Personal Trainer Hanna Antti-Poika

Personal Trainer Hanna Antti-Poika

19.2.2018

Lomalle


Täällä ollaan nyt ihan lomafiiliksissä. Eilen oli vika iltatunti ennen lomaa ja tänään aamupäivällä vika PT-ohjaus. Sitten ajelinkin kauppaan ostamaan evästä reissuun. Mä tykkään hoitaa ruokahankinnat jo täällä. Silloin saa sellaista evästä lomalle, mistä itse tykkää ja hankinnatkin voi suorittaa vähän edullisemmin. Toki on kiva syödä ulkonakin, mutta pääosin pidän kiinni omasta ruokavaliostani siinä mitä pystyn. Eli ennen rinteeseen lähtöä syön mieluummin tuorepuuroaamiaisen ja luomukahvin kauramaidolla, kuin hotelliaamiaisella croissanttia ja karjalanpiirakkaa. Inkiväärishottia tein myös mukaan. Ja vähän sellaisia ruokia mitä on sitten helppo ottaa ja lämmittää. Kunnon marttameininki :D Ja toki me ulkonakin siellä syödään. Ja karkkia ja suklaata ostettiin myös mukaan. Mutta niin monet kerrat olen sen todennut, että kauhean hyviä vaihtoehtoja ei ole rinneravintoloissa tarjolla. Paitsi lohikeitto toimii aina! Ja kun eväspuolen valmistelee jo täällä, voi perilläoloajan käyttää heti laskemiseen eikä tarvitse ensimmäisenä lähteä kauppaan. 



 Tänään lomapäivä jatkui sitten ihan päiväunilla. Mikäs sen parempi tapa aloittaa loma kun kömpiä peiton alle. Lounaan jälkeen otin kunnon päikkärit ja jäin vielä unien jälkeen sänkyyn lueskelemaan. Kotona rennosti pakkaillen meni päivä ja en malta odottaa että päästään reissuun. Aivan ihanaa tällainen pieni maisemanvaihdos, pitkästä aikaa. Ja parasta tietysti on saada viettää yhteistä aikaa lapsen kanssa, koko viikko ilman koulua ja töitä ja harrastuksia. Saadaan yhdessä tehdä kaikkea mukavaa ja nauttia aktiivisesta lomasta. 

Ja miettikää miten upea talvi saatiin tänne eteläänkin. Kyllä nyt kelpaa kaikkien hiihtolomailla. Aivan mahtavaa!

Ihanaa hiihtolomaa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kiitos Outi! Tosi innolla on odotettu tätä. Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista