Personal Trainer Hanna Antti-Poika

Personal Trainer Hanna Antti-Poika

14.12.2017

Thursday thoughts


Hyvää torstai-iltaa. Täällä on viikko mennyt aamulenkkeillessä ja teille erilaista matskua kuvatessa, ohjausten ja muun työnteon ohella. Instassa on paljon videomatskua ja tekeillä on pidempi setti toiminnallisesta treenistä. Tällä viikolla on julkistettu myös ensi vuoden tunnit ja kaikille avoimet sellaiset löytyvät www.anttipoika.comistaOlen myös joka aamu ennen töiden alkamista herännyt tekemään kevyttä aamutreeniä, sillä meidän viereen avattiin sali. Suoraan sängystä hyppään treenivaatteisiin ja hampaiden pesun kautta kävelen salille. Reipasta kävelyä juoksumatolla ja muutamat kevyet toiminnalliset liikkeet. Aamutreeniä en olekaan tehnyt vuosiin, sillä olen todellakin panostanut nukkumiseen ja palautumiseen. Työ kun on sen verran kuormittavaa. Toki omia treenejä ja pitkiä kävelyitä olen tehnyt, mutta en aamuisin pitkään aikaan. 

Tänään juuri mietin, että koskahan sitä olisi ollut näin hyvävointinen ja virkeä. Tämä syksy ja alkutalvi ovat olleet helpoimpia vuosiin! Mihinkään ei myöskään satu. Muistan jokunen vuosi sitten kun lopen uupuneena väänsin arkea liian vähillä unilla, reagoi kehokin erilaisin kiputiloin. Sanon aina, että universumi kyllä pysäyttää jos et itse tajua tahtia hiljentää. Olen oppinut sen kantapään kautta. Nukkukaa siis! Alussa vaikka väkisin. Et nouse sängystä kukonlaulun aikaan, vaikka kuinka olisit tottunut tekemään niin. Nukkuminen pitää oikeasti opetella. 


Viime kevään jälkeen en ole oikeastaan kieltänyt itseltäni mitään herkkuja tai ruokia, mutta nyt on hyvä ottaa pieni ryhtiliike. Viikon verran olen pysynyt tiukkana ruokien kanssa, tehnyt omia aamutreenejä ja kiinnittänyt edelleen kuitenkin huomiota että unta tulee tarpeeksi. Tosin eilen join glögin (alkoholittoman sellaisen), kun vietettiin Hennan kanssa tyttöjen hömpöttelypäivää kaupungilla. Tuollainen hengailu on todella harvinaista herkkua ja kyllä siitä nauttiikin! Muuten arki on töitä, lapsen kanssa puuhastelua, harrastuksiin kuskaamista ja sitä lepäämistä ;) Jouluinen Helsinki oli tosi kaunis ja fiiliskin varsin jouluinen.



Mulla on nyt siis meneillään "jouluksi kuntoon tai jouluna kuntoon" proggis. No kyllähän mä olen tyytyväinen tähänkin olotilaan, mutta tuli sellainen fiilis, että haluan vähän kuitenkin nyt olla tiukempana. Ja parhaiten se onnistuu lomalla, kun ei ole ohjauksia tai työtä kuormittamassa kroppaa. Mulla näköjään aina pitää olla joku pieni projekti meneillään. On se sitten nettisivujen tekemistä, kodin sisustamista, marittamista tai mitä nyt milloinkin. Loma nyt ei vielä ole alkanut, mutta vähitellen tunnit ovat vähentyneet joulua kohti.

Olen tehnyt siis tällä matalan sykkeen fillarointia ja juoksumatolla käppäilyä, johon olen yhdistänyt muutamia toiminnallisia liikkeitä kuvatakseni teille matskua. Toiminnallisesta alkulämmittelystä tulikin video viime viikonloppuna. Sen voit katsoa täältä, jos videon missasit. Tosiaan tulossa on pidempi setti erilaisia liikkeitä. Treeniä mun tyyliin! Eli tämä viikko on mennyt sporttaillessa sisätiloissa, viime viikolla taas tein joka päivä pitkän lenkin ulkona. Ainakin minä tarvitsen vaihtelua, jotta liikkuminen pysyy mielekkäänä. Niin treenimuotojen suhteen kuin treenissäkin. 

Toiminnallinen harjoittelu, jossa syvät lihakset pääsevät kunnolla töihin, on aivan parasta ja se kuluttaakin paljon enemmän kuin tavallinen salitreeni. Lisäksi se parantaa liikkuvuutta samalla kun lihaskuntoa. Lihakset pysyvät elastisempina ja kroppa solakampana. Ja arjessa juuri tarvitset tällaista treeniä. Siirtäessäsi vaikka huonekaluja, käytät koko kroppaa. Mitä iloa on isosta hauiksesta tai takapuolesta, jos siitä ei ole mitään hyötyä ;)


Omat treenit olen muuttanut muutama vuosi sitten jo täysin toiminnalliseksi. Treenaaminen on enemmän erilaista temppuilua pallon ja muiden välineiden kanssa ja myös hauskanpitoa. Laitteissa en ole tehnyt treeniä moniin moniin vuosiin. Ja perinteistä salia en myöskään ole harrastanut enää vuosiin. Jos teen punnerruksen, nostan jalat epävakaalle alustalle, pallon päälle. Lankuista ja pakaran aktivoimisestakin saa paljon haastavampaa, kun niissä käyttää palloa apuna. 




Takareisiä voi venyttää samalla kun vahvistaa keskivartaloa. Jalat vain pallon päälle ja jalat suorana tuot palloa lähemmäs käsiä niin että olet jo käsiseisonnassa!



Kun nouset pallon päälle tekemään liikkeet, saat treenistä haastavampaa ja hauskempaa. Myös tehokkaampaa! Videolla kuvattu alaspainallus taljassa. Samalla tavalla pallon päällä seisten, voit tehdä myös hauiskäännön, ojentajapunnerruksen ja ristikkäistaljan.. Pallon sijaan voit seistä tasapainolaudalla tai bosun päällä. 


Pakaran aktivoiminen pallon päällä myös kuorimittaa koko kehoa, ja töihin pääsee keskivartalon lisäksi myös kädet. Koko kroppa siis. Nämä on lemppariliikkeitäni myös! Tätä voit tehdä myös bosu-pallon päällä. 


Ja sitten yksi lemppareistani niin ikään. Sivulankku pallon kanssa. Kun lisäät tähän jalan nostot ja ojennukset eteen, lisäät liikkuvuutta alakroppaan!


Ja vielä viimeisenä ihana ojentajapunnerrus pallon kanssa. Punnertaa voit kädet pallon päällä tai voit myös nostaa jalat pallon päälle ja asettaa kädet lattialle. 


Sellaisia mietteitä ja vinkkejä tähän torstaihin. Toivottavasti teillä on ollut ihana viikko. Jos muuten missasit edellisen postauksen, jossa treenattavani kertoi kokemuksiaan puolen vuoden valmennuksestaan (personal trainer kotiin), voit lukea sen täältä!

Mä lähdin todella fiiliksillä tähän työpäivään. Tänään on ollut ihania ohjattavia ja vielä olisi yksi PT-ohjaus (käymme venyttelyä läpi) sekä illalla on lisäksi viimeinen toiminnallisen harjoittelun tunti tänä vuonna. Sunnuntaina on sitten vika iltatunti, Kumpulan kuula. Vaikka sitä miten työstään tykkää, niin onhan se nyt ihan luksusta viettää koko ilta kotona sen sijaan että lähtee töihin. Ja loppuvuoden se onkin mahdollista. Ei ole pakko lähteä minnekään. Se on harviaista herkkua nimittäin tässä perheessä mun töiden ja lapsen harrastusten takia. Ihan 5/5.

Kivaa torstain jatkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Hei Hanna! Kiitos vinkeistä ja innostavasta postauksesta!
    Nykyisistä blogikirjoituksistasi välittyy myös oma hyvä fiiliksesi ja kirjoituksiasi on jälleen mukava lukea!
    Hyvää joulun odotusta ja kaikkea hyvää myös uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
  2. Hei! Ole hyvä, ilo on minun puolellani. Mukava kuulla että postaus oli innostava. Ihanaa joulun odotusta myös sinulle.

    VastaaPoista
  3. Kiitos taas mahtavista vinkeistä, testiin menee nämäkin :) Huh huh, ehkä niistä selviytyy kun näin selkeät ohjeet ja videot :D
    Tämä sun blogi on kyllä ihan mahtava , sopivasti kaikkea ihanaa ja mukavaa luettavaa, innostavia juttuja sekä sopivasti naisten hömppääkin :) Ja sitä tämä on aina ollut, kiitos kun jaksat meitä lukijoita tsempata. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista. Olen aina tämän seitsemän vuoden aikana koittanut kirjoittaa positiivisuuden kautta, antaa teille inspiraatiota ja aiheita laidasta laitaan parantamaan hyvinvointia. Tosi kiva kuulla <3 Ja ihana kun seuraat blogia!

      Kannattaa rohkeasti vaan kokeilla. Pallon päällä pysymisessä on se taika, että keskivartalon tuki pitää olla koko ajan tuettuna. Sen pitäisi olla muutenkin, mutta sen aktivointi ilman palloa ei ole niin helppoa. Pallon päällä et pysy jos tuki ei ole kunnossa, joten sen kanssa hyvin näkee onko koko keskivartalo hommissa vai ei. Mä oon ihan rakastunut näihin pallolla tehtäviin liikkeisiin, sitä se oma treeni sitten onkin tuntien lisäksi joita vedän.

      Ihanaa joulun aikaa ja onnea uudelle vuodelle!

      Poista