Sports Lady®

Sports Lady®

13.1.2018

Weekend mood ja lehtikaalisalaatin resepti


Viikonloppu on alkanut todella rennosti. Perjantaina mulla oli ohjauksista vapaapäivä ja sain puristettua myös paperihommat niin, että perjantaille ei jäänyt enää toimistohommia. Eli sain oikeasti nauttia vapaapäivästä. Pitkästä aikaa oli myös blogaajille tarkoitetussa tilaisuudessa, niitäkin olen joutunut vähän karsimaan viime vuosina, sillä työt vie oman aikansa ja rauhoittuakin pitää. Jos haluaa pysyä terveenä ja jaksaa, pitää kivoistakin jutuista karsia. Mutta eilen kuitenkin lähdin pitkästä aikaa ja oli tosi kiva lähteä ja tutustua myös pariin Nelkytplusbloggaajakolleegaan! Tilaisuus oli jo kahdeksalta aamulla, ja melkein meinasi mukavuudenhalu voittaa, teki mieli jäädä kotiin nukkumaan kun oli vapaapäivä eikä periaattessa olisi ollut pakko nousta. Mutta lähdinpä kuitenkin ja kannatti lähteä. Vapaapäivän aamu alkoi siis aamiaistilaisuudella, jossa puhuttiin aamiaisesta ja hyvinvoinnista ja aamiaisen merkityksestä mm. painonhallinnassa. Kirjoittelen tästä paremmin postausta vielä erikseen. 

Perjantai oli ihan lepoa treeneistä ja perjantaina tuli tankattua kaikkea hyvää syötävääkin. Aamupala kotona, aamupalaa aamiaistilaisuudessa, lounasta ja vähän herkkuja kotona, sushia iltapäivällä mun veljen ja lasten kanssa ja illalla vähän jätskiä vielä.. Ja silloin kun syödään, siitä pitää nauttia. Sitä jaksan aina painottaa. Eilisen tilaisuuden paneelikeskustelussa tuli ilmi, että jonkin tutkimuksen mukaan meistä noin puolella on huono omatunto viikottain syömisestä. Oma suhde ruokaan ja syömiseen on ollut nuorempana vähemmän terve varmasti joskus, mutta siitä olen todella iloinen että nykyään suhde ruokaan on hyvä ja osaan nauttia ruuasta aina. En koe huonoa omaatuntoa jos syön herkkuja. Niitä pitää syödä välillä. Ja silloin kun päättää niitä syödä, niistä pitää nauttia.    



Tänään sai nukkua pitkään, mutta heräsin jo kahdeksalta. Kroppa oli sitä mieltä, että yhdeksän tunnin unet sai riittää. Aamulla pari tuntia meni kuin hujauksessa. Venyttelin, tein kasvohoidon, tein mehua.. Itse asiassa tein myös vähän isomman satsi inkiväärishottia jääkaappiin myös.



Ja lopulta aamiaiseksi tein vohveleita. Kananmuna, gluteenitonta kaurajauhoa, vettä, luonnon vaniljaa sekä ripaus suolaa. Ja paistetaan kookosöljyssä. Väliin raastettua luomuomenaa, ja kanelia. Nam. Yksinkertaista ja hyvää. Kun aamuapala oli syöty ja lehti luettu, päätti jälkikasvukin vihdoin herätä. 




Käytiin luistelemassa ja sitten kokkasin pitkästä aikaa jotain uutta. Pakko jakaa teille resepti, sillä tästä tuli niin hyvää.

Lehtikaali-valkokaali salaatti

lehtikaalia
valkokaalia
ripottele päälle suolaa, purista joukkoon puolen sitruunan mehu ja 1 rkl oliviöljyä. Pöyhi salaattia hetki.

Tee kastike:
3 rkl maustamatonta soijajugurttia
2 rkl majoneesia 
sitruunan mehua
2 valkosipulinkynttä silputtuna
ripaus suolaa
noin desi raastettua parmesan juustoa
Sekoita ainekset ja sekoita hyvin salaatin joukkoon 

Ripottele vielä päälle:
avocadoa
kurpitsansimeneiä



Jos sitten ottaisi pienet päiväunet seuraavaksi :)

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Xo
Hanna

2 kommenttia:

  1. Onpas herkullisen näköinen salaatti. Ihastuin viime vuonna lehtikaaliin ja sitä onkin aika paljon meidän salaateissa ja ruoissa mukana.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, siitä tuli kyllä tosi hyvää. Tuo oli itse asiassa jossain K-kaupan mainoksessa facessa ja vähän muuttelin sitä. Valkokaalin tilalle olisi tullut yksi endiivi. Sitä pitää kokeilla, mutta endiivit oli kaupasta just eilen loppu :) Lehtikaalichipsit on myös hyviä! Ihanaa ja aurinkoista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista