Sports Lady®

Sports Lady®

25.7.2019

Muuta ajatteluasi, muuta fysiologiaasi ja voi paremmin



Töiden alku lähenee vähitellen, mutta yrittäjänä olen toki tehnyt kesäloman aikanakin töitä. Talousasiat pitää hoitaa ja samoin moni muu asia. Pitkän kesäloman aikana pää ja kroppa ovat nollautuneet hyvin ja uusia juttuja onkin nyt kehitteillä sen myötä. On ollut aikaa tehdä, kirjoittaa, ideoida ja olla luova. Yrittäjälle loma on tosi tärkeää ja vaikka yrittäjä ei loman aikana palkkaa saa, lomarahoista puhumattakaan, olen silti pitänyt pitkät kesälomat jo monta vuotta. Lomailen myös syksyllä, joulun aikaan, hiihtolomalla ja pääsiäisenä. Joku ihmetteli sitä kuinka minulla on varaa pitää niin paljon lomaa. Vastasin hänelle, että minulla ei ole varaa sairastua. Olen kantapään kautta yrittäjyyden aikana oppinut nämä asiat ja todennut sen että terveydellä ei ole hintaa. Miksi raataa itseään siihen pisteeseen että terveys menee. Sen sijaan olen nähnyt mahdollisuutena sen, että pidän enemmän lomaa ja kulutan vähemmän. Sitä selviää yllättävän pienellä budjetilla kun on rahan käytöstään tarkka. 

Hyvinvointiin liittyy niin moni asia. Myös talousasiat. Voit syödä vaikka kuinka terveellisesti, liikkua hyvin ja levätäkin, mutta jos raha-asiat painavat mieltä, et voi hyvin. Voidaan ajatella, että hyvinvointi jaetaan kolmeen eri osa-alueeseen:

1. Mieli
2. Kehitys
3. Faktat

Mieleen liittyy esimerkiksi kaikki motivoitumiseen liittyvät asiat, faktoihin taas esim. uni, raha, ruokavalio ja kehitykseen puolestaan liittyy kaikki oppiminen ja treenaaminen. Jos yksi osa-alue ei ole kunnossa, ei haluttuun lopputulokseen päästä. Tarkoitan sitä, että vaikka motivoituminen ja treenipuoli olisi kunnossa, mutta syöt huonoa ruokaa tai tuhlaat liikaa, et löydä tasapainoa elämään. 

Mutta se mihin suuntaat ajatuksesi, sinne virtaa energiasi. Puhuin eilen instan stoorissa siitä, miten muutama vuosi sitten ei kaikki mennyt niin hyvin. Oli kipuja, loukkaantumisia ja raha-asiatkin tuntuivat menevän vähän huonosti. Ajatteluani muuttamalla pääsin lopulta eroon niin kivuista kuin rahahuolistakin. Kroppa tuli kuntoon ja liikevaihto parani seuraavana vuonna 25%. Ajatteluani ja sisäistä puhetta muuttamalla sain kropankin toimimaan paremmin silloin muutama vuosi sitten. Koska oikeasti tämä vaikuttaa fysiologiaan, sen olen nyt oppinut ihan käytännön harjoitusten kanssa. Se ei ole huuhaata. 

NLP Practitioner koulutuksessakin teimme ihan ensimmäisillä kerroilla harjoituksen, jossa tarkoitus oli tutkia sitä miten huomio kiinnittyy niihin asioihin mihin suuntaamme ajatuksemme. Saimme tehtäväksi kulkea ympäri tiloja ja etsiä kaikkea vihreää. Sitä löytyi paljon. Kun kouluttaja kysyi näimmekö mitään sinistä, kukaan ei muistanut nähneensä.



Ja siinä missä on suuri merkitys ajattelulla, on myös sanoilla. Sitäkin tutkimme NLP koulutuksessa juuri kuinka sanat joita käytät, vaikuttavat jopa omaan fysiologiaan. Aivan todella mielenkiintoista ja upeaa kyllä! Käytin esimerkkinä henkilöä, josta kuvaava adjektiivi oli "raskas". Tämän henkilön seurassa minulla oli aina todella raskas olo ja tuntui että kaikki energiani hänen näkemisensä aikana katosi jonnekin. Adjektiivia muuttamalla löysin lopulta häntä kuvaavaksi adjektiiviksi opettavainen ja maailmankuvaani avaratava henkilö. Jos ja kun joskus hänet tapaan, uskon että olo on varmasti kevyempi hänen seurassaan. Kuten se muuttui jo ihan harjoituksen aikana. Harjoitus oli nimeltään adjektiiviprosessi harjoitus. 

Viimeiset kolme päivää olen viettänyt siis koulutuksessa taas ja isoin ja paras juttu oli varmasti motivaation tutkiminen. Kävimme läpi erilaisia motivaatiostrategoita ja harjoituksia siihen, kuinka motivaation voi löytää ja mikä kaikki siihen vaikuttaa. Se on todella hyödyllinen myös työni kannalta. Isoin juttu lopulta motivaation löytymiseen on itsetuntemus, jos pitäisi jokin suurin asia siitä opitusta kaivaa mitä koulutuksessa tuli esille. NLP Practitioner koulutusta on jäljellä vielä pari kuukautta. Ja sen verran siitä ehkä vielä mainitsen miksi sen aloitin. 

Vuoden vaihteessa löysin Tony Robbinsin ja luin hänen kirjansa ja kuuntelin äänikirjat. Tonya ei suotta sanota maailman suosituimmaksi henkiseksi valmentajaksi. Hänen valmennustapansa perustuu NLP:hen ja hän on menestyksekkäästi valmentanut yli 4 miljoonaa ihmistä. Mukaan lukien monta arvostettua julkisuudenhenkilöä, yritysjohtajaa ja urheilijaa. Hänen opeistaan sain todella paljon voimaa ja apua. Loppuvuodesta jouduin nimittäin kokemaan pahoja pettymyksiä muutaman henkilön taholta ja surin asiaa niin paljon, että loplta jouduin soittamaan ambulanssin loppiaisena. Sydän ei saanut happea ja sitä tutkittiin, mutta mitään ei sydämen hapenpuutteen vuoksi löytynyt. Pohjalla oli myös paha keuhkoputkentulehdus. Sellaisestakaan en ole kärsinyt varmasti 20 vuoteen. Kiinalaisen lääketieteen mukaan suru menee keuhkoihin ja länsimainen lääketiede puolestaan tunnistaa särkyneen sydämen syndrooman. Sydämen särkyminen muuttuu henkisestä fyysiseksi. Mutta kun lopulta toivuin, aloin laittaa vieläkin enemmän kaikkea mahdollista elämässä siihen kuntoon etten koskaan joutuisi katumaan sitä että olisin jättänyt jotain tekemättä. Samalla ilmottauduin NLP koulutukseen, koska halusin ymmärtää paremmin ihmisten käytöstä, oppia itse paremmaksi vuorovaikutustaitojeni osalta ja ennen kaikkea oppia ymmärtämään syvemmin kehon ja mielen yhteyttä, välttääkseni sairastumiset tulevaisuudessa sen vuoksi että sallin tunteiden sairastuttaa kehoni. 


Olen saanut valtavasti mahtavia työkaluja omaan valmennustyöhön ja tutustunut upeisiin ihmisiin. Itsevarmuuteni on kasvanut siinä, että teen kuin teenkin asioita oikein ja tietynlainen rauha ja läsnäolo ovat elämässäni voimakkaamin kuin koskaan aikaisemmin. Tieto siitä miten erilaiset maailmankuvat ihmisillä on ja miten heidän "totuudestaan" vain 10 % on poimittu todellisuudesta ja loput 90 % miodostuu oman menneisyyden, uskomusten ja oman maailmankuvan perusteella, on ollut avartavaa. Totuus on kuitenkin se, että toisia et voi muuttaa, vain itseäsi. 

Huh mikä alkupuhe, mun piti kirjoittaa oikeastaan aivan muusta asiasta. Harjoittelusta ja siitä miten saat terveen, toimivan ja vahvan kehon. Mutta tämä olkoon seuraava postaukseni. Ja ajattelulla on oma osansa siinä että keho alkaa toimia. Asiaa on paljon ja instan stooria (otin myös Facebookin stoorin käyttöön) kannattaakin seurata, sillä siellä on paljon niin ajatuksen virtaa kuin treenivinkkejä ja vinkkejä terveellisesti syömiseen. Niin paljon olisi kaikkea kerrottavaa teille, mutta aikahan on rajallista. Huomaan myös sen, että puhelin on enemmän täynnä liikkuvaa kuvaa kuin valokuvia. Selvästi olen innostunut viestimään sen avulla. 

Ihanaa torstaita teille ja nyt täällä menee kone kiinni ja lähden ulos ja aurinkoon!

15.7.2019

Neljän viikon kesälomakuulumisia

Heippa ja terkkuja kesälomalaiselta. Täällä lomaviikot ovat menneet aivan mielettömän nopeasti. Instagramin Stoori onkin päivittynyt lomamenoilla ahkeraan ja sieltä olette kuulumisia varmaan nähneet ja kuulleetkin. Stoorin päivitys on niin helppoa ja nopeaa ja mukavaa. Ja loman aikana blogi onkin elänyt vähän hiljaiseloa. Olen myös halunnut keskittyä kaikkeen muuhun kuin someen tai työntekoon. Töitä on kuitenkin vähän pitänyt tehdä ja koulutustakin on ollut kesän aikana pariin otteeseen. 

Edellisviikolla oli taas NLP-koulutusta 3 päivää putkeen. NLP Practitioner -koulutus on nyt puolivälissä. Koulutuspäivät ovat tiiviitä, aamusta iltapäivään asti uuden opiskelua ja harjoituksia. Harjoituksista on (ja tulee olemaan vastaisuudessakin) ollut valtavasti hyötyä, kun mietin omia vuorovaikutustaitojani ihmisten ja asiakkaiden kanssa ja myös sitä millaisia työkaluja saan NLP:stä käyttööni valmennustyössä. 

Yksi harjoituksista oli todella rankka kun päätin rohkeasti laittaa itseni peliin. Edellisessä kirjoituksessa kirjoitin haavoittuvuudesta joten päätin tehdä itsekin kuten kirjoitan. 


Yksi NLP:ssä käytettävä työkalu on ankkurointi. Jokainen meistä tunnistaa varmasti tilanteen jossa jokin ääni, tuoksu, maku, tietynlainen kosketus tai ihan jokin tilanne tuovat mieleesi jonkun henkilön tai tilanteen. Kokemus voi olla positiivinen tai negatiivinen, vuosien takaa tai lähimenneisyydestä. Se voi olla surullinenkin ja tulee hyvin kirkkaana yhtäkkiä mieleesi. Joskus tuollainen tunne saa aikaan kehossamme oudon olon, eikä sitä oikein osaa yhdistää mihinkään. Se vaikuttaa sinuun jotenkin ja ääni tai tuoksu tai asia tuntuu vain kovin tutulta. 

Yksi helppo esimerkki ankkurista on vaikka Suvivirsi. Sen kuullessasi palaat heti lapsuuden kevätjuhliin. Tätä tunne-aisti- yhdistelmäketjua kutsutaan NLP:ssä ankkuroimiseksi. Suuri osa ankkureistamme syntyy tiedostamatta, ikäänkuin salaa. Mutta ankkureita voi asentaa myös tietoisesti. Jos tarvitset tietyssä tilanteessa vaikka itsevarmuutta tai sinnikkyyttä, voidaan tämä asentaa sinuun ihan fyysisesti painamalla ankkuri vaikkapa tiettyyn kohtaan kädessäsi. Näitäkin olemme koulutuksessa harjoitelleet. 

Siinä missä ankkureita voidaan asentaa, voidaan niitä myös poistaa. Tätä kutsutaan ankkureiden luhistamiseksi. Ja tässä harjoituksessa laitoin itseni lopulta todella likoon. Olisin voinut valita jonkin helpon teeman tai esimerkin omasta elämästä. Vaikkapa "liikenneraivon" tai jonkin arkisen tilanteen. Mutta valitsin minua koskettavan ja surettavan tilanteen. Halusin laittaa itseni likoon, mutta tarvitsin siihen todella paljon rohkeutta, sillä tiesin että haavoittuvuuteeni vääjäämättä tulisi esiin. Tiesin, että en pystyisi mitenkään tekemään harjoitusta itkemättä. Mutta päätin tehdä sen siitä huolimatta. Silloin siitä olisi myös oikeasti hyötyä itselleni ja kuten edellisen postauksen viimeisin kommenttikin toteaa, on uskalluksessa antautua haavoittuvuudelle on aitouden ydin. 

Neljä viikkoa on lomaa tosiaan nyt mennyt ja pari on vielä jäljellä. Salikortin olin laittanut tauolle kesäksi, mutta kävin sen aktivoimassa melkein heti juhannuksen jälkeen. Lomapäivät ovat muuten menneet tosi rennosti. Kävin ystävän kanssa Tuusulan kesäteatterissa. Museokortilla on ollut hyvä käydä katsomassa erilaisia näyttelyitä ja lapsen ja pikkukoiran kanssa tehtiin Saariston Rengastien kierros. Kiersimme autolla Turun saaristossa ja yövyimme kolmessa erilaisessa paikassa. Tästä on työn alla oma postauksensa kun sitä on kovasti toivottu. Saariston kiertäminen on aina ollut mun haave ja olihan se upea kokemus. Ja sitten on otettu ihan rennosti. Lomaa ei tarvitse suorittaa ja riekkua ympäriinsä vain sen takia että on mahdollisuus. On ollut ihana rauhoittua ja levätä ja parin viikon päästä on taas ihana mennä töihin!

lähdössä NLP koulutukseen

NLP Practitioner koulutus on nyt puolivälissä

Helsingin taidemuseo HAM:ssa Ellen Thesleff'n näyttelyssä

lähdössä ystävän kanssa museokierrokselle

Hakasalmen huvilassa oli kiva näyttely "Suruton kaupunki"

Tamin kanssa aika menee kävelylenkillä ja puistossa

mansikat on koko perheen herkkua ja niitä on myös pakastettu reippaasti

viiden euron alelöytö, gebardipaita

Järvenpäässä Villa Cooper (peilikuva Ainolasta ilman laudoitusta)

Sibeliuksen Ainola

Ainolan kaunis puutarha

oli ihana päivä tädin kanssa 




kahvihetki Ainolassa äidin siskon kanssa

Halosenniemen laituri

taidemaalari Pekka Halosen ateljeekoti Halosenniemi

loman aikana on ehditty leipoa myös herkkuja lapsen kanssa

ja nukuttu päiväunia

..ja lähdetty aamulla salille 
aurinkoa en ole ottanut tänä kesänä joten värikin on sen mukainen :)

Ihanaa viikkoa kaikille ja seuraavaksi postaus saaristoretkestämme. Siitä toivottiin postausta kovasti Instan Stoorin puolella.