Sports Lady®

Sports Lady®

19.1.2019

Weekend mode



 Tämä viikko on mennyt taudista toipuessa vieläkin. Työt olen päässyt aloittamaan, mutta omia treenejä en ole vielä tehnyt. Aion ottaa todella varovasti ja tosissani, en halua jälkitauteja tai takapakkia. Eilen kävin kotisalilla venyttelemässä puolisen tuntia, muutaman pallon päällä tehtävän liikkeen tein myös. Pientä coren aktivointia. 

 Kuvittelisi, että on kova hinku päästä tekemään. Tavallaan onkin, mutta kuitenkin silti ei. Sen verran on tullut vuosien mittaan järkeä päähän, että terveys menee aina edellä. Oli kyllä kivaa vähän edes jotain pientä tehdä.
 Enemmän keskityin venyttelemään, sillä kotona ei oikeastaan saa rauhassa tätä tehdä. Tami innostuu heti enkä saa olla hetkeäkään rauhassa, mutta kyllä hän vielä oppii. Venyttely on aivan mahtavaa ja se on joka kerta iso palvelus itselle.


Muistakaa tekin, että pieni ja kevytkin treeni on aina hyvä juttu. Aina ei tarvitse tehdä tuntia tai niin täysillä että mehut on pois. Usein vähemmän on enemmän. Syy myös salille lähtöön oli se, että Alepasta piti hakea Adlibriksen kirjapaketti. Täällä tuli nyt kolme kirjaa niistä tilaamistani, joista kirjoittelin aiemmin. Tässä tavoitteisiini liittyviä "mentoreita" ja osa kirjoista mitä tilasin. Lue täältä aiemmasta postauksesta lisää tavoitteista, joita voit itsellekin asettaa kolmella eri elämän osa-alueella!



Taidan aloittaa Oprahin kirjalla. Tänään kävin vetämässä Detox kurssin, jonka jälkeen käytin aikaa reilun tunnin ruokien valmisteluun. Sitten lähdimme Tamin kanssa tunniksi lumeen tallustelemaan ja kotiin tullessa maistui niin ruoka kuin päikkäritkin. Nukuimme 1,5 tuntia. Ja tänään oli muuten luksusaamu, Tami herätti minut vasta 7.10. Se taitaa olla ihan ennätys. 


siikaa, täysjyväriisiä, salaattia, paprikaa, avocadoa, porkkanaa, oliiviöljyä



Täällä on siis päikkäreiltä herätty juuri ja illan ohjelmassa on lueskelua ja lataan CMoren itselleni, siellä on kuulemma Younger -sarjasta kokonaista viisi kautta. Katsomosta löytyy vain ensimmäinen kausi ja toisesta kaudesta muutamia jaksoja! Hienosti on kyllä toipuminen mennyt ja otan siis rauhallisesti vielä ensi viikonkin. Mutta täältä tullaan ja intoa riittää. Ihana olla terveenä!

Ihanaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti