Sosiaalisessa mediassa on helppo pitää somehiljaisuutta aina kun siltä tuntuu. Blogin kanssa on hiljaiseloa nyt ollut koko viikko ja ennen tiistaitakin on ollut hiljaisempaa. Sen suhteen on ollut vähän huono omatunto. Täällä kuitenkin ollaan ja tahti tulee jossain vaiheessa taas tihentymään ja palaamaan normaaliksi. Ajattelin tulla kertomaan. Nyt ei vain ole ollut energiaa suunnata ajatuksia "normaaliin" arkeen. Parin viikon sisällä olemme kokeneet kahden todella rakkaan ja läheisen ihmisen poismenon. Suru on niin suuri, että on vaikeaa ja rankkaa keskittyä nyt muuhun kuin läheisiin ihmisiin ja suruun/ikävään ja hoidettaviin asioihin. En ole luonteeltani koskaan ollut sellainen, että käsittelisin tällaisia asioita somessa. En facebookissa, en blogissakaan. Elämä tottakai jatkuu ja surun ja käytännön järjestelyjen keskellä on hoidettava myös työt ja arki. Tai jossain vaiheessa palattava siihen arkeen vähitellen. Ja arki ja liikunta ja harrastukset myös auttavat. Olen kiitollinen ihanista ja rakkaista ystävistä jotka ovat surun keskellä tukena. Ja myös ymmärtäväisistä asiakkaistani, joiden kanssa on nyt treenejä tällä viikolla jouduttu vähän siirtelemään.
Huomenna alkaa pieni suunniteltu talviloma, torstaina taas töihin. Tänään arkea ilostutti jalkapallojunioripojille vetämäni Method Putkisto venyttely. Pojat, heidän vanhempansa ja valmentajat starttasivat viikonloppuun puolentoista tunnin dynaamisella syvävenyttelyllä. Huippu meininki ja on ilo saada auttaa joukkuetta tällä osa-alueella.
Vielä lopuksi.. Niin kuin ystävänpäivän postauksessakin jo tuli todettua, ystäviä ja läheisiä pitää muistaa arjessakin, ei vain ystävänpäivänä. Koskaan ei voi tietää milloin on viimeinen kerta jonkun ihmisen kanssa. Nukkumaan ei saa koskaan mennä vihaisena ja on muistettava sanoa ihmisille kuinka tärkeitä ja rakkaita he ovat. Hyvä tulee aina hyvän luo. Maailmassa nykyään on liian vähän pyytetöntä auttamista. Sitä kuitenkin moni lähipiiristäsikin varmasti tarvitsee ja on kiitollinen kaikeasta saamastaan avusta ja ystävyydestä. Ihmisillä on kiire, ei ehditä ehkä välittämään. Mitä jos sille välittämiselle ja auttamiselle vain järjestäisi enemmän aikaa?
Love
Hanna
Mikset vaihtaisi banneri kuvaasi johonkin aidomman näköiseen kuvaan sinusta. Tuo nykyinen on niin häiritsevän leikatun, liimatun ja teennäisen näköinen.
VastaaPoistaEthän loukkaannu sanoistani, se ei ole tarkoitus. Sinulla on kiva blogi ja upeita kuvia postauksissa, ainoastaan banneri häiritsee.
Voi Hanna! Voimia, jaksamista ja paljon halauksia...t. päivi S.
VastaaPoistaKiitos Päivi <3 Aikaa myöten suru helpottaa ja jäljelle jää ihanat ja rakkaat muistot.
PoistaMinusta banneri taas on pirteä, eikä yhtään teennäinen tai liimatun näköinen. Muutenkin Blogisi on kiva ja positiivinen ja olen sen innoittamana alkanut venyttelemäänkin. Kiitos siitä!
VastaaPoistaVoimia jaksaa suru ja ikävä! Minultakin kuoli läheinen kummitäti tammikuussa ja mietin tuota samaa, että olisi pitänyt pitänyt käydä tai edes soittaa useammin, eikä vedota liian usein kiireeseen.
Energistä kevättä ja kaikkea hyvää Sinulle! t. Ritva
Kiitos Ritva. Mäkin olen siitä tykännyt. Ystävä sen on mulle väsännyt :) Ja aina ihana kuulla kun ihmiset innostuu venyttelemään. Se on kyllä niin parasta, palvelus itselle!
PoistaOtan osaa sinunkin menetykselle. Se on aina raskasta meille jotka tänne jäämme. Onneksi suru voittaa jossain vaiheessa ja jäljellä rakkaat muistot. Ihanaa kevättä ja kiva kun jätit kommentin. Kiitos.
Mun mielestä kans kuvat on just hyviä:)
VastaaPoistaKiitos, hyvä kuulla. Banneri on ja pysyy. Kiva kun kommentoit :)
Poista