Sports Lady®

Sports Lady®

20.1.2018

Vapaat ja rentoutuminen


Hei ja ihanaa lauantaita! Täällä on vietetty viikonloppua jo eilisen verran. Silloin kun on vapaat, on ihana tehdä niitä asioita mitä arkena ei voi tehdä. Esimerkiksi lähteä keskustaan syömään hyvän ystävän kanssa. Arki on mennyt tosi säntillisesti omien ruokien kanssa, joten suorastaan odotin perjantaita että pääsee valmiiseen pöytään. Jumppavaatteiden sijaan saa myös laittaa jotain muuta päälle :) Ja ihana viettää ystävän kanssa aikaa. Syötiin hyvin ja kierreltiin sisustuskauppoja ja kävelyäkin tuli aika paljon. Vähän kuin kaupunkilomalla olisi ollut. Omassa kotikaupungissa. Sellaisesta päivästä saa uskomattomasti virtaa. 


Pari viikkoa onkin mennyt vain kotiympyröissä, töissä, omissa treeneissä ja lapsen kanssa touhuten. Illalla kävin vielä Ryhmäteatterissa toisen ihanan ystävän kanssa katsomassa Muodonmuutoksen. Ihan mielettömän hyvä. Kannattaa mennä katsomaan! Ja teatterin jälkeen oli vielä hyvä syy nähdä kolmas ihana ystävä. Unohdin nimittäin avaimet kotiin, ja kyläilin illalla sitten naapurissa vielä avaintenhakureissulla. 

Hyvinvointi ei ole vain "oikein syömistä" ja treeniä. Siihen kuuluu koko paketti: edellä mainittujen lisäksi myös uni, palautuminen ja sosiaalinen elämä. Ja vielä näiden lisäksi iso osa hyvinvointia on mun mielestä kiitollisuus, toisten auttaminen ja ystävällisyys. Arjen pienet asiat tekevät onnellseksi. Sitähän se elämä suurimmaksi osaksi on, arkea. 


 Täällä viikonloppu jatkuu leväten. Viime yönä nukuin kymmenen tunnin unet ja oli ihana herätä virkeänä. Seuraavaksi vuorossa on venyttelyä tunnin verran ja sen jälkeen kutsuu avanto ja sauna hyvässä seurassa. Kerätään nyt virtaa kunnolla alkavaan työviikkoon. Sunnuntai-iltana on ihana aloittaa taas työt kun on levännyt hyvin ja pitänyt itsestään hyvää huolta.



Jos pitäisi listata ne omat rakkaimmat ja parhaimmaksi todetut palautumis- ja rentoutumiskonstit, olisivat ne seuraavat:

- nukkuminen
- venyttely
- avanto ja sauna

- liikkuminen luonnossa
- hyvä seura
- hyvä ruoka

- teatterissa tai taidenäyttelyssä käyminen

Leppoisaa viikonloppua kaikille!

Xo
Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti