Sports Lady®

Sports Lady®

21.12.2018

Lomalla viimeinkin


Täällä on vihdoin alkanut loma! Olipas kiireinen loppuvuosi. Ohjauksia on ollut kalenteri täynnä. Nyt tunnit ovat pari viikkoa tauolla ja PT-ohjaukset myös. Satunnaisen työn saatan käydä lomalla tekemässä, mutta muuten on tarkoitus lomailla loppiaiseen asti. 

Syysloma meni tosiaan sairastaessa. Koira laski yöunien määrää kolmella tunnilla yössä ja nukkumattomuuden myötä meni silloin myös vastustuskyky. Nyt unet ovat taas hyvällä mallilla, vaikka me herätäänkin kukonlaulun aikaan niin sanotusti edelleen. 

Tällä lomalla on tarkoitus vain olla ja levätä, vähän treenata, lukea ja tehdä kaikkea sellaista mihin arkena ei oikein ole mahdollisuutta. Oodissa pitää käydä. Samoin Amos Rexissä ja monessa muussakin paikassa. Leffaan olisi ihana mennä pitkästä aikaa myös. 


Syksy on tosiaan painettu eteenpäin melkoista vauhtia ja tuleva kevätkausikin näyttää yrittäjälle todella hyvältä. Kalenteri on mukavasti täynnä. Helmikuussa kyllä pystyn ottamaan uuden puolen vuoden (tai pidemmänkin ajan tietysti) PT-ohjattavan. Jos sellainen kiinnostaa, laita ihmeessä viestiä. 

Olen tosi ylpeä ja iloinen omien valmennettavien edistymisestä tänä syksynä. Painoa on pudotettu, kuntoa kasvatettu ja opeteltu uusia elämäntapoja. Eilen viimeisen ohjauksen jälkeen illalla istahdin sohvalle ja mietin kiitollisena sitä kuinka hieno syksy on asiakkaiden kanssa ollut. Aivan mieletön. 

Sen lisäksi, että he ovat edistyneet upeasti, ovat he aivan mahtavia tyyppejä. Töihin on ihana mennä. 

Ihana on myös jäädä lomalle. Ja uskon että tämän loman jälkeen suorastaan palan halusta päästä jo töiden kimppuun taas. Mutta nyt on tarkoitus rentoutua ja treenata. En tiedä vielä millaisen treeniloman itselle teen. Otanko rauhallisesti ja huoltavaa treeniä, vai annanko mennä ihan kunnolla ja kovaa. Se nähdään sitten!

Ihanaa joulun odotusta teille kaikille!


2 kommenttia: