Sports Lady®

Sports Lady®

20.1.2021

Kodin järjestäminen detoxaa mieltä ja kehoa




On toivottu postausta järjestämisjutuista ja nyt sitä tulee. Viime viikonloppuna ajattelin uudistaa makkaria. Ajatus lähti siitä, että halusin järjestää vaatekaappia. Halusin laittaa kaappiin peilin ja jotain ihania tavaroita, jotta sen avatessani tulisi jotenkin erityinen fiilis. Sen sijaan, että henkareissa roikkuvat vain t-paidat ja hupparit tai että huivit ja housut ovat pinottuna kaapissa vierekkäin, halusin ilostuttaa itseäni kun avaan vaatekaapin. Näin arkiaamuista tulisi hohdokkaampia jotenkin! Koska työn puolesta käytän eniten treenivaatteita ja huppareita, kauppareissulla farkkuja, ovat ne sen takia parhaiten ja ensin saatavilla. Laatikoihin olen järjestänyt topit, treenipaidat, trikoot ja kotivaatteet. Seuraavat kaksi kaappia on omistettu sitten puseroille, hameille, kengille ja kesävaatteille, jotka olen erotellut tällä hetkellä käyttämistäni vaatteista. Esillä ovat vain ne vaatteet mitä käytän nyt talvella. 

Jos mulla olisi oma vaatehuone, olisin ikionnellinen. Siellä olisi järjestyksessä kengät, laukut, hatut (rakastan hattuja!), aurinkolasit ja tietysti ne vaatteet. Mutta tällä hetkellä makuuhuone saa toimia mun "turvapaikkana", siellä on järjestetty laukut hyllyille, aurinkolasit omalle hyllylleen ja kengät omalleen. Vaihdoin myös julistetaulut makuuhuoneen seinälle, järjestin kirjoituspöydän laatikot ja tietysti pöydän. Arki ja työt sujuvat paremmin kun kotona on siistiä ja tavarat järjestyksessä. Olen lapsesta asti ollut sellainen, että päässäni vallitsee järjestys silloin kun tavarat ovat järjestyksessä. Saan enemmän aikaan, olen iloisempi ja energisempi. 

Halusin myös lisää tilaa käsilaukuille, joten kävin Ikeasta hakemassa Mackapär hyllyn, jonka sitten kokosin samantien. Siihen voi laittaa roikkumaan valmiiksi vaikka seuraavan päivän vaatteet, tai reissuun pakatessa nostaa vaatteita kaapista jotka lähtevät mukaan. Pidän hyllyssä myös käsilaukkuja, jotta tulee käytettyä muitakin kuin aina sitä yhtä ja samaa. 






Olohuoneen kanssa olen jotenkin vaiheessa. Muutan jatkuvasti esineiden paikkaa, tai tyynyjä. Laitan tavaroita vähän eri tavalla vaihtelun vuoksi, niitä on vuosien mittaan kertynyt sopivasti. Tällä hetkellä haluaisin uuden maton, mutta en tiedä millaisen. Mun tekisi kovasti mieli muuttaa myös sisustusta vähän tummempaan, mutta mattojen ja huonekalujen uusiminen vaatii aikaa ja rahaa, joten se saa odottaa. Muutenkin ostan hirveän vähän mitään nykyään, koska mulla on kauniita esineitä ja tavaroita jo ennestään. Vaihtelen niiden esilläoloa aina, näin saa "uutta sisustusta". Balmuirin alesta ostin pienen tyynyn ja pussissa olevan silkkinauhan käärin vanhan kranssin ympärille rusettiin. Jotain pientä uutta. Ja järjestin kirjahyllyn taas kerran, koska käytössä sekin räjähtää aina. Mulla on hyllyssä vain sellaisia kirjoja mitä luen useampaan kertaa. Muutama vuosi sitten lahjoitin pari Ikean säkillistä kirjoja Niemikotisäätiölle. Aika paljon kuuntelen myös äänikirjoja, mutta hyvän sellaisen kuunnellessani tilaan kirjan myös omaan kirjahyllyyn. 




Jos olet uusi blogin lukija, voit katsoa mun aikaisempia 
kodinjärjestämispostauksia täältä: 



Mun kodin sisustaminen perustuu siihen, että on vanhoja, perittyjä tavaroita ja huonekaluja, on jotain käytettynä ja edullisesti ostettua ja sitten saatan säästää rahaa ja ostaa jonkin kalliimman jutun mitä olen pitkään halunnut ja harkinnut. Mutta ennen kaikkea koti on paikka, jossa saa olla ja elää. Koira saa olla sohvalla ja sängyssä, ihmiset saa syödä sohvalla ja koti on muutenkin tehty elämistä varten. Vanhoja kuvia ja postauksia katsellessa tuli itsellekin into laittaa olohuonetta. Kaunis lipasto olohuoneessa vaihtoi paikkaa kun koira tuli, jotta sain piilotettua johdot sen taakse (Tami todellakin järsi ihan kaikkea ja on kalunnut myös huonekaluja pienenä..). Vanha paikka oli oikeastaan tosi kiva. Ehkä otan pienen olohuoneen järjestysprojektin, mutta silloin pitäisi hommata uusi tv-taso.. Pitää miettiä rauhassa, sitten kun ajatus kristalisoituu, se on helppo toteuttaa ja valmista tulee nopeasti. 

Kodin järjestäminen on ihanaa vastapainoa työlle ja mulla kyllä mieli lepää kun saan miettiä niitä juttuja. Ja kuten aiemmin sanottua, mieli on järjestyksessä kun kotikin on järjestyksessä. Sillon kun "korvien välissä" on kaikki hyvin, ehkäisee se napostelua tai tunnesyömistäkin paremmin. Useinhan syömme (tai juomme) johonkin tunteeseen. Tuosta napostelusta ja herkuttelusta sanottakoon vielä sen verran, että oma naposteluhimoni on hävinnyt sen myötä kun aloin nukkua keskimäärin 9 tuntia yössä ja meditoimaan. Meditoin päivittäin, rakastan sitä ja olen siihen aivan koukussa. Aamuisin kynttilät palamaan ja pehmeälle matolle istumaan ja 15 minuutin meditaatio, jolla päivä alkaa super hyvin. Jos on kiireinen aamu, enkä ehdi, teen sen myöhemmin päivällä. Meditoimista ei pidä suorittaa, niin kuin ei mitään muutakaan elämässä mun mielestä. Toisina päivinä saatan fiiliksen mukaan meditoida useammankin kerran. Joskus vartin, joskus puoli tuntia. 

Onko sulla tällä hetkellä menossa jotain sisustusprojektia, maalausprojektia tai mistä haaveilet kotiin tällä hetkellä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti