Sports Lady®

Sports Lady®

27.10.2017

Mallorcan loppureissun kuulumiset


Reissusta on selvitty ja kyllä oli ihana tulla kotiin. Matkat on tosi kivoja, mutta arki se vaan rokkaa kuitenkin. Neljäntenä matkapäivänä meillä oli golfista vapaapäivä. Heräsin kuitenkin aikaisin ja lähdin kävelylle. Ei ollut vielä nälkä edellisen illlan syömisestä. Alkoi se nälkäkin sieltä taas tulla kun tunnin reippaili. 







 Aamiaisen jälkeen käytin tunnin venyttelemällä kropan kunnolla läpi. En tosin ulkona, vaan hotellin salilla. Sitten lähdettin tutkimaan ympäristöä pelikavereiden kanssa ja päädyttiin lounaalle pizzalle. Päivä meni rennosti kävellen ja välillä istuskellen. 



Iltapäivällä kävin vielä rantsussa. Oli pakko päästä sinne istumaan ja lukemaan. Kuuntelemaan aaltojen liplatusta. Golfrusketusta oli mahdoton enää häivyttää, mutta saipa varpaatkin vähän auringonvaloa. Ja tuo kirja on kyllä niin hyvä, että sitä olisi voinut lukea pidempäänkin. 


Aloitettuani pelaamaan golfia, olen todella joutunut miettimään mielen voimaa urheilussa. Tuo kirja on kyllä siihen hyvä inspiraatio ja golfin lisäksi myös ihan kaikkeen urheiluun. 

"Tie epäonnistumiseen on kivetty kielteisyydellä. Jos ajattelee, ettei pysty johonkin, jokseenkin varmasti niin myös käy. Vastaavasti myönteisen ajattelun voima voi kääntää pahan tilanteen hienoksi mahdollisuudeksi sankaruuteen."

Tiger Woods



Päivät matkalla menivät pitkälti niin, että aamuisin lähdettiin kentälle ja iltapäivällä tultiin takaisin niin että juuri suihkuun ehti ennen illallista. Tuo vapaapäivä teki kyllä hyvää.



Viides reissupäivä pelattiin taas Alcanadan upealla kentällä. Oli kiva päästä pelaamaan kenttä uudelleen. Samalla se oli yksilökilpailun ensimmäinen päivä. Mulla tietenkään tässä seurassa ei ollut mitään tsäänssiä palkinnoille. Muut olivat pelanneet pitkään ja pelasivatkin tosi hienosti. Toisaalta oli lohduttavaa nähdä miten myös hyvällä pelaajalla saattoi mennä ihan päin mäntyä. Tässä lajissa jokainen päivä näyttää olevan tosi erilainen, meillä kaikilla. Mutta parhaansa pitää aina yrittää ja keskittyä siihen omaan peliin. 




 Viimeinen pelipäivä pelattiin Pulan kentällä. Se olikin mun mielestä kaikkein kivoin kenttä. Ei helpoin, mutta todella kiva pelata. Ja peliseura oli aivan loistavaa tänäänkin, kuten myös Son Serveran kentällä kolmantena pelipäivänä. Peliseuraan ei tietenkään aina voi vaikuttaa ja sitä tulee vastaan myös niitä ihmisiä, joiden kanssa niin sanotusti et ole samassa rytmissä. Mutta silloin voi vaikuttaa omaan suhtautumiseensa, sen sijaan muiden ihmisten ajatuksiin sinusta et voi vaikuttaa. 




Liikuntaa tuli matkan aikana niin paljon, että sain huoletta herkutella. Kävelin jokaisen viisi kierrosta. Noin viisi tuntia siihen meni oikeastaan joka kerta. Maisemat oli ihania jokaisella kentällä ja pelaamiseen kuuluu olennaisesti mun mielestä myös liikkuminen ja herkuttelu ja sopiva tankkaus sitten vastapainoksi. Tottakai jos maasto on haasteellista, tai jokin vamma estää liikkumisen niin auto on hyvä silloin ottaa. Ja on niitä kenttiä joissa ei saa edes mennä ilman autoa. Täällä ei onneksi ollut ja sai nauttia liikkumisesta.




 Illalla viimeisen pelipäivän jälkeen, oli palkintojenjako. Siellä palkittiin voittajat kaikista kisoista. Todella hyviä tuloksia ja hyviä pelaajia oli tässä porukassa. Ja palkintoja oli varattu myös arvontaa varten, jossa onnetar taisi suosia mua toisena ja pääsin valitsemaan palkinnoista mieleiseni. 100 euron Golf Centerin lahjakortti lähti mukaan, ja se on hyvä käyttää yhden uuden mailan hankintaan mitä olen tässä syksyn aikana himoillut.



Oli hyvät päätösbileetkin ja aamulla sitten herätti kello nousemaan aamupalalle ja suuntaamaan kohti kotia. Täytyy sanoa, että oli aivan huippu reissu. Ihania ihmisiä, paljon naurua, vähän itkuakin, suuria tunteita, paljon tanssia ja hauskanpitoakin, hyvää ruokaa ja tietysti aurinkoa ja lämpöä ja viikko rakkaan harrastuksen parissa. 23 osallistujasta löytyi monta ihanaa ihmistä joiden kanssa pelataan varmasti tulevaisuudessakin! Ensi kesälle onkin sovittu jo pelitreffejä. Erityiskiitos meidän mahtavalle matkanvetäjälle Magnukselle, varmasti rankka reissu tän porukan kanssa :D

Nyt on ihana ollut olla kotona ja töissä. Pyykkikone on myös laulanut, auto on saanut talvirenkaat ja lapsen kanssa on ollut ihana päivä. Olikin jo aivan kauhea ikävä. Viikonloppu meneekin sitten fudismutsina ja sunnuntaina aamulla vedän joukkueelle kehonhuolto- ja lihasaktivointitreenin. 

Edellisiä Mallorcan postauksia en saanut huonon yhteyden vuoksi jaettua facessa, joten käy kurkkaamassa myös ensimmäinen postaus sekä toinen postaus matkalta :)

Mahtavaa viikonloppua teille <3

2 kommenttia:

  1. Hauskat rusketusraidat;) Ihana loma ollut sulla:)
    T. MiraX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin on :D Ja shortseista ja kellosta ja hanskasta ja t-paidasta on samanlaiset.. Oli kyllä kiva loma vaikka aluksi jännitti sinne lähteä yksin ja näin noviisina. Kannatti kuitenkin ja nyt monta kokemusta ja oppia rikkaampana. Kannattaa vaan ylittää se mukavuusalue, se palkitsee aina!

      Poista