Personal Trainer Hanna Antti-Poika

Personal Trainer Hanna Antti-Poika

30.1.2019

Lomalla viimeinkin


Täällä on ollut melkoisen tiukka päivä. Aloitin työt aamulla ja sitten tulin kotiin normiaikaan päivällä viemään Tamia ulos. Olen lähdössä reissuun huomenna ja koirulille oli varattu hoitopaikka. Ulkoilun jälkeen pakkasin pikkuisen tavarat ja ajelin viemään häntä hoitopaikkaan. Ensimmäinen kerta ikinä kun olen tästä pienestä rakkaasta erossa. Itkin ensimmäiset 15 minuuttia kun ajoin kotia kohti.. Aivan kauheaa.. 


Sitten vielä töihin takaisin asiakkaita ohjaamaan ja olipa todella outoa palata tyhjään kotiin. Kyllä sitä vain viidessä kuukaudessa on hitsautunut niin yhteen tämän pienen söpöläisen kanssa. Toisaalta nyt pitää osata nauttia kyllä tästä tilanteesta, sillä ensimmäistä kertaa melkein puoleen vuoteen saan nukkua rauhassa. Kukaan ei rapsuttele makuuhuoneen ovea 5.30. Saan nukkua vähän pidempään. 

Laukku reissua varten on pakattu ja on aivan ihanaa ja odotettua lähteä viettämään lomaa huomenna, vaikka se ei kovin pitkä eikä pitkälle olekaan. Mutta odotan ja aion nauttia. On hyvää seuraa ja ihania luksusjuttuja luvassa. Tässä on syysloma ja koko joululoma nimittäin vietetty sairasvuoteella. 

Nyt on kello puoli kymmenen. Saan mennä suoraan omaan sänkyyn, sen sijaan että lähtisin vielä ulos käyttämään koiraa. Kaikkeen tottuu ja elämä on niin muuttunut, että tämä entinen normi tuntuu jo ihan hassulle. Kaikesta olen kiitollinen. Normi arjesta ja tulevasta lomasta. Viikonloppuna palataan blogissa, instan stoori taasen päivittyy myös lomalta. 

Be Well,
Hanna

27.1.2019

Viikolopun tunnelmia


Viikonloppu alkaa olla ohi ja kylläpä se menikin nopeasti. Viikonloppuna tuli herkuteltua ja levättyä, ja käytiin lapsen kanssa testaamassa Itiksen uusi imax leffateatteri. Oli aikaa viettää lapsen ja koiran kanssa kun ei ollut koulua ja töitä. Syötiin sushia, thaimaalaista kanaa, laskiaispullia, leffassa karkkia ja herkuteltiin vähän muutenkin kotona. Pidin ihan täyden levon treeneistä perjantaina ja lauantaina. Tänään kävin sitten tekemässä aamupäivällä oman treenin ja laitoin kaikki liikkeet siitä Instan stooriin teidän nähtäväksi. Ja kyllä kulki treeni levon ja tankkauksen jälkeen. Keho tarvitsee myös näitä molempia. 




Omissa treeneissä harvoin lasken toistoja tai sarjoja. Saatan tehdä vain yhdenkin sarjan ja toistoja niin monta kuin niitä menee. Treeni on lähinnä hauskanpitoa, niin kuin tänäänkin. 30 minuuttia pallon ja tasapainolaudan kanssa sekä 30 min kävelin juoksumatolla, editoiden samalla videoita stooriin.

viikonlopun ruokia 

ulkoilua ja lepoa Tamin kanssa, hyvää kirjaa ja joka aamuinen rutiinini kasvonaamio joka tänään tuo Beauty Gardenin kurkkunaamio


Ensi viikko on lyhyt viikko. Luvassa on pieni miniloma ja Tami menee hoitoon. Pääsen ensimmäistä kertaa elokuun jälkeen niin sanotusti tuulettumaan vauva-arjen keskellä. Oi miten se tuleekin tarpeeseen ja sitä olen odottanut tosi paljon. Mutta ennen minilomaa luvassa ihania töitä ja ihania asiakkaita. 

Kivaa viikon alkua kaikille!

24.1.2019

Inspiroitunut kuin yrittäjyyden alkuaikoina



2010 perustin yritykseni, ja kun keksin vaihtaa alaa ja rekisteröin Sports Ladyn tavaramerkiksi, elin aivan unelmaani. Olin vihdoin löytänyt merkityksen elämälle ja ennen kaikkea unelma-ammattini. Näissä fiiliksissä on menty tämänkin vuoden alku, vaikka tuosta ajasta on jo 8 vuotta.

Tämäkin viikko on mennyt taas tosi huimaa vauhtia asiakkaiden kanssa. Olen monta kertaa miettinyt sitä, että olin a) syysloman kipeänä ja vielä b) koko joululoman kipeänä. Todella poikkeuksellinen vuoden loppu.. Mutta ei harmittanut yhtään mennä "loman" jälkeen töihin, kummallakaan kerralla. Saan olla niin iloinen ja kiitollinen siitä, että teen työtä jota rakastan tehdä. Töihin on kiva mennä. Aina ei todellakaan ole näin ollut, kyllähän se rohkeutta vaati silloin 8 vuotta sitten repäistä itsensä päivätöistä yrittäjäksi. Eikä tämä helppoa ole aina ollut, mutta tällä hetkellä rytmi on löytynyt työntekoon ja kalenteri on täynnä. Kuunnelkaa sydäntänne ja uskaltakaa tehdä päätöksiä. Meillä on vain tämä yksi elämä!

Tällä viikolla tapasin yhden uuden valmennettavan ja niin innolla odotan treenien aloitusta hänen kanssaan. Toisen valmennettavan kanssa taas meillä oli ensimmäiset treenit niin ikään tällä viikolla. Ja on ollut niin ihana nähdä vakkariasiakkaita ja -tuntilaisia. Tämän viikon ohjaukset ja jumpat olen vetänyt itse myös ihan kunnolla ja miten ihana on ollut päästä itsekin liikkumaan. Tosin viime viikolla nautin ihan myös siitä, että sain seisoa vieressä ja treenauttaa muita. 

"Lomasta" jäi käteen paljon hyviä asioita. Olen tällä hetkellä aivan super innoissani ja inspiroitunut niin monista asioista. Olen käyttänyt todella paljon kaiken liikenevän vapaa-aikani itseni kehittämiseen ja lukemiseen, Tony Robbins'n kirja on vienyt täysin mukanaan. Harkitsen jopa alkavani säästää siihen, että pääsisin ensi vuonna kuuntelemaan hänen vetämäänsä useamman päivän seminaaria. Se olisi aivan mieletöntä! Tein tosiaan tavoitteet itselleni (jo ennen kirjan aloittamista) ja niitä kohti mennään koko ajan. Tavoitteet ja suunta tuntuvat vain selkeytyvän koko ajan päivä päivältä, mitä pidemmälle kirjassa pääsen. 

Ja heh, yksi tavoite vielä voisi olla käsilläseisonta ilman tukea.. Tänään piti sitäkin salilla kokeilla ja muutaman kärrynpyöränkin siellä heitin ihan vain kokeilemisen ilosta. Koska olen sitä edes viimeksi koittanut :)



Muutenkin on ollut tosi hyvä viikko. Huomenna on yksi ohjaus, muuten vapaata. Seuraavan puolen vuoden perjantait ovat kyllä täyttyneet työpäiviksi, mutta vastaavasti otan sitten vapaa-aikaa itselleni arkivapaan muodossa tiistaisin myöhemmin keväällä. Tosin siinä tulee olemaan senioreiden jumppa päivällä ja illalla pilates, mutta muuten koitan rauhoittaa tämän päivän itselle, toimistotöille, asioiden hoitamiselle tai ihan vain olemiselle ja lukemiselle ja lepäämiselle. Mitä enemmän näköjään tulee lepoa, sitä enemmän on aikaa ja intoa löytää erilaisia inspiraation lähteitä omaan tekemiseen. Eli niistä päivistä pitää pitää kiinni, jolloin ei tee töitä ainakaan koko päivää.. 

Ihana viikko ollut, ja tällä hetkellä fiilis on yhtä korkealla kuin silloin kuin perustin yrityksen 2010. Tuosta yrittäjyyden alkuajan innostuneisuuden tilasta kuitenkin oppineena, osaan nyt pysähtyä rauhoittumaan myös tällaisen tilanteen keskellä. Yrittäjän vihollinen voi olla myös liika innostuneisuus, joka sitten syöksee lopulta uupumukseen. Eli siinä missä innostuneisuus on parhaimmillaan, on tajuttava rauhoittua lepäämään ja siirrettävä ajatukset ihan muihin kuin työasioihin vaikka sydän ja mieli mitä sanoisivat sillä hetkellä. Onneksi minulla on ihana lapsi ja suloinen koira, jotka pitävät siitä kyllä huolen. Ja älytelkkari, josta löytyy näköjään niin paljon hyvää katsottavaa ;)

Huippua viikonloppua! 
Unelmoikaa ja inspiroitukaa tekin elämästä ja kaikesta mahdollisesta ihanasta mitä se teille tarjoaa <3

/Hanna

21.1.2019

Miten inspiroivaa onkaan...

..kun lukee hyvää kirjaa! 


Edellisessä postauksessa kirjoitin tilaamistani kirjoista ja linkkasin siihen aikaisemman postaukseni "Goal Digger - Tee tavoitteet ja muuta elämäsi"

Ensimmäisenä aloitin lukemaan Oprahin "Own it" kirjaa ja laitan sieltä yhden ajatuksen tänne omaan blogiin. Kirjoitin nimittäin juuri tästä aiheesta lauantaina aamulla instapäivityksen, iltapäivällä otin kirjan käteen ja törmäsin siellä samaiseen ajatukseen. Kirjassa on otteita eri vuosilta Oprah'n ajatuksista. Sitä voi lukea putkeen useamman sivun tai ottaa sieltä hänen ajatuksiaan pari kerrallaan. Itse luin kirjan heti puoleen väliin.


Running your own race

The way you step up your game is not to worry about the other guy in any situation, because you can't control the other guy. You only have control over yourself. So it's like running a race. The energy that it takes to look back and see where the other guys are takes energy away from you.. Don't waste your time in the race looking back to see where the other guy is or what the other guy is doing. It's not about the other guy. It's about what you can do. 

- Oprah's Master Class, March 27, 2011

Eilen taas aloitin Tony Robbinsin Awaken the Giant Wihtin -kirjan, ja se on niin älyttömän hyvä etten malttaisi sitä kädestäni laskea. 

Ottakaa itsellenne esikuvia, positiivisia ja menestyneitä sellaisia. Polkupyörää ei voi keksiä uudelleen, mutta esikuvia mallintamalla pystyt parantamaan oman elämän laatua nappaamalta heiltä vinkkejä omaan tekemiseen. Näin säästät myös aikaa kun et itse joudu "keksimään" asioita vaan saat apuja kun toinen ne on jo keksinyt. 

Tällä hetkellä olen tosi onnellinen ja kiitollinen tuosta vuodenvaihteen kamalasta sairaudestani, joka laittoi minut lepäämään kuukaudeksi. Löysin sinä aikana niin paljon hyviä kirjoja ja inspiraatiota omaan tekemiseen. Mikään suunnittelupäivä ei varmastikaan ole tuonut yhtä paljon inspiraatiota ja luovuutta tai innostusta ja päättäväisyyttä omaan tekemiseen kuin näiden kaikkien kirjojen lukeminen, itsetutkiskelu ja pysähtyminen niin isojen kuin pientenkin asioiden äärelle. Kaiken voi kääntää aina voitoksi, myös vastoinkäymiset. 

Olo on tällä hetkellä jo täysin terve. Eilen vedin ensimmäisen kuulatunnin ihan kunnolla. Aamun ulkoilut on tehty koirulin kanssa ja aamiaista söin katsellen kuun pimennystä keittiön ikkunasta. Työt ja asiakkaat kutsuvat ja ihana mennä töihin. Pitkä päivä on tulossa, aamusta iltaan asti ohjauksia pienellä breikillä höystettynä päivällä tosin. 

Ihanaa ja inspiroivaa maanantaita ja mahtavaa viikon alkua teille kaikille!
Xo
Hanna


19.1.2019

Weekend mode



 Tämä viikko on mennyt taudista toipuessa vieläkin. Työt olen päässyt aloittamaan, mutta omia treenejä en ole vielä tehnyt. Aion ottaa todella varovasti ja tosissani, en halua jälkitauteja tai takapakkia. Eilen kävin kotisalilla venyttelemässä puolisen tuntia, muutaman pallon päällä tehtävän liikkeen tein myös. Pientä coren aktivointia. 

 Kuvittelisi, että on kova hinku päästä tekemään. Tavallaan onkin, mutta kuitenkin silti ei. Sen verran on tullut vuosien mittaan järkeä päähän, että terveys menee aina edellä. Oli kyllä kivaa vähän edes jotain pientä tehdä.
 Enemmän keskityin venyttelemään, sillä kotona ei oikeastaan saa rauhassa tätä tehdä. Tami innostuu heti enkä saa olla hetkeäkään rauhassa, mutta kyllä hän vielä oppii. Venyttely on aivan mahtavaa ja se on joka kerta iso palvelus itselle.


Muistakaa tekin, että pieni ja kevytkin treeni on aina hyvä juttu. Aina ei tarvitse tehdä tuntia tai niin täysillä että mehut on pois. Usein vähemmän on enemmän. Syy myös salille lähtöön oli se, että Alepasta piti hakea Adlibriksen kirjapaketti. Täällä tuli nyt kolme kirjaa niistä tilaamistani, joista kirjoittelin aiemmin. Tässä tavoitteisiini liittyviä "mentoreita" ja osa kirjoista mitä tilasin. Lue täältä aiemmasta postauksesta lisää tavoitteista, joita voit itsellekin asettaa kolmella eri elämän osa-alueella!



Taidan aloittaa Oprahin kirjalla. Tänään kävin vetämässä Detox kurssin, jonka jälkeen käytin aikaa reilun tunnin ruokien valmisteluun. Sitten lähdimme Tamin kanssa tunniksi lumeen tallustelemaan ja kotiin tullessa maistui niin ruoka kuin päikkäritkin. Nukuimme 1,5 tuntia. Ja tänään oli muuten luksusaamu, Tami herätti minut vasta 7.10. Se taitaa olla ihan ennätys. 


siikaa, täysjyväriisiä, salaattia, paprikaa, avocadoa, porkkanaa, oliiviöljyä



Täällä on siis päikkäreiltä herätty juuri ja illan ohjelmassa on lueskelua ja lataan CMoren itselleni, siellä on kuulemma Younger -sarjasta kokonaista viisi kautta. Katsomosta löytyy vain ensimmäinen kausi ja toisesta kaudesta muutamia jaksoja! Hienosti on kyllä toipuminen mennyt ja otan siis rauhallisesti vielä ensi viikonkin. Mutta täältä tullaan ja intoa riittää. Ihana olla terveenä!

Ihanaa viikonloppua!

17.1.2019

Mistä tiedät paljonko sinun pitää syödä & omaa ruokapäiväkirjaa kuvina

aamupala

Täällä on "detoksattu" lauantaista lähtien. Ruuat ovat oikeastaan aivan samoja, mitä syön muutenkin. Ainoa ero tässä syömisessäni oikeastaan on, että en ota yhtään leipää tai mitään herkkuja. Pidän kiinni siitä, että jokainen ateria on nyt "hyvä valinta keholleni". Maitotuotteet ja viljatuotteet eivät ruokavalioon kuulu. Eivätkä herkut.

Syön hyvin puhdasta ruokaa muutenkin ja vältän prosessoitua ruokaa. Mutta toki joskus tulee syötyä mitä huvittaa. Lapsen kanssa tilataan pizzaa tai saatan tehdä leivän itselleni. Herkkujakaan ei ole tullut juuri vältettyä (suklaa ja jätski omat lempparit), sillä liikuntaa tulee niin paljon että voin surutta herkutella kun syön muuten tervellisesti ja liikun paljon. Hyvän syömisen pitää olla joustavaa ja herkuista tai poikkeamista en pode ikinä huono omaatuntoa. Nautin niistä kun niitä syön. Syömisen ei koskaan pitäisi lisätä stressiä. Nuorempana kärsin aivan liikaa siitä, että a) mietin ruokaa ja syömistä aivan liikaa b) koin huonoa omaatuntoa herkuttelusta. 

Mutta nyt herkut ovat hetken pannassa. Omalla esimerkillä haluan nyt myös tsempata kurssilaisia noudattamaan ruokavaliota. Ja tietysti putsata oman kropan lääkekuurien myrkyistä.. Ymmärrän, että moni kokee sen haasteelliseksi sillä monen syöminen varmasti poikkeaa tällaisesta melko paljon. Mutta se kuitenkin kannattaa ja ruokavalion noudattamisesta jää käteen paljon hyviä asioita, vaikka sen jälkeen söisitkin taas "normaalisti". Siitä jää ehkä pysyviä muutoksia ruokavalioosi kun huomaat miten hyvää se tekee. Ja vanha normaalisti syöminen saattaa jopa muuttua. 


välipala

Aamuisin syön puuron. Minun puurooni tulee reilu desi gluteenittomia kaurahiutaleita, sitä on oltava reippaasti jotta se pitää nälkää. Mitään proteiinipitoista en varsinaisesti aamiaisella nauti erikseen. Nyt detoksatessa laitan siihen lisäksi cashew -pähkinöitä (jotka olen liottanut jääkaapissa pehmeiksi) ja marjoja vitamixilla muussattuna. Normaalisti laitan aamupuuron päälle puolisen desiä Peanut Butter Crunchy -maapähkinävoita luomuna. Siinä on protskua ja energiaakin hyvin. Se pitää nälän loitolla pitkään. 

Meidät on niin aivopesty makroravinnejakauma -ajatukseen, että monelle voi olla hankala ajatus syödä "pelkkä puuro". Että jokaisella aterialla pitää olla proteiinia ja hiilaria ja rasvaa. Eläinperäistä proteiinia syödään ihan liikaa ja lopulta sekin muuttuu elimistössä sitten rasvaksi. Ihminen (myös paljon liikkuva ja treenaava) selviää paljon vähemmälläkin. 

Ja rasvaa moni karttaa ihan turhaan. Hyvien rasvojen syömisestä käyn jokaisen valmennettavan kanssa aina keskustelun, kun jossain vaiheessa he alkavat niitä omatoimisesti vähentää (että paino putoaisi nopeammin). Kroppa kuitenkin tarvitsee niitä, ja painonpudotuskin onnistuu paremmin kun muistat hyvät rasvat! Rasvat tuntuvat olevan kauhea "peikko" ihmisille. Moni käyttää kalorilaskureita, jotka ilmoittavat rasvan määrän aina ylittyväksi. Käytin huvikseni tällaista laskuria viikon muutama kk sitten, sillä halusin nähdä mitä se minun syömisistäni sanoo. Jaksoinkohan viikkoakaan sitä täyttää, sillä se ilmoitti minun syövän aivan liikaa (3-4 kertaa enemmän kuin "sallittu") rasvoja. Todellisuudessa syön sopivasti niitä ja olen normaalipainoinen, hyvässä kunnossa oleva ihminen jonka kolesteroliarvotkin ovat erittäin hyvät. 

Ja sitten tietysti hiilarit ovat monelle tosi nou nou. Niitäkin tarvitaan. Normaalilla aterialla (myös painonpudottajalla) on hyvä olla myös tuhdimpia hiilareita. Perunaa, bataattia, kvinoaa, täysjyväriisiä.. Näitä kartoin vuosia itsekin ja niiden puute kostautuu lopulta herkkuhimona. Kun syöt tarpeeksi, ei herkkujakaan tee mieli. Talvella pitää nukkua tarpeeksi ja syödä hyvin niin herkkuhimo ei iske. 

Mistä tiedät paljonko sinun pitää syödä?

Arjessa monella kehon nälkä- ja kylläisyysviestit ovat kadonneet. Päivän aikana olisi hyvä syödä 4-6 ateriaa. Jos treenaat säännöllisesti tai teet fyysistä työtä (olet jalkojesi päällä paljon), on hyvä syödä tärkkelyshiilihydraatteja (joita mainitsin edellisessä kappaleessa) enemmän. Kaloreita ei kannata laskea eikä aikaa tuhlata sovelluksien täyttämiseen. Vihanneksia, marjoja/hedelmiä kannattaa nauttia ateriaalla vähintään oman nyrkillisen verran. Proteiinipitoista  ruokaa (kala, kana, liha, kananmuna, äyriäiset, nyhtökaura, tofu jne..) nauti kämmenellisen verran. Tärkkelyshiilareiden kanssa sama juttu. Niitä on hyvä olla ainakin kolmella aterialla, ja useammalla jos työsi on fyysinen tai liikut paljon. Hyviä rasvoja pitää myös olla ja tässä voi mittana käyttää vaikka oman peukalonsa kokoa. Itse käytän kyllä huomattavasti enemmän.. Mutta liikun niin paljon työssäni, työ ja treenit kuormittavat sen verran enemmän kroppaa eli tarvitsen enemmän ravintoaineita jotta jaksan paremmin. Jos harrastat kuormittavaa urheilua 3-6 kertaa viikossa ja arkesi on aktiivinen, tarvitset sinäkin noita määriä isommat määrät ravintoa. Ihmiset miettivät liikaa sitä paljonko "saa syödä", eivätkä aina huomioi oman arjen ja treenin kuormittavuutta suhteessa syömiseen. 

Mutta kaikki on yksilöllistä ja on "hyvä syöminen" tulee kokeilemalla mikä itselle sopii. Kokeile erilaisia ateriakoostumuksia ja ruoka-aineita. Testaa mikä määrä hiilareita sinulle sopii tai mikä määrä rasvoja. Ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen vaan hyvä olisi opetella ja ymmärtää tehdä asteittain parempia valintoja. Silloin kun saa ateriarytmin kuntoon ja opit valitsemaan hyviä raaka-aineita lautasellesi, opit korjaamaan ajan kanssa myös kehon nälkää ja kylläisyyttä säätelevät signaalit. Ja liian vähäenergisellä, vähärasvaisella ja vähähiilarisella dieetillä vain pahimmassa tapauksessa saat elimistösi sekaisin ja tuhojen korjaamiseen saattaa mennä todella pitkään! Ei ole mitään tiettyä määrää paljonko "saa syödä". 

iltapala vohvelit ja smoothie

Vohvelit:

1 muna
1 valkuainen
1/2 dl vettä 
20g gluteenittomia kaurajauhoja
1 rkl erytriolia 
1 tl luonnon vaniljaa
ripaus kanelia

Turvota taikinaa noin 10 min ja paista vohvelit (2 kpl) vohveliraudalla kookosöljyssä. 

Smoothie:

1/2 ltk baby pinaattia
1 prk säilykeananas
5 jääpalaa

munasalaatti illalliseksi

Munasalaatti

1 levy riisinuudelia
1 rkl oliiviöljyä
1/4 avocado
1/2 ltk baby pinaattia
2 tomaattia
paprikaa
kananmuna
kananmunan valkuainen

kvinoa lohi salaatti lounaaksi
Kvinoa-lohi -salaatti

120g keitettyä kvinoaa
1 rkl oliiviöljyä
1/4 avocado
1/2 ltk baby pinaattia
1 paprika
lohta (määrä jotain 120g luokkaa ehkä..)

Tässä yhden päivän ruokia ja näiden lisäksi söin eilen vielä pari banaania välipaloina ohjausten välissä. 

Täällä on koira "lenkitetty" (kahlasimme lumessa) ja auto siivottu lumen alta. Nyt ohjausten ja asiakkaiden pariin. Päivän ensimmäiset asiakkaat ovat kaksi eläkkeellä olevaa asiakastani, joiden treeniohjelmat päivitämme tänään. Työt loppuvat vasta puoli seitsemän aikaan illalla, mutta välissä tulen kotiin vähän lepäämään ja syömään. Kunto sairastelun jälkeen kohenee vähitellen, mutta lepoa tässä kyllä tarvitaan vielä paljon. Omia treenejä aion miettiä aikaisintaan ensi viikolle ja tämän viikon jumpatkin olen vetänyt kevyemmin itse. Lähtekää tekin rauhallisesti liikkeelle jos olette olleet flunssassa. 

Ihanaa lumista torstaita teille <3

15.1.2019

Vireystilan itsesäätely



Tämän sairastelun seurauksena alan kiinnittää entistäkin enemmän huomiota vireystilani itsesäätelyyn. On todella tärkeää osata kuunnella ajoissa kehon (ja mielen) viestejä ja toimia tarvittavalla tavalla niiden perusteella. Olen kiinnittänyt tähän tosi paljon huomiota viime vuosina, kuvittelin osaavani jo tämän jalon taidon. Että lepäisin tarpeeksi ja osaisin kuunnella kehoni viestejä. Pitkään kaikki menikin hyvin, mutta sitten kun arkeen tuli yksi muuttuva osa lisää, koira, menikin palettini hieman sekaisin. Lepoa ei enää tullutkaan tarpeeksi. Silloin kun ei lepää tarpeeksi, keho laittaa sinut väkisin pakkolepoon jossain vaiheessa. 

Ihmiset, jotka osaavat säädellä omaa vireystilaansa ja reagoida ajoissa, ovat hyväntuulisia, terveitä ja suorituskykyisiä. Sellainen olin minäkin vielä puoli vuotta sitten. Tällä hetkellä taudista edelleen toipuessa, mietin nyt kovasti mitä voin tehdä parantaakseni arkeani ja saadakseni enemmän aikaa levolle. Tai saadakseni kaiken jotenkin ihanteelliseen tasapainoon, siihen tilaan missä olin vielä puoli vuotta sitten.

Arkirytmi tällä hetkellä minulla on hyvin tasainen. Syön säännöllisesti ja terveellisesti, nukun vähintään 8 tuntia yössä, nukun välillä päikkäritkin (jopa arkena), en juuri käy missään tai valvo viikonloppuisinkaan ja olen minimoinut omat menot ja jutut jotta jaksan työn ja arjen. Treenit ja liikkumisen olen suhteuttanut maltilliseksi työhön nähden, jotta palaudun tarpeeksi. Mutta töitä on kovasti, koiran ulkoiluttamiseen menee aikaa ja arki on sinänsä haasteellista kun meidän perheessä on vain yksi aikuinen joka hoitaa kaiken. Mutta nämä on omia valintojani, enkä vaihtaisi mitään elämästäni pois. Ehkä toisen aikuisen voisin ottaa tähän perheeseen kyllä :D Liian usein kuulee ihmisten valittavan kun mies tekee liian vähän tai ei tee muka mitään. Kyllä niistä yleensä aika paljon apua on ja arkiaskareet eivät kaadu vain yhden hengen niskaan ;) 

Olen pitkään reagoinut heti siihen, jos olen huomannut että suorituskyky heikkenee ja vauhti kiihtyy liian kovaksi. Olen sietänyt kotona epätäydellisyyttä, laittanut helpompia ruokia ja ottanut enemmän aikaa itselleni. Mutta nyt tämä tasapaino pitää löytää uudelleen. Omalla keholla meni vuosia palautua yrittäjyyden alkuajan uupumuksesta, enkä halua enää takaisin siihen pisteeseen. Mitä nopeammin teet korjausliikkeet, sen parempi. Jos keho joutuu oireilemalla ottamaan tarvitsemansa levon jota sille ei ole annettu, on oman vireystilan itsesäätely mahdotonta. Kiire ja stressi ovat joskus normaalia ja kuuluvat elämään, mutta taukoja pitää pitää ja yöunien pitää olla hyvät. 

Ongelma meillä näitä asioita (miten saada tarpeeksi lepoa) pohtiessa on se, että mistään ei voi oikein karsia.. Näistä asioista ollaan juteltu myös treenattavien kanssa. Kaikilla (etenkin yrittäjillä) se tuntuu olevan vaikeaa. Minut pysäytti lehdestä lukemani asia, kun Jyrki Sukula totesi "Kuppilat kuntoon" ohjelman yrittäjistä, että kuusi heistä on menehtynyt. Yrittäjät ajetaan töissä tosi kovalle. Mikään ei korvaa terveyttä, joten pitäkää huolta itsestänne hyvät yrittäjäkollegat!

Listaan tähän omat toimenpiteet, joita aion tehdä ja noudattaa, jotta saan hienosäädettyä taas arjen hyväksi ja terveyden sekä suorituskyvyn myös. Teen itselleni kaksi tavoitetta nyt aluksi ja katson kuinka realistista näiden toteuttaminen on. 


1. Pidän kerran viikossa päivän, jolloin en tee mitään (luen, katson leffoja..) 

Tämä tosin tuntuu nyt jo kirjoitettaessa tosi haasteelliselle, sillä kalenteri näytää töitä joka päivälle. Tulevaisuudessa aion putsata kalenterin sellaiseksi, että viikkoon tulee jälleen se kaksi vapaapäivää. Näin oli pitkään, mutta olen siitä näköjään lipsunut. Yrittäjän pitäisi osata sanoa enemmän ei.. Mutta se on hankala yhtälö.. Parannan tapani. Pitkään meni hyvin ja olinkin hyvin terveenä silloin. 


2. Teen toimistotyöt kerran päivässä

Sen sijaan, että katson meilejä pitkin päivää, avaan koneen vain kerran päivässä. Varaan ajan erikseen näille töille. Laskutusta, laskujen maksamista, harjoitusohjelmien tekemistä, asiakkaiden meileihin vastaamista, aikataulujen säätämistä ja yhteydenpitoa asiakkaiden kanssa, kirjanpitoaineiston kokoamista, tuntien suunnittelua, somen päivitys (insta, facebook, blogi) yms. Näihin menee yllättävän paljon yrittäjältä aikaa. Se on työtä, josta ei "palkka juokse", mutta joka on kuitenkin tehtävä. Nyt hoidan nämä asiat kerralla.

No niin, kello on yhdeksän aamulla. Some on päivitetty, toimistotyöt on tehty. Nyt sitten loppupäivän tavoitteeksi "ei konetta auki enää". Instan stooriin kyllä laittelen Detox ja muitakin kuulumisia, mutta muuten pysyttäydyn erossa laitteista. Kymmeneltä alkavat asiakkaiden ohjaukset ja töitä on kahteen asti. Sitten kun pääsen kotiin, vien Tamin lenkille ja relaan ennen illan Pilates -tuntia. Tänään on kuitenkin ihanan pitkä väli aamupäivän ja illan ohjausten välillä, harvinaista näin.

Tuleeko teille mieleen hyviä vinkkejä tähän aiheeseen?

13.1.2019

Detox - aloitin ruokavalion myös itse



Tammikuun Detox kurssin ensimmäinen osa oli eilen Kumpulassa. Olipa ihana päästä töihin pitkästä aikaa, ette arvaakaan! Aamulla ensin koirulin kanssa ulos ja sitten normi aamutoimet kuten aina ennen töihin lähtöä. Aika ihanaa kyllä!

Valmennusta pitäessäni mietin sitä miten rakastan tätä työtä. Miten ihana on kertoa asioista, joilla ihmiset saavat parannettua oloaan. 

Inspiroiduin omasta kurssista niin paljon, että päätin itsekin aloittaa kurssilaisille lähettämäni ruokavalion. Siitä tulee oikeasti niin mahtava olo! Viime keväänä noudatin juuri samaista ruokavaliota pari viikkoa, sen aikana sain maksa-arvot ja muut arvot aivan loistaviin lukemiin. 

Olen päivittänyt Instan stooria, sieltä näkyy kaikki valmistelut sekä syömäni ruuat. Täältä voi hakea inspiraatiota ja vinkkejä oman hyvinvoinnin parantamiseen. Ja tiestysti kurssin käyneet ja ruokavalion saaneet voivat katsoa miten homma menee käytännössä minulla.

Tällä hetkellä oma keho kaipaa puhdistusta, antibiotti- ja kortisonikuurien jälkeen. En ole syönyt antibiootteja varmaan seitsemään vuoteen, ja nehän laittavat suoliston tasapainon kyllä sekaisin.  


Mutta tällä Detox -ruokavaliolla ei ole tarkoitus kuihduttaa itseään tai se ei ole mikään nälkäkuuri eikä pussikuuri. Ruokavaliossa syödään oikeaa ruokaa, puhtaita raaka-aineita, jotka vahvistavat ja puhdistavat kehoa. Energiamäärän pidän itse sellaisena, että sitä tulee tarpeeksi työhön nähden.

Kurssilaisten ruokavaliossa on ohjeistus myös siihen, jos haluaa jonkun kilon tiputtaa samalla. Mutta halutessaan voi keskittyä ihan vain kehon hellimiseen ja puhdistamiseen. 

Itselläni ei ole minkäänlaista painonpudotustarvetta, syön samoja ruokia mutta pidän määrät sellaisina että jaksan fyysisen työn ja arjen haasteet. Ruokavalio on maidoton ja viljaton ja se uudistaa, keventää ja vahvistaa. 

Ohjetta voi noudattaa viikon verran, jolloin se parantaa vireystilaa ja keventää olemusta varmasti. Mutta kun sitä noudattaa tarkasti kuukauden päivät, ehtii aineenvaihdunta ja kudokset uusiutua tässä ajassa. 

Mutta noudattaa ruokavaliota sitten viikon tai kuukauden, voi samalla miettiä mitä elementtejä siitä omaan ruokavalioonsa tulee säilyttämään myös tulevaisuudessa hyvän olon ylläpitämiseksi. 



Kurssilla käytiin läpi aineenvaihduntaa vilkastuttavaa syvävenyttelyä ja sen toinen osa on viikon kuluttua. Toiveesta ja kysynnän vuoksi maaliskuussa on seuraava kurssi ja sinne voit ilmoittautua vaikka heti. Kurssille on rajallinen määrä paikkoja! 


Ihanaa uuden viikon alkua!


11.1.2019

Perjantain kuulumiset


Pientä päivitystä myös tänne blogin puolelle. Instan stooriin olen päivittänyt kuulumisia paljonkin, ja jääköön jo se puiminen taakse sillä nyt voi unohtaa hetkeksi (toivottavasti todella pitkäksi aikaa) sairastelut. Tämä on ollut kyllä järkyttävä tauti, joka alkoi joulupäivänä ja jatkui jopa vähän liian jännittävin kääntein. 


Kipeänä on tosi tärkeä syödä terveellisesti ja tervehdyttävää ruokaa (ja muutenkin tietysti). Täytyy myöntää kyllä että taudin alkuaikoina ei tehnyt yksinkertaisesti mieli yhtään mitään vihreää eikä tervellistä. Mikään ei maistunut miltään. Mutta nyt kun toipuminen on hyvällä mallilla, maistuvat taas normaalit ruuat. Vihermehuja olen tehnyt taas paljon, kuten itselleni tavoitteita asettaessani lupasin. Niiden tekemiseen menee aikaa ja hektinen koiranpentuarki sitä aikaa sitten verotti. Mehujen tekeminen vähän jäi tänä syksynä. 


Tami kärkkyy tietysti kaikkea, sillä on aina nälkä. Eilen hän maistoi vähän Detox teetä kun se oli sohvapöydällä sopivasti ulottuvilla. Koiruli on ollut kyllä ihana piristys sairauden keskellä, vaikka sen ulkoiluttaminen onkin ollut hieman haasteellista ja väsyttävää kipeänä. Onneksi sain ulkoiluttamiseen apua, pitkää lenkkiä en ole hänen kanssaan tehnyt tosi pitkään aikaan itse iltapäivällä. Paitsi ensimmäisen kerran pari päivää sitten.


Päivät meni lopulta tosi nopeasti. Katsoin todella monta sarjaa Areenasta ja Netflixistä, laitankin mun suosikit tähän jos jollain toisella käy yhtä huono tsägä ja joutuu makaamaan monta viikkoa sohvalla ja sängyssä. En olisi ikinä löytänyt näitä ilman teidän (instastooryn katsojien) ja ystävien apua. Kun telkkaria ja Netflixiä ei koskaan oikein katso, ei sieltä osaa etsiäkään. Ehkä voisin ottaa kuitenkin tavoitteeksi myös telkkarin katselun lisäämisen tälle vuodelle? On se kuitenkin aika kivaa..

The Affair - 4:s tuotantokausi Katsomosta
Younger -sarja - Katsomosta
Luottomies 2 tuotantokautta - Areena
Kohtuuttomuuksia -sarja - Areena
Vuosaaren Prinsessa - Areena
Marie Kondo 1 kausi - Netflix
O.J. Simpson 1 kausi - Netflix
Tony Robbins I'm not your guru -dokumentti - Netflix

Lisäksi aloitin: 
Black List - Netflix (liian raaka kipeänä katsottavaksi)
Rahapaja - Netflix (ei jotenkin uponnut kipeänä myös)
Maria Lang - Netflix (tämäkään ei ollut kovin mieltä ylentävä sairaana)
Näitä varmasti jatkan jossain vaiheessa kun jaksan ja ehdin...


Eli olen katsonut telkkaria, nukkunut, syönyt, rahnuttanut koiraa ja koittanut parhaani mukaan syödä terveellisesti ja juoda paljon. Suklaata on mennyt kyllä aika lailla ja karkkiakin on tullut syötyä, ne jotenkin kipeänä maistuvat niin hyvälle. Ei voi mitään :D Ja teetä meni päivässä varmasti kymmenenkertainen määrä normaaliin verrattuna. Jossain vaiheessa olin niin kipeä, että kahvikaan ei oikein maistunut. Silloin pitää olla kyllä tosi kipeä. Ja olinkin. 




Uni on vain sellainen asia, että ihminen sairastuu jos sitä ei tarpeeksi saa. Uni nimittäin tasapainottaa immuunijärjestelmää ja vaikuttaa huormoneihin kuten immuunijärjestelmän toimintaa kiihdyttävään kasvuhormoniin, melatoniiniin ja prolaktiiniiniin, ja vielä toimintaa heikentävään kortisoliin. Kun ihmisiä tutkitaan altistamalla heitä univajeelle ja flunssaviruksille, sairastuminen on yleisempää kuin silloin jos he saisivat nukkua ja heitä altistetaan flunssaviruksille. Tällaisen luin jostain yhtenä päivänä.. 


Ja sitä untahan tuli todella vähän jossain vaiheessa kun Tami meille tuli. Hän ei varmaan ole ihan normikoiranpentu, sillä hän herätti aluksi ja pitkään useamman kerran yössä. Vielä ennen joululomaa koiran oli päästävä viiden aikaan pihalle, muutoin oli asiat tehty olohuoneeseen ja levitetty vielä sinne pitkin poikin iloisesti.. Mutta nyt tämän sairastelun aikana koirakin oppi nukkumaan. Tänään oli historiallinen päivä, hän herätti vasta klo 7.10!


On kyllä ihana kun olo on hyvä ja pääsen vihdoin töihin. Oikeasti on ihana aloittaa työt. Ja olen niin kiitollinen tästä työstä ja että minulla on mahdollisuus tehdä työtä jota rakastan. 



Kiitollinen olen myös tästä ihanasta riehurusselista, joka on kyllä varsinainen ihanuus ja ärsytys yhtäaikaa. 


Ja niin kiitollinen ihanasta lapsestani ja kodista ja ihan kaikesta. Olipa varsin pysäyttävä "loma". Tästä suunta ylöspäin ja olen varma, että tänä vuonna tulee tapahtumaan paljon tosi ihania asioita. 

Tänään tehtiin ihana aurinkoinen lenkki Tamin kanssa ja huominen kurssi on valmisteltu. Kumpulassa on aamupäivällä Detox kurssi ja siellä käydään läpi kuinka kehon aineenvaihduntaa voi aktivoida syvävenyttelyn avulla ja kuinka kehoa voi helliä antamalla sille hyviä rakennusaineita. Harvoin sitä ihminen nuorena sisäelintensä kuntoa miettii, mutta kyllä nekin kaipaavat huolenpitoa siinä missä lihakset ja pääkoppakin. 







Pitäkää huolta itsestänne ja ottakaa kaikki sairastuminen vakavasti. Niin minäkin otin, onneksi. En uskalla edes miettiä mitä olisi voinut käydä jos olisin kipeänä mennyt töihin tai treenaamaan. 

Ihanaa viikonloppua ja ihanaa nähdä taas teidät kaikki valmennettavat ja tuntilaiset ja kurssilaiset!