Personal Trainer Hanna Antti-Poika

Personal Trainer Hanna Antti-Poika

5.12.2017

Vähemmän on enemmän


Tuota sunnuntain postausta vielä itsekin pohtiessa, aloin miettimään sitä miten helppoa tai vaikeaa on muutosten tekeminen. Tai niiden ujuttaminen päivittäiseen elämään, osaksi rutiineja. Kuntoprojektissa on helppo kääntää koko elämä hetkeksi ylösalaisin ja omaksua tietyksi ajaksi ihan uudet rutiinit. Miten pitkään se tietty aika sitten kenelläkin kestää? Se vaihtelee. Toiset pystyvät ylläpitämään uusia tapoja pidempään, toiset lyhyemmän aikaa. Lopulta saattaa vielä käydä niin, että palataan vanhoihin tapoihin ja kaikki vaivalla karistetut kilot hiipivät takaisin. Kaikkea on oikeasti vaikea laittaa kerralla uusiksi. Vähitellen muutosten omaksuminen on aina pitkässä juokussa parempi asia. Sen takia en tykkää puhua kuntoprojekteista, vaan elämäntapamuutoksesta. Jotta muutoksesta tulisi pysyvä, asioita kannattaa ottaa vähitellen osaksi päivittäistä rutiinia. 


Otetaan esimerkiksi vaikka itseni kohdalla maitotuotteista luopuminen. Ensin kun aloin kuulla niiden haitoista a) suutuin. Sitten b) yritin toteuttaa täydellistä maidottomuutta vaikka rakastin rahkaa ja raejuustoa ja maitoa kahvissa ja kaikkea muuta. Lopputulos oli c) epäonnistuminen. En pystynyt lopettamaan maitotuotteiden käyttöä. Pidin niiden mausta ja en yhdistänyt maidon haittoja terveyteen tai ihon kuntoon. Tämä muutos on ottanut pitkään, useamman vuoden. Tällä hetkellä ruokavalio on maidoton, enkä myöskään kaipaa mitään maitotuotetta enää päivittäiseen ruokavaliooni. Sen takia muuttaisin tuon c) kohdan epäonnistumisen johonkin ihan toiseen sanaan. Vasta sen jälkeen kun ymmärsin mitä hyötyä omalle terveydelle on maitotuotteiden käytön lopettamisesta, alkoi se puoli motivoida. Ja olin itselleni asian suhteen armollinen. Tämä onnistui vähitellen. Anna siis itsellesi aikaa muutosten oppimiseen!



Toinen hyvä esimerkki itseni kohdalla voisi olla venyttely. Olin koko ikäni karttanut venyttelyä, pitänyt sitä turhana. Sitten lopulta +35 vuotiaana olinkin ihan jumissa. En ollut pitänyt kehostani huolta niin kuin olisi pitänyt. Aineenvaihdunta oli olematonta, painoa alkoi kertyä. Toki se johtui kilpirauhasen vajaatoiminnasta enimmäksen tuohon aikaan, mutta en tiedä olisinko ikinä saanut kroppaa tälle mallille ilman venyttelyä. Luultavasti en. Venyttely oikeasti solakoittaa. Myös ne asiakkaani, jotka ovat tämän käytännössä havainneet, rakastavat venyttelyä. Estetiikka menee tietysti edellä, vaikka venyttelyn ja kehonhuollon hyödyt terveydelle ja hyvinvoinnillekin ovat kiistattomat. Olisin todennäköisesti myös välttänyt lukuisat loukkaantumiset, jos kehoni olisi ollut elastisempi.  



Minkä takia liikut? Minkä takia ostat salijäsenyyden tai kausikortin jumppaan? Jostain syystä olet siellä. Liikkuminenkin kannattaa aloittaa maltilla. Hiljaa hyvä tulee tiesi jo vanha kansa. Kaikkea ei voi eikä tarvitse saada nyt ja heti. Pitkäaikaisiin ja pysyviin tuloksiin pääsee hitaasti mutta varmasti. Tv-ohjelmissa ehkä pudotetaan 20 kg kuudessa viikossa ja treenataan monta kertaa päivässä, mutta oikeasti. Onko se pysyvää? Onko se tosielämää? Ei. Elämässä on muutakin kuin treeni ja se pitää saada osaksi omaa arkea. Kärsivällisyyttä tarvitaan varmasti. 20 minuutin kotitreenikin riittää ja ulkona pääsee nostamaan sykettä reippaasti kävellen. Kunnon kohentamiseen ei tarvita edes paksua lompakkoa. 



Arkeen kannattaa ottaa pieniä muutoksia vähitellen. Venyttelyä varten ei tarvitse välttämättä varata tuntia tai puoltakaan tuntia, 10 minuuttiakin riittää. Jos ajatus siitä, että aikaa ei ole venyttelyyn (tuntia) jättää sen tekemättä, on parempi tehdä 10 minuutin venyttely. Se on prosentin murto-osa päivittäisestä ajastasi. Ja jo kymmenen minuutin kehonhuollolla on hyötyä, olotila on varmasti erilainen kuin ilman sitä. Vähemmän on enemmän, eli 10 minuuttia tässä tapauksessa parempi kuin ei mitään. 



Syömistä ei tarvitse kerralla muuttaa uusiksi. Aloita vaikka yhdellä muutoksella. Miten saisit aamupalasta vähän terveellisemmän? Tai syötkö ylipäätään aamupalaa? Jos et, lisää se ehdottomasti päivittäiseen rutiiniin. Syödäksesi terveellisesti sinun ei tarvitse hommata kaappiin kymmentä kallista superfoodia smoothien tekemistä varten. Pienet yksinkertaiset jutut riittävät. Oikeat raaka-aineet. Mitä saa ihan kaupasta. Ei kannata tehdä smoothien tekemisestä liian vaikeaa vain sen vuoksi, että näet kuinka joku heittelee omaan blenderiinsä sitä sun tätä monesta eri pussista. Vähemmän on enemmän. 


Tällä viikolla laitan blogiin ja instaan pieniä vinkkejä, joilla terveellisestä elämästä saa vähän helpompaa. Insta Storykin on alkanut päivittyä aktiivisesti muutama viikko sitten. Instasta Sports Lady löytyy @sportsladyh.https://www.instagram.com/sportsladyh/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti