Aineenvaihduntaan vaikuttaa moni asia, niin paljon enemmän asioita kuin ruokavalio ja liikunta, vaikka se on päällimmäinen ajatus. Aineenvaihduntaan vaikuttaa se kuinka liikumme, mitä syömme, kuinka lepäämme ja palaudumme, se mitä ihollemme laitamme kosmetiikan muodossa, ympäristöstä saadut hormonihäiriköt sekä lopulta omat tunteemme.
Mutta voiko tunteilla olla muka merkitystä aineenvaihduntaan ja kehon toimintaan? Päin vastoin asiasta puhutaan paljonkin, siitä miten hormonitoimintamme ja kuukautiskierto vaikuttaa tunteisiin. Mutta se miten huoli, suru ja ahdistus voivat vaikuttaa kehoon. Tätä ei usein tule ajatelleeksi.
Kirjoitin aiemmin miten korona-tilanteen alettua oma kroppani jumahti. Olo oli turvonnut, tuntui että aineenvaihdunta ei toiminut. Mikään ei muuttunut. En herkutellut enempää enkä liikkunut enempää tai vähempää. Unet kärsivät kyllä ja isoin asia minkä uskon vaikuttaneen tähän olivat omat tunteeni.
Mikä muuttui? Tuli huoli pärjäämisestä, työt loppuivat yrityksissä ja ryhmäliikuntatunteja ei voinut enää pitää, PT-asiakkaitakaan ei oikein voinut ohjata paitsi whats app:n kautta.
Sen lisäksi iski yksinäisyys. Yksinäisyys jonka olen aiemminkin tiedostanut, mutta nyt se kosahti päälle toden teolla. Yksinäinen olen ollut muutenkin ja kehtaan sanoa sen ääneen. Arki-illat ovat menneet töissä, mutta viikonloput ja lomat ja pyhät olen usein viettänyt yksin. Ystävillä on omat perheensä ja omat juttunsa, minulla ei enää ole paikkaa minne mennä tai ihmisiä kenen kanssa niitä viettää. Onneksi silloin tällöin ystäviä kenen kanssa viettää niitä, mutta varmasti suurimman osan pyhistä olen ollut vain yksin kotona. Lapsi kun on isällään, olen aivan yksin. Ja nyt hävisi se työn täyttämä arki.
Yksinäisyyttä on paljon ja tiedän, että en ole kuitenkaan ihan yksin. Olen kiitollinen siitä, että minulla on ihana lapseni. Ja kiitolllinen myös ystävistäni. Onhan minulla toki pyhiä ollut myös että olen saanut ystävästä seuraa, mutta ikinä et tiedä millaiseksi mikäkin pyhä muodostuu. Ja kauhulla jälleen kerran olen miettinyt sitä kuinka monella ei ole ketään. Kuinka usein ihmiset ovat yksin ja ulospäin saa sen kuvan, että kaikki on hienosti. Yksinäisyydestä ei puhuta. Sitä ei aina kehdata edes myöntää. Ei kehdata sanoa ääneen, että olen tosi yksin ja se surettaa ja on kamalaa. Monesta ihmisestä varmasti ulospäin saa sen kuvan, että kaikki on ihan hyvin. Vaikka ei olekaan. Ei haluta rasittaa sillä muita ja lopulta ihminen myös kyllästyy enää kysymään ketään minnekään kun kenellekään ei kuitenkaan sovi.. Lasten yksinäisyyden kanssa on sama juttu.
Koronan myötä olen paljon käynyt omia tunteitani läpi. Aluksi kaikki ilmeni pelkona ja kiukkuna ja tunsin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa myös katkeruutta ja kateutta, tunteita jotka ovat olleet aivan vieraita minulle. Harmitti kaikki. Olin katkera siitä, että minulla ei ollut perhettä ja kateellinen niille kenellä oli. Ja vihainen siitä, että "kukaan ei soittanut minulle ja kysynyt mitä kuuluu". Kyllähän puhelin soi, mutta tuokin asia ylikorostuu silloin kun on todella yksin.
Pelko, viha, katkeruus, kateus, huoli.. Pohjalla oli kuitenkin se huoli ja yksinäisyys. Mutta se että antaa itsensä kokea myös noita negatiivisia tunteita, on tosi tärkeää. Ne ovat tunteita siinä missä muutkin. Saa olla kiukkuinen ja tuntea vihaa, mutta niihin ei pidä jäädä. Niitä ei kannata analysoidakaan aina vaan voi vain hyväksyä tunteen ja sitten antaa tunteen mennä. Sieltä tulee yleensä seuraava tunne joka onkin jotain muuta. Tätä kun jatkaa muutaman tunteen verran, voi vihan alta paljastua rakastetuksi tulemisen tarve. Sinä onnistut kirjassa kirjoitan asiasta myös ja tunnemeditaatio -harjoituksen avulla pystyt selvittämään sen mikä on se alkuperäinen tunne. Se, että olet vihainen tai katkera, ei välttämättä ole se lopullinen tunne mistä kaikki kumpuaa.
Tunteet ovat todella vaihdelleet viikkojen aikana, mutta koen menneeni jatkuvasti eteenpäin. Tällä viikolla on ollut aivan käsittämättömän hyvä fiilis, myös viime viikolla. Parempi kuin vuosiin. Olen kiitollinen ja onnellinen siitä, että korona pysäytti minua vielä lisää pysähtymään tunteiden äärelle. Niiden kanssa olen tehnyt valtavasti töitä viimeisten vuosien aikana muutenkin. Olen siitä ylpeä ja onnellinen. On parempi olla ja hyvinvointi on kokonaisuudessaan paljon parempi. Keho toimii paremmin ja osaan kuulostella sitä vieläkin paremmalla herkkyydellä ja pysähtyä niiden äärelle. Taas yksi tämän tilanteen hyvä puoli, on ollut mahdollisuus pysähtyä myös omien tunteiden äärelle kaiken muunkin suhteen.
Olen miettinyt jälkeenpäin myös sitä miten paljon negatiivisia tunteita koin vuosia sitten ja kuinka paljon elämässä oli huolta, toivottomuutta, avuttomuutta ja arvottomuuttakin. Ei ihme että keho silloin tilattasi ihan täysin. Toki siihen vaikutti myös moni muu asia, mutta tunnepuolen asiat elämässäni olivat silloin aivan kaaosta.
Se, että pidät itsestäsi huolta näinä aikoina erityisesti, on tosi tärkeää. Ja yhtä tärkeää on pitää huolta mentaalisesta hyvinvoinnistaan.
On tutkittu, että on 3 tunnetta jotka pitkäaikaisesti koettuna huonontavat hyvinvointia.
Toivottomuus
Avuttomuus
Arvottomuus
Mieti tunteille vastakohdat ja kirjoita ne ylös.
Lue nämä vaikka joka päivä. Itselläni ne ovat:
Toiveikkuus
Kyky pyytää apua
Kunnioitettu
Tein aiheesta myös IG TV videon, sen voit katsoa täältä!
