Sports Lady®

Sports Lady®

4.1.2019

Kaunistavat aamurutiinit osa 1

Ihanaa perjantaihuomenta. Ulkona on satanut lunta ja on aivan ihana keli. Tamikin oli aivan innoissaan kun kävimme ulkona aamulla. Koiraahan pitää viedä ulos, oli kipeä tai ei. En tietenkään tee pitkiä lenkkejä, mutta hetken ulkoillaan 3 kertaa päivässä ja kerran päivässä hän on päässyt pidemmälle lenkille kun olen saanut apuja. Täällä tauti edelleen siis jatkuu, nyt on meneillään kymmenes päivä jo.. 


Kipeänä tai ei.. Tiettyjä aamurutiineja minulla on. Viikonloppuisin näihin on yleensä paremmin aikaa, mutta arkisinkin niitä noudatan. Tiedätte, että olen jo vuosia sitten vaihtanut kaiken käyttämäni kosmetiikan (myös meikit) luonnonkosmetiikkaan, ja iho voi todella hyvin. Ne ovat terveellisempiä ja edullisempia, mutta toki kallistakin luonnonkosmetiikkaa löytyy jos siitä haluaa välttämättä maksaa. Parilla sadalla eurolla saa purkin naamiota, jonka voi ostaa myös vähän edullisemmin parilla kympillä toisesta liikkeestä. Itse suosin näitä edukkaampia merkkejä. Kahta sataa en ikinä sijoittaisi naamioon (olen tällaisia kokeillut kun olen saanut näytteitä, eivätkä ne nyt oikeasti eroa mitenkään näistä muista jos rehellisiä ollaan..). 

Yksi aamurutiineistani on kasvonaamio

Talviaikaan iho kuivuu tosi paljon, joten erilaiset naamiot ovat aivan must. Ja etenkin silloin niitä kannattaa käyttää jos olet ollut kipeänä, sinulla on ollut kova stressi (vaikuttaa tosi paljon ihon kuntoon) tai olet ollut vaikka reissussa (lentokoneessa iho aina kuivuu ja lämpimässä tietysti auringon vuoksi myös). Kasvot saattavat myös kaivata kiinteytystä, etenkin kun neljänkympin rajapyykki on ylitetty. 

Laitan siis jonkinlaisen naamion lähes joka aamu, jos en aamulla niin illalla. Tässä muutama mun suosikki. Olen ostanut nämä kaikki itse, Laveran Detox naamion olen saanut. Missä sitten shoppailen, yleensä Ruohonjuuressa. 



Noita yksittäispakattuja Laveran naamioita olen ostanut Stockalta. Niitä on erilaisia. On kosteuttavaa ja liftaavaa ja vaikka mitä. Yhdessä setissä on kaksi pussia ja ne maksavat muistaakseni jotain kolme euroa. Hyvä ja edullinen. Yhdestä pussista voi laittaa kaksikin kertaa, mutta etenkin talvella iho kaipaa kyllä koko pussin kerralla. Toinen hyvä ja edullnen on Mossan naamio, joka toimii myös yövoiteena. Sen voi jättää kasvoille yön yli. Mossan luonnonkosmetiikka on muutenkin tosi edullista ja sieltä löytyy muitakin hyviä tuotteita.


Beauty Gardenilla on ihana kurkkunaamio, sitä olen ostanut monta kertaa myös! Kosteuttaa aivan ihanasti ja toimii todella stressaantuneelle iholle. Samasta sarjasta ostin myös silmänympärysseerumin. Se oli normaalia hintavampi (40 eur), mutta purkista riittää kyllä todella pitkään. Ja jos muistelen aikoja jolloin ostin Clarinsia, Cliniqueta, Dioria, Chanelia, YSL:ää yms. maksoivat ne monin verroin. Normaalisti silmänympärysvoiteeni luonnonkosmetiikasta on jotain kympin ja kahdenkympin väliltä. 


 Ja sitten pari suosikkia vielä. Laveran Detox naamio on puhdistava ja mielestäni ryhdistää kasvot hyvin. Tätä laitan usein aamuisin, etenkin jos poskessa on tyynykuvat kun olen nukkunut kyljelläni. Turvonneisiin silmänalusiin toimii tämä Argital'n  silmänympärysnaamio, jota voi myös käyttää päivittäin. Näillä saa naamaan ryhtiä, jos on vähänkin sellainen olo että peilistä katsoo vähän turvonneempi peilikuva :D


Sitten erityistilaisuuksiin, esim. ennen kuvauksia tai juhlia (hahaha joita ei ole tosin puoleen vuoteen ollut) käytän näitä vähän kalliimpia tuotteita. Whamisalla on ihania naamioita, jotka asetellaan kasvoille. Tässä merilevänaamiossa on kaksi osaa, alaosa laitetaan ensin, sen jälkeen yläosa. Naamio vähentää juonteita ja turvotusta ja tasoittaa ihon väriä ja sen kautta ihoon imeytyy paljon ravintoaineita. Nuo kirkastavat silmänympärysnaamiot taas tekevät ihmeitä silmänympäryksille. Ne kirkastuttavat ja korjaavat ja usein näitä käytettyäni, minulta on kysytty mitä meikkiä olen laittanut. Toimivat todella hyvin. Eli kannattaa käyttää juuri ennen kuin teet meikin. 




Kasvohoidoissa käyn enää tosi harvoin, ja minulla on vain yksi paikka jossa olen nykyään käynyt, kauneushoitola Alma. Tiedän, että tuotteet ovat laadukasta luonnonkosmetiikkaa ja kasvohoito tehdään aivan ihanasti. Toki on muitakin hoitoloita, paljonkin, mutta tämä on oma suosikkini. Ninnillä olen käynyt sitäpaitsi yli kymmenen vuotta jo, en edes muista mistä asti :) Kasvohoito pitää kyllä varata itselle taas kun tästä taudista vain selviän. Almasta Ninniltä sain myös vinkin tähän karpalosinkkivoiteeseen, joten laitan aina iholle kun ilmestyy epäpuhtauksia. Nyt kipeänä olen laittanut sitä myös nenän alle, johon ilmestyy joka kerta ärsyttävä märkärupi kun joudun niistämään. Siihenkin se auttaa aivan loistavasti. Sinkki kuivattaa ihon, ja parhaimmassa tapauksessa säästyn kokonaan tuolta ärsyttävältä vaivalta. 


Tällaiset vinkit perjantaihin, seuraavassa postauksessa lisää kaunistavista aamurutiineista. Ihanaa viikoloppua teille!


2 kommenttia:

  1. Kiitos aidosta blogista, jota kaupallisuus ja jatkuva yhteistyöpostaaminen eivät ole pilanneet. Meno on mukavan arkista, hyvällä tavalla!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta kommentista. Tähän juuri pyrin, sillä itsekin olen lopettanut monen blogin lukemisen pelkästään yhteistyöpostausten vuoksi. Ne ovat kyllä pilanneet monen hyvän blogin. Arkista menoahan tämä on, joten sitä tulee jatkossakin :) Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista