Personal Trainer Hanna Antti-Poika

Personal Trainer Hanna Antti-Poika

13.8.2019

Mitä ovat uskomukset? Entä millaiset tunteet lisäävät elinikää ja vähentävät sairastelua?






Ihanaa alkanutta viikkoa! Täällä on työt lähteneet täydellä tohinalla käyntiin. Loma on enää pelkkä ihana muisto ja töitä on painettu tauotta ehkä neljä viikkoa putkeen, ilman vapaapäiviä. Postauksen kuvat ovat kesälomalta, kun ajeltiin ihanan ystävän ja Tamin kanssa Fiskarsiin. Onneksi luvassa on kyllä vuorokauden irtiotto pienen miniloman muodossa viikonloppuna. Tällä viikolla jo tunnit pyörivät täydellä teholla ja viimeinenkin PT-asiakas on palannut arkeen kesän jälkeen. Auto kulkee asiakkaalta toiselle ja tunneilla soi uudet musat. Eilen alkoi myös Aineenvaihdunta käyntiin verkkovalmennus. Ja siitä olen tosi innoissani. Ihana porukka tsemppaamassa toisiaan ja jakamassa fiiliksiään ja kysymässä kysymyksiä, joihin minä sitten päivittäin vastailen ja tsemppailen heitä!

Viime viikonloppu meni taas NLP Practitioner koulutuksessa ja ensi kerta, elokuun lopussa on vika kerta. Sitten saadaan todistukset. Päätin jatkaa opintoja vielä NLP Masterille sillä koulutus on enemmän kuin mitä ikinä olisin voinut odottaa ja toivoa. Sieltä olen saanut niin paljon työkaluja omaan työhöni, ja tietysti omaan arkeeni, että en olisi voinut koskaan edes kuvittella tällaista. Miten upea juttu.

Ajattelin kirjoitella uskomuksista tänään. Ne liittyvät todella paljon hyvinvointiimme ja onnelisuuteemme. Aikaisemmin olen kirjoittanutkin siitä, miten totuutemme kullakin meistä muodostuu. Jokaisella meillä on oma maailmankuvamme, joka muodostuu sen mukaan mitä asioita todellisuudesta poimit tietoiseen mieleen. Uskomatonta mutta totta on se, että todellisuudesta poimitaan VAIN 10% tietoiseen mieleen ja loput 90 % täydentyy omasta maailmankuvasta eli omasta kokemuksesta. Siihen taas vaikuttaa se miten yleistämme asioita, mitä asioita mahdollisesti poistamme mielestämme kokonaan tai kuinka itse muunnamme asioita. Kokemus jostain asiasta voi muuttua, kun ihminen kertoo asiaa eteenpäin. Hän kertoo sen eteenpäin oman maailmankuvansa perusteella ja sen kuullut henkilö taas käsittelee asian oman maailmankuvansa perustella. Eli 90% jälleen omien kokemustensa ja ajatustensa pohjalta. Filtteröimme myös tietoa jota keräämme, ja yksi filttereistä onkin uskomukset. Energiahan virtaa huomion suuntaan. Nappaamme todellisuudesta asioita mitä itse näemme, kuulemme ja tunnemme. Arvomme vaikuttavat siihen mitä todellisuudesta poimimme ja myös uskomuksemme. Tämä on niin herkullinen aihe edelleen, että en voi olla siitä kirjoittamatta. 

Jokaisella on sen oma totuutensa. Joku voi ajatella tätä asiaa niin, että oma käsitys on totta ja oma mielipide paras ja oikea. Tälläiseen TOTUUS -puite ajatteluun kuuluu myös mustavalkoinen joko-tai ajattelu, voittamisen ja oikeassa olemisen tarve sekä käsitys siitä kuka voittaa ja kuka ei. Keskustelua käydään usein VALTA -perusteella esim. tällainen keskustelu voidaan käydä lasten ja vanhempien välillä, pariskuntien välillä tai kaverusten välillä. Myös neuvotteluissa ja johtamisessa käydään keskustelua tähän tyyliin. 

Sitten taas jos katsotaan asiaa henkilön kannalta jolla on MAAILMANKUVA -puite, on keskustelu aivan erilaista. Hän ymmärtää tuon edellisen. Eli sen miten kunkin "totuus" muodostuu. Keskustelu on VALTA -keskustelun sijaan hyvää. Silloin kaikkien mielipiteet ja näkemykset ovat tärkeitä, keskustelu on monipuolista ja maailmankuvaa lavennetaan. Osataan tarkastella erilaisia näkökulmia. Tätä keskustelua voidaan yhtä lailla käydä vanhempien ja lasten välillä, pariskuntien välillä tai kaverusten välillä. Myös neuvotteluissa ja johtamisessa voitaisiin enemmän käydä keskustelua tähän tyyliin. 

Mutta uskomukset vaikuttavat meihin todella vahvasti. On sitten kyse uskomuksista itsensä suhteen tai toisten suhteen. Ja aina se mitä toistat vahvistuu. On sitten kyse treenistä ja kehon vahvistamisesta, tai omista uskomuksista. Jokaisella on aina aivan erilainen näkökulma omaan elämään ja tämä näkemys voi olla toisella aivan erilainen sinusta. 

Mutta voidaanko ajatella niin että kaikki ajatukset ovat uskomuksia? Mikä on faktaa ja mikä on uskomus? Uskomuksemme mielessämme ovat aina TOTTA. Uskomukset syntyvät kokemuksista. Ne ovat myös yleistyksiä ja sisäisiä sääntöjä itsestä ja muista. Ja uskomukset vahvistavat aina itse itseään. 

Koska uskomukset.. 

- luovat nykyisyyttä
- jäsentävät menneisyyttä
- luovat tulevaisuutta

..ovat ne todella tärkeitä asioita myös hyvinvoinnissamme. Ihminen usein rajoittaa itse itseään ja luulee syyn olevan jossain ulkopuolisessa tekijässä. Esimerkikisi "ei ole aikaa liikkua koska minulla on perhe huolehdittavana", tai joku muu asia estää. Aikuinen ihminen on vastuussa itsestään ja luo maailmankuvan jonka mukaan elää.

Uskomukset ovat ajatuksia, käsityksiä ja mielipiteitä, joita pidämme totena ja jotka ohjaavat tunteitamme, toimintaamme, valintojamme, päätöksentekoamme ja elämäämme. Uskomukset voivat olla myös yleistyksiä muista ihmisistä, asioista, maailmasta, tapahtumista, seuraukista tai asioiden merkityksistä. 

Kun ihminen pitää jotain totena,
hän havaitsee vain ne seikat, 
jotka tukevat uskomusta.

Tähän on ihan pakko jakaa teille yksi harjoitus josta voi olla valtavasti hyötyä!

Voit miettiä muutamaa asiaa ja miettiä kuinka ne sinua rajoittavat:

1. MINULLE ON MAHDOLLISTA
2. MINULLE EI OLE MAHDOLLISTA
3. MITÄ SAAN TEHDÄ?
4. MITÄ ON PAKKO TEHDÄ?

Voit myös miettiä:

Millainen minä olen?
Millainen joku toinen henkilö tai muut ihmiset ovat? 
Minkälaista minun elämäni on?

Kaikki nämä uskomuksesi ohjaavat sinun elämääsi tälläkin hetkellä. Sinun jokaista tekoasi ohjaa se, mitä ajattelet siitä mihin pystyt. Tai sinun käytöksesi jotain ihmistä kohtaa riippuu täysin omista uskomuksistasi. Tai päinvastoin. Harjoitukseen ei mene kovin paljon aikaa, mutta se voi olla hyvinkin avartava. Kun huomaat omia uskomuksiasi, on sinun paljon helpompi lähteä muuttamaan niitä ja sitä kautta muuttamaan myös omaa elämääsi ja parantamaan omaa hyvinvointiasi. 

Joku voi omistaa (tai monikin meistä) uskomuksen, että minä olen sokerikoukussa. Tähän uskomukseen nojaten saamme tekosyyn olla välttämättä herkkuja. Koska, sokerikoukku.. Tai en pysty koskaan pudottamaan painoa. Tai en pysty siihen tai tähän tai minun on pakko tehdä sitä tai tätä. 

Joskus taas toisten ihmisten uskomukset sinusta, voivat hallita elämääsi ihan liikaa jos annat siihen mahdollisuuden. Ihmiset usein muuttuvat vuosien myötä, ja joku toinen on saattanut muodostaa sinusta uskomuksensa aivan todella vanhojen asioiden perusteella. Pahimmillaan tällaisten ihmisten kanssa ajan viettäminen myrkyttää sinun hyvinvointiasi, etenkin jos he ovat enemmän TOTUUS -puitteella kuin MAAILMANKUVA -puitteella elämää katsovia ihmisiä ja keskustelu heidän kanssaan ei ole yleensä rakentavaa tai mahdollista ylipäätään. 

Tästä päästään sitten seuraavaan aiheeseen (joka seuraa usein edellä mainitusta tilanteesta).. Tutkimusten mukaan on nimittäin kolme tunnetta, jotka pitkäaikaisina vähentävät hyvinvointia ja lisäävät sairastamista

toivottomuus
keinottomuus/avuttomuus
arvottomuus

Nämä tunteet, etenkin pitkäaikaisina, tuottavat kehoon kielteistä fysiologiaa ja kemiaa. Näiden tunteiden vastakohdat puolestaan lisäävät hyvinvointia, vähentävät sairastavuutta ja LISÄÄVÄT ELINIKÄÄ. 

Tähänkin on olemassa oma harjoituksensa, jolla voit oikeasti parantaa hyvinvoinitasi! Kirjoittelen siitä tosi mielelläni lisää jos aihe teitä kiinnostaa? Itselleni siitä on ollut valtavasti apua. 

Ihmettelettekö vielä miksi pidän NLP:tä niin mahtavana juttuna? Juuri tuo ajatusten ja fysiologian yhteys hyvinvoinnissa oli se tärkeä pointti miksi aloin tätä opiskella. On valitettavasti aina ihmisiä, jotka eivät osaa käydä hyvää keskustelua (jos ovat siihen kykeneväisiä ollenkaan) vaan käyvät sitä valta-periaatteella, ja omien uskomustensa perusteella. Jotta et sairastuta itseäsi tällaisten ihmisten vuoksi, voit aina muuttaa omaa ajatteluasi ja opetella katsomaan asiaa laajemmin. Ei siksi että "luovuttaisit" eikä siksi että sen toisen pitäisi muuttua, vaan siksi että parantaisit omaa hyvinvointiasi ja elämäsi laatua ajattelemalla asioista laajemmin. Ihanaa tiistaita kaikille! Mä lähden nyt töihin takaisin ohjaamaan PT-asiakkaita ja vetämään illan Pilates-tunnin!



5 kommenttia:

  1. Olipa hyvä aihe! Kiitos, tämä antoi paljon ajattelemisen aihetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina ❤️🙏 Ja ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Kiitos Hanna hyvästä tekstistä! Niin totta nuo mainitsemasi asiat ja harjoitus avasi taasen omia silmiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna ja ihana kuulla. Kyllä se vaan avaa ajatuksia kun pysähtyy ja hidastaa oman sisäisen puheen kohdalla ❤️ Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista