Sports Lady®

Sports Lady®

18.11.2020

Raha-asiat ja hyvinvointi - miten tämä liittyy motivoitumiseen liikkumisen tai syömisen suhteen?




Kirjoitin edellisessä postauksessa asiakkaan muutoksesta ja valmennusmetodistani. Koska kokonaisuutta pitää tarkastella vain parin asian sijaan (liikkuminen ja ruokavalio), on peiliin katsominen ja oman elämän palasteleminen tarpeellista jotta voisit voida kokonaisvaltaisesti paremmin. Hyvinvoinnin olen jakanut kolmeen eri osaan, jokaisella on vaikutusta (katso edellinen postaus). Toiseen kohtaan (faktat) olin kirjoittanut yhdeksi osa-alueeksi myös raha-asiat. 

Raha on sellainen asia, että siitä ei kauheasti puhuta, ääneen ainakaan. Tai kyllä, puhutaan, valitetaan sen puutetta. Jos ei hallitse omaa talouttaan (yrityksen taloudesta puhumattakaan), tuo se pahimmillaan ahdistusta ja lamaantumista. Tämä taas saattaa estää muun hyvinvoinnin. Haluan kirjoittaa teille nyt tästä aiheesta. 

Kirjoitin raha-asioista myös kirjassani. Turvaamalla oman taloudellisen tilansa, saa elämäänsä turvallisuudetunnetta. Jokainen on oman taloutensa herra. Joskus on helpompaa ja joskus on vaikeampaa, mutta nämä ovat asioita joihin sinä itse voit vaikuttaa, ei kukaan muu. Kannattaa tehdä rehellinen arvio oman taloutensa tilasta, ei arvailua, ei oletusta vaan faktoja pöytään. Mitä sanoo pankkitilin saldo, paljonko ovat menot ja mihin rahaa menee. Paljonko eläkettä on kertynyt? Onko säästöjä?

Jokaisen ongelman pystyy ratkaisemaan, kun ensin suostuu näkemään sen. On sitten kyse painonpudotuksesta tai raha-asioista. Usein jätämme asiat huomiotta kunnes on liian myöhäistä. Pitää nähdä asiat niin kuin ne ovat, ei negatiivisesti, ei kaunistellen, vaan katsoa asiaa suoraan silmiin. Ennen kuin Visalasku on jo tapissa ja huomaat, että rahat eivät enää riitä. 

Vuonna 2014 jouduin itse taloudelliseen ahdinkoon. Olkapääni repesi auton rattia kääntäessä. Olin periaatteessa työkyvytön (lääkäri kirjoitti kuukauden sairausloman) ja auton korjaamiseen meni valtavasti rahaa. Kaikki se raha minkä olin kesää varten laittanut sivuun selvitäkseni kiinteistä kuluista kun ohjauksia ei ollut, meni auton korjaamiseen. Olin ottanut myös vapaa-ehtoisen vakuutuksen eräästä vakuutusyhtiöstä tällaisten tilanteiden varalta. Mutta arvaatteko mitä kävi vakuutuksen kanssa? Olin oikeasti ja kiltisti kotona sairaslomalla ja postasin instaan motivoivia kuvia sinä viikkona. Parin viikon päästä vakuutusyhtiöstä tuli kirje: vakuutuseni irtisanottaisiin, koska olin ollut töissä (olin päivittänyt instaa). Maksamaani vakuutusmaksua loppuajalta ei palautettaisi ja korvausta sairauslomastakaan ei tulisi. Olin minimi YELlin varassa, joka on tuskin satasta viikossa. Mitä tekee yrittäjä tässä tilanteessa turvatakseen toimeentulonsa ja lainanmaksut ja mistä lapselle ruokaa. Ahdistuu tietysti. Käsi oli kipeä ja auto hajalla, ja olin muka tehnyt "petoksen". Olin kipeä ja vihainen ja epätoivoinen. Jatkoin töitä. Vedin kuulatunnit ja ohjaukset, en vain käyttänyt vasenta kättäni. 

Auton korjaamiseen menevää rahaa ja "vararikkoa" tältä osin tämä ei kuitenkaan täysin poistanut, joten ainoa keino oli karsia kaikki kulut. Lopetin ostamisen. En ostanut vuoteen vaatteita, kukkia, lehtiä, en mitään turhaa. En käynyt ulkona syömässä, en hakenut edes kahvia. Karsin kaikki. Ei harrastuksia, ei hierojaa, ei ulkona käyntiä. Lisäksi myin meiltä kotoa kaiken ylimääräisen. Tuolloin se oli vielä helppoa kun kaikki eivät konmarittaneet. 

Koronan alkaessa PT-ohjaukset ja ryhmäliikunnat stoppasivat. Se ei ollut enää turvallista. Tiesin mitä tehdä. Tässä oli oltu monta kertaa ennenkin. Karsin myös kaiken mahdollisen kulun yritykseltä ja laitoin ajatustyötä kehiin. Miten voisin muuttaa liiketoimintaani, jotta tässä tilanteessa pysyisimme lapsen kanssa leivän syrjässä kiinni. Uskon siihen, että kun taloudellisesti on vaikeaa, on kuitenkin aikaa. Ja kaiken voi aina selvittää ja opetella. Maailman menestyneimmätkään ihmiset eivät ole saaneet asioita ilmaiseksi, he ovat opetelleet taitonsa. 

On oltava rehellinen itselleen siitä, missä mennään taloudellisesti. Mitä jos menettäisit työsi 9 kuukaudeksi? Mitä tekisit? Kevään jälkeen on ollut valtavasti ihmisiä lomautettuna ja moni on joutunut työttömäksi. Pitää olla suunnitelma, pahojen päivien varalle. Koskaan ei tiedä mitä maailmassa tapahtuu. Pitää olla valmis hankkiutumaan eroon kaikista sellaisista kuluista, mitkä eivät ole välttämättömiä. Koti, ruoka ja terveys ovat välttämättömiä asioita. Netflixit, Bookbeatit, erillaiset sovellukset, lehtitilaukset, Jungle Juicen mehut, kukat, harrastusmaksut (omat, ei lapsen) jne. ovat ylelllisyyksiä. Tiedän että niistä luopuminen ei tunnu kivalle, olen tehnyt sen itsekin, vieläpä monta kertaa. Avioeron jälkeen kaikki kodin kulut tulivat tietenkin minun maksettavakseni yksin, koska muutimme erillemme omiin koteihimme. Käden loukkaantumisen ja auton hajoamisen myötä karsin niitä taas, koronan myötä uudelleen. Kuitenkin enemmän haittaa se, että joudut taloudelliseen ahdinkoon sen vuoksi ettet raaski luopua näistä asioista. Se ei ole ikuista. Hierojallakaan en käynyt viiteen vuoteen. Opettelin venyttelemään niin, että se riitti. Nykyään kun menen hierojalle, on se todellista luksusta. Ja edelleen harvinaista herkkua. Minulla ei ollut vuosiin kallista harrastusta. Vasta 2017 aloitin golfin ja tänä vuonna ratsastuksen. Niistäkin olen luopunut vuosien varrella kuluja karsiakseni. Ratsastuksen aloitin uudelleen 2010, mutta jouduin lopettamaan sen koska ei ollut rahaa kun erosin. Sen jälkeen harrastukseni ovat olleet ulkona liikkuminen, uiminen tai avanto. Ne eivät ole kalliita harrastuksia. Olen oppinut arvostamaan elämän pieniä asioita. Tällä hetkellä lempiasioideni tekeminen ei maksa mitään.

Hyvä vinkki oman budjetin karsimiseen on pyytää ystävää katsomaan budjettiasi, koska hänellä ei ole siihen mitään tunnesidettä. Itsestä voi tuntua, että todella tarvitset jotain, mutta ystävä saattaa nähdä sen aivan eri tavoin. Raha-asioiden hoitamisella mahdollistat itsellesi kontrollia omasta elämästä, turvallisuuden tunnetta ja rauhallisen mielentilan. Tiedät missä mennään. Pahinta on keskittyä siihen että ei ole rahaa, kun sen sijaan pitäisi keskittyä siihen mitä voi tehdä: eli katsoa omaa kulutustaan suoraan ja rehellisesti ja sitten karsia menoja. 

Raha-asioiden hallitseminen tuo turvallisuuden tunnetta. Turvallisuuden tunne on yksi perustarpeistamme. Se liittyy myös motivaatioon Maslown tarvehierarkian mukaan. Jokainen on varmaan tästä kuullut joskus psykologian tunnilla koulussa ainakin? Maslow käsitteli sitä kuinka ihminen motivoituu psykologisesta näkökulmasta katsoen. Motivaation ja tarpeiden yhteyttä, kehittymistä ja järjestystä Maslow tarkasteli fysiologisten tarpeiden (nälkä ja jano), turvallisuuden, sosiaalisten (yhteenkuuluvuus, rakkaus), arvostuksen sekä itsensä kehittämisen ja -toteuttamisen kautta. Jotta pystyt motivoitumaan esim. itsesi kehittämiseen ja asioiden toteuttamiseen, pitää muut palikat saada kohdalleen ennen sitä. Kun syöt terveellisesti, muistat juoda vettä, lepäät ja koet olosin turvalliseksi, on helpompi lähteä toteuttamaan muita asioita. Jostain pitää aina lähteä. 

1 kommentti: