Miksi rasva ei pala ja paino putoa?

Hei ihanat! Se olisi taas maanantai jälleen kerran. Onko tämä kenties yksi niistä maanantaipäivistä, jolloin alkaa taas uusi terveellisempi elämä? Kevättä ja kesää kohti monen tekee mieli tiristellä kiloja pois. Mutta mikä voi olla syynä, että kilot eivät yksinkertaisesti lähde? Me naiset syyllistymme kovin usein siihen, että syömme liian vähän. Kehitystä ei tapahdu ja rasva ei lähde kehosta, vaikka kuinka koittaisi dieetti toisensa jälkeen. Mikä siihen voi olla syynä?

Puhutaan naisurheilijan oireyhtymästä, mikä tarkoittaa sitä, että naiset syövät usein aivan liian vähän kulutukseensa nähden. Syödään terveellisesti, käytetään hyviä raaka-aineita, mutta mitään ei tapahdu. Kuulostaako tutulle?

Omaa tilannettaan pystyy halutessaan tarkastelemaa hieman tarkemmin. Jokaisella meillä on oma perusaineenvaihduntamme, joka tarkoittaa energiamäärää mikä tarvitaan normaalien elintoimintojen pyörittämiseen. Oma perusaineenvaihduntani on noin 1300 kcal päivässä. Sen voi myös laskea kaavalla (tämä kaava sopii 31-60 vuotiaalle naiselle) paino x 8,7 + 829. Tuloksena saat perusaineenvaihduntasi. Tässä voi olla heittoa +/- 20% verran. Tämä luku kerrotaan sitten taas kertoimella sen mukaan, kuinka kuormittavaa työ ja liikkuminen ovat. Kevyt työ ja vähän liikuntaa saa kertoimen 1,3 kun taas raskas työ ja paljon liikuntaa kerroin menee jo yli 2:n. Itselläni keskimääräinen kulutus päivässä (Ouran trendien mukaan) on noin 2500. Toisina päivinä se on vähemmän ja toisina enemmän. Tuo 2500 on siis se energiamäärä joka minun tulisi syödä, että paino pysyy normaalissa. Olen pienikokoinen, mutta kulutan paljon. Toisina päivinä kulutus on yli 3000 kcal. Omaa keskikulutustaan voi seurata erilaisten älylaitteiden avulla, kuitenkin muistaen että lukemat eivät ole absoluuttisia totuuksia vaan suuntaa antavaa infoa. 

Mihin kroppa tarvitsee energiaa? Sitä tarvitaan peruselintoimintojen ylläpitämiseen, palautumiseen, immuunipuolustukseen, treeneissä kehittymiseen, arkiaktiivisuuden hoitamiseen.. Ongelma yleisellä tasolla on siinä, että naiset syövät liian vähän. 1500 on melkoisen yleinen energiamäärä, jota moni nainen päivittäin laittaa kurkustaan alas. Tästä kun otetaan treenimäärä pois (oletetaan että liikkumista tulee), jää käyttöön vain 1000 kcal päivää kohti ja tällä pitäisi sitten hoitaa kehon perusaineenvaihduta (joka siis itselläni 1300 pintaan), palautuminen, arjessa jaksaminen jne. Eikä tuo 1000 kcal riitä siihen millään. 

Mitä sitten keholle tapahtuu, jos syö pitkään liian vähän? Tämä aiheuttaa hormonaalisia ongelmia (esim. kilpirauhanen ja kuukautiskierto), immuunipuolustus heikkenee, luiden terveys huononee, vatsan kanssa tulee ongelmia, sydämen ja verenkiertoelimistön toiminta heikkenee (nekin tarvitsevat energiaa ja ravintoaineita) ja aineenvaihdunta huononee. Keho säästää energiaa kaikesta mahdollisesta, jos ruokaa tulee liian vähän. Energiaa otetaan kiinteästä massasta (lihakset), lämmöntuotanto häiriintyy, tulee paljon erilaisia ongelmia. 

Puhutaan säästöliekistä. Silloin rasva ei vain pala ja aineenvaihdunta ei toimi. Kehosta tulee helposti lihomisherkkä ja elimistö on jatkuvassa hälytystilassa. Pahimmassa tapauksessa lähdetään kokeilemaan uutta dieettiä, jossa syödään vielä vähemmän tai jätetään hyvät hillarit kokonaan pois. Nälkähän siinä tulee ja itsekuri pettää. Vai pettääkö? Olisiko kuitenkin niin, että tämä ei ole enää itsekurista kiinni? Jos syöt yksinkertaisesti liian vähän ja keho kaipaa ravintoa. Siitä seuraa makeanhimo. Se on jo aivan psyykkinenkin reaktio. Pahimmassa tapauksessa tuo vaje täytetään sitten ahmimalla, koska keho huutaa ruokaa. Siitä seuraa itseinhon ja kieltäytymisen kierre jälleen kerran ja oravanpyörästä on kohta vaikeaa päästä pois. 

Elimistön pitkään jatkunut iso energiavaje on myös psyykelle rankkaa. Se tuo mukanaan alakuloisuutta, negatiivisuutta, muistin häiriöitä, motivaation puutetta.. Itse toteutettu dieetti liian vähäisellä syömisellä voi pitkään jatkuneena johtaa juuri tällaiseen täydelliseen elimistön ja pääkopan romahtamiseen. 

Me naiset syömme usein liian vähän, koska ajattelemme että emme tarvise niin paljon ruokaa. On ymmärrettävää, että urheilijat syövät paljon, mutta myös tavallisen kuntoilijan pitäisi syödä kunnolla. Aivan kuten urheilija. Ja liian vähän syömistä tapahtuu myös urheilijoiden keskuudessa naisilla. Ei jotenkin uskalleta syödä tarpeeksi, kulutuksen vaatimalla tavalla. Ruokavalion ja liikkumisen määrän on aina kohdattava. Silloin rasvanpolttokin alkaa onnistua. 

Toinen asia, mikä rasvanpolttoa ja kehitystä hidastaa, on se että otetaan ruokavalio eri paikasta kuin treeniohjelma. Niiden pitäisi aina kohdata. Ruokavalio pitää rakentaa sen mukaan, millainen on treeniohjelma. Jos teen asiakkaalle treeniohjelman ja hänellä on tavoitteena kehittyä treeneissä ja ehkä kiinteytyä ja polttaa rasvaa, pitäisi ajatella että nämä ovat kokonaisuus. Sanotaan, että treeniohjelma tähtää voiman kasvattamiseen ei silloin kehitystä tapahdu jos noudatetaan hyvin vähäenergistä ja vähähiilarintonta ruokavaliota. Syöminen ja hiilareiden tarve riippuu aina siitä paljonko liikutaan. Jos tehdään kovin rankkoja treenejä, ja hiilarit otetaan pois, seuraa siitä se että energiaa aletaan ottaa elimistössä proteiineista ja näin kiinteä massa kehosta alkaa vähentyä ja pahimmassa tapauksessa kehon saa aivan sekaisin. Palautumista ei tapahdu ja suorituskyky laskee. Liikunnasta  tulee tällöin enemmän negatiivisia kuin positiivisia vaikutuksia. Olen urani aikana kohdannut monta kertaa tilanteen, jossa valmennettava on sanonut ottaneensa ruokavalion muualta eikä tarvitse sitä. Tai päinvastoin. Tällaisissa tapauksissa en pysty vastaamaan tuloksista ja siitä, että kehitystä tapahtuu juuri hänen haluamaansa suuntaan. Kannattaa myös muistaa, että treenatessa ei itsessään tapahdu kehitystä. Treeni antaa keholle vain viestin ja seuraavaksi tarvitaan oikeanlaista ravintoa ja lepoa (lepopäiviä, kevyempiä viikkoja). Vasta tämän jälkeen on mahdollista kehittyä.

Kehoa tulee ruokkia hyvin, jotta sillä on mahdollisuus toimia hyvin. Jotta kehosi jaksaisi hyvin ja pysyisi terveenä, tarvitsee se riittävästi energiaa. Säästöliekistä päästään irti siinä kohtaa, kun uskalletaan alkaa syödä tarpeeksi. Kun keholla ei ole tarve säästää kaikesta, päästään myös polttamaan rasvaa pois ja saadaan aineenvaihdunta toimimaan. Rasvanpolttoa ei kannata hakea liikunnan kautta. On myös palauduttava ja pystyttävä pitämään kevyempiä jaksoja. Liikunnasta pitää ottaa sen positiiviset vaikutukset, mutta liikunnalla ei pitäisi lähteä kuluttamaan. Aineenvaihduntaa pitää ruokkia ruualla. Jos syödään liian vähän ja treenataan liian paljon, ollaan juuri tuossa säästöliekki- ja uupumustilassa. Jos syöt pullan, syö se hyvällä omatunnolla. Älä harkitse lähteväsi lenkille polttamaan sen kaloreita pois. Tämä on myöskin oravanpyörä, josta on vaikea päästä pois. Tavat on muutettava, jotta keho toimisi hyvin ja pysyisi terveenä. Syömiseen vaikuttavat myös treenin lisäksi muutkin tekijät. Keholle on muitakin fysiologisia stressitekijöitä kuin liikunta ja treeni: arjen kuormittavuus, työstressi, omat tunteet ja ympäristön asettamat haasteet. Kaikki nämä yhdessä vaikuttavat palautumiseen, rasvanpolttoon ja kehitykseen. Elämää ja ruokavaliota pitäisi katsoa kokonaisuutena, ei vain treenien kannalta. 

Olen kuluneen 11 vuoden aikana valmentanut niin monia ihmisiä ja nähnyt tuhansia erilaisia ruokapäiväkirjoja. Ongelma on usein käytännössä se, että syödään liian vähän ja sitten vajetta paikataan herkuilla. Myös verkkovalmennuksissa törmään usein siihen, että hyvät rasvat ja tärkkelyshiilarit unohtuvat sen toivossa että paino putoaisi nopeammin. PT-asiakkaat vähentävät ruokia siinä toivossa, että kehitys olisi nopeampaa. Silloin iskeekin jumitus, ja kun tämä selviää, palataan takaisin ruokavalioon ja hidastetaan treenien tahtia jotta keholla on mahdollisuus palautua. Syömällä kuitenkin laihdut ja pidät kehon terveenä. Muutamilla asiakkailla on ottanut kuukausia, että keho on lähtenyt toimimaan. Jos tapana on ollut aamiaiseksi ottaa vain kahvi, on iso muutos alkaa syödä puuroa. Muutenkin, jos ruuat ovat olleet kovin minimissä, ottaa aikansa että kroppa käynnistyy. Eräs asiakas sanoi minulle kolmen kuukauden jälkeen (kun painoa oli tullut ensin vain lisää pari kiloa ja vatsaa turvotti ruokamäärä), että hän aikoo luottaa sinuun ja katsoa mitä tästä seuraa. Ja reklamoida vasta sitten lopussa. Lopulta hänen kroppansa käynnistyi, ja painonpudotustavoite saavutettiin. Jos hän ei olisi luottanut minuun, olisi tavoite jäänyt todennäköisesti saavuttamatta (ellei hän olisi poistanut ruokavaliostaan kaikkia loppujakin ruokia..). 

Keho on kallisarvoisin lahja mikä meillä on. Ruokitaan sitä hyvin ja annetaan sille tarpeeksi ravintoa, niin se jaksaa terveenä ja hyvinvoivana vielä pitkään! 

Maanantaina 12.4 alkaa aineenvaihdunta käyntiin. Siellä syödään hyvin, mutta samalla tehdään asioita jotka vilkastuttavat turvallisesti aineenvaihduntaa. Jos kiloja on tiputettavana ja kroppa jumittaa säästöliekillä, on tämä valmennus juuri sinulle. Lue lisää valmennuksesta täältä ja ilmoittaudu mukaan täältä! Jos haluat hyödyntää Smartum, Edenred, ePassi, Eazybreak tai Tyky maksutapoja, mene suoraan palveluntarjoajan sivuille ja etsi sieltä Sports Lady Oy. 

Sinkkuäidille sulhanen

No niin, huomenna se vihdoin sitten alkaa. Sinkkuäidille Sulhanen! Jaksot näytettiin jo viime syksynä Dplayssa ja nyt ohjelma tulee ulos TV5:lta. Tuntuu, että ohjelmasta on ikuisuus. En paljasta lopputulosta täällä blogissa, jos et ohjelmaa ole vielä katsonut, mutta muutaman sanan voisi siitä sanoa kyllä.

Aivan ensinnä tuntuu, että tuosta on ikuisuus. Viime maaliskuussa kuvattiin meidän sinkkuäitien esittelyvideoita ja toukokuussa alkoi kuvaukset. Kun mua pyydettiin mukaan ohjelmaan joulukuussa 2019, oli ensimmäinen vastaukseni EI. En ole ikinä halunnut olla telkkarissa enkä ole halunnut julkisuutta. Vaikka kirjoitan blogia ja avaan täällä osaa elämästäni, olen hyvin yksityinen ihminen. Pidän aina omana ja lähipiirin tietona omat asiani ja ongelmani, samoin parisuhteeni. Kun mietin ohjelmaan lähtemistä, kysyin ensin ex-mieheni mielipidettä ja hänen lupaansa. Lapsi tulisi kuitenkin näkymään ohjelmassa. Hän näytti vihreää valoa. Lapsikin suhtautui asiaan hyvin. Kysyin vielä lapsen kummitädeiltä mitä he olivat mieltä. Katsoin Ruotsin Ensam Mamma Söker pari tuotantokautta, ja näiden perusteella lupasin lähteä mukaan. Minulle tärkeää oli se, että ohjelma olisi hyvän mielen reality. Ketään ei mustamaalattaisi ja naisia kohdeltaisiin kunnioituksella. Ja poikaani näytettäisiin mahdollisimman vähän, sen mitä olisi pakko. 

Toukokuussa 2020 kuvaukset sitten alkoivat. Oli jännää ja hauskaa. Viihdyin kameran edessä, en jännittänyt. Pystyin olemaan oma itseni, nauruineni ja itkuineni. Somessa en koskaan itke, mutta normaalielämässä kyllä. Olen herkkä. Itken ja nauran kun siltä tuntuu. Kameran edessä oli yllättävän helppo olla. 

Oli ihana tutustua Pirittaan (juontaja) sekä toisiin äiteihin Kaisaan ja Nooraan. Heidän kanssaan pidettiin tiiviisti yhteyttä kuvausten ajan. Pääsin tekemään töitä upeiden ammattilaisten kanssa. Mulla oli koko kesän oma toimittaja, kuvaaja ja äänimies. Satu, Antti ja Puhis sekä minä ja miehet menimme ympäri Suomea sen pari kuukautta. Oli rankkaa, oli hauskaa ja oli ikimuistoista. Miehet, jotka kirjeiden perusteella valitsin olivat mukavia tyyppejä. Etukäteen tiesin heistä vain etunimen, ja sen mitä he kirjeisiin kirjoittivat. Ja asuinkaupungin.   

Henkisesti ohjelman tekeminen oli tosi rankkaa, vaikka en ollut niin ajatellut. Siihen liittyi paljon kaikenlaista. Yllätyksenä tuli myös se, että oli joka kerta vaikea tiputtaa miehiä pois. Tottakai mielen päällä pyöri myös sellaisia asioita, millainen kuva minusta ihmisenä tulisi telkkarissa, millä motiiveilla miehet olivat liikenteessä ja mitä ohjelmaan lopulta päätyisi. Nämä asiat olin toki etukäteen miettinyt. Materiaalia kuvattiin todella paljon, murto-osa päätyi telkkariin. Mutta jännäähän se oli. 

Olisin katunut, jos en olisi lähtenyt mukaan. Oli todella ikimuistoinen kesä ja sain tutustua niin upeisiin tyyppeihin ja ohjelman ansiosta elämään jäi ihania ihmisiä. Tähän hyppäsin todella mukaan aivan täysillä, ja annoin todella kaikkeni. Mulla on tapana tehdä asiat 150 %:sti. Tätä on hyvä joskus mummona muistella. Eikä sitä vieläkään tiedä mitä tämä lopulta tuo tullessaan. En tiedä lähtisinkö enää mihinkään realityyn. Syksyllä olin sitä mieltä että en. Mutta Tanssii tähtien kanssa olisi kyllä kiva. Selviytyjät olisi myös. Olen niin jäätävän voitontahtoinen, että valmistautuisin siihen todella huolella. Kahvinkin lopetin juuri, joten ei tulisi siellä sitä päänsärkyä kun kahvia ei saa ;)

alemmat kuvat Lisa Nikula, ylin kuva myös tuotannon kuvia Mustion Linnasta

6 keinoa parantaa itseluottamusta

Hangossa on ollut aivan ihanaa. Se, että pääsee pois tutuista ympyröistä, inspiroi aivan valtavasti. Ajattelin joskus aiemmin, että tullakseni luovemmaksi minun pitäisi lähteä jonnekin ihanaan paikkaan. Kuitenkaan se ei ole näin yksinkertaista. Ajatukset ja ideat tulevat juuri silloin, kun et niitä odottamalla odota. Tätä ei voi itsessään pakottaa. En ollut ajatellut kirjoittaa näin paljon, mutta näin siinä vain kävi. Toinen kirja on työn alla ja tällä hetkellä työstän sitä vasta alkutekijöissään. Varsinainen kirjoitustyö alkaa todennäköisesti kesällä. Olen miettinyt kovasti kirjoitanko lisää kirjoja vai en. Mielessä on itänyt sama ajatus kun ensimmäisenkin kohdalla: mitä jos kukaan ei lue sitä. Kirjoja on kirjoitettu niin paljon. Onneksi kuitenkin kirjoitin ensimmäisen kirjani. 

Meren äärellä ollessa mietin itseluottamusta. Minusta saa sen käsityksen, että itseluottamusta riittää ja olen vahva ja uskon aina itseeni. Aina se ei ole niin. Etenkin väsyneenä ajatukset voivat olla kovin erilaisia. Silloin mieleen tulee erilaisia uskomuksia itsestä, jotka eivät ollenkaan pidä paikkaansa. Uskomukset ovat uskomuksia, ja sen sijaan että jäät niihin rypemään, anna itsellesi anteeksi ja siirry eteenpäin. Joku sanoi joskus, että ajatukset eivät ole ajatuksia. Ne ovat tunteita. Kun on oikein paska fiilis, tuntuu siltä että itsestä ei ole mihinkään. Kun on hyvä fiilis, tuntuu että pystyt mihin vain. Tai joskus isot asiat voivat olla niin isoja, että tarvitset vähän rohkaisua ulkopuolelta. Että joku näkee potentiaalisi ja sanoo sen ääneen. Silloin olen itse yleensä viimeistään tarttunut tekemiseen, ja peloistani huolimatta alkanut toteuttaa asioita. 

Omat negatiiviset ajatukset kannattaa korvata positiivisilla. Meillä on taipumus ajatella, että silloin kun asiat ovat tosi hyvin "tämä on liian hyvää ollakseen totta". Ja juuri tämä ajattelutapa houkuttelee ja vetää puoleensa sitten ikäviä asioita. Sitten sitä toteaa vain, että oikeassahan olin. Hetkestä kannattaisi nauttia, eikä manifestoida itselleen ikävyyksiä. Ajatukset vetävät puoleensa juuri niitä asioita mihin ajatuksemme suuntaamme. Tämä voidaan kääntää myös päinvastoin. Kun sinulla on hyvä fiilis, käytä se hyväksesi. Jaa iloa eteenpäin ja samalla vedä puoleesi hyviä asioita! Älä etsi ongelmia ja huonoa oloa vaan nauti hyvästä olosta. Laita hyvä kiertämään!

Aina kuitenkin välillä tulee niitä epämukavia hetkiä ja epämukavia tunteita. Sen sijaan, että ohitat tunteen, ota se vastaan. Hengitä epämukavuutta kohti. Mieti missä tunnet sen kehossasi ja hengitä sitä kohti. Älä tuomitse tunnetta tai ajatusta, huomioi se. Ole läsnä tunteen kanssa ja päästä se sitten pois. Itselleen voi todeta: "kas näinkö minä ajattelen", mutta tähän ei tarvitse jäädä vellomaan. 

Se puoli meistä joka ei ole kehittynyt vielä, pelkää ettei onnistu. Oman egonsa suhteen kannattaa olla rehellinen. Uskomukset lähtevät aina omista ajatuksista. Saatat miettiä, että pystytkö tähän. Kun asian kohtaa rohkeasti ja ajattele asian siltä kantilta, että ajatukset eivät aina pidä paikkaansa, on mahdollisuus kohdata rohkeammin omat epävarmuudet. Ja välillä tähän tarvitsee myös toisen ihmisen kannustusta. 

Olen aina ajatellut, että epämukavuus on tilaisuus kasvaa. Jos mikään ei muutu, niin mikään ei muutu. Kukaan ei odota sinulta täydellisyyttä, vaan inhimillisyyttä. Itse koitan aina ajatella näin, jos joudun tilanteeseen jota olen etukäteen jännittänyt. Esiintymistä jännitin aikuisena vielä aivan älyttömästi. Tämä juontaa juurensa opiskeluvuosiin, jolloin esityksiä pitäessä kaikki aina nauroivat muille. Ei sillä kukaan varmaan mitään pahaa tarkoittanut, mutta se jätti itseeni vuosiksi pelon siitä että epäonnistun ja minulle nauretaan. Kirjan julkkareita varten kirjoitin puheen. Se oli pitkä. Opettelin puheen ulkoa ja harjoittelin sitä ääneen kymmeniä kertoja, etten alkaisi itse tilaisuudessa itkeä. Olen niin herkkä, ja asia oli minulle iso ja tärkeä, ja pelkäsin että puhe menee itkemiseksi. Mutta se ei mennyt, kuin lopussa vasta. Ja se on inhimillistä. 

Kun kuuntelee sisintään päivittäin, on meillä mahdollisuus kasvaa joka päivä, tapahtui ympärillä mitä tahansa. 

Helsinkiä pakoon..

 

Tässä ollaan kaikki enemmän tai vähemmän oltu tiiviisti pienissä ympyröissä, kotiin linnoittautuneina. Pelkästään jo ajatus matkustamisesta tai maiseman vaihtamisesta tuntui tosi kaukaiselle vielä pari päivää sitten. Katsoin muutama viikko sitten kalenteria läpi, ja totesin että jos jonnekin haluaa lähteä ennen kesää, se on tehtävä nyt. Lapsi on viikon isällään ja mulla kalenterissa mahdollisuus tehdä kaikki etänä, pari ohjausta siirsin tältä viikolta. Vuokrasin itselleni Hangosta asunnon viikoksi. 

Vielä sunnuntaina kotona pakatessa mietin onko tässä mitään järkeä? Lähteä yksin koiran kanssa viikoksi pois. Ja töitä on kuitenkin tehtävä, ohjauksia ja luentoja ja kaikki muu oheishomma mitä yrittäjyyteen liittyy. Sunnuntaina sitten pakkasin ruuat, kahvakuulat, käsipainot ja muut treenivälineet valmiiksi. Katsoin, että parin yrityksen luennot oli valmisteltu niin kuin halusin ja tulostin muistiinpanot niistä. Mietin mitä ohjauksia mulla on, mitä tarvitsen mukaan. Sitten koiran kaikki tavarat, ruuat, omat ulkoiluvaatteet.. Ikean säkit on vaan tosi käteviä. Niihin voi heittää kaiken ja kantaa autoon. Ja ajaa sitten koko karavaanin sinne määränpäähän.

Eilen aamulla mulla oli vielä PT-asiakas ja sen jälkeen erään yrityksen kehonhuoltotunti. Sitten koira ja tavarat autoon ja kohti Hankoa. Mä tykkään ajaa pitkää matkaa ja on hirmu vapauttava tunne kun on oma auto. Pääsee minne tahansa ja minkälaisen tavaramäärän kanssa vain! Ja perillä kaiken pakkaamisen ja roudaamisen palkitsi ihana aurinko, sulat kadut, meri joka oli auki ja Hangon kauniit maisemat. Saman tien lähdettiin nauttimaan ulkoilusta. Täällä on kaikki paikat samalla tavalla kiinni kuin kotonakin, mutta mitä sitä ihminen tarvitsee tämän kauniin luonnon lisäksi? Ruokatarvikkeet toin Helsingistä ja täällä tuskin tarvitsee kaupassa käydä. Hangonkylän sataman läheltä aion kyllä käydä katsomassa onko savustamo auki ja ostaa sieltä savustettua kampelaa ja graavia lohta. 

On ollut vuosien työ töiden ja yrittämisen kanssa, jotta olen päässyt siihen pisteeseen, että voin elää oman näköistä elämää. Oikeastaan koko yrittäjyyden olen niin voinut tehdä, mutta nyt siihen on mahdollisuus vielä entistäkin paremmin ja entistäkin virkeämpänä. Nyt saan tehdä arvojeni mukaisia asioita: liikkua luonnossa, tehdä töitä sopivasti, ulkoilla koiran kanssa, nauttia ajasta lapsen kanssa, tehdä merkityksellistä työtä. Tällä hetkellä huomaan sen, kuinka rankkoja viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet. Todella rankkoja, vaikka en ole niistä niin ajatellut silloin. Nyt kun keho on kunnossa: vahva, notkea, terve ja virkeä, on ihana tehdä asioita joista nauttii. Olen vähitellen saanut työtä vietyä myös siihen suuntaan kuin olin tavoitellut. Nyt on mahdollista tehdä myös etänä asioita, ja paikalla ei ole niin väliä. Ja päässyt luennoimaan enemmän, sitä mä rakastan! Rahalla ei oikeastaan ole merkitystä. Terveydellä ja onnellisuudella on. Tietysti raha mahdollistaa monia kivoja asioita, mutta enemmän mut onnelliseksi tekee ihan tavalliset asiat jotka eivät maksa mitään. Panostan mielelläni omaan hyvinvointiin, laadukkaaseen ruokaan ja elämyksiin joista jää sydämeen ihania muistoja. 

Kun paikka ja maisemat vaihtuu, sitä inspiroituu aivan eri tavalla. Saa energiaa ja luovuutta, innostuu ja nauttii kaikesta vieläkin enemmän! Kyllähän kotonakin on kauniita paikkoja ja kauniita tavaroita, joskus ne ovat vain liian lähellä. Kaikesta siitä nauttii taas myös aivan eri tavalla kun pääsee kotiin. Vaikka nyt en halua sitä vielä ajatella, vaan nauttia tästä aivan täysillä! Blogiinkaan en ole panostanut viime vuosina niin paljon, mutta siihen on tulossa muutos. Uutta ja uutisia on tulossa pian tämän asian suhteen. Ja postauksia on taas luvassa useammin. 

Eilen illalla mulla oli vielä VOIMAA LIHASTA KIINTEYTTÄ verkkovalmenuksen LIVE. Oli hauska vetää treeni täällä ja treenin jälkeen pääsi saunaan. Täällä on ihana pikkuinen minisauna. Tami olisi kovasti halunnut mukaan, mutta täällä sitä ei viitsi saunaan ottaa. Usein se on ollut lauteilla istuskelemassa.

Tänään aamulla sitten kun heräsin kuuden aikaan, näkyi ikkunasta kaunis punainen auringonnousu. Äkkiä lenkkarit jalkaan ja nauttimaan tästä kauneudesta rantaan. Auringonnousut ovat ehkä upeinta mitä tiedän. Täällä on eri lintujen äänet kuin kotona, auringonnousut erilaisia, meren aallot kohisee ja metsäkin tuoksuu erilaiselle kuin Helsingissä. Mulla on aina Hangossa niin kotoisa olo. Tulee jotenkin Pori ja Yyteri mieleen, lapsuus ja kaikki ihanat muistot sieltä. Mutta nyt ollaan Hangossa ja täällä luodaan uusia muistoja. 

Tänään on viikon rennoin työpäivä. Vain illalla on pilates tunti. Muut päivät ovat sitten enemmän täynnä ohjauksia ja luentoja. Olen korona-aikaan myynyt paljon yrityksille työhyvinvointipalveluita, joita on mahdollisuus toteuttaa etänä. Aiemminkin niitä on ollut, mutta enemmän liikunnan osalta. Mulla on ollut samoja yrityksiä asiakkaina useita vuosia! Keväälle on mennyt paketteja, joissa on pari luentoa ja muutama liikunnallinen harjoitus. Paketit räätälöidään aina jokaisen tarpeen mukaan. Millainen tarve yrityksessä, sellainen luento tai jumppa. Samanlaista kaavaa ei oikeastaan ole. Parin yrityksen luennot on tällä viikolla. Mä rakastan puhua hyvinvoinnista ja esimerkiksi palautumisesta, uupumuksesta ja ylikunnosta mulla on nyt aivan valtavasti tietoa, kiitos oman ylikuntotilan viime vuonna. Se, että kokee asioita itse ja on päässyt niistä pois, on ehkä paras osaaminen mitä valmentajalla voi olla. Olen kiitollinen jokaisesta loukkaantumisestani, kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai ylikunnosta. Ne ovat tehneet minusta sen mikä nyt olen ja olen valmentajana viisaampi joka kerran jälkeen. Näistä asioista on aivan eri puhua silloin, jos et itse niitä ole kokenut. 

Täällä seuraavaksi vuorossa meditointia, sitten muutama työasia ja lähdemme Tamin kanssa katsomaan taas paikkoja, hakemaan sitä savustettua kampelaa. Koira on jo päivän jälkeen aivan väsynyt, taitaa uni maittaa hänelle kotonakin vielä pitkään. Ihanaa viikon alkua kaikille!

Lockdown kuulumisia

Maaliskuu on jo pitkällä ja alkuvuosi on mennyt super nopeasti! Täällä treenit sujuu kotosalla, ja suurin osa töistä. Eipä oisi uskonut kymmenen vuotta sitten, että pidän jumppia ja luennoin yrityksille omasta olohuoneesta. Etänä valmennus on sujunut yllättävän helposti, en olisi vuosi sitten uskonut miten tähänkin tottuu ja kuinka kätevää se on. Itselläkin on jäänyt paljon työpäivästä pois siirtymisiin menevää aikaa, joten sitä on tullut kummasti itsellekin kalenteriin lisää. Mutta kaipaan kyllä niin paljon tuntien vetämistä ihan livenä ja luennoilla sitä, että näen ihmiset jotka ovat kuuntelemassa. Tänään luennoin yhdelle pörssiyhtiölle aiheesta Motivaatio ja Ilo ja webinaarissa paikalla oli iso joukko osallistujia. Sen jälkeen meditaatio olohuoneen lattiallla ja seuraavaksi ohjaamaan PT-treenattavaa omasta olohuoneesta käsin. Loppupäivälle olisi vielä yksi etäpalaveri ja toisen PT-asiakkaan treeni. Vuodessa yritykseni toiminta on muuttunut melkoisesti. Ennen suurin osa liikevaihdosta tuli PT-asiakkaista ja ryhmäliikuntatunneista, nykyään suurin osa ovat yritysten valmenukset, verkkovalmennukset ja PT-asiakkaat. Tähän suuntaan haaveilin yritystä kehittävänikin jo pari vuotta sitten, enpä osannut silloin aavistaa että koronan myötä se olisi pakko tehdä hyvinkin nopeasti. 

Ollut kyllä hyvä kuun alku ja myös tämä viikko on sujunut tosi kivasti. Aluksi vähän pelkäsin mitä siitä tulee, kun olemme teinin kanssa molemmat kotona etäkoulussa ja -töissä. Viime keväänä se oli haastavaa, mutta huokaisten voi todeta että on ollut oikein kivaa. On laitettu yhdessä ruokaa ja kumpikin on saanut omassa rauhassaan tehdä omia töitään. Poika totesi aamulla että on ollut tosi kiva viikko. Niin mullakin on ollut. Koirakaan ei jaksa osallistua enää samalla tavalla kuin vuosi sitten jumppiin kun korona alkoi, sekin on tottunut ja vetelee päiväunia täällä kaiken keskellä. Moni tuskailee sitä, että miten voi laittaa perheelle samaa ruokaa ja syödä terveellisesti. Me laitettiin eilen kana currya ja otin siitä itselle sopivan määrän riisiä ja kastiketta ja kaveriksi keitin parsakaalia ja laitoin paljon pinaattia annokseen. Enemmän tuossa terveellisesti syömisessä on kyse määristä ja siitä että kasviksia tulee lautaselle tarpeeksi. 

Oman loppuvuoden ylikuntotilan kanssa olo on vakaa. Itse asiassa viime viikkoina olo on ollut varmasti parempi kuin vuosiin. Olen saanut kirittyä lepäämisessä kehon energia- ja lepovarastoja niin sanotusti täyteen ja enää ei mennä vara-akulla. Treenejäkin teen ihan kovalla intensiteetillä jo. Kuitenkin huomioiden levon. On kuormittavia päiviä ja on palauttavia päiviä ja kuormittavia ja palauttavia viikkoja. Kaikessa yksinkertaisuudessa harjoittelu ja työt ja arjen aktiivisuus on osattava rytmittää oikein. Kuormittavina päivinä voin tehdä treeniä, mutta palauttavina päivinä palauttelen. Se tarkoittaa sitä, että en myöskään ala järjestää kotia, siivoamaan tai lenkitä koiraa pidempään. Urheilijoillakin palautuminen voidaan jakaa harjoituksen sisällä tapahtuvaan, harjoitusten välillä tapahtuvaan ja kokonaisten harjoitusjaksojen välillä tapahtuvaan. Yksittäisestä kevyestä harjoituksesta palautuminen voi kestää 12 tuntiakin. Lyhytkestoisesta tehoharjoituksesta kestää palautua 24-48 tuntia. Pitkästä ja kovatehoisesta suorituksesta kestää palautua jopa 72 tuntia. Yksilöllisiä eroja tietysti on, mutta usein oletamme palautuvamme nopeammin kuin oikeasti palaudumme. Pitäisi malttaa palautella riittävän pitkään, mutta tämä on monelle vaikeaa. Kuormittavia päiviä pitäisi seurata aina kevyempiä päiviä. Jos ei palaudu kunnolla, suoritustaso voi laskea. Eli elämä on hienosäätöä töiden ja treenien kanssa koko ajan. 

Ulkoinen olemus ei aina korreloi hyvää olo ja hyvää kuntoa. Ja vaakalukemaa ei pitäisi ankarasti verrata aina johonkin entiseen. Esimerkkinä tästä viime syksynä oma kunto ei ollut ihan parhaasta päästä, paino oli laskenut ja lihaksetkin lähteneet. Nyt taas luiden ympärille on tullut lihaa ja lihasta ja olokin on aivan erilainen. Kooltani olen varmasti aika saman kokoinen kun samat vaatteet mahtuu hyvin päälle, mutta tuo ero muuten on kuin yöllä ja päivällä. Ja vaa'an lukemassa on eroa kolme kiloa. Niin moni turhaan huolehtii siitä mitä vaaka näyttää, mutta se ei kerro oikeastaan mitään. 

Tällä hetkellä on meneillään toinen viikko VOIMAA LIHASTA KIINTEYTTÄ verkkovalmennusta ja keväälle on luvassa vielä kaksi verkkovalmennusta ennen kesälomia: UUSITTU Aineenvaihdunta käyntiin 12.4 ja Ratsastajan kokonaisvaltainen verkkovalmennus 29.4. 

10 vuoden yrittäjyys & ylikunto, burn out, uupumus

Yli 10 vuoden yrittäjyyden aikana elämä on ollut jatkuvaa tasapainottelua tekemisen ja lepäämisen välillä. Tässä tulee mun tarina siitä, kuinka keho lopulta petti vaikka pää olisi jaksanut.

1.12.2020. Tänään on juhlapäivä. Olen ollut 10 vuotta yrittäjänä. Makaan sohvalla. Rintaan pistää, hengittäminen on vaikeaa, päätä särkee. Tässä sitä ollaan. Totaalisen uupuneena, fyysisesti. Luen LinkedIn'n viestejä: Congrats! Instan päivän postaus saa järjettömän paljon tykkäyksiä. Tulee yksityisviestejä miten olen inspiroinut ihmisiä saavuttamaan paremman olon ja terveyden ja rohkeudellani ja  sinnikkydelläni olen inspiroinut niin monia vaihtamaan alaa tai alkamaan yrittäjäksi. Tekemään sitä mitä sydän sanoo. Omalla innostuneisuudellani olin saavuttanut ylikuntotilan, burnoutin tai uupumuksen. Miksi sitä nyt haluaa sanoa. Ja onhan tässä kaikenlaista ikävääkin ollut viimeisten kymmenen vuoden varrella. Mutta enemmän oikeastaan sitä hyvää tekemistä ja innostumista asioista. Oikeastaan koko yrittäjyyteni ajan elämä on ollut yhtä turbulenssia saavutuksineen ja menetyksineen. Mutta enemmän uskon ongelman olevan sen, että kaikki on niin kivaa ja asioita on kiva tehdä. Olin luullut, että olen myös levännyt tarpeeksi, mutta fyysinen olo kertoo nyt jotain muuta. Lepo ja uni ei ollut tarpeeksi palauttavaa. Hermosto oli ylikierroksilla.  

Ylikunto tai ennemminkin ylirasitus tarkoittaa sitä, että elimistöä on rasitettu enemmän kuin mistä sillä on ollut mahdollista palautua. Jos ihminen ajautuu ylikuntoon, on hän rasittanut elimistöään niin paljon, että sisäelinhermosto ja hormonijärjestelmä eivät enää palaudu normaaliin tilaan. Ylikunto on tila, jossa kehon sietokyky on ylitetty. Ylikuntoa voidaan sanoa myös burn outiksi tai uupumukseksi. Mikä sana kenelläkin resonoi. Urheilijoiden kohdalla tavallista on ehkä puhua ylikunnosta, tavallisten ihmisten kohdalla burn outista. Ylikunto yhdistetäänkin usein urheiluun, mutta myös fyysinen työ ja henkinen työ voivat aiheuttaa tämän tilan. Riippuen siitä kuinka kuormittavaa elämä on ollut, saattaa rasitustilan oireet kestää viikoista kuukausiin, jopa vuosiin. Fyysisiä oireita ovat esimerkiksi sydämen rytmihäiriöt, kohonnut syke ja verepaine, suorituskyvyn heikkeneminen, unihäiriöt, muutokset ruokahalussa ja vastenmielisyys liikuntaa tai töitä kohtaan. Itse käytän mieluummin sanaa ylikunto, koska burn out resonoi minulle sanana jotain negatiivista.

Olen ollut yrittäjänä 10 vuotta. Sinä päivänä kun yritys täytti 10 vuotta, makasin uupuneena sohvalla ja ainoa ajatus oli se, että kuinka tyhmä voi ihminen olla että alkaa yrittäjäksi. Rintaan pisti, oli hankala hengittää, päässä viilsi ja kuin vanne olisi kiristänyt päätä. Olin niin kipeä etten eläissäni ollut tällaista kokenut. En päässyt enää kirjaimellisesti eteenpäin. Miten tässä näin kävi?

Olin ollut kipeänä loppukesästä asti. Jatkuvaa lämpöilyä, älytöntä väsymystä. Huimasi ja heikotti. Viimeisen viiden vuoden ajan olin todella paljon kiinnittänyt huomiota palautumiseen, työnteon tasapainottamiseen ja siihen etten treenaa liian kovaa. Yksityielämän olin rauhoittanut totaalisesti ja elin hyvin tavallista elämää, paljon kotona. Kaikki olikin aika hyvin. Kunnes 2019 kuitenkin sairastuin pahasti loppiaisena ja jouduin ambulanssilla sairaalaan kun sydän ei saanut happea. Olin surrut koko 2018 loppuvuoden erästä asiaa, valvonut monta kuukautta ja lopulta sitten keho petti. En osannut käsitellä tunteitani, annoin stressin ja ahdistuksen sairastuttaa kehoni kun mietin asioita öisinkin. Kun pääsin sairaalasta kotiin, päätin että näin ei koskaan enää tapahtuisi. Haluaisin ymmärtää itseäni ja muita ihmisiä ympärilläni, ja NLP-koulutukset olivat siihen vastaus. Opiskelut otin tottakai täysillä ja hyppäsin pää edellä syvään päähän. Käsittelin kaikki mahdolliset henkilökohtaiset asiat harjoituksissa, kevyemmän kaavankin kautta olisi voinut mennä. Mutta kun olen ihminen joka tekee asiat täysillä. 

2019 meni töitä tehden, opiskelin samalla, kehitin verkkovalmennukset ja kirjoitin samalla kirjaa. Kirjan julkkkarit olivat tammikuussa 2020, sitten maaliskuussa tuli korona. Taas tein töitä yötä päivää, stressasin, nukuin huonosti. Miten tästä selviää? Olisiko mulla enää töitä, on pakko yrittää! Mitä jos saan koronan, miten selviän? Pelotti. Koronan suhteen ei muuten elämä kauheasti muuttunut, fyysiset ohjaukset vain poistuivat mutta jumppaaminen jatkui verkossa ja samalla liikuntaa tuli normaalia enemmän. Sellaiset eristyksen ja yksinäisyyden tunteet mitä moni viime keväänä koki, olivat itsellä jo käsiteltyinä kauan aikaa sitten. Elämä oli jo muutenkin ollut tosi rauhallista ja pyöri täällä kodin ympärillä. Mutta stressi töistä, selviämisestä ja liikunnan lisääntyminen keikauttivat taas jaksamistasoani. Ihmisellä pitäisi olla tietty varasto energiaa jatkuvasti, omani olin kuluttanut jo vuosia sitten loppuun ja jo tässä vaiheessa mentiin äärirajoilla. 

Pääsin tästä ylirasitustilasta kuitenkin yli (tai luulin päässeeni..) ja elämä palasi normaaliksi. Kunnes sitten toukokuussa alettiin kuvata Sinkkuäidille sulhanen sarjaa.. Heittäydyin tähänkin mukaan täysillä, kuten kaikkeen. Nukuin koko kuvausten ajan huonosti. Olin innoissani ja samalla pelissä oli isoja asioita. Ihmisten tunteita. Meidän kaikkien. Halusin rakastua ja löytää ihmisen elämääni. Kuvausten aikana jatkuivat NLP Master Practitioner opinnot, ja tein myös lopputyöni NLP Master Practitioner koulutuksessa, mallituksen erinomaisesta esiintymistaidosta ja valmistuin kesällä. Masterilla käsittelin harjoituksissa myös omia uskomuksiani ja suhtautumistani miehiin ja parisuhteeseen. Kun ohjelma oli kuvattu, olin todellakin aivan uupunut. Oli ollut kivaa, mutta samalla tosi raskasta. Sulhasta ei lopulta löytynyt ja elämä jatkui äitinä ja yrittäjänä. Perustin uuden yrityksen, kuoppasin vanhan. Työllistin kuvaajaharjoittelijan, jonka kanssa kuvattiin materiaalia töiden lisäksi. Hain innovaatioseteliä ja aloitin kehitysprojektin. Ensimmäinen palveluntuottaja koitti mennä projektin läpi sieltä mistä aita oli matalin. Siitä ei tullut mitään uutta, reklamoin ja vaihdoin palveluntuottajaa. Tämäkin oli henkisesti raskas prosessi. Jossain vaiheessa syksyllä aloin haaveilla, että pääsisin sairaalaan tai vankilaan pariksi viikoksi, huoneeseen jossa voisin vain maata, ei tarvitsisi tehdä mitään, ei katsoa puhelinta, ei tehdä töitä, ei ulkoiluttaa koiraa, ei mitään.. Ärsytti läppäri ja ärsytti puhelin. Ei olisi jaksanut enää yhtään. Ohjelmaa alettiin esittää lokakuuussa ja kun ohjelman jaksot olivat tulleet ulos lokakuun lopussa, keho tilttasi. Nyt tätä kirjoittaessa ja lukiessa hengästyn itsekin.. On joulukuun loppu. Päätän lopettaa kirjoittamisen ja jatkaa kun kunto kestää. 

16.1.2021. Jatkan blogitekstiä... Minulla ei ollut aavistustakaan siitä mitä ylikunto tai burn out voi olla. Ei kai kukaan nyt niin väsynyt tai huonovointinen ole, ettei kävelemään pääse tai töitä voi tehdä? Sängystä pääsin kyllä hyvin ylös, mutta siihen se sitten stoppasi. Jotenkin en ole missään ikinä törmännyt kirjoituksiin, josta asiasta kerrottaisiin rehellisesti. Se on myös syy miksi kirjoitan tätä postausta, sen lisäksi että tätä on kovasti toivottu. Niin moni kärsii ylirasituksesta, uupumuksesta ja sivuuttaa fyysiset oireet. Ei osata edes ajatella, että se liittyisi rasitukseen. 

Mitä tapahtui sitten kesän lopun oireiden jälkeen syksyllä 2020? Ensin jumahti aineenvaihdunta. Tässä vaiheessa olisin todennäköisesti turvahtanut ties kuinka paljon, ellen olisi kokemuksen kautta (kilpirauhasen vajaatoiminta) tiennyt mitä tehdä ruokavalion suhteen: herkut veks, mahdollisimman puhdasta ruokaa, gluteeni ja maitotuotteet pois, ja määrät kuntoon, mutta hiilareita ei missään nimessä pois. Ilman sitä olisi käynyt samoin kun 2011 kun elämässä oli paljon kriisejä. Silloin lihoin 15 kiloa aivan yhtäkkiä. Yrittäjyyden alussa oli avioero muuttoineen ja lapsen asumisjärjestelyjen sopiminen, äidin sairastuminen ja menehtyminen. Tässä pelkästään jo todella monta isoa stressitekijää. Ihan ilman sitä yrittäjyyden aloittamistakin. Tein 2011 kuitenkin kahta työtä. Cocovi Barissa olin ravintolapäällikkönä ja samaan aikaan aloittelin oman yritykseni kanssa. Lapsi oli taaperoikäinen ja niin edelleen. Silloin sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan. Vuodet kului ja porhalsin eteenpäin kovalla draivilla, kunnes sitten 2014 tuli "herätys" ja aloin nukkua ja muutin treenit. Näistä olen aiemmin täällä kirjoittanutkin. Alkoi hidas toipuminen. Kunnes vauhti alkoi taas kiihtyä, eri tavalla. Ei liikkumisen suhteen, mutta yrityksen ja oman itseni kehittämisen suhteen. Mun ongelma on nimittäin siinä, että rakastan työtäni. Tykkään tehdä sitä. Innostun. Koen elämäni merkitykselliseksi kun minulla on asioita mitä saavuttaa. 

Loppuvuodesta 2020 aineenvaihdunnan tilttaamisen jälkeen alkoi väsyminen, päänsärky, rintaan pistäminen, huimaus ja viikkoja jatkunut lämpöily. Lepäsin kyllä, mutta sitten taas nousin ja jatkoin töitä ja arkea. Mittari näytti 6 viikon ajan joka päivä 37,3. Sitten lopetin mittaamisen.. Ratsastustunnin jälkeen marraskuussa keho lopulta sanoi seis. Sykkeet nousivat siellä niin suuriksi, että tämä laukaisi lopullisen ylirasitustilan, jota ei enää korjattukaan niin helposti. Kun keho on rasittunut, voi yksi rankempi urheilusuoritus syöstä sen totaalisesti raiteiltaan. Seuraavana päivänä rintaan pisti koiran kanssa kävelyllä niin paljon, etten päässyt enää eteenpäin, en saanut hengitettyä kunnolla. Illalla olin Malmin sairaalassa sydämen takia, koska EKG ei ollut normaali päivällä Mehiläiseen mennessä. Siellä jouduin infektiopuolelle, josta minut lähetettiin Malmin sairaalaan ja samoin Malmilla jouduin eristyshuoneeseen koska oireisiin liittyi myös hengityksen vaikeutta. Kaikkea tutkitiin seuraavien viikkojen aikana, usealla lääkärillä ja oman alansa spesialistilla. Sydän, korona moneen kertaan, suolisto, verikokeet, borrelioosi, vatsan ultra.. 

Itse olin alusta asti sitä mieltä, että tämä on stressiä kaikki. Vuosien aikana kehoni on kärsinyt mitä erilaisemmista jutuista ja niitä on ollut paljon ja ymmärrän sen, että suurin osa on johtunut ylikuormituksesta. En osannut koskaan kuitenkaan yhdistää niitä uupumiseen ja kaikkea tutkittiin aina. Ystävät olivat kuitenkin nyt niin huolissaan, että suorastaan pakottivat minut joka kerta lääkäriin. Se oli hyvä. Ja lääkäri totesikin, että pitää tällainen tukia kunnolla ennen kuin aletaan laittaa mitään uupumuksen piikkiin. En ollut masentunut tai uupunut henkisesti, keho oli. Mutta mitään ei löytynyt. En pystynyt kuitenkaan enää marraskuussa elämään normaalia arkea, vointi huononi jo pienestäkin. Koiraa ei voinut ajatella ulkoiluttavansa kolmesti päivässä ja kaupassakäynti ja ruuanlaittokin laittoivat pään viiltämään. Jos avasin koneen ja pää ei ollut kipeä, se oli sitä varmasti parissa minuutissa. Lepäsin minkä pystyin, siirsin töitä. Pää olisi jaksanut, mutta keho sanoi aina ei. Kahdeksannen viikon kohdalla pää alkoi hajota. Mikä helvetti mulla oikein on? Eikö tämä ikinä lopu vaikka kuinka lepään. Lepäsin, nukuin pitkiä unia, päiväunia, meditoin (monta kertaa päivässä), söin super terveellisesti, hengitin raitista ilmaa koiran kanssa metsässä (lapsi ja ystävät auttoivat ulkoilutuksessa), venyttelin vähäsen ettei keho jumahda, en tehnyt töitä juurikaan, en katsonut puhelinta, poistin kaikkien sovellusten ilmoitukset, luin meilit 2 kertaa päivässä (ja vain silloin jos minulla oli aikaa reagoida niihin), en lukenut meilejä viikonloppuisin. Tein kaikkeni, mutta huono olo senkun jatkui. Ymmärsin, että tässä saattaa mennä kuukausia että saan itseni kuntoon. Ja antauduin tuolle ajatukselle.

Joululoman alettua olo oli edelleen kauhea. Laitoin yrityksen somen kiinni ja meiliin lomavastaajan. Lennot oli varattu Rovaniemelle rakkaan ystävän luo. Hän pyysi minut sinne, ettei mun tarvinnut olla joulua yksin kun lapsi oli isällään. Lähdin vaikka en ollut lähimainkaan kunnossa. Mutta ajattelin, että vielä lisää yksinäisyyttä kotona hajoittaisi pääni täysin. Henkisesti hirveintä oli se kauhea fyysinen olo, se oli pelottavaa. Ei ollut tietoa mikä minua vaivaa eikä tietoa siitä koska se loppuisi. Loppuisiko se ikinä, kun mikään totaalilepokaan ei tuntunut auttavan. Onneksi sitten lähdin Rovaniemelle kuitenkin. Oli ihana reissu, vaikkakaan en siitä voinut olon vuoksi nauttia samalla tavalla kuin terveenä. Mutta sain levätä myös siellä. Kävimme mökillä jossa ei ollut sähköjä eikä juoksevaa vettä. Pimeys ja järvi ja sauna. Ja turvallinen seura. Saunassakaan en pystynyt olemaan kun olo huononi. Kuinka huonossa kunnossa ihminen voi olla.. Siellä itkin ja myönsin että en enää jaksa että on ihan saatanan kauhea olo ja tulen ihan hulluksi jos olo ei kohta helpota. Teki mieli mennä järvelle huutamaan täysillä. Ehkä se olisi Lapissa toiminut :D Mutta jo itkukin auttoi, ja se että joku kuunteli. Että sai ääneen sanoa että olen aivan saatanan loppu ja tästä ei tule mitään ja tulenko ikinä kuntoon. Ja oli turvallinen olkapää mitä vasten itkeä, joku joka kuunteli ja ymmärsi.

Mulla on ollut keittiön seinällä koko vuoden viime vuoden Iltiksen lehtileike, joka on tehty mun kirjasta. Otsikko oli "Se mikä jäi tekemättä oli lepääminen". Laitoin sen vuosi sitten esille jotta muistaisin levätä. Yritin, mutta uni ei vain aina tullut. Ne aamuöisin valvotut tunnit eivät tehneet hyvää. Ensimmäinen hälytysmerkki pitäisi olla ihmisellä jo se, että jos herää keskellä yötä, on asialle tehtävä jotain. Sen pystyy korjaamaan, jos vain tekee asiat oikein. Se ei ole tila, josta ei pääse pois. Tiedän tämän omasta kokemuksesta, olen siitä pari kertaa elämässäni kärsinyt pidemmän aikaa. Ja tällä hetkellä nukun mainiosti. 

Ylirasitustilaan ajaudutaan silloin, kun ylirasitusjakso on liian pitkä. Urheilussa puhutaan termistä "ylimenokausi", jolla pyritään katkaisemaan ylirasitusjakso ja välttämään ylirasitustilaa. Koska minulla oli ollut ylimenojakso..? Aloin miettiä asiaa. Hmm.. vaikka lomaa oli ollut, olin innostuneena käyttänyt sen kaikenlaiseen puurtamiseen ja tekemiseen. Edellinen ylimenojaksoni taisi olla vuonna 2018 kesällä. 2018 olikin tosi hyvä vuosi ja olin silloin elämäni kunnossa. Olen kyllä pitänyt lomaa, mutta en ole lomilla palautunut kun ne ovat menneet joko koulutukseen ja luovaan työhön tai tv-ohjelman kuvauksiin. Ylimenojakson pitäisi olla harjoittelusta vapaata aluetta, sitä kesät ovat olleetkin kun tunnit ovat olleet tauolla. Mutta henkisesti olen tehnyt kesäisin isoja rupeamia. 

Ihminen on kokonaisuus ja kuormittavuuteen vaikuttaa treenin lisäksi myös perhe, työ, ystävät, talous, opiskelut, rakastuminen ja kaikki kivat jutut. Nekin kuormittavat. Koska olemme todellakin kehomme ja mielemme kokonaisuus, olisi ylirasitustilan hoitaminen paljon muutakin kuin harjottelun lopettaminen tai sen järkeistäminen. Ensimmäinen askel on pysähtyä ja miettiä miksi olemme tässä tilassa. Jokaisen meistä tulisi kriittisesti pystyä tutkimaan elämäänsä ja opetella vähän analysoimaan omia tekemisiään. Myös seura jossa aikaasi vietät, vaikuttaa terveyteesi. Arvot ovat hyvinvoinnissa tärkeä asia ja ilman niiden miettimistä olisin ollut tässä tilassa jo kauan aikaa sitten. Tärkein arvoni on terveys ja työ on minulle intohimo ja rakkaus. Olen käsitellyt näiden kahden asian välistä suhdetta paljon, jotta voisin saada molemmat. Näköjään tämä piti kuitenkin kokea vielä kantapään kautta, olen ilmeisesti ihminen joka sitten oppii käytännön kautta parhaiten. 

Tälle vuodelle ei ole tavoitteita. Ei yhden yhtäkään. Aion ottaa rennosti töiden jälkeen ja jatkaa ylirasitusjaksoni aikana hyväksi havaitsemilla keinoilla. Meditaatio on osa jokapäiväistä elämää, pieniä taukoja sisältyy jokaiseen päivään, kiinnitän huomiota nukkumiseen ja palautumiseen sitä sen suuremmin suorittamatta (ostin Ouran sormuksen joululahjaksi itselleni), haluan ja osaan olla enemmän läsnä, erotan selkeästi työn ja vapaa-ajan, olen itselleni entistäkin armollisempi. 

NLP koulutuksessa parini mallinsi minulta miksi olen hyvä toteuttamaan unelmia. Minulle se on helppoa ja luontaista, sitä usein ihmetellään. Kun päätän jotain tehdä, teen. Harjoitusta tehdessä selvisi se, että se on ollut lapsuuteni selviytymiskeino. Kykyäni toteuttaa kaikki tavoitteet purettiin siinä osiin. Selviytymiskeino. Lapsuudessani ja nuoruudessani oli kaikenlaista, ja tietyt lapsuuden kokemukset ovat haavoittaneet ja aiheuttaneet pitkään jatkunutta stressiä. Kympin tyttönä koitin saada itseni näkyväksi ja ajattelin että minusta pidettäisiin ja minusta oltaisiin enemmän ylpeitä kun olisin oikein hyvä kaikessa mitä teen. Että kelpaisin. Samalla pakenin tunteitani suorittamisen alle. Ja minun on aina ollut pakko pärjätä ja olla reipas. Tätä olen toteuttanut 44 vuotta ja yrittänyt riittää ja kelvata ja pärjätä ja ehkä myös todistaa itselleni että minusta on johonkin. Nyt onnekseni voin todeta, että olen hyvä tällaisena kuin olen, ilman että minun pitää tehdä kaikki täydellisesti. Minun ei tarvitse kelvata kenellekään ja on ok pyytää apua. Rakastan työtäni, tykkään tehdä juttuja ja innostun asioista liian helposti. Nämä ovat asioita, joiden kanssa joudun jarruttelemaan. Kuitenkin kaikki varhaislapsuudessa koetun stressin jättämät jäljet on mahdollista aikuisena tervehdyttää. Tällaisia kehoa ja mieltä tervehdyttäviä tekijöitä ovat riittävä uni, hyvä ravinto, sopiva määrä liikuntaa, stressin säätely, turvalliset ihmissuhteet, mahdollisimman vähäinen alkoholin käyttö ja ylipäätään oman onnellisuuden vaaliminen. Lapsuuden tunnekokemusten läpikäyminen vie aikaa, se ei käy hetkessä. Syyllisiä ei kuitenkaan tarvitse alkaa etsiä, sillä meidän vanhempamme ovat saattaneet kärsiä haitallisista kokemuksista omassa lapsuudessaan. Ymmärrys näistä asioista helpottaa omaa oloa ja näitä voi käydä läpi terapeutin kanssa.  

23.1.2021. Nyt eletään tammikuun loppua. Olo ei ole vieläkään ihan kunnossa. Muut oireet (päänsärky ja rintaan pistäminen) ovat hävinneet pari viikkoa sitten, mutta vaikeus hengittämisen kanssa jatkuu edelleen. On hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Ikinä et tiedä millaiseen päivään heräät. Olo aaltoilee. Olen ottanut töiden kanssa maltilla. Tunnit pystyn vetämään ja treenit olen aloittanut varovasti (teen max yhden oman treenin viikossa JOS olo on ok). Kahvakuulan vetäminen ei tunnu vaikuttavan hengitykseen tai sykkeisiin, koiran kanssa kävely sen sijaan vaikuttaa. Hevosen selkään en ole vielä päässyt. Viime viikonloppuna sitten olo oli jo vähän parempi. Käytiin lapsen kanssa ostoksilla (tämä totaalisen harvinaista herkkua moneen kuukauteen) ja puuhastelin kotona kaikenlaista. Ajattelin että se oli kevyttä. Sunnuntaina sitten ulkoilutin koiran aamulla ja päivällä, sen jälkeen alkoi hengitys taas vaikeutua. Illalla oli kahvakuulatunti. Pystyin vetämään sen ihan hyvin ja happi kulki, mutta seuraava yö olikin sitten tuskaa. Heräsin yöllä siihen etten saa henkeä. Sydän muljahteli ja oli vaikea hengittää. Mietin soitanko ambulanssin vai uskallanko yrittää nukkua. Heräänkö enää aamulla.. Aamulla lähdin Malmin sairaalan päivystykseen. Tätä totaalista huonovointisuutta oli kestänyt nyt 3 kuukautta. Olin aivan loppu. Luojan kiitos minut tutkittiin perusteellisesti ja kaikki oli taas hyvin. Koko päivä meni sairaalassa. Takaisin sohvalle lepäämään.

Suurin "ongelma" toipumisessa on ollut Tami, jota on ollut pakko viedä ulos. Hänen ulkoiluttamisensa on ollut "raskasta liikuntaa" ja vaikka olen välillä saanut apua, en ole pystynyt koiran takia lepäämään kokonaisia päiviä ollenkaan. Sairaalasta tulon jälkeen koira meni kahdeksi päiväksi lapsen mukaan isälleen ja sain kaksi vuorokautta levätä ulkoilutuksesta. Vain työt ja normi arki. Se auttoi jo heti todella paljon. Olo on parempi, mutta ei vieläkään normaali. Olen nukkunut keskimäärin 9 tunnin unia, meditoinut päivittäin ja ottanut töiden kanssa maltilla. Jatkan postausta  myöhemmin uudestaan. Taas huomaan tätä kirjoittaessani, että päässä alkaa vanne kiristää. 

3.2.2020. Viime viikot ovat menneet suht ok. On hyviä päiviä ja sitten niitä huonoja, jolloin väsyttää ja on tosi vaikea hengittää. Hoidan työt ja arjen ja vointi on kuitenkin parantunut. Varasin viime viikolla ajan osteopaatille Osteopatiakeskus Iloon. Sannan käsittely oli aivan erilaista kuin aikasemmat osteopaatilla käynnit. Sannalla oli lempeä lähestymistapa. Hän kysyi tilanteestani ja vammoistani mitä kehoon oli tullut. Niitä on ollut aika paljon viimeisten 10 vuoden aikana: selkävaivoja, yläselän vaivoja, polven kierukan repeäminen, olkapään ja hauiksen repeäminen, kaularangan ongelmia, suoliston ongelmia, tukkeutunut sylkirauhanen, nilkan nyrjähdys, korvakipua jne. Itse hoidossa hän "ei tehnyt oikeastaan mitään". Makasin hoitopöydällä ja hän piti käsiä nilkkojeni kohdalla. Aloin itkeä. Kyyneleitä tuli niin paljon, että korvat olivat niitä täynnä ja kaula kastui aivan märäksi. Lopulta kyyneleet loppui. Itku oli jotain surun ja helpotuksen väliltä, sitä ei oikein pystynyt edes selittämään. Ei varsinaisesti alkanut mikään asia itkettää, mutta en voinut itkulle mitään ja se vaan tuli. 45 minuutin "käsittelyn jälkeen", suorastaan putosin hoitopöydälle. Jo samana iltana oli helpompi hengittää, ensimmäistä kertaa kuukausiin. Muutaman päivän olin todella väsynyt hoidon jälkeen ja tietyt oireet antoivat ilmoitella itsestään (pään kiertävä jomotus), rintapisto.. Mutta ei niin pahasti. 

Hengitys oli melkein kuin normaalisti, mutta maanantain tietämillä se taas vaikeutui. Ajattelin etten pysty odottamaan yli viikkoa seuraavaan käyntiin. Jotain on tehtävä. Ja selvitin taas lisää. Löysin Yin joogan, ja sitä olen tehnyt tällä viikolla kaksi kertaa jo (tänään on keskiviikko). Maanantaina oli tosi huono olo, meditoin 4 kertaa ja tein yhden Yin joogaharjoituksen ja lepäsin. Sen mitä töiltä ja koiran vienniltä pystyin. Mutta nyt alkaa olla jo aika hyvä olo. Toki päivät vaihtelee ja mistä tiedän vaikka olo olisi taas huomenna huonompi. Tänään harjoitusta tehdessä, ohjaaja luki lopussa kortista tekstin. Siinä puhuttiin talven ja luonnon rauhasta, jotenkin tuli elävästi mieleen "murtumiseni Lapissa" jouluna. Loppuharjoituksen ajan, viimeistä venytystä tehdessä, itkin aivan samalla tavalla kuin osteopaatilla. Toki olen itkenyt ja käsitellyt tunteita muutenkin, mutta tällainen rentoutumisen aiheuttama itku on jotenkin niin ihanaa ja vapauttavaa. Nyt alkaa olla kyllä melkoisen normaali olo. 

Vaikka olin koko ajan kokenut, että päässäni ei ole mitään vikaa, on se kuitenkin vain ollut niin että olen ollut hirveän väsynyt ja ärtynyt. Enemmänkin sen takia, että keho on voinut niin huonosti. Mieli on parantunut sitä mukaan kuin fyysiset oireet ovat hävinneet. Sanotaanko, että tammikuun puolivälistä olen ollut oma iloinen, "pirskahteleva" (kuten eräs ystäväni totesi) itseni. Olen inspiroitunut, innostunut, virkeä, onnellinen.. Samaa en voi sanoa itsestäni ajalla loka-joulukuu. 

Täydellisyydestä on kaukana ajautua tällaiseen tilaan, mutta halusin kertoa siitä täällä, jos tämä tarina voi auttaa teistä yhtäkään. Se, että joku muu tiedostaa ajoissa mihin on ajautumassa jos elämässä on liikaa kaikkea. On se sitten negatiivista tai positiivista. Tiedän, että niin moni kärsii vastaavasta tilanteesta ja uupumista on todella paljon. Yritämme jaksaa liian paljon ja liian pitkälle. "Ongelmahan" on oikeastaan ollut siinä, että kaikki on vaan niin kivaa ja tykkään tehdä juttuja. Ja toki osaltaan myös se, että meidän taloudessa on vain yksi aikuinen joka vastaa kaikesta, eikä ole olkapäätä mitä vasten itkeä. Tämän eräs ystäväni minulle totesi, että ei voi edes ymmärtää sitä miltä tuntuu olla ihan yksin tällaisessa tilanteessa. Tottakai on ystäviä, mutta se ei ole sama asia. Onneksi silti elämä on hyvin ja lapsikin on jo niin iso, että pystyy auttamaan ja tekemään paljon asioita. Mutta kaikista ihaninta ja kivointa on kuitenkin se, että olen virkeä ja saan nauttia tästä ihan tavallisesta arjesta maailman ihanimman lapseni kanssa. Ja tehdä työtä jota rakastan. Ja elää arvojeni mukaista elämää. Tavallista elämää. Yrittäjänä en sairaslomalla oikeastaan ole pystynyt olemaan. Tavallaan hyvä juttu, tavallaan huono. En tiedä onko se nopeuttanut toipumisprosessiani, ainakin sen vuoksi on ollut pakko löytää kaikki mahdolliset konstit jolla saada itsensä kuntoon. Ja myös noudattaa niitä. Mutta tällä hetkellä olo on jo tosi hyvä. Kroppa varmasti tarvitsee aikaa vielä pitkään, ja sitä tulen sille antamaan.  

Mun mielestä tärkeää on myös se, että osaa asettaa itselleen ja muille terveet rajat. Se, että osaa sanoa itselleen ei:n ja muille ei:n. Tässäkin on kyse tavasta, josta voi opetella pääsemään vähitellen eroon. Kaikkea ei tarvitse ja pidä tehdä ja jaksaa. Joskus kivoillekin asioille on sanottava ei, jotta oma jaksaminen olisi parempaa. Myös se kuinka annat itseäsi kohdella, sillä on iso merkitys. Joskus on syytä katsoa kriittisesti, kenen seura palvelee omaa olotilaa, kaikkea ei tarvitse ikuisesti jaksaa. Jos joku ihmissuhde on hyvin vaikea, energiaa vievä tai turvaton, voi kysyä itseltään haluaako todella kuluttaa elämästään aikaa tällaiseen suhteeseen. Pahimmassa tapauksessa tällainen suhde vaikuttaa sekä henkiseen että fyysiseen terveyteen. Toisia et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi ja omaa ajatusmaailmaasi. Enkä tarkoita sitä, että toinen ihminen josta otat etäisyyttä olisi välttämättä ilkeä tai ikävä ihminen. Kaikilla on aina omat murheensa ja voi olla että tietyissä elämäntilanteissa asiat eivät vain kohtaa, jos molemmilla on omat uskomuksensa tai traumansa ja jutut mistä triggeröityy. En suosittele välien katkaisemista siis, vaan rehellistä itseensä tutustumista, muiden ymmärtämistä ja lopulta asioiden selvittämistä. Ymmärrystä, hyväksymistä ja asioiden selvittämistä siis kaivattaisiin enemmän. Itse uskon näin. Kiinalainen lääketiedekin uskoo niin, että vihassa ja surussa ei pitäisi mennä nukkumaan. Tunteet patoutuvat kehoon ja sydämeen. Niinhän se on. Meillä kotona ei koskaan menty eikä edelleenkään mennä nukkumaan pahalla mielellä. Aina puhutaan asiat ja pyydetään anteeksi. Aikuinen ja vanhempikin voi olla väärässä ja itse koen tosi tärkeänä keskustelut teini-ikäiseni kanssa ja myös sen, että osaan myöntää omat virheeni ja pyytää häneltä anteeksi. 

18.2.2021. Tällä hetkellä ensimmäisten ylikunnon oireiden alkamisesta on noin 8 kuukautta ja 4 kuukautta siitä, kun pysähdyin totaalisesti. Liikkumisen ja treenin olen aloittanut varovaisesti ja kunto kasvaa koko ajan. Treenaaminen on nyt sen verran tavoitteellista, että tarkoituksena on saada kunto jälleen hyväksi. Ja hyvältä tuntuu tällä hetkellä. Ratsastus sujuu hyvin, sykkeet ei nouse enää niin ylös ja kun nousee, niin laskeekin hyvin taas pienen palautuksen jälkeen. Elämä on vihdoin täysin normaalia. Arkeen on kuitenkin jäänyt päivittäinen meditaatiohetki ja sitä osaa jo odottaa ja siitä todella nauttii. Treenit ja kaiken teen oloa kuunnellen. Se mitä olen oppinut, on laiskottelu ja lepääminen. Unet ovat aivan loistavat, nukun hyvin ja sikeästi. Syvää unta ja REM-unta tulee juuri hyvät määrät, uni on levollista, leposykkeet normaalia tasoa ja HRV (eli sykevälivaihtelu) kokoajan nousujohteinen. 

Hengitys alkaa olla ok. Siihen auttoi eliminaatioruokavalion aloittaminen (pois liha, muna, maitotuotteet, gluteeni, soija, sokeri, suklaa, lisäaineet, kahvi jne.), jonka aloitn helmikuun alussa. Huomasin miten syömiselläni oli siihen yhteys. Närästys tai refluksi saattaa oireilla hengitysvaikeuksien muodossa, joten ruokavaliosta on eliminoitu myös kaikki sellainen: mausteiset ja rasvaiset ruuat, suklaa, kahvi ja tietysti alkoholi. Se oli kyllä eliminoitu jo muutenkin aikoja sitten :) Kahvia en tässä vaiheessa pystynyt eliminoimaan vielä. Moni kärsii toiminnallisista hengityshäiriöistä. 

1.3.2021. Olin viime viikon lomalla. Olo tällä hetkellä on tosi hyvä. Fyysiset oireet ovat kokonaan tiessään, on helppo hengittää. Siihen auttoi kahvin juonnin lopettaminen. Tein sen hiihtolomalla. Päänsärkyä tuli, mutta kauheampaa oli ihmeellinen lihassärky joka ei varsinaisesti ollut särkyä lihaksissa vaan jotain kauheaa jomottavaa kolotusta alaselässä ja jaloissa. Sattui niin paljon, että en pystynyt nukkumaan (sama tapahtui vuosi sitten paaston aikana kun lopetin kahvin). Kuitenkin joka päivä ajattelin, että olen kiitollinen näistä kivuista jos ne tuovat pääsyn normaaliin hengitykseen. Ruokavaliolla on iso merkitys. Minulle jopa kirjoitettiin kipu/masennuslääkettä hengitysoireiden vuoksi. En koskaan aloittanut syömään niitä, koska en kokenut olevani ahdistunut tai masentunut enkä uskonut muutenkaan siihen että lääkkeet olisi ratkaisu. Kuin maalaisi homeista taloa. Päätin, että asiaan on oltava muu ratkaisu: ruokavalion eliminointi ja meditaatio sekä hermoston rauhoittaminen osteopatian ja yin-joogan ja venyttelyn avulla. Tämä on asia, josta en länsimaisessa lääketieteessä pidä: aina tarjotaan lääkettä, potilasta ei osata hoitaa kokonaisuutena, johon vaikuttaa niin moni asia. Itse syön lääkkeitä jos on aivan pakko, mutta nuo lääkkeet jäivät todella syömättä kun aloin lukea pitkää listaa sivuvaikutuksista. Tiedän, että lääkkeillä on perusteltu tarpeensa tietyissä tapauksissa, mutta omassa tapauksessani kuuntelin omaa intuitiotani ja tein kuten parhaaksi näin. Nyt on menossa päivä 5 kahvin juonnin lopettamisen kanssa ja hengitys on helppoa. 

Ensimmäistä kertaa mulla on normaali olotila sitten viime vuoden lokakuun. Tiedostan, että elämä on otettava rennosti tästäkin eteenpäin. Vaikka olen nyt aivan normaalissa kunnossa, tiedostan että toipuminen on vielä kesken ja haluan kasata akkuni täyteen sitä varavirtaa jota sitten joskus taas tullaan tarvitsemaan. Enkä myöskään aloita sen suurempia kehitysprojekteja tänä vuonna. Vaikka tekisi niin mieli!!! Juurihan sain vasta edellisen klousattua. Innovaatioseteliprojekti oli meneillään koko ylikuntotilani ajan ja tänään lähetin siitä juuri loppuraportin Business Finlandille. Se tuli sanotaanko hieman huonoon väliin, mutta siitäkin selvittiin ja aikataulu vain hieman venyi alun epäonnistuneen yhteistyökumppanin vuoksi. Uudeksi palveluntuottajaksi valitsin In House Groupin, asiakkaani suositusten perusteella ja olen ollut todella tyytyväinen. Suuri kiitos In House Groupin upealle tiimille kaikesta ammattitaidosta ja ymmärryksestä. Heille jouduin joulukuussa toteamaan, että aikataulua pitää lykätä. Nyt en kykene. Projekti hoidettiin niin upeasti ja minun oloani kuunnellen. Taisin jopa alkuvuoden tsekkipalaverissa tirauttaa muutaman kiitollisuuden kyyneleen ihan pelkästään siitä syystä miten ihania he olivat. Sekin tuli sitten tehtyä :D

Hyvään aikaan tuli myös Eeva Kolun kirja "Korkeintaan vähän väsynyt", jota kuuntelin alkuvuodesta. Makasin alkuvuodesta sohvalla ja tuijotin aamun sinistä hetkeä ikkunasta ja kuuntelin hänen tarinaansa uupumuksesta. Myös Kiira Korven elämänkerta, jossa hän kertoo omasta uupumuksestaan, on ollut yksi tsemppaava kirja tähän kohtaan omaa elämää. Alkuvuodesta katsottiin lapsen kanssa myös Steffin dokumentti Arenalta: Stefanie Hagelstam ei välittänyt kehon varoituksista - romahti jatkuvan ylirasituksen, pelon ja surun murtamana. Sen avulla myös poikani oli helpompi ymmärtää mikä äitiä vaivaa ja miksi toipuminen on niin hidasta. Laitoin Steffille viestiä dokumentin jälkeen ja vaihdettiin ajatuksia asiasta. Hienoa, että tuo pätkä on tehty.   

Tärkeitä ovat olleet ne muutamat ystävät, jotka ovat tsempanneet, ex-mies joka on ulkoiluttanut välillä koiraa ja ihana rakas lapseni joka on käynyt kaupassa ja laittanut ruokaa ja auttanut koiran kanssa myös. Kun asioille antaa aikaa, uskaltaa olla heikko ja uskaltaa pyytää apua ja tunnustaa myös sen, että nyt ei enää pysty. Silloin alkaa toipuminen. Mä uskon, että tästä vuodesta tulee aivan hemmetin hyvä. Olen taas parempi versio itsestäni tämän kokemuksen ansiosta. Haluan aina ajatella, että asiat eivät tapahdu meille, vaan meitä varten. Ja se, tiedon määrä mitä olen opiskellut ylikunnosta ja siitä toipumisesta viimeisen puolen vuoden aikana. Kaikkea on testattu käytännössä ja todella tiedän mistä puhun ja mikä siihen auttaa, kun eteeni tulee samasta asiasta kärsinyt asiakas. 

Kokosin teille vielä muutaman vinkin, joiden toimivuudesta on omakohtainen kokemus. Ota nämä keinot käyttöön, kun huomaat ylirasituksen merkkejä. Mitä enemmän olet ajoissa, sitä nopeampaa on toipuminen. 

Kun huomaat ylirasituksen merkkejä: väsymys, heräily öisin, pieni lämpöily silloin tällöin, huimaus, päänsärky, sydämen tykytys, leposykkeiden nousu, motivaation lopahtaminen, herkästi hermostuminen, muutokset ruokahalussa, aloitekyvyn puute.. 

Tee korjausliike, ennen kuin oireista tulee todella enemmän fyysisiä ja vakavampia:

- vähennä puhelimen, sosiaalisen median ja uutisten lukemista

- poista puhelimesta ilmoitukset, älä pidä kännykkää lähettyvillä koko ajan

- jätä kaikki ylimääräiset menemiset pois (helppoa etenkin korona aikaan)

- rauhoita liikkuminen: kovat treenit pois, kuulostele oloa ja seuraa leposykkeitä

- lepää tarpeeksi ja lepää niin paljon ja kauan että olet kunnossa

- älä treenaa väsyneenä tai etenkään kipeänä

- karsi töistä kaikki mahdollinen

- katso kivoja sarjoja

- lue kirjoja (ei itsensä kehittämistä, vaan kaunokirjallisuutta)

- kuuntele klassista musiikkia

- meditoi, syvähengitä, venyttele, joogaa

- tarkista ruokavalio kuntoon (vaikuttaa myös unen laatuun)

- pidä kiitollisuuspäiväkirjaa

- pyydä apua ystäviltä ja kerro rehellisesti tilanteestasi

- etsi hyvä osteopaatti/hieroja

- käy terapiassa

- mene metsään ja aisti luontoa kaikilla aisteillasi (mitä näet, kuulet, haistat, tunnet)

- katso aikaisemman postaukseni "Palautuminen ja autonominen hermosto" vinkit hermoston rauhoittamiseksi

- lopeta suorittaminen ja opettele olemaan itselle armollisempi

- hillitse välillä innostumistasi ja muista että myös tämä rasittaa kehoa

- lopeta tupakointi tai nuuskan käyttö

- jätä alkoholi pois (melko yleinen masennuslääke, jonka pienikin käyttö voi keikauttaa elimistön taas pois raiteiltaan jos kärsit kovasta uupumuksesta)

- opettele hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet, olet juuri ihana tällaisena!

Ja toki fyysisten oireiden kanssa kannattaa olla myös yhteydessä lääkäriin eikä kannata tuudittautua siihen, että ne olisivat stressiä "vain". On hyvä poissulkea asioita, ja sitten voi turvallisin mielin aloittaa toipumisen. Tsemppiä kaikille teille, jotka olette kärsineet ylikunnosta/uupumisesta/burnoutista. Toivon, että tekstistä oli juuri sinulle apua. Sama asia, kun kirjaakin kirjoittaessa: olen onnistunut jos pystyn tällä yhtäkin ihmistä auttamaan. 

Hyvillä fiiliksillä katse kohti tulevia seikkailuita ja elämää!