sinne kirjoittaneet |
Bob Dylan torstaina Kirjurissa |
Pet Shop Boys perjantaina |
illallista ja jazzia Cafe Jazzissa lauantaina |
Katrin ihana Nuutti-koira, jota mulle tulee taas ihan ikävä <3 |
sunnuntai-illan lenkillä kauniit maisemat |
sunnuntai-illan keskivartalotreeniä partsilla |
Tänään on tehty taas aamulenkki ja kotitreenimeiningillä mennään taas tänään. Viime viikolla tein neljä treeniä, joista kaksi ehdin postata tänne myös! Laitan ne pari muuta, kun ehdin niitä tänne värkätä. Kropassa tuntuu niin parhaalta oman kehon painon avulla tehtävien treenien ansiosta, ja voimaa on tullut ihan eri tavalla lisää! Luvassa on nyt lomaviikolla treenaamisen lisäksi ihan vaan täällä hengailua. Yyteriä, Maikkalaa, Katinkurun lenkkipolkua, "Naamabaarissa" istumista, ystävien tapaamista, torilla käyntiä ja vaan olemista.. Fiilistelyä :) Kaikkea sellaista ihanaa Pori-juttua mitä en ehtinyt jazzailun lomassa tekemään lainkaan! Jossain vaiheessa sitten suuntaan takaisin Helsinkiin kun siltä tuntuu. Viimeistään perjantaina, kun lauantaina lähdetään Birgitan kanssa taas reissuun!
Ihanaa viikkoa kaikille muillekin lomalaisille ja nyt ainakin säät suosii. Ei olisi parempi tuuri voinut ilmojen puolesta tulla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti