Sports Lady®

Sports Lady®

29.11.2019

Treenaaminen ja some, inspiraatiota vai riittämättömyyden tunnetta

syvävenyttelytunti kynttilöiden loisteessa

Marraskuu on ollut itselle aika pitkä ja pimeä, vaikka en haluaisi sitä ääneen sanoa :) En siis todellakaan ole mikään yli-ihminen oman vireystilani ja jaksamiseni kanssa, mutta olen nukkunut marraskuussa kyllä tosi paljon. Päikkäreitä välillä ja öisin niin paljon kuin mahdollista. Koko syksyn olen tasapainottanut arkea, treeniä, lepoa ja kaikkea. Oma treeni on jäänyt tosi minimiin, koska jaksamista ovat syöneet työt ja kirja sekä arjen pyörittäminen. Ja sitä se meillä kaikilla on: töitä ja arkea, treenatakin pitäisi. Tärkeää olisi oppia kuulostelemaan omaa olotilaa ja miettiä mikä itselle tekee hyvää. Joskus treenin sijaan on parempi katsoa hömppäsarjaa sohvalla, kuin lähteä väsyneenä väkisin suorittamaan. 



Yhtenä viikkona sain iloa ja tsemppiä aamun venyttelyistä ja meditaatiosta, seuraavalla viikolla jätin ne vallan pois. Tällä viikolla olen enemmän levännyt ja katsonut sarjoja aina vapaan hetken tullen. Pilates- ja venyttelytunnit on tehty kynttilöiden loisteessa ja lepoa on tullut myös hyvin. Ja tänään kävin pitkästä aikaa tekemässä kodin viereisellä salilla oman treenin. Somea en ole katsonut oikeastaan lainkaan, koska jopa minua (ihmistä joka tekee töitä liikunnan parissa) hengästyttää jotkin päivitykset ja stoorit, missä treenejä tehdään joka päivä. Moni kokee riittämättömyyttä siitä, että ei ehdi treenata kuin kerran viikossa. Kerran viikossa treeni vuodesta toiseen on kuitenkin parempi vaihtoehto kun se, että aloittaa rytinällä ja treenaa monta kertaa viikossa ja sitten palaa takaisin passiiviseen elämäntyyliin kun kyllästyy ainaiseen treenaamiseen. On hyvä, että somesta voi löytää inspiraatiota omaan tekemiseen, mutta pitää kuitenkin muistaa se että jokaisella meillä on erilainen arki ja omat treenit pitää suhteuttaa sen mukaan. Minäkin treenaisin joka päivä jos vain voisin. Hyvää treeniä voi olla muutama kyykky tai punnerrus kotona ruuanlaiton yhteydessä, koiran ja lapsen kanssa ulkoilu tai hyötyliikunta. Muutama venytys aamulla sängystä noustessa antaa myös hyvän startin päivään. Liikuntasuorituksen ei tarvitse olla mitenkään erillinen, tietysti sellainen on ihanaa kyllä!



Itselleni treeniä toki tulee muutaman kerran viikossa kun vedän tunteja. Se on kuitenkin eri asia kuin treenata itse. Ja se on aina pois omasta tekemisestä ja jaksamisesta. Rankkoja kuulatunteja on kaksi ja loput ovat onneksi leppoisampaa pilatesta ja kehonhuoltoa. Mutta näiden lisäksi en sitten omaa treeniä oikeastaan voi tehdä, vaikka haluaisinkin. Aikaisemmin, aikaa ennen koiraa, saatoin tehdä vielä jonkin kevyen treenin, mutta nyt se energia menee koiran kanssa ulkoiluun, joka onkin aivan loistavaa liikkumista. Ei todellakaan mitään treeniä, mutta rauhallista ulkoilua, raitista ilmaa ja hermosto saa levätä metsän rauhassa hiljaiseen tahtiin kävellessä. Etenkin kilpirauhasen ongelmista kärsivän olisi hyvä muistaa se, että keho ei kestä kovin paljon kovia treenejä. Toki on luonnollista lisätä treenin määrää ja tiukentaa ruokavaliota jos ylimääräisiä kiloja alkaa tulla, mutta se ei aina kuitenkaan ole vastaus siihen että kropan saisi toimimaan. Itsellä arvot ovat tosi hyvät nykyään, mutta tiedän miten saisin ne taas sekaisin: lisäisin kovaa liikuntaa ja söisin liian vähän. Joskus vähemmän on enemmän. Miten paljon sitten olisi hyvä treenata? Sen oppii ajanmyötä omaa kehoaan kuulostellessa. Oikeaa määrää tai tapaa ei ole olemassa. 



En olen myöskään ottanut blogista paineita tänä syksynä, instaan päivitän aina kuulumisia stooriin ja päivittäin jonkin kuvan inspiroimaan teitä parempaan hyvinvointiin. Kodin laittamiseen ja siivoamiseenkaan en ole uhrannut niin paljon energiaa kuin olisin ehkä voinut, mutta senkin aika on sitten. Olemme lähdössä pitkälle lomalle lapsen kanssa kohta. Kirja menee juuri ennen sitä painoon ja matkalla sitten on ihana nauttia valosta ja lämmöstä, kiireettömyydestä ja aikatauluttomuudesta. Sitä ennen koitan ottaa rennosti, sen mitä töiden ja kirjan loppuviilausten kanssa voin ottaa. Ja vuoden loppuun mennessä selviää myös yksi jännä kuvio, jota olen myös miettinyt kovasti ja uhrannut sille paljon ajatuksia ja energiaa. 



Olen kiitollinen siitä, että vuosien jälkeen olen itse oppinut tasapainottamaan (haen sitä kyllä välillä edelleen) treenit ja arjen niin, että ne palvelevat minun hyvinvointiani. 7.1 alkavassa Body by Sports Lady® verkkovalmennuksessakin haluan antaa vinkkejä siihen, miten voit pitää kehosta monipuolisesti huolta, ilman että treenaat hulluna ja käytät siihen kohtuuttomasti aikaa. Valmennus sopii todella hyvin kiireiseen arkeen ja se on helppo toteuttaa! Ja tietysti vuoden vaihteessa ilmestyvässä kirjassa annan parhaat vinkkini siihen, kuinka sinä onnistut!

20.11.2019

Ihana kamala marraskuu


Marraskuu, se on todellakin pimeää aikaa. Kirjoittelinkin vinkkejä kuinka kaamosmasennusta voisi välttää, ja kyllä täälläkin on tehty kaikenlaista sen eteen. Aamuisin olen venytellyt ja meditoinut. Ne ovat tuoneet hyvää oloa ja hyvää mieltä arkeen ja aamuihin. 



Olen laittanut paljon myös erilaisia kasvisruokia. Sellaisia ruokia mitkä lämmittävät, missä on vahvat maut. 



 Mutta totuushan on se, että töitä on ollut kovasti, arjen pyörittämiseen on mennyt oma aikansa. Kirja ja siihen liittyvät jutut ovat tuoneet paljon tehtävää myös kaiken ohelle. Tänä syksynä on ilmestynyt paljon ihania kirjoja, ja lähes jokainen näistä kirjailijoista on todennut saman: arjen pyörittäminen ei olisi ollut mitenkään mahdollista ilman puolison tukea ja apua. Täällä ei ole ollut vaihtoehtoja, ja sitä voi oikeasti kyllä nostaa hattua itselleen. Täytyy myöntää, että odotan tosi paljon meidän tulevaa lomaa. Kyllä. Lasken päiviä. 


Viime perjantaina kuvattiin Sport lehden juttuun kuvia, tammikuun numerossa on minusta juttua. Siinä on tarinaa elämäntapamuutoksesta ja tarinaa myös minun elämästäni. Kun mietin kahdeksan vuoden takaisia aikoja, tämän syksyinen väsymys on kyllä tiessään, mietin lähinnä sitä miten jaksoin silloin. Mutta tässä ollaan. Ja mitä ihania juttuja ja unelmia on toteutunut tämänkin vuoden aikana. 

Viime viikolla aloitin keskustelut myös todella todella jännittävän projektin osalta ja olen miettinyt tosi paljon lähdenkö mukaan siihen. Se on todella upea juttu, mutta jokaisessa asiassa on aina se yksi puoli: mitä olet valmis antamaan vastineeksi saavuttaaksesi unelman. Asioita ei vain tapahdu eikä niitä suoda toisille enemmän kuin toisille, eivätkä ne aina ole helppoja. Melkein mistä tahansa ihanasta asiasta onkin kyse, on oltava aina valmis miettimään sitä mistä on valmis luopumaan saavuttaakseen tämän kyseisen asian. Mitään ei saa ilmaiseksi, jos voi niin sanoa. Paljon on pohdittavaa vielä ennen lomalle pääsyä. 


Viime viikonloppuna istuin myös koko päivän lauantaina ja sunnuntaina NLP Master Practitioner koulutuksessa. Käsittelimme sosiaalipanoraamaa ja olin odottanut sitä tosi paljon. Sosiaalipanoraama malli on NLP-viitekehykseen sovellettua sosiaalipsykologiaa. Tämä on hollantilaisen psykoterapeutti Lucas Derksin kehittämä malli, joka on ihmissuhteistamme omassa tiedostamattomassa mielessämme. Se on ikään kuin 3D-kartta mielemme avaruudessa ihmissuhteistamme. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi demohenkilöksi, jolla kouluttajamme Tuula sai demota harjoituksen tekemistä parille. Viikonlopun aikana tuli käsiteltyä siis todella omat suhteeni omiin perheenjäseniin, myös edesmenneisiin. 

Sosiaalipanoraamaa tarkastelemalla voidaan nähdä suoraan mitkä ihmissuhteet ovat ongelmallisia ja saamme tietoa siitä mikä näissä suhteissa ei toimi. Mallin avulla voidaan muuttaa sosiaalisen kokemuksen rakenteita yksilöä ja koko ryhmää paremmin palvelevaksi. Sosiaalipanoraama rakentuu mielessä oman kokemuksen kautta ja se on eri asia kuin todellisuus, tämä ei ole millään tavalla realistinen malli. Opimme viiteen ikävuoteen mennessä kuka ja mikä olen ryhmässä ja vuorovaikutuksessa. Opimme tutut tunteet ja tutut roolit, joita pyrimme toteuttamaan vielä aikuisiälläkin. 

Sosiaalipanoraama työskentelyssä töitä tehdään itsen ja oman mielen ja alitajunnan kanssa. Kun muutos tapahtuu itsessä, se vaikuttaa ihmissuhteisiimme ja siihen miten ne koemme. Eli opittua on jo aikaisemmin se, että vaikuttaa voin vain itseeni ja omiin ajatuksiini ja tunteisiini. Aiempaa oppia on myös se, että jokaisella ihmisellä oma totuutensa ja todellisuutensa, oma karttansa, elämästä ja kaikesta mitä tapahtuu. Tämä työskentely jotenkin kruunasi kaiken sen mitä NLP koulutuksissa olen oppinut tähän mennessä vuorovaikutuksesta ja ihmissuhteista. Kun omia alitajuisia malleja lähtee muuttamaan voi parantaa omia sosiaalisia suhteita ja vuorovaikutustilanteita. Kun tiedostan miten asiat ja ihmiset ovat mielessäni, voin vaikuttaa omaan olooni ja elämääni. Näitä asioita olen toki työstänyt koko vuoden, mutta tämä oli kyllä mieletöntä. Huh mikä viikonloppu. Eli tässä tuli pureskeltavaa vielä lisää tähän marraskuun meininkiin.

Ensi viikonloppuna on sitten vapaata ja perjantaina pääsen ystävän kanssa viettämään iltaa kultuurin pariin. Muuten onkin sitten tämän viikon jokainen vapaa hetki mennyt levätessä ja kerätessä voimia. Tami söpöläinen on ollut mun kainalossa sohvalla ja nukkunut vieressä. Ihana suloinen koirani joka ilostuttaa meidän lisäksemme myös kaikki vastaantulijat. 



9.11.2019

Sports Lady® blogi 9 vuotta


Blogi täyttää tänään 9 vuotta. Tavallaan aika on mennyt nopeasti, mutta tavallaan tuntuu siitä yhdeksän vuoden takaisesta ajasta olevan ikuisuus. 

Olen säilyttänyt kaikki vanhat tekstit blogissa, niistä on nähtävissä se oma kehityksen kaareni. Olen säilyttänyt ne itseni takia, mutta ennen kaikkea myös teidän takianne. Kaikki aloittavat aina jostain, eikä sitä voi olla täydellinen ekspertti aloittaessaan ikinä. Eikä varmasti koskaan, mutta kehitystä onneksi tapahtuu. Asioihin kannattaa kuitenkin tarttua rohkeasti, kaiken epäonnistumisen uhallakin, muuten et koskaan pääse sinne minne haluat. Jostain pitää aloittaa. Meillä on tapana yliarvioida mitä vuodessa saavutamme, mutta aliarvioimme sen mitä kymmenessä vuodessa voi saavuttaa. Aloitin silloin yhdeksän vuotta sitten nollasta, ja tässä ollaan nyt. 

Kun katson ajassa taaksepäin, näen hyvin erilaisen ihmisen noiden tekstien takana. Elin hyvin erilaista elämää ja arvoni olivat hyvin erilaiset. Vanhoja tekstejä katson jopa jonkinlaista myötähäpeää tuntien. Asiajutuissa on pointtinsa, mutta ajatusmaailmani myös hyvinvoinnista on muuttunut todella paljon. Tänä vuonna olen erityisen paljon miettinyt sitä kuinka elämäni on muuttunut. Kirjoitusprosessi itsessään laittoi miettimään asioita todella syvälle ja olen käynyt tuon ajanjakson läpi mielessäni ja tekstissä todella monia kertoja. Ja mikä apu on ollut NLP:stä itsensä ja muiden ihmisten ymmärtämiseen. 

Olen järjettömän kiitollinen kaikista kokemuksistani mitä elämä tielleni on tuonut. Olen kiitollinen aikaisemmista työpaikoistani ja siitä osaamisesta minkä niistä sain. Niistä ihanista työkavereista, keneen minulla oli ilo tutustua silloin ja joista osa ovat edelleen osa elämääni. Olen kiitollinen myös kaikesta avusta mitä yrittäjänä matkan varrella olen saanut, ja ihmisenä myös. Niistäkin kokemuksista osaan kiittää, jotka eivät ole olleet sitä kaikkein helpointa aikaa. Kaikki se yhdeksän vuoden aikana tapahtunut on muovannut minusta tälläisen kuin nyt olen. Olen siitä todella kiitollinen. 

Kirjoitin aikaisemmin blogiin, vai oliko se kirjaan, että silloin kun olemme tosi tosi onnellisia, pelkäämme silti että jotain pahaa tapahtuu. Olemme kuin tragedian kenraaliharjoituksessa emmekä uskalla nauttia kaikesta siitä hyvästä mitä elämä on meille antanut. Se on tutkimustenkin mukaan ihmiselle luontaista. Olen miettinyt tätäkin paljon viimeisen vuoden aikana. Asiat ovat todella hyvin, olen kiitollinen kaikesta hyvästä mitä minulla on. Sitä on paljon, jopa liikaakin. Eivätkä asiat ole kummoisia. Mutta se, että osaa tehdä pienistä asioista isoja, kiittää siitä mitä sinulla on ja olla läsnä elämän hetkissä on todella iso juttu. Ja uskallan nauttia tästä tunteesta. 


Tätä juhlapäivää juhlistan lähtemällä aamu-uinnille mereen, josta matka jatkuu lapsen uimahyppykisoja katsomaan ja sieltä sitten pikkukoiran luo kotiin ja ulkoilemaan. Ihanaa viikonloppua kaikille!

P.S. Jos et vielä Facesta tai Instasta ole tätä bongannut, alkaa tammikuussa uutuus verkkovalmennus Body by Sports Lady® ja siitä voit lukea vielä enemmän nettisivuilta. Valmennus on nyt ennakkotarjouksessa!

Body by Sports Lady® VERKKOVALMENNUS

Mitä jos..
..SINULLA OLISI TERVE, TOIMIVA JA VAHVA KEHO?
..KAPEA VYÖTÄRÖ JA VOIMAKAS KESKIVARTALO?
..SAISIT LISÄÄ NOTKEUTTA JA ESTÄISIT SEN AVULLA ERILAISET LOUKKAANTUMISET?
..OPPISIT MONIPUOLISEN TAVAN HARJOITELLA ITSENÄISESTI, JOKO KOTONA TAI SALILLA?
..SÄÄSTÄISIT AIKAA, KUN TREENIT ON SUUNNITELTU TEHOKKAIKSI KIIREISEEN ARKEEN?
..OPPISIT PUDOTTAMAAN PAINOA NÄLKÄÄ NÄKEMÄTTÄ

MITEN VERKKOVALMENNUS TOIMII 
JA KENELLE SE ON TARKOITETTU?

7.1.2020 alkava valmennus on tarkoitettu sinulle, joka haluat kiinteytyä ja tiristää kropasta ylimääräiset kilot pois ja voida kokonaisvaltaisesti paremmin!

Saat kirjallisen materiaalin itsellesi ja kaikki materiaali jää sinulle käyttöösi lopun iäksesi, myös videomateriaali sekä livetreenit, jotka voit myös tallentaa myöhempää käyttöä varten.

Verkkovalmennukseen sisältyy Fitball by Sports Lady® harjoittelua, kehonpainoharjoittelua sekä lihaskuntotreeniä jossa apuna käytetään kahvakuulaa. Valmennuksessa opit myös vahvistamaan tukilihaksia ja huoltamaan kehoa dynaamisen syvävenyttelyn avulla. Treeniä tukemaan saat myös kehoa uudistavan ja vahvistavan ruokavalion ja ohjeet aerobiseen treeniin. Tämä on siis todella monipuolinen ja kaiken kattava setti!

Opit treenaamaan kotona tehokkaasti ja aikaa säästäen. Saavutat tuloksia, koska sinulla on selkeät ohjeet ja selkeä suunta tekemiselläsi. Joskus vähemmän on enemmän ja saavutat hyviä tuloksia treenaamalla kolmesti viikossa vain 30 min verran!

Treenaat kotona, salille ei tarvitse lähteä! Et siis tarvitse kuntosalijäsenyyttä. Saat selkeät ohjeet ja liikevideot, lisäksi livetreeneissä treenataan valmentajan kanssa yhdessä livenä ja sinulla on mahdollisuus myös kysyä sinua askarruttavista liikkeistä!

Valmennus sopii kaiken tasoisille. Liikkeisiin annetaan aina vaihtoehtoja tason mukaan. Voit lähteä mukaan, vaikka et omaa vielä paljon treenitaustaa. Tämän valmennuksen aikana kehityt nopeasti ja luot hyvän pohjan kunnollesi turvallisesti!

MITÄ VALMENNUS SISÄLTÄÄ?

Kesto 6 viikkoa, seuraava aloitus tiistaina 7.1.2020
Kirjalliset ohjeet sekä liikevideot, uutta joka viikko
Suljettu Facebook ryhmä
Livetreenit Facebook -ryhmässä
Innostavan valmentajan tuki
Hinta 69,90 eur

HYÖDYNNÄ NYT ENNAKKOILMOITTAUTUJAN ETU! 

KUN ILMOITTAUDUT MUKAAN 15.12 MENNSSÄ, SAAT VALMENNUKSEN HINTAAN 59,90 EUR.

6.11.2019

Voi paremmin kaamoksessa - 7 keinoa selättää marraskuu



Vähän kuulumisia tältä viikolta. Koska vuosi ja syksy on olleet tosi työntäyteisiä, olen levännyt tosi paljon. Olen myös suhteuttanut treenit työkuormaan, huoltanut kehoa ja koittanut syödä terveellisesti. Silti se marraskuu näköjään painaa päälle ja aloin sunnuntaina miettiä mitä voisin vielä tehdä parantaakseni vireystilaani. Jotenkin olen ajatellut koiran kanssa tehtävien metsäkävelyiden rentouttavan hermostoakin tarpeeksi enkä ole somessakaan nykyään juuri koskaan. Katson parhaiden kavereiden jutut ja melkein that's it. Pari kertaa viikossa tsekkaan muutaman seuraamani tilin, jotka oikeasti inspiroivat minua. Olen konmarittanut somekäyttäytymiseni melko kovalla kädellä. 


Sitten muistin meditoimisen. Yritin sitä joskus useita vuosia sitten. Hommasta ei tullut yksinkertaisesti mitään. Sanonkin aina, että silloin kun olen ylikuormittunut, kehoni "sirittää". Hermosto pääsee ylikuormitustilaan. Tuolloin muutama vuosi sitten olin totaalisessa ylikuormitustilassa ja jo pelkkä hengittäminen tuntui haasteelliselle. Koska nyt kaikki muu on tällä hetkellä kunnossa ja vireystila ja levon määrä melkoisen hyvä, päätin antaa meditoimiselle uuden mahdollisuuden. Sen terveyshyötyjähän hehkutetaan jatkuvasti. Muistin myös kesällä oman hyvän oloni. Mietin mitä sillon oli eri tavalla: venyttelin joka aamu koirapuistossa. Nyt tuo joka aamuinen venyttely on kylmien ilmojen myötä jäänyt, mutta lisäsin myös sen aamurutiineihin.


Aamurutiineistani olen kirjoittanut aikaisemmin, mutta kerrataan ne vielä, koska päätin että venyttelystä ja meditoimisesta tulee nyt osa sitä. Herään 6.15-6.30 ja lähden koiran kanssa metsäkävelylle puoleksi tunniksi, kotona venyttelen 15-20 min ja sitten meditoin. Ensimmäisenä aamuna onnistuin 10 hengityksen verran. Toisena aamuna tämä piteni kahteen minuuttiin! Olo oli aivan uskomattoman ihana koko päivän ja illalla suorastaan odotin seuraavaa aamua ja aamun hetkeäni. Tänään aika piteni neljään minuuttiin. Mieltä ei tarvitse yrittää tyhjentää. Ajatuksien voi antaa tulla ja mennä, ottaa ne vastaan ja päästää niistä irti. Tämän ymmärtäminen on helpottanut asennoitumistani asiaan. Näiden jälkeen aamurutiineissani on päiväkirjaan kirjoittaminen, johon aikaa menee 5-10 minuuttia. Teen sen yleensä aamupalaa syödessä. Täältä voit kurkata mitä sinne kirjoitan ja miksi. Ja tässä postauksessa kirjoitan enemmän tuosta kiitollisuus -asiasta. Pari kuukautta sitten kirjoitin aiheesta "Kuinka aamurutiinit parantavat hyvinvointia". Olen todella vuosi vuodelta parantanut aamurutiinejani ja sitä kautta myös omaa hyvinvointia ja onnellisuutta. 


Vinkkejä marraskuun selättämiseen:
  • Tee itsellesi oman näköiset aamurutiinit (voit ottaa vinkkejä noista linkkaamistani postauksista)
  • Nuku tarpeeksi (vähintään 7 tuntia yössä, mieluiten 8-9)
  • Vähennä kahvin juontia
  • Suosi sokeriherkkujen sijaan terveellisempiä herkkuja, ilman sokeria
  • Ulkoile
  • Pidä itsestä huolta, arvosta itseäsi ja tarjoa keholle hyviä rakennusaineita ja kaunista sisäistä puhetta 
  • Kieltojen sijaan ole enemmän armollinen itseäsi kohtaan 
Tärkeimpänä kuitenkin kaikesta: 
älä suorita hyvinvointia vaan kuuntele mitä keho milloinkin tarvitsee!


Kahvia huomasin myös alkaneen kulua syksyn tullen, ja päivän kahvihetki on vaihtunut Matchalatte -hetkeksi. Vaikka juon luomukahvia, ei sitäkään ole hyvä nauttia kuppikaupalla. Tavallista teetä juon myös paljon päivän aikana. Clipperin luomuteet ovat omia suosikkeja, niistä voikukka, nokkonen ja Detox tee. 


 Ihanaa keskiviikkoiltaa sinne. Täällä on harvinainen vapaa ilta. Kynttilät valaisevat olohuonetta ja fiilisten sohvalla villasukat jalassa ja odotan innolla myös huomisen aamun rutiinieni ihanuutta sekä kivaa huomista työpäivää: PT-asiakkaita ja kirjaan liittyviä tapaamisia.

Millaisia vinkkejä sinulla on pimeyden selättämiseen?


1.11.2019

Marraskuun ensimmäinen



Huomenta ja ihanaa aurinkoista marraskuun ensimmäistä. Tämäkin aamu alkoi kävelyllä koiran kanssa ja koska olimme vähän myöhemmin liikenteessä ja oli valoisaa, päätin lenkin jälkeen viedä hänet koirapuistoon ja samalla venyttelin. Aivan kuin kesällä. Aurinko nousi ja linnut lauloivat ja oli ihana venytellä kun oli lämpimästi päällä. 

Aamulenkin ja venyttelyn jälkeen kotiin herättämään lapsi kouluun, kasvonaamio ja aamiainen. Kirjoitin muistikirjaani myös tavoitteita marraskuulle, kolme asiaa. Ja tälle päivälle kirjoitin mistä olen kiitollinen ja mitä päivän ohjelmassa on, mitä ajatuksia minulla on tänään aamulla ja mitä pitää muista tehdä. Rakastan tätä aamurutiinia. Kaaoksen tunnetta ei tule, kun kertaan etukäteen rauhassa päivän tapahtumat ja päivä alkaa ihanasti kun mietin mistä kaikesta olen kiitollinen. Ne ovat joka aamu pieniä asioita. Tämän aamun kiitollisuuden aiheita olivat kaunis aamu ja venyttely ulkona, erään ihmisen tapaaminen tänään ja se miten olohuoneen seinällä oleva tauluni näytti niin kauniille kun aurinko paistoi siihen. En ole koskaan aikaisemmin katsonut sitä niin tarkkaan auringon valossa. 



Elämä on jälleen palautunut "normaaliksi". Helmikuussa aloittamani kirja lähti pari päivää sitten taittoon ja enää en voi tekstiin koskea. Tosin eilen illalla luin sitä kuitenkin läpi ja löysin vielä kolme kirjoitusvirhettä jotka raportoin nopeasti eteenpäin vielä.. Kirja on ollut töiden lisäksi niin iso osa elämää, että vasta nyt huomaan miten paljon aikaa jää muuhun. Eilen yllätin lapsen leipomalla omenapiirakkaa. Meillä ei todella leivota usein, eikä arkena varsinkaan. Tein yhden kattilan pastaa (kaikki ainekset laitetaan kattilaan kerralla) ja se valmistui todella nopeasti. Sillä välin tein omenapiirakan, sain yhdeltä treenattavaltani ison pussillisen omenoita. 



 Tällaista ihanaa tavallista meininkiä. Olen kiitollinen joka päivä siitä, että saan elää oman näköistä elämää ja siitä, että elämälläni on selkeä suunta. Näistä asioista kirjoitan myös kirjassa, kuinka sinäkin voit tehdä unelmistasi totta. Onnellisuus ja kaikki voimavarat ovat meissä jokaisessa jo valmiina, ne pitää vain osata löytää. Siihen ei tarvita hienoja ulkoisia olosuhteita tai materiaa, ne tekevät onnelliseksi vain hetken. Kun elämä on merkityksellistä ja itsensä voi kokea merkitykselliseksi, alkaa onnellisuuskin löytyä. Merkitystä ei ole sillä missä asut, millaisella autolla ajat tai kuinka hienoja vaatteita sinulla on. Ajatuksillasi on hyvinvointiisi kaikkein suurin merkitys. Näin uskon.