Personal Trainer Hanna Antti-Poika

Personal Trainer Hanna Antti-Poika

26.4.2018

5 helppoa vinkkiä keventää useampi kilo ennen kesää


Eikö paino putoa millään vaikka haluaisit kesäksi saada muutaman kilon pois? Meillä on yleensä tapana aliarvioida syömistemme määrä ja laatu ja yliarvioida liikunnan määrä. Pelkkä kuntoliikunta ei välttämättä riitä, tarvitaan myös hyötyliikuntaa. Olennaisinta kuitenkin kilojen karistamisessa on pysyttäytyminen tarkasti terveellisessä ruokavaliossa. Liikunta nopeuttaa painonpudotusta ja mitä enemmän lihasta, sen parempi aineenvaihdunta. Myös mitä paremmin venyttelet sitä parempi aineenvaihdunta kropassa.

Kokosin omat vinkkini teille kuinka voitte keventää useamman kiloon ennen kesää sekä ohjeet helpottamaan vinkkien siirtämistä arkeen.

5 vinkkiä keventymiseen:

  1. Kerää mittariin vähintään 10 000 askelta päivässä
  2. Katso mitä syöt. Blogissani oli juuri hiljattain esimerkkiruokavalio joka edistää rasvanpolttoa. Katso se täältä!
  3. Venyttele tai joogaa. Parannat aineenvaihduntaa ja jo tämä auttaa sinua solakoitumaan.
  4. Tee pari lihaskuntotreeniä viikossa. Sinun ei tarvitse treenata salilla tai käyttää aikaa tähän paljoa. Pienikin treeni kotona riittää. Blogin Kotitreeni -tunnisteesta löydät satoja vinkkejä kotona tehtävään treeniin. Katso ne täältä (löydät tunnisteen myös suoraan aina blogin oikeasta sivupalkista)!
  5. Ryhdy toimeen! Tekosyitä löytyy aina, mutta kun jotain haluaa oikein kovasti niin siihen löytyy aina aikaa!
Kuinka saat siirrettyä tämän käytäntöön? 

  1. Hyötyliikunta. Kelit paranee ja osan työmatkasta voi kävellä. Säästät aikaa. Ei tosin huono vaihtoehto ole lähteä luontoon tunniksi reippaalle kävelylle :)
  2. Ota ruokavalio talteen blogista (yllä linkki kohdassa 2). Käy kaupassa, valmistele päivän ruuat etukäteen niin suunnitelmassa on helpompi pysyä. Itse pilkon valmiiksi mehun ainekset ja teen päivän ruuat jääkaappiin odottamaan. Kiireessä ja nälkäisenä et jaksa, vaan otat leipää ja suklaata. Ihan mitä vain! Vatsa ei tunnista ruuan energiamäärää.. mieluummin vihanneksia, hyvää rasvaa, hyviä hiilareita ja hyviä protskuja.
  3. Myös venyttelyssä jo pienikin määrä parantaa aineenvaihduntaa. Kun venyttelet säännöllisesti, huomaat sen ulkonäössä ja tämä auttaa motivoimaan jatkossa! Jos et jaksa tai ehdi varttia venytellä, tee ainakin tämä rullaus (katso 15 sek kestoinen video alla)
  4. Jos et jaksa etsiä kotitreeniohjeita tai lähteä salille/jumppaan tee nämä: 15-20 kyykkyä, 15-20 punnerrusta, 15-20 Istumaannousua/vatsarutistusta ja 15-60 sek lankku. Tee yksi sarja, siirry toiseen liikkeeseen ja sitten kolmanteen. Tee 3-4 kierrosta! Katso minuutin video alta.
  5. Haluatko keventyä? Ryhdy siis toimeen. Just do it!





Ihanaa viikonloppua teille kaikille! Pitäkää itsestänne huolta ja muistakaa myös levätä ja rentoutua pitkän työviikon jälkeen.

Hanna

Ylin kuva: Juha Laitalainen / Valokuvamaailma

22.4.2018

Mietteitä kahvakuulasta ja viikon onnellisuuspäivitys


Perjantaina otettiin kuvia Hietsussa kuvaaja Juha Laitalaisen kanssa. Saatiin kaunis päivä ja kuvista tuli ihanan kesäisiä, vaikka välillä sai vetää kyllä takkia päälle. Kahvakuulaa olen ohjannut jo kahdeksan vuotta. En varmaan ikinä olisi arvannut miten rakas laji siitä tulee. Olen ohjannut tuhansia ihmisiä, pitänyt tuhansia erilaisia tunteja. Kun 2010 valmistuin kahvakuulaohjaajaksi, kouluttajani sanoi että vie sinä Hanna tätä lajia eteenpäin kaiken ikäisille naisille. Näin olen tehnyt. Iäkkäin tuntilaiseni on ollut yli 70 vuotias. Kahvakuula sopii kaikille ja kaikenikäisille. Ja myös miehiä käy tunneilla vaikka olenkin naisope.

Samassa yhteydessä kun kuvia otettiin, on tullut paljon mietittyä taaksepäin uraani kahvakuulaohjaajana. Juha on kuvannut minua ensimmäisen kerran jo vuonna 2012 ja silloin lehdessä oli juttu Kaivopuiston kahvakuulakuningattaresta. 

¨

Näihin vuosiin on mahtunut paljon kaikenlaista. "Kahvakuulakuningattaren" vaaleat pitkät kutrit ovat nykyisin oman väriset tummat. Kahvakuulani koko on pienentynyt. Alussa vedin tunnit 12 kg:n tai jopa 16 kg:n kuulallakin. Tunnit ovat jalostuneet vuosien mittaan todella paljon eteenpäin. 

Olen tehnyt kahvakuulaharjoittelusta oman näköistäni, toiminnallista treeniä, jossa on hyvin vähän mukana sitä perinteistä tempausta tai työntöä tai rinnallevetoa. On toki niitäkin joskus, mutta vuosien saatossa tunneista on muotoutunut minun näköisiäni. Kirjoitin itselleni kolme vuotta sitten uudenvuodenlupauksia. Yksi niistä oli "luo oma treenimuoto". Tässä se nyt on huomaamatta muotoutunut. Kahvakuulaa voi tehdä myös pallon päällä polviseisonnassa. Harjoittelu on todella itseni näköistä. Varmasti erilaista harjoittelua kuin miksi kahvakuulaharjoittelu yleensä mielletään. 


Kun liikkeet tehdään oikein ja keskitytään hyvin coreen, harjoittelu on turvallista, haastavaa ja se kehittää koko kroppaa. Kahvakuula on erittäin turvallista kun se tehdään oikein. Tämän vuoksi tunneilleni on aina ollut enimmäisraja, otan vain tietyn määrän tuntilaisia ja pidän aina huolta oikeasta tekniikasta. Uusien oppilaiden seassa kierrän ohjaamassa ja korjaamassa aina liikkeitä. Pitkäänkin. Kerron heti jos näen virheasennon tai väärän tekniikan ja se korjataan samantien. 


Kahvakuula on ihanaa ja hauskaa ja aivan paras harjoittelumuoto! Tsekkaa kesän tulevat tunnit ja tule ihmeessä Kumpulan 20.5 ilmaistunnille katsastamaan meiniki! Kaikki kesän tunnit ja ilmaistunnin löydät myös Facesta omina tapahtuminaan Personal Trainer Hanna Antti-Poika -sivuilta!

Taas tänään olen kerran niin onnellinen tästä 8 vuotta sitten tekemästäni alanvaihdosta. Olen onnistunut parantamaan niin monen ihmisen hyvinvointia ja miten mahtavaa on se että kokee omalla työllään olevan merkitystä. Kiitollinen tästäkin viikosta, ihanista asiakkaistani ja kaikista muista ihanista ympärillä olevista ihmisistä <3

kuvat Juha Laitalainen / Valokuvamaailma

18.4.2018

Ilmoittaudu kesän tunneille early bird hintaan


Hei! Olette varmaan ihmetelleet missä olen viime päivät piileskellyt, kun blogi ei ole päivittynyt. Töitä on ollut valtavasti, mutta nyt palaan teille ihanien uutisten kera. Kesän 2018 puistotunnit on lyöty lukkoon ja ilmoittautuminen on alkanut. Nyt kannattaa hyödyntää Early Bird -ilmoittautujan ennakkoetu. 

Kahvakuulaa on Kumpulassa ja tänä vuonna sitä on myös Hietsussa! Sen lisäksi pidän yhdistettyä porrastreeni bootcamp tuntia Herttoniemessä, Mäyrätien portaissa. Jee! Täältä voit katsoa tarkemmin tuntitarjonnan ja hinnat. Ja ilmoittautua voit siis heti. Ja kannattaakin niin saat hyödynnettyä edun.

Kumpulan ja Hietsun kahvakuula on Hannan tyylistä kahvakuulaa, toiminnallista harjoittelua parhaimmillaan. Ei perinteistä kahvakuulan nostelua. Monipuolista ja hauskaa treeniä jossa syke nousee ja tulee hiki. Porrastreeneissä taasen tehdään monipuolista harjoittelua portaita hyödyntäen. Sen lisäksi liikkeitä oman kehon painolla.




Tällä viikolla on ollut paljon kivoja töitä ja yrittäjyyteen liittyviä haasteellisia asioita. Tässä hommassa on oltava lehmän hermot ja pysyttävä aina positiivisena ja uskottava itseensä ja kaikkeen. Mutta on ollut tosi kivoja juttujakin, ja uusia juttuja. Facetimen kautta olen tehnyt tällä viikolla pari ohjelman ohjausta. Asiakkaille on henkilökohtaisesti tehty heidän tarpeitaan vastaavat ohjelmat ja sitten olemme näyttöjen kautta tehneet liikkeitä. Minä olen näyttänyt ja selostanut ja korjannut. On siis mahdollista tilata henkilökohtainen ohjelma ohjauksineen vaikka et pääkaupunkiseudulla asuisikaan. 

Tulossa on myös parin lehtijutun kuvaukset, niistäkin olen tosi innoissani. Haasteita ja kivoja juttuja sopivassa suhteessa. Kuullaan taas ja ihanaa ja lämpöisen aurinkoista tulevaa torstaita. Huomenna pitäisi olla the ulkoilukeli.

Ja hei joko huomasit ilmaiskahvakuulatapahtuman facebookista? 20.5 sunnuntaina kahvakuulaa Intianpuistossa Kumpulassa. Tule sinäkin mukaan!

12.4.2018

Ruokapäiväkirjaa, back to basics


Ruokapäiväkirjaa on toivottu, ja ajattelin avata reissun jälkeisiä syömisiä teille sen muodossa. Matkalla ja lomalla pitää herkutella, tosin senkin voi tehdä maltilla. Sokeri on ainakin itselle sen verran addiktoiva juttu, että kun sitä antaa itselleen luvan syödä, niin vastaavasti herkkuja tekee myös sen jälkeen mieli päivittäin. Eli, loman jälkeen pitäisi sitten pysyä tiukkana ja lopettaa päivittäinen kakkujen nauttiminen. Lisäksi myös pienikin alkoholin nauttiminen tekee jo sen, että herkkuja tekee mieli. 

Ennen pääsiäistä olinkin pari viikkoa täysin puhtaalla ruokavaliolla ja ilman herkkuja. Se on varmasti ollut pisin aika moneen vuoteen, etten ole ottanut mitään hyvää niin pitkään aikaan. Lomareissun jälkeen on tehnyt mieli kyllä makeaa, mutta olen ratkaissut asian ottamalla pari palaa tummaa suklaata. Sitä on mennyt kyllä joka päivä tällä viikolla, sen pari palaa.

Kuitenkin aina kun syön herkkuja, nautin niistä. En soimaa itseäni sillä hetkellä, enkä sen jälkeen. Jos päättää syödä jotain hyvää, siitä pitää myös nauttia. On joskus todella vaikea olla sellaisessa seurassa, jossa seuralainen jo valmiiksi kokee pahaa mieltä herkkuja ostaessaan tai niitä syödessään. Tai pahimmassa tapauksessa jos toinen jättää herkut väliin ja moralisoi sinua kun syöt jotain hyvää. 

Joka tapauksessa, vaikka suklaa on älyttömän hyvää, on älyttömän ihana myös palata omiin syömisiin. Detoxin myötä leipä on jäänyt oikestaan pois ruokavaliosta kokonaan arjessa. Samoin turha napostelu. Mieluummin sitten reilut annokset kunnon ruokaa. Usein virhe on syödä liian vähän, jolloin sitten tekee mieli napostella kun energiatasot ovat vähissä. Ja onhan se ihan tapa myös.

Lauantain ruokapäiväkirja, back to basics

Aamupala:
Vettä ja sitruunaa
Veteen keitetty gluteeniton kaurapuuro
Kotimaisia mustikoita ja liotettuja manteleita Vitamixillä muussattuna puuron päälle
Pellavansiemenöljyä tl
Luomukahvia kauramaidolla

Välipala:
Itse puristettu vihermehu, jossa ainekset luomua:
kurkku
sitruuna
lime
inkivääriä

Clipperin nokkosteetä

Lounas:
Savustettua lohta
Täysjyväriisiä
Salaattia
Rucolaa
Avocadoa
Oliiviöljyä
Paprikaa 
Sekä pannulla kevyesti öljyssä ja valkosipulissa paistettua kesäkurpitsapastaa ja tomaattia 

Välipala:
Itse puristettu vihermehu

Kuivatusta voikukasta teetä

Päivällinen:
Sama kuin lounas, mutta kalan tilalla kananmunaa

Clipperin detox teetä
Pari palaa tummaa suklaata

Torstain ruokapäiväkirja


Aamupala klo 7:
Vettä ja sitruunaa
Veteen keitetty gluteeniton kaurapuuro
Kotimaisia mustikoita ja liotettuja manteleita Vitamixillä muussattuna puuron päälle
Pellavansiemenöljyä tl
Luomukahvia kauramaidolla

Välipala klo 10.30:
gluteeniton kaurapuuro veteen keitettynä
2 dl mustikoita
1 rkl kookosöljyä puuron joukkoon
pari palaa raakasuklaata

Luomukahvia ja kauramaitoa

Lounas klo 14:
Paistettua kuhaa
Salaattia
Rucolaa
Avocadoa
Tankoparsaa
Oliiviöljyä

Välipala klo 17:
Itse puristettu vihermehu (kurkku, lehtikaali, sitruuna, lime, inkivääri)

Välipala klo 20 tunnin jälkeen kun laitoin päivällistä ja valmistelin lapselle eväitä koulua varten huomiselle:
glunteeniton kaurapuuro 

Päivällinen klo 21:
Sama kuin lounas

Pari pientä suklaamunaa kun katselin lapsen huoneessa kun hän näytti uutta peliä mulle 

Tällä viikolla tulee varmasti otettua taas viikonloppuna herkkuja, sillä meillä juhlitaan 11-vuotiaan synttäreitä. Teen lapsen lempparia suklaakakkua, sitten tulee toistakin suklaista kakkua ja teen myös raakasuklaakakkua (lähinnä itseäni varten, en tiedä miten innoissaan sukulaiset siitä on, mutta mun mielestä se on parasta). Ja silloinhan sitä voi viikonloppuna vähän herkutellakin kun elää muutoin siivosti viikolla. Ylipäätään mulla on tapana vapaapäivänä syödä jotain hyvää, mitä ikinä mieli tekee. Se pitää aineenvaihdunnankin käynnissä ja tekee erityisen hyvää myös mielelle. Mutta joka päivä sitä ei valitettavasti voi tehdä, jos haluaa pitää linjoistaan huolta. 

Ihanaa viikonloppua sinulle!

10.4.2018

Liikkumisen ilo

Ihanaa viikon alkua! Täällä työt käynnistyi taas sunnuntai-illan kahvakuulatunnilta. Maanantaisin on yritysten tunteja, illalla on erään taloyhtiön  jumpat. Kuulaa ja venyttelyä. Jumppia on erilaisia pitkin viikkoa aina torstaihin asti. 

Tiistaisin mulla on tämä ihana Toukolan Teräksen naisten porukka ohjattavana. Näiden naisten kanssa on jumpattu viime syksystä asti. Joka toinen kerta tehdään lihaskuntoa ja joka toinen kerta venytellään. Ja on todella ilo aina tiistaisin mennä ohjaamaan tätäkin porukkaa. 

Ryhmäliikunnassa varmasti parasta on juuri se, että tiettynä päivänä näkee ystävät ja kanssajumppaajat. Näillä naisilla esimerkiksi on ollut tiivis porukka jo vuosia ja vuosia. Iso osa jumpassa käyntiä on myös kuulumisten vaihtaminen ja itse olen sitä mieltä, että juuri tuo sosiaalinen puoli ja kiva porukka on se juttu miksi harrastamaan jaksetaan aina lähteä.  


Kun mietin mitkä harrastukset ovat itsellä olleet mieluisia, on niihin aina vahvasti liittynyt myös sosiaalinen puoli ja se, että on ollut mukava ohjaaja. On ollut ihana lähteä harrastamaan ja sitä päivää on todella aina odottanut. Liikunta on ainakin itselle ollut aina henkireikä. Kun elämässä on kurjia juttuja, on liikunnasta saanut voimaa. Mulla itsellä on ollut niin masentavia ja tylyjä opettajia ihan koululiikkunnasta asti joihinkin harrastuksiinkin, ja syy harrastuksen loppumiseen on usein ollut porukan huono yhteishenki tai tylyttävä opettaja. Liikkumisen pitää olla kivaa ja parhaimmillaan siitä saa ladattua akut niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ansa Kynttiöitä on ollut omassa nuoruudessa ja elämässä aivan liikaa, joten itse yritän antaa jokaiselle tuntilaiselle ja jokaisella tunnilla niin mukavan ja kivan kokemuksen kuin vain suinkin pystyn. Ja siinä sivussa tottakai joudun vähän rääkkäämään tuntilaisia pois sieltä omalta mukavuusalueelta jotta kehitystä ja edistystä tapahtuu ;) 

Ihanaa viikkoa kaikille. Nautitaan liikkumisesta ja nautitaan hyvästä seurasta ja ihanista ihmisistä liikunnan parissa!

9.4.2018

Uusia tuulia


Uusia tuulia on nyt nimittäin blogin bannerissa ja Facebookin sivun sekä Instan kuvissa. Tiedän, että uudet bannerit otetaan huonosti vastaan. Mutta mutta.. Silläkin uhalla uskalsin nyt sellaisen vaihtaa blogiin. Edellisissä kuvissa olen vielä niin kauhean vaaleahiuksinenkin.. Nyt kun oma väri on kasvanut jo koko tukkaan, on kivempi että tunnistan itseni myös yrityksen kuvista :)


Tässä kuvassa mielestäni paistaa myös auringon lisäksi se oma hyvä olo. Levännyt minä, jonka kroppa toimii. Yrittäjyydessä ja elämässä yleensä silloin kun pää kestää kovat myrskyt ja vastoinkäymiset, niin keho reagoi erilaisiin kriiseihin ja stressiin. Minulla ainakin. Mummo menee lumessa eteenpäin, mutta universumi pysäyttää kyllä ennemmin tai myöhemmin. Kaikki ne kivut ja stressi, aineenvaihdunnan hidastuminen kilpirauhasen takia.. Kaikki ne ovat tehneet minusta vahvemman ihmisen ja myös paremman valmentajan. Oman kokemuksen kautta. Ja tiedän miten sieltä suosta noustaan. Kun yleensä elämä ei ole vain ruusuilla tanssimista ja keho ja mieli ovat monimutkainen yhdistelmä. Hyvinvointi ei ole pelkästään liikkumista ja "oikein syömistä". Siihen liittyy niin paljon muutakin. 

Olen onnellinen siitä, että olen onnistunut auttamaan niin monia asiakkaitani kohti parempaa hyvinvointia. Ja olen onnellinen myös siitä, miten olen onnistunut myös auttamaan itseni tähän pisteeseen kaikkien näiden viimeisten 7 vuoden rankkojenkin kokemusten jälkeen. Yrittäjyys ei ole helppoa, eikä elämäkään. Mutta yrittäjyys on ihanaa ja elämä, silti kuitenkin kaikesta huolimatta. Mitä paremmin voit, sitä paremmin otat vastaan myös ne elämän kolhut joita väkisinkin tielle tulee. Loppuun voi vielä todeta, että kaikki alkaa nukkumisesta ja palautumisesta. Sitten ollaan jo pitkällä hyvinvoinnin kanssa. 

Ja hei Facessa jo mainostinkin, että uudelle treenattavalle on vapautunut paikka. Toinen paikka vapautuu syksyllä. Laita viestiä jos kaipaat treenaria, parempaa vointia, kevyempää olo, kunnon kohennusta, kokonaisvaltaista hyvinvointia! hanna@anttipoika.com tavoitat sähköpostitse minut ja soittaakin saa. 

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille teille <3 
Muistakaa ottaa aikaa itselle ja levätä <3

kuvat Mika Wallasvaara

7.4.2018

Riga ja miniloma



Terkkuja Riikasta! Muutaman päivän miniloma ja tyttöjen reissu tuli vietettyä eteläisessä naapurissa. Reissu oli nähtävyyksien katselua, syömistä, rentoutumista ja olemista hyvän ystävän kanssa. Ihanissa hoidoissakin käytiin. Etukäteen varattiin illallispaikat reissua varten ja Riikassa on kyllä todella hyviä kasvisravintoloita ja edullista ulkonasyömistä. 



Fat Pumpkin ravintolasta saa ihania smootheja, raakakakkuja, tapaksia, ruokia... Sitä suosittelen ehdottomasti jos menet Riikaan! Siellä käytiin ihan ekana päivänä, ja seuraavana päivänä oli pakko päästä maistamaan vielä heidän ihania kakkujaan. 


Riits -ravintolassa syötiin ekan illan illlallinen. Lämmin suositus tännekin paikkaan. Todella hyvä ruoka ja kaunis ravintola.



Tämän kevään terassikausikin tuli korkattua torstaina. Näitä ihania keväisiä kelejä nyt kun saataisiin tännekin!



Paluu Fat Pumpkinin raakakakkuja maistamaan..



Säät oli vaihtelevat. Torstaina oli jopa 16 astetta lämmintä, joka sitten iltaa kohti vaihtui ukkosmyräkäksi. Perjantaina puhalsi jo kylmä tuuli ja sateli vähän räntääkin. 



Muusu Pietarinkirkon vieressä oli myös kiva illlallispaikka, sitäkin voi suositella. Siellä syötiin torstaina illallista.



Ja Oopperan vieressä oleva Kolonade -ravintolan ruokapuoli ja kahvilan puoli olivat myös aivan ihanat. 



Ihana oli loma ja lomassa ihanaa on myös aina kotiin palaaminenkin. Tänään herkut ja valkoviini vaihtui taas vihermehuihin ja omiin ruokiin. Lomalla pitää nauttia ja se on oikeasti lepoa niin kropalle kuin mielellekin. Reissussa pitää herkutella ja nauttia elämästä. Kotona taas päivittäistä kakun syöntiä ei valitettavasti voi jatkaa, mutta herkkua pitää saada silloin tällöin täälläkin. 

Ihanaa viikonlopun jatkoa teille ihanille!

2.4.2018

Pääsiäisen tunnelmia ja treenivinkkejä alaselän vahvistamiseen


Täällä on pääsiäinen sujunut vallan rauhallisesti. Olen treenannut, levännyt, vähän tehnyt työjuttujakin.. Perjantaina kuvasimme uusia Sports Lady kuvia studiossa ja kauniin Vanhankaupunginlahden maisemissa. Heräsin perjantaina jo 4.40, joten vastaavasti sitä sitten nukuttikin illalla. Pitkä päivä. Kävin meikissä ja kuvia otettiin sitten iltapäivästä. Perjantaina meninkin jo puoli 9 aikaan nukkumaan. Mitä sitä turhaan sinnittelemään jos väsyttää vai mitä? Lauantaina oli ihana herätä kymmenen tunnin unien jälkeen ja aloittaa vapaapäivän vietto. 

Lauantaina sitten vietettiin tyttöjen hömpöttelypäivää kaupungilla Hennan kanssa. Käytiin syömässä, kierreltiin ja katseltiin. Vähän shoppailtiin. Oli tosi vähän ihmisiä liikenteessä, normaaliin lauantaihin verrattuna. Ihana päivä ja sosiaalisesti ja henkisesti akut on todella ladattu. Aloitettiin meidän päivä Pauligin kulman pääsiäisbrunssilta. Todella voin suositella heidän brunssiaan. Vegaaninen brunssi, jonka otimme gluteenittomana. Lisäksi lautasen kaveriksi sai valita neljästä vaihtoehdosta, ja otettiin vegemunakkaat. Tämä olikin ensimmäinen "cheat" ateria mun parin viikon detoxin päätteeksi. Kutsuin sitä kuitenkin "Treat" -ateriaksi. Hyvää ja terveellistä ja nautin jokaisesta suupalasta. 





Tulossa on muuten pian postaus miksi kannattaa syödä myös painoa pudottaessa tietyin väliajoin "cheat meal"! Se ei tarkoita koko päivän porsastelua erilaisilla epäterveellisillä jutuilla, vaan kehon tankkaamista vähän tuhdimmilla ruuilla tai omilla lempiruuilla, yhden aterian ajan (ei koko päivän!). 

Viikonlopun aikana on sitten palattu taas takaisin omiin ruokiin. Itse detox on nyt ohi, mutta terveellisellä pohjalla mennään. Mitä kahden viikon detoxin aikana sitten tapahtui? Olo virkistyi huomattavasti. Paino putosi pari kiloa. Ihon kunto parantui ja mielikin kirkastui. Kyllä, pääsiäisen voi olla myös ilman suklaamunien jokapäiväistä mättämistä. Pääsiäisen munakahvit keitin kyllä, mutta mignon munan sijaan kahvin kanssa oli ihan tavallinen muna :D




Treenit ovat painottuneet viime keskiviikon jälkeen kävelyyn ja venyttelyyn. Mutta lauantaina selkä jo alkoi ilmoitella, että nyt kaivattaisiin hieman taas vahvistusta koko coreen. Joten sunnuntaiaamu alkoi kevyellä treenillä. Edelleen mennään viikon verran kevyemmin kun tunnit ovat tauolla. Teen pientä ja kevyttä jumppaa, joka pitää kropan kunnossa ja erityisesti alaselän. Alaselän vaivoista olen kärsinyt parikymppisestä asti ja suurin virhe on lopettaa harjoittelu. Sen sijaan keskivartaloa pitää vahvistaa säännöllisesti, jotta pakki pysyy kasassa. 

Jos kärsit alaselän vaivoista, on todella tärkeää vahvistaa keskivartaloa. Se onnistuu parhaiten oman kehon painolla tehtävillä liikkeillä (mieluiten pallon ja tasapainolaudan kanssa), jolloin joudut joka sekunti keskittymään coreen. Jos et aktivoi tukea sisältä, tasapainoa ei ole. Tee harjoitukset ajatuksen kanssa ja rauhallisin liikkein!


Tässä mun 4 lempparia liikettä, joita käytän oikeastaan aina lämmittelyssä. Avaavat hyvin koko kroppaa ja keho on valmis ottamaan treeniä vastaan!

4 liikkeen alkulämmittely


Sunnuntain aamutreeneissä tein mm. näitä liikkeitä. Treeni oli lyhyt ja kevyt, mutta pientä jumppaa kannattaa tehdä silloinkin kun palauttelee kroppaa. Nyt pääsiäisen aikana on juuri tarkoitus antaa kropan huilia ja palautua, mutta siitä pitää pitää huolta kuitenkin. Ihan täyttä lepoa en pidä, koska silloin alkaa jo alaselkäkin ilmoitella olemassaolostaan. 

4 liikkeen kahvakuulatreeni


Vapaat jatkuu vielä ja tiistaina sitten töihin. Ensi viikko oli tarkoitus pitää lomaa kokonaan, mutta teen kuitenkin tiistaina pitkän työpäivän. Keskiviikkona lähdetään sitten tyttöjen reissuun pariksi yöksi. Seuraavalla viikolla palaa taas arki normaaliksi. Nyt siis nautitaan, nähdään kavereita ja perhettä, levätään, treenataan ja vaan ollaan. Ihanaa pääsiäisen jatkoa teille <3